Ensimmäinen kohtaus.
Sali Angelon asunnossa.
(Angelo, Escalus, tuomari, vanginvartija,
oikeudenpalvelija ja seuralaisia.)
ANGELO.
Ei laki mikään kuvatus saa olla,
Ei liikkumaton linnunpelko, joka,
Kun siihen tottuvat, ei hirmuks tule,
Vaan lepopuuksi.
ESCALUS.
Terää olkoon siltä;
Parempi hiukan leikellä kuin kaataa
Ja ruhjoa. Tuoll' ylimyksellä,
Jonk' aion pelastaa, on jalo isä.
Vain itseänne, armo, aatelkaa --
Te, jonk' on siveys niin perin luja --
Te ettekö, kun oma halu nousee,
Jos aikaan sopisi ja paikkaan vain
Ja veren kiihkeä jos kuohu teidät
Ajaisi tekoon, johon tahto pyrkii,
Niin, etteköpä tekin joskus eksyis
Rikokseen, josta häntä tuomitsette,
Lain kiroukseen itse joutuen?
ANGELO.
On toista tulla kiusaukseen, toista
On langeta. Voi valamiehistössä,
Jok' ihmisiltä hengen tuomitsee,
Kahdestatoista olla yks tai kaksi
Pahempaa varasta kuin tuomittava.
Mik' ilmeist' on, sen oikeus rankaisee.
Mitä se lakiin koskee, vaikka varas
Varasta tuomitsee? On päivän selvää,
Ett' otan maasta helmen, jonka löydän,
Siks että näen sen; mitä min' en näe,
Sen päälle astun enkä siitä piittaa.
Tuon vika siit' ei vähene, jos mulla
On ollut sama vika; sano ennen,
Jos minä, tuomarina, eksyn noin,
Ett' armotta ja tuomioni mukaan
Mua rangaistakoon. Kuolla hänen tulee.
ESCALUS.
No, niinkuin teidän viisautenne tahtoo.
ANGELO.
Miss' on se vanginvartija?
VANGINVARTIJA.
Täss', armo.
ANGELO.
Mies, huomen-aamull' yhdeksältä Claudio
On mestattava; hanki hälle pappi;
Hän kuolemaansa valmistautukoon:
Tää hänen vaelluksensa on loppu.
(Vanginvartija menee.)
ESCALUS.
Jumala, anna meille armos tunto!
Syy toisen nostaa, toisen kaataa kunto.
Yks syystä pääsee, vaikka konna lie,
Yks ainut virhe toisen surmaan vie.
(Kyynärpää, Vahla, Pompejus ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
KYYNÄRPÄÄ.
Kas niin, viekää pois nuo! Jos ne ovat kelpo väkeä yhteiskunnassa,
joiden ainoa elämä on elämöidä yhteis-paikoissa, niin en tiedä minä,
mitä laki ja oikeus on. Viekää pois nuo!
ANGELO.
Mitä, hyvä ystävä? Mikä on nimenne, ja mistä kysymys?
KYYNÄRPÄÄ.
Teidän korkeutenne luvalla olen herttua-pahaisen konstaapeli, ja nimeni
on Kyynärpää; olen vähän niinkuin lakimies minäkin; ja tässä tuon
teidän korkea-arvoisuutenne eteen kaksi hyvänkurista tuttavaa.
ANGELO.
Hyvänkurista! Mitä? Aiot kai sanoa: pahankurista?
KYYNÄRPÄÄ.
Teidän korkeutenne luvalla, en minä oikein tiedä, mitä ne ovat; mutta
kelpo konnia ovat, se on viljainen vissi, eikä heissä ole rahtuakaan
sitä vilpillisyyttä, jota tulisi olla oikealla kristityllä.
ESCALUS.
Hyvin sanottu! Sepä älykäs konstaapeli!
ANGELO.
Jatka; mitä he ovat miehiään? Kyynärpää on nimesi: miksi et vastaa,
Kyynärpää?
POMPEJUS.
Hän ei voi, herra: hänen kyynärpäänsä on hajalla.
ANGELO.
Kuka te olette?
KYYNÄRPÄÄ.
Hänkö? Tapinpitelijä, apuhankkija, joka palvelee huonoa naiseläjää,
jonka talo, kuulen ma, on revitty laitakaupungilla; ja nyt hän pitää
saunaa, joka, luulen ma, sekin on sangen pahamaineinen talo.
ESCALUS.
Mistä sen tiedät?
KYYNÄRPÄÄ.
Vaimoni, jonka vakuutan taivaan ja teidän armonne edessä --
ESCALUS.
Mitä? Vaimosiko?
KYYNÄRPÄÄ.
Niin, herra, joka, Jumalan kiitos, on kunniallinen vaimo. --
ESCALUS.
Ja siksikö hänet vakuutat?
KYYNÄRPÄÄ.
Sanon, että vakuutan itseni niin hyvin kuin hänenkin siitä, että jos
tuo talo ei ole parittajan talo, niin on sääli häntä, sillä se on
sangen huono talo.
ESCALUS.
Mistä sinä, konstaapeli, sen tiedät?
KYYNÄRPÄÄ.
He, vaimoni kautta, lempo soikoon; sillä jos hän olisi ollut lihaan
menevä nainen, niin olisi hän voinut tulla syypääksi raiskaukseen,
haureuteen ja kaikenlaiseen muuhun ruokottomuuteen.
ESCALUS.
Tuonko naisen toimesta?
KYYNÄRPÄÄ.
Niin, rouva Liikasen toimesta. Mutta hän sylkäisi tuota naista vasten
naamaa, niin että se tiesi saaneensa.
POMPEJUS.
Teidän korkeutenne luvalla, se ei ole totta.
KYYNÄRPÄÄ.
Näytä se toteen näiden kanaljain kuullen, sinä kunnian mies, näytä se
toteen!
ESCALUS (Angelolle.)
Kuuletteko, kuinka hän sanoissaan sekaantuu?
POMPEJUS.
Nähkääs: hän tuli taloon, ja vahvana oli, ja himoitsi -- kaikella
kunnioituksella sanoen -- keitettyjä väskynöitä.[1] Meillä oli niitä
vain kaksi, teidän armonne, ja ne olivat sillä hetken prikulla
hedelmälautasella, tuollaisella kolmen pennin lautasella; onhan teidän
armonne sellaisia lautasia nähnyt; ne ei ole mitään porsliini-lautasia,
mutta kuitenkin sangen hyviä lautasia.
ESCALUS.
Jatka, jatka; lautanen ei tässä mitään paina.
POMPEJUS.
Ei tosiaankaan, hyvä herra, ei neulan nuppiakaan; siinä olette aivan
oikeassa. Mutta nyt itse pääponteen: niinkuin sanottu, rouva Kyynärpää
oli, niinkuin sanottu, vahvana, ihan viimeisillään, ja halusi, niinkuin
sanottu, väskynöitä, ja kun, niinkuin sanottu, näitä vain oli kaksi
lautasella, sillä herra Vahla, tämä mies tässä, oli, niinkuin sanottu,
syönyt ne muut ja, niinkuin sanottu, maksanut ne oikein rehellisesti;
-- sillä, niinkuin tiedätte, herra Vahla, en voinut antaa teille
takaisin kolmea penniä.
VAHLA.
Ette, aivan oikein.
POMPEJUS.
Niin, näettekös vain! Te silloin paraikaa, jos koitatte muistella,
särjitte mainittujen väskynöitten kiviä.
VAHLA.
Niin tein, aivan oikein.
POMPEJUS.
Niin, näettekös vain! Minä silloin sanoin teille, jos muistatte, että
se ja se ja se ja se ei voinut parantua siitä jutusta -- ymmärrättehän
-- jos ei pitänyt ankaraa elantotapaa, niin teille sanoin.
VAHLA.
Se on kaikki totta.
POMPEJUS.
Niin näettekös?
ESCALUS.
Ole vait, sinä olet ikävä narri: asiaan! -- Mitä he siis tekivät
Kyynärpään vaimolle, että miehellä nyt on syytä siitä valittaa? Käydään
nyt häneen käsiksi.
POMPEJUS.
Ei, teidän armonne, se ei vielä käy päinsä.
ESCALUS.
Enhän minäkään sitä tarkoittanut.
POMPEJUS.
Mutta kyllä sitten käymme häneen käsiksi, teidän armonne luvalla.
Pyydän nyt vain, teidän armonne, katsokaa tuota herra Vahlaa: sillä
miehellä on kahdeksankymmentä puntaa vuodessa, ja isä kuoli
pyhäinmiesten päivänä. -- Pyhäinmiesten päivänähän se oli, herra Vahla?
VAHLA.
Pyhäinpäivän aattona.
POMPEJUS.
Niin, näettekös? Toivon että sitä täällä pysytään totuudessa! Hän
istui, niinkuin sanottu, paraikaa nojatuolissa, teidän armonne; -- se
oli Kultarypäleessä,[2] missä tekin mielellänne istutte, eikö totta?
VAHLA.
Totta on, sillä se on tilava huone ja lämmin talvella.
POMPEJUS.
Niin, näettekös? Toivon, että sitä täällä pysytään totuudessa!
ANGELO.
Ei tähän kuulusteluun riitä yö,
Ei pisin Venään talviyökään. Menen
Ja jätän jutun teidän haltuun. Toivon,
Ett' olis syytä piestä koko lauma.
ESCALUS.
Minäkin samaa. Hyvää huoment', armo!
(Angelo menee)
No, ystävä, jatkakaamme; sano, mitä Kyynärpään vaimolle on tehty,
kerrassa.
POMPEJUS.
Kerrassako, teidän armonne? Hänelle ei ole tehty kerrassa mitään.
KYYNÄRPÄÄ.
Olkaa hyvä, teidän armonne, kysykää häneltä, mitä tuo mies teki
vaimolleni.
POMPEJUS.
Olkaa hyvä, teidän armonne, kysykää minulta.
ESCALUS.
No siis, mitä on tämä herra hänelle tehnyt?
POMPEJUS.
Olkaa hyvä, teidän armonne, katsokaa tämän herran naamaa. -- Hyvä herra
Vahla, katsokaa hänen armoonsa; tarkoitus on hyvä. -- Huomaatteko,
teidän armonne, hänen naamaansa?
ESCALUS.
Vallan hyvin.
POMPEJUS.
Pyydän, huomatkaa tarkoin.
ESCALUS.
Teenhän sen.
POMPEJUS.
Huomaatteko, teidän armonne, mitään pahaa hänen naamassaan?
ESCALUS.
En.
POMPEJUS.
Voin panna vaikka kaksi sormea kirjan päälle, että hänen naamansa on
pahin puoli hänessä. No niin: jos nyt hänen naamansa on pahin puoli
hänessä, kuinka siis herra Vahla voi tehdä konstaapelin vaimolle mitään
luvatonta. Tahtoisin kuulla sen teidän armonne suusta.
ESCALUS.
Hän on oikeassa. Konstaapeli, mitä sanotte siihen?
KYYNÄRPÄÄ.
Ensiksikin, teidän armonne luvalla, talo on tuhoton talo, tämä tässä
tuhoton mies, ja hänen ruokapuunsa tuhoton nainen.
POMPEJUS.
Tämän käteni kautta, hänen vaimonsa on tuhottomampi henkilö kuin
yksikään meistä kaikista.
KYYNÄRPÄÄ.
Lurjus, valehtelet; valehtelet, senkin kirottu lurjus! Se aika ei ole
vielä tullut, että hän olisi tuhottomia tehnyt mieheen, vaimoon tai
lapseen nähden.
POMPEJUS.
Teidän armonne, hän teki tuhottomia hänelle, jo ennenkuin hänet nai.
ESCALUS.
Kuka on tässä viisaampi? Oikeus vai koiruus? -- Onko se totta?
KYYNÄRPÄÄ.
Sinä lurjus! Senkin heittiö! Senkin sakramenskattu Hannibali![3] Vai
tuhottomia hänelle, ennenkuin hänet nain! -- Jos ikänä minä olen
tuhottomia tehnyt hänelle, tai hän minulle, niin älkää uskoko, teidän
armonne, että olen herttua-pahaisen palvelija. Todista sanasi, sinä
jumalaton Hannibali, tai haastan sinut pahoinpitelystä.
ESCALUS.
Jos hän nyt löisi teitä korvalle, niin voisitte lisäksi haastaa häntä
panettelemisesta.
KYYNÄRPÄÄ.
Tosiaankin, kiitän teidän armoanne siitä. Mitä käskette, teidän
armonne, minun tehdä tämän jumalattoman heittiön?
ESCALUS.
Kuules, konstaapeli, koska hänessä on kaikenlaisia rikoksia, jotka
soisit saavasi ilmi, jos voisit, niin arvelen parhaaksi, että annat
hänelle matkapassin, kunnes olet saanut tietää, mitä ne ovat.
KYYNÄRPÄÄ.
Tosiaankin! Kiitän teidän armoanne neuvosta. -- Siinä nyt näet, senkin
sakramenskattu luntti, mikä on edessäsi: saat matkapassin; niin,
luntti, matkapassin saat!
ESCALUS (Vahlalle).
Missä olette syntynyt, ystävä?
VAHLA.
Täällä Wienissä, armollinen herra.
ESCALUS.
Onko teillä kahdeksankymmentä puntaa vuodessa?
VAHLA.
On, teidän armonne luvalla.
ESCALUS.
Vai niin. -- Mikä on sinun toimesi, ystävä?
POMPEJUS.
Olen edeskäypä, köyhän lesken edeskäypä.
ESCALUS.
Mikä on emäntäsi nimi?
POMPEJUS.
Rouva Liikanen.
ESCALUS.
Onko hänellä ollut enempää kuin yksi mies?
POMPEJUS.
Yhdeksän, armollinen herra; Liikanen oli viimeinen.
ESCALUS.
Yhdeksän! -- Tulkaa likemmäksi, herra Vahla. Herra Vahla, paras olisi,
ettette seurustelisi juomanlaskijain kanssa; he laskevat pian teidät
tyhjäksi, herra Vahla, ja te viette heidät hirsipuuhun. Menkää
matkaanne, ja laittakaa niin, etten teistä enää mitään kuule.
VAHLA.
Kiitän teidän armoanne. Itse puolestani en koskaan joudu juomapesään,
jos ei minua sinne juoksuteta.
ESCALUS.
Hyvä; ei sen enempää siitä, herra Vahla. Hyvästi! (Vahla menee.) --
Esiin, herra viinuri! Mikä on nimenne, herra viinuri?
POMPEJUS.
Pompejus.
ESCALUS.
Mitä muuta?
POMPEJUS.
Pyllynen.
ESCALUS.
Niin, pyllynne on todellakin suurinta sorttia, niin että, mitä
lihallisuuteen tulee, te olette Pompejus suuri. -- Pompejus, te olette
jonkinlainen parittaja, vaikka käytätte viinurinvirkaa kilpenä. Ettekö
olekin? Kas niin, sanokaa totuus, se on teille parasta.
POMPEJUS.
Totta puhuen, teidän armonne, olen köyhä raukka, joka tahdon minäkin
elää.
ESCALUS.
Mutta millä sinä elät, Pompejus? Parituksella? Mitä siitä elinkeinosta
arvelet, Pompejus? Onko se laillinen elinkeino?
POMPEJUS.
Jos laki sen sallii, teidän armonne.
ESCALUS.
Mutta laki ei sitä salli, Pompejus, eikä tule koskaan sitä sallimaan
Wienissä.
POMPEJUS.
Onko teidän armonne aikomus kuohita kaikki kaupungin nuoret miehet?
ESCALUS.
Ei, Pompejus.
POMPEJUS.
No, sitten tosiaankin, minun heikon ymmärrykseni mukaan, kaikki menee
vanhaa tapaansa. Jos teidän armonne vain voi keksiä keinoja porttojen
ja melkkurien varalle, niin ei tarvis varoa parittajia.
ESCALUS.
Niitä on jo sieviä keinoja keksitty, tiedä se: pää poikki ja hirteen,
siinä kaikki.
POMPEJUS.
Jos kymmenenkin vuotta perätysten hirtätte ja mestaatte niitä, jotka
tässä kohden hairahtuvat, niin saattepa aikoinaan katsoa, mistä voitte
hankkia lisää päitä. Jos tämä laki on Wienissä kymmenen vuotta
voimassa, niin lupaan vuokrata kaupungin kauniimman talon kolmesta
pennistä kerroksen. Jos elätte siksi kuin se tapahtuu, niin sanokaa,
että Pompejus on sen sanonut.
ESCALUS.
Kiitos, kelpo Pompejus; ja ennustuksesi palkinnoksi annan sinulle,
kuules, tämän neuvon: laita niin, etten vastedes kuule sinusta
valituksia minkäänlaisia ja että jätät sen paikan, missä nyt asut;
muuten, Pompejus, ajan sinut takaisin leiriisi ja näytän sinulle
Caesarin hirmua; suoraan sanoen, Pompejus, saat maistaa piiskaa. Ja
nyt, Pompejus, täksi kertaa hyvästi!
POMPEJUS.
Kiitän teidän armoanne hyvästä neuvosta; (syrjään) mutta sitä aion
noudattaa sen verran, kuin liha ja asianhaarat sallivat.
Vai piiskaa! Piiskaa saakoon vetojuhta;
Ei siedä piiskaa kunnon miehen suhta.
(Menee.)
ESCALUS.
Tulkaa tänne, herra Kyynärpää, tulkaa lähemmäksi, herra konstaapeli.
Kuinka kauan olette ollut tässä konstaapelin toimessa?
KYYNÄRPÄÄ.
Seitsemän ja puoli vuotta, teidän armonne.
ESCALUS.
Arvelinkin, taidostanne päättäen, että olette siinä ollut jonkun aikaa.
Seitsemän vuotta yhtä mittaa, niinkö?
KYYNÄRPÄÄ.
Ja puoli päälle, teidän armonne.
ESCALUS.
Ah, siitä on ollut teillä paljon vaivaa. Väärin on teiltä niin paljon
vaatia. Eikö ole teidän pitäjässä muita siihen toimeen päteviä?
KYYNÄRPÄÄ.
Vähän niitä on, Jumala paratkoon, joilla on kykyä sellaisiin asioihin.
Kun ovat valitut, niin ovat mielissään, kun saavat valita minut
sijaansa; minä teen sen muutamasta penningistä, ja hoidan kaikki yhteen
menoon.
ESCALUS.
Kuulkaa, laittakaa minulle nimilista, jossa on kuusi tai seitsemän
pätevintä henkilöä pitäjästänne.
KYYNÄRPÄÄ.
Teidän armonne kotiinko, armollinen herra?
ESCALUS.
Niin kotiini. Hyvästi!
(Kyynärpää menee?)
Mitä lienee nyt kello?
TUOMAS.
Yksitoista, teidän armonne.
ESCALUS.
Teit' atrialle pyydän luokseni.
TUOMAS.
Ma kiitän nöyrimmästi.
ESCALUS.
Tuon Claudion kuolema mua surettaa,
Mut pelastust' en näe.
TUOMAS.
Lord Angelo
On ankara.
ESCALUS.
Se onkin tarpeellista:
Ei tavaks tullut armo paljo paina,
Uus rikos seuraa armahdusta aina.
Mut, sentään, Claudio parka! -- Apu tyhjä!
Pois tulkaa, herra.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Toinen huone samassa paikassa.
(Vanginvartija ja palvelija tulevat.)
PALVELIJA.
Hän pitää kuulustusta; tulee heti.
Ilmoitan teidät.
VANGINVARTIJA.
Tee se.
(Palvelija menee.)
Tahdon tietää,
Mit' aikoo hän; kenties hän vielä heltyy.
Mies rikkonut on vain kuin unissaan.
Se vika joka iän on ja säädyn,
Ja hänet surmataan! --
(Angelo tulee.)
ANGELO.
Mik' asia?
VANGINVARTIJA.
Siis huomennako tulee Claudion kuolla?
ANGELO.
Johan sen sanoin; onhan sulla käsky;
Miks vielä kysyt?
VANGINVARTIJA.
Jott' en hätiköisi.
Anteeksi, armo, mutta olen nähnyt,
Ett' oikeus katunut on tuomiotaan
Sen täytettyä.
ANGELO.
Siitä vastaan minä.
Tee tehtäväsi, taikka jätä paikkas,
On niitä toisiakin.
VANGINVARTIJA.
Anteeks suokaa!
Mit' oihkaavan on Julian tehtävä?
Lähellä päästö on.
ANGELO.
Vie hänet toiseen
Ja mukavampaan paikkaan; tee se heti.
(Palvelija palaa.)
PALVELIJA.
Tuon kuoloon tuomitun on sisar täällä,
Puheille pyrkii.
ANGELO.
Onko hällä sisar?
VANGINVARTIJA.
On herra: impi sangen siveä;
Sisaruskuntaan aikoo jäseneksi,
Jos ei jo lienekin.
ANGELO.
Tuo hänet sisään.
(Palvelija menee,)
Sa heti toimita se luuska pois;
Hän saakoon mit' on tarvis, mut ei liikaa.
Siit' annan määräyksen.
(Lucio ja Isabella tulevat.)
VANGINVARTIJA.
Herran haltuun!
(Aikoo mennä.)
ANGELO.
Jää tänne. --
(Isabellalle.)
Tervetullut! Pyyntö mikä?
ISABELLA.
Poloinen olen armon-anoja,
Jos suvaitsette kuulla.
ANGELO.
Puhukaa!
ISABELLA.
On pahe, jota kammon, niin kuin mitä,
Ja jolle rankaisun, jos mille, soisin;
Sen puolesta en puhuisi, mut täytyy;
Ja täytymyst' ei ois, jos tahdon kanssa
Ei riidass' oisi tahto.
ANGELO.
Asiaan!
ISABELLA.
Mun veljeni on kuoloon tuomittu, --
Oi kuolettakaa syy, mut älkää häntä!
VANGINVARTIJA (syrjään).
Suo, taivas, että sulollaan hän tenhois!
ANGELO.
Syyn kuolettaisin, enkä syyllistä!
Jokainen rikos tuomittu on ennen
Kuin tehty on se. Virkani ois tyhjää,
Lain mukaan rikoksen jos rankaiseisin,
Mut rikollisen irti päästäisin.
ISABELLA.
Oi, laki oikea, mut ankara!
Siis veli mulla oli. -- Herran haltuun!
LUCIO (Isabellalle).
Pois laimeus! Vielä kerran! Polvistukaa,
Rukoilkaa, vaippaan tarttukaa! Te liiaks
Olette jäykkä. Kielin veltommin
Te ette voisi nuppineulaa pyytää.
Siis uudelleen!
ISABELLA.
Siis täytyy hänen kuolla?
ANGELO.
Niin, täytyy, tyttöni.
ISABELLA.
Vai niin; ma luulin,
Jos häntä säästitte, ett' teitä siitä
Ei taivas moittis eikä ihmiset.
ANGELO.
En tahdo.
ISABELLA.
Oisko voimaa, jos ois tahto?
ANGELO.
Niin, nähkääs, mit' en tahdo, sit' en voi.
ISABELLA.
Sen voisitte -- ja siit' ei mailma kärsi --
Jos niin vain häntä säälisitte te
Kuin minä.
ANGELO.
Myöhää! Hän on tuomittu.
LUCIO (Isabellalle).
Olette liian jäykkä.
ISABELLA.
Vai myöhää! Eikä! Sanan, minkä lausuin,
Ma voinen peruuttaa. Ei, uskokaa:
Ei mikään loisto, mik' on suurten omaa, --
Kuninkaan kruunu, valtaherran miekka,
Marsalkan sauva, kaapu tuomarin, --
Niin heitä puoleksikaan kaunistaisi
Kuin armiaisuus. Teidän sijassanne
Jos oisi ollut hän, ja hänen te,
Niin olisitte tekin kompastunut,
Mut noin ei ankara ois ollut hän.
ANGELO.
Ma pyydän, menkää!
ISABELLA.
Oi, jos taivas mulle.
Sois teidän valtanne, ja Isabella
Te olisitte! Noinko kävis? Ei,
Sanoisin, mit' on olla tuomarina
Ja mitä vankina.
LUCIO (Isabellalle).
Noin, noin! Se tepsii!
ANGELO.
Lain-alainen on veljenne; te turhaan
Vain sanojanne tuhlaatte.
ISABELLA.
Ah! voi!
Lain alla oli kaikki sielut kerran,
Mut Hän, joll' oli valta rangaista,
Toi pelastuksen. Kuinka kävis teidän,
Jos Hän, tuo ylin tuomar', arvon mukaan
Työt tuomitsisi? Tätä ajatelkaa,
Niin armo alkaa huulillanne elää
Kuin uusi luomus.
ANGELO.
Tyynny, kaunis lapsi:
Sun veljes laki langettaa, en minä.
Vaikk' ois hän veljeni, tai oma poika,
Niin kävis samoin: huomenna hän kuolee.
ISABELLA.
Huomenna? Liian kiire! Armahtakaa!
Hän viel' ei ole valmis! Ruoaks linnun
Tapamme ajallansa; taivastako
Vähemmin arvomme kuin karkeata,
Pient' itseämme? Hyvä, hyvä herra,
Ken tuost' on rikoksesta surman saanut?
Ja moni moist' on tehnyt!
LUCIO (Isabellalle).
Aivan oikein!
ANGELO.
Ei kuollut ollut laki, vaikka nukkui.
Niin moni tuota pahett ei ois tehnyt,
Jos ensimmäistä kiellon rikkojaa
Ois rangaistu. Nyt on se valveutunut,
Työt kaikki tutkii, katsoo peilistä.
Kuin tietäjä,[4] mitk' etehiset synnit --
Lie sitten uudet nuo tai höllyydestä
Si'inneet uudelleen ja versoneet --
Tulisi estää periytymästä
Ja kuoreen tappaa.
ISABELLA.
Olkaa toki laupias!
ANGELO.
Sit' enin olen, oikea kun olen.
Näin armon teen ma niille, joit' en tunne
Ja joita höllyys haittais ehkä vasta,
Ja sille oikeutta, jok', yhden erheen
Kun sovittaa, ei tekemään jää toista.
Huomenna kuolee veljenne: se siitä.
ISABELLA.
Te ensimmäisnä noin siis tuomitsette,
Ja hän on ensi uhri. Suurenmoista
Omata aarnin voimia, mut julmaa
Niit' aarnin lailla käyttää.
LUCIO (Isabellalle).
Hyvä! Oivaa!
ISABELLA.
Jos valtamiehet jyristellä vois
Kuin itse Zeus, ei Zeus sais koskaan rauhaa,
Zeun taivasta kun joka pikku vouti
Jyrinään käyttäis, -- pelkkään jyrinään!
Oi, armorikas taivas! Pahkuraisen
Ja luisen tammen tuima tulinuoles
Lyö pirstaks pikemmin kuin heikon myrtin;
Mut ihminen, tuo pöyhkä ihminen --
Lyhyen pikku suuruutensa loistoss'
Unohtain, mitä aina tulis muistaa,
Ett' ainetta on räyskää -- suurta taivast'
Apinan häijyn lailla matkii niin,
Ett' itkee enkelit; he meidän luonnoll'
Itsensä nauraisivat kuoleviksi.
LUCIO (Isabellalle).
Niin, tyttö, jatkakaa! Hän pian taipuu;
Tuo tepsii, tuo.
VNGINVARTIJA.
Suo, taivas, voitto hälle!
ISABELLA.
Ei oma mitta sovi lähimmäiseen.
Pyhimyst' ilkkuu suuret; mikä teissä
On älyä, se halvan suuss' on pilkkaa.
LUCIO (Isabellalle).
Tuo oikea on tapa; jatka, jatka!
ISABELLA.
Vihainen sana, jota päällys käyttää,
Soturin suussa on vain häväistystä.
LUCIO (Isabellalle).
Mist' olet tuon sa saanut? Jatka, jatka!
ANGELO.
Miks noita lauselmia minuun syydät?
ISABELLA.
Niin, vallalla, vaikk' eksyy niinkuin muutkin,
On lääke itsessään, jok' erheen peittää
Kuin kuori haavan. Poveen kolkuttakaa,
Kysykää sydämmeltä, eikö siinä
Lie vikaa Claudion tapaista; se saman
Jos ihmisheikkouden omaksuu,
Niin älköön kielen salliko se koskaan
Julistaa veljelleni kuolemaa.
ANGELO (syrjään).
Niin hellää puhett', että heltyy mieli! Hyvästi!
ISABELLA
Hyvä, rakas herra, jääkää!
ANGELO.
Asiaa mietin. -- Tulkaa huomenna.
ISABELLA.
Mut kuulkaa, kuinka lahjon teitä! Jääkää!
ANGELO.
Mua lahjot?
ISABELLA.
Semmoisilla lahjoilla,
Joit' itse taivas teidän kanssa jakaa.
LUCIO (Isabellalle).
Noin, muuten oisit kaikki pilannut!
ISABELLA.
Täysleimatuill' en kultasikleillä,
En kivillä, jotk', oikun mukaan, nousee
Ja laskee arvossa, vaan rukouksilla,
Jotk' yltää taivaaseen ja sinne ehtii
Jo ennen päivän koita, rukouksilla,
Joit' ainoastaan puhtaat sielut huokaa
Ja paastoavat immet, jotka vieraat
On maailmalle.
ANGELO.
Huomenna siis tulkaa.
LUCIO (Isabellalle).
Kas niin; nyt kaikki hyvin on; nyt pois!
ISABELLA.
Jumalan haltuun, rakas armo!
ANGELO (syrjään).
Aamen;
Sill' olen joutumassa kiusaukseen,
Jost' estää rukous.
ISABELLA.
Mihin aikaan tulla
Saan huomenna ma?
ANGELO.
Mihin aikaan vain,
Mut ennen lounaa.
ISABELLA.
Herra teitä kaitkoon!
(Lucio, Isabella Ja vanginvartija menevät.)
ANGELO.
Sinusta, niin, ja siveydestäsi! --
Mitä tämä? Hänenkö on syy vai minun?
Ken, kiusaaja vai kiusattuko, tekee
Pahemman synnin? Haa! Ei suinkaan hän;
Ei, hän ei kiusaa. Itse minä loion
Vain lemmenkukan vieress' auringossa,
Ja niinkuin raato, enkä niinkuin kukka,
Matanen tuoksuss' ilman. Niinkö lie,
Ett' aistejamme kainous enemmän
Kuin irstaus hurmaa? Vaikk' on tyhjää kyllin,
Pitääkö pyhä templi hävittää
Ja synti panna sijalle? Hyi, hyi, hyi!
Haa! Mitä teet? Mit' olet, Angelo?
Liata hänet tahdotko sen tähden,
Ett' on hän puhdas? Anna veljen elää!
On varkaan lupa ryöstää, tuomar' itse
Jos varastaa. Haa! Rakastanko häntä,
Kun kuulla tuota ääntä taas ja katsett'
Ihailla tahdon? Mitä hourailen?
Oh, viekas perkele, kun pyhää pyydät,
Niin syötiks panet pyhän! Vaarallinen
On kiusaus, joka meitä syntiin kiihtää
Hyveiden suloilla. Ei koskaan portto,
Ei taidon eikä luonnon yhteisvoimin,
Mua vietellyt; mut tämä hurskas tyttö
Mun vallan voittaa. -- Lemmen houkkioita
Ain' ennen kummeksin ja nauroin noita.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Huone vankilassa.
(Herttua, munkin valepuvussa, ja vanginvartija tulevat.)
HERTTUA.
Terveeksi, vanginvartija! Se liette.
VANGINVARTIJA.
Se olen. Mitä haluatte, isä?
HERTTUA.
Vain ihmisrakkaus ja pyhä sääntö
Mun sielu-parkain lohdutukseks tänne
On tyrmään tuonut. Tehkää tehtävänne:
Ne mulle näyttäkää ja kertokaa,
Mit' ovat pahaa tehneet, jotta voisin
Niin täyttää toimeni, kuin minun tulee.
VANGINVARTIJA.
Teen enemmänkin, enemmän jos tarvis.
(Julia tulee.)
Kas, tuoss' on yksi: neiti, joka oman
On nuoruutensa liekkiin suistunut ja
Nimensä polttanut. Hän kantaa lasta,
Jonk' isä kuoloon viedään: nuori mies,
Omansa, ennen rikost' uusimaan
Kuin siitä kuolemaan.
HERTTUA.
Ja milloin hänen
On kuoleminen?
VANGINVARTIJA.
Huomenna, ma luulen. --
(Julialle.)
Teist' olen tointa pitänyt; vain hetki,
Niin teidät täältä toimitetaan pois.
HERTTUA.
Kadutko, kaunis tyttö, syntiäsi?
JULIA.
Sen teen ja tyynnä häpeäni kannan.
HERTTUA.
Sua neuvon tuntoasi tutkimaan
Ja koittelemaan, tottako vai valhett'
On katumukses.
JULIA.
Mielist' otan neuvon.
HERTTUA.
Sa turmaajaasi miestä lemmitkö?
JULIA.
Sen, minkä hänen turmaajaansa naista.
HERTTUA.
Olette tämän synnillisen teon
Siis yksin mielin tehneet?
JULIA.
Yksin mielin.
HERTTUA.
Siis sinun syntis raskaamp' on kuin hänen.
JULIA.
Sen tunnustan ja sitä kadun, isä.
HERTTUA.
Niin oikein, laps, kun vain et kadu siksi,
Ett' tähän häpeään sun synti sai.
Ei moinen suru ole taivaallinen,
Vaan itsekäs, ja näyttää, ettei rakkaus
Meit' aja taivast' etsimään, vaan pelko.
JULIA.
Paheena sitä kadun ma, ja kannan
Ilolla häpeän.
HERTTUA.
Siin' yhä pysy.
Toveris, kuulin, kuolee huomenna;
Hänelle menen lohdutusta viemään.
Sua armo kaitkoon! _Benedicite!_
JULIA.
Siis kuolee huomenna! Oi, armo nurja,
Mua säästää elämään, jonk' ilona
On pelkkä kuolon kauhu!
VANGINVARTIJA.
Sääli miestä!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Huone Angelon linnassa.
(Angelo tulee.)
ANGELO.
Rukoilla mielin; mieli vain käy toise
Kuin rukous; taivas saa vain tyhjät sanat,
Mut mieli, kieltä kuulematta, kiintyy
Vain Isabellaan; suussa Jumala,
Ikäänkuin nimeään vain pureksisin,
Mut povess' ankarana synnin myrkky
Vain kiehuu. Valtio, jot' ihailin,
Ikävä, kuiva on kuin hyvä kirja
Monasti luettu; ja siveyteni,
Jost' ylpeilin, -- ettei vain kukaan kuulisi --
Edulla vaihtaisin nyt höyhenhatuun,
Jot' ilma löyhyttelee. Arvo! Tapa!
Pukusi kuorell' usein kumarrukseen
Pakoitat houkkiot ja valhekiiltos
Älynkin pettää. -- Veri, verta olet!
"Hyv' enkeli" sa pirun sarviin piirrä,
Se silt' ei pirun merkkikuva ole.
(Palvelija tulee.)
No, mitä?
PALVELIJA.
Eräs nunna, Isabella,
Pateille pyytää.
ANGELO.
Näytä hälle tie.
(Palvelija menee.)
Oi, taivaat!
Miks veri sydämmeeni syöksyy noin,
Silt' estäin toiminnan ja lisäks riistäin
Myös muilta jäseniltä kaiken tarmon?
Noin tyhmä joukko viemistyneen vaiheell'
Apuna häärää, vieden hältä ilman,
Jost' elpyä hän vois; noin kansa, juosten
Pois askareistaan, lempikuninkaansa
Lähelle tunkeilee ja alttiudellaan
Vain vaivoiks on, ja milt et häntä loukkaa
Typeräll' innollaan.
(Isabella tulee.)
No, kaunis lapsi?
ISABELLA.
Ma tulin kuulustamaan mieltänne.
ANGELO.
Ois mieluisampaa, jos sen tietäisit.
Kuin että kysyt. Veljes ei saa elää.
ISABELLA.
Vai niin. -- No, Herran haltuun jääkää siis!
(Aikoo mennä.)
ANGELO.
Viel' elää sais, ehk yhtä kauan kuin
Sinä ja minä; sittenkin hän kuolkoon.
ISABELLA.
Ja teidän tuomitsemanako?
ANGELO.
Niin
ISABELLA.
Sanokaa, milloin? jotta viivytys,
Lyhyt tai pitkä, valmistukseks oisi,
Niin ettei sais hän haittaa sielulleen.
ANGELO.
Hyi, riettatekoja! Ois yhtä oikein
Sit' armahtaa, ken valmiina luoman luonnolt'
On ryöstänyt, kuin hellitellä moista
Hekuman työtä, joka taivaan kuvaan
Lyö väärän leiman. Yhtä helppoa
Luvatta poistaa luomus laillinen,
Kuin valaa kultaa luvattomaan muottiin
Ja tehdä laiton.
ISABELLA.
Niin taivaassa on säätty, vaan ei maassa.
ANGELO.
Sanotko niin? Ma pian sinut kiedon.
Valitse: joko oikeus veljeltäsi
Vie hengen, tai sen pelastat, jos ruumiis
Nyt saman maireen synnin uhriks annat
Kuin tyttö veljes raiskaama.
ISABELLA.
Sen lupaan,
Ett' ennen ruumiin annan pois kuin sielun.
ANGELO.
En puhu sielustasi. Pakkosynnit
Vain lasketaan, ei kirjaan panna.
ISABELLA.
Mitä?
ANGELO.
En sitä takaa: puhua ma voin
Niin puoleen niinkuin toiseen. Vastaa tähän:
Mun, jonka kautta laki puhuu nyt,
Mun vallassani veljesi on henki:
Niin, eikö laupeutta olis synti,
Jos veljen henki säästyis?
ISABELLA.
Se siis tehkää! --
Ma siitä panen kaupan sieluni;
Se syntiä ei ois, vaan laupeutta.
ANGELO.
Sa sielusi jos kaupalla sen teet,
Niin tasan painaa laupeus ja synti.
ISABELLA.
Jos veljen eestä rukoilla on synti,
Sen synnin kestän; teidän armotyönne
Jos synti on, jok' aamu rukoilen,
Ett' tämä synti mulle, eikä teille,
Syyks luettaisi.
ANGELO.
Mutta kuule toki.
Mua ethän ymmärrä, tai olet tyhmä,
Tai viekastat, ja se ei ole hyvä.
ISABELLA.
Niin, tyhmä lien, ja missään muuss' en hyvä
Kuin siinä, että myönnän nöyräst', etten
Parempi ole.
ANGELO.
Äly itseään
Näin mustaa, kirkkaalt' oikein näyttääkseen.
Kuin musta naamus peittämänsä sulot
Korottaa kymmenesti kauniimmiksi
Kuin mitä ois ne paljaaltaan. -- Mut huomaa;
Jott' ymmärtäisit, puhun selvemmin:
On kuolon oma veljesi.
ISABELLA.
No niin.
ANGELO.
Niin paha tekons' on, ett' ilmeisesti
Sen rangaistuksen laki hälle määrää.
ISABELLA.
Niin oikein.
ANGELO.
Jos nyt ei muuta pelastuksen tietä --
Oletan vain, en sit', en tätä väitä --
Kuin että sinä, hänen sisarensa,
Jos pyytäis sua mies, jonk' ylhä arvo
Tai tehovaisuus tuomariin vois päästää
Lain kaikkivallan kahleista sun veljes,
Ja muut' ei pelastuksen keinoa
Kuin että joko ruumiis kalleudet
Sa uhraat tuolle miehelle, tai täytyy
Sun veljes kuolla, -- mitä tekisit?
ISABELLA.
Sen veli-raukalle, mink' itselleni:
Jos kuoloon olen määrätty, niin kannan
Ma ruoskan arpia kuin rubiineja,
Ja kuoloon riisuudun kuin vuoteeseen
Jo kauan ikävöittyyn, ennen kuin
Häväisen ruumiini.
ANGELO.
Siis veljes kuolee.
ISABELLA.
Se oisi huokein tie, ja paremp' oisi,
Jos veli kuolis kerta kaikkiaan,
Kuin että sisko, hänet pelastaakseen,
Iäksi kuolisi.
ANGELO.
Mut etkö noin
Sin' yhtä julma ois kuin tuomio,
Jot' olet näin sä herjannut?
ISABELLA.
Häpeän lunnahat ja vapaa armo
On eri perhettä: lain armoitus
Ei ole riettaan kaupan sukulainen.
ANGELO.
Vast'ikään laki tuntui tyrannilta,
Ja veljes harha-askel sinust' oli
Pikemmin leikkiä kuin rikosta.
ISABELLA.
Anteeksi, armo! Jotain halatessa
Puhumme toista, toista tarkoitamme.
Asiaa, jota vihaan, puolustelen
Sen eduksi, jot' ylen rakastan.
ANGELO.
Olemme kaikki heikot.
ISABELLA.
Kuolkoon veli,
Jos hän vain yksin, eikä kukaan muu,
Tuon heikkouden perintönään omaa.
ANGELO.
Mut heikkopa on myöskin nainen.
ISABELLA.
On,
Kuin peili, johon katsoo; yhtä pian
Se särkyy kuin se muotojakin mukaa.
Voi naista! Taivas auttakoon! Ne miehet
Heit' omaks edukseen vain häväisevät.
Sanokaa kymmenesti heikoiks meitä:
Olemme hennot niinkuin luontommekin
Ja herkät petost' uskomaan.
ANGELO.
Sen luulen:
Tuo todistus sun sukupuolestasi --
Kun vahvempi ei mieskään lie kuin että
Viasta särkyy -- se mua rohkaisee.
Pidä sanas, ole mikä olet: nainen;
Jos olet enempää, et ole mitään
Mut jos se olet -- niinkuin ulkomuotos
Sen selvään todistaa -- niin nyt se näytä
Ja luonnon omaan pukuun pukeudu.
ISABELLA.
Mull' yks on kieli vain: oi, hyvä herra,
Puhukaa samaa kieltä mitä äsken.
ANGELO.
Siis suoraa kieltä kuule: sua lemmin.
ISABELLA.
Niin veljenikin lempi Juliaa,
Ja siitä hän nyt kuolee, sanoitte.
ANGELO.
Ei kuole, jos mua lemmit, Isabella.
ISABELLA.
On hyveellänne oikeus, sen tiedän,
Tekeytä huonommaksi kuin mit' on,
Muit' urkkiakseen.
ANGELO.
Usko kunniaani!
Sanani ilmaisevat aikeeni.
ISABELLA.
Se kunnia on uskottavaks kehno,
Ja aie häijy! -- Teeskelyä kaikki!
Tuon, Angelo, teen tietäväksi; varo!
Julista heti veljelleni armo,
Tai täyttä kurkkuani julki huudan,
Mik' olet mies!
ANGELO.
Ken uskoo Isabellaa?
Nimeni puhdas, hurskas elämäni,
Valta-asemani, vastatodisteeni
Niin ovat kannettasi painavammat,
Ett' omiin sanoihisi tukahdut
Ja parjaukselle löyhkäät. Alun tein,
Ja himoni nyt päästän valtoihinsa:
Rajulle halulleni antaudu!
Pois kainous ja turha punastus,
Jok' empii, vaikka palaa! Veljes osta
Minulle antamalla ruumiis uhriks,
Hän muuten ei vain kuolemalla kuole,
Vaan pitkiin kuolon kidutuksiin hänet
Tylyytes saattaa. Vastaa huomenna,
Tai, kautta kiihkon, joka minut valtaa,
Rupean julmaks hälle! Kyllin siitä:
Mun kiellolleni ei sun väittees riitä.
ISABELLA.
Kenelle valittaisin? Tuon jos kerron,
Niin ken mua uskoo? Tekopyhä suu,
Samalla kielellä se yhtä samaa
Ylistää sekä sadattaa, ja käskee
Lain kumarrella mielijohteitaan,
Ja oikean ja väärän vääntää, miten
Vain himo vaatii! Claudion luo nyt menen.
Jos kohta veren vietokseen hän sortui,
Se kunto häness' asuu, että hän,
Vaikk' oisi hällä sata päätä panna
Sadalle veripölkylle, ne ennen
Hän uhraisi, kuin sisarensa ruumiin
Noin inhan saastan tahrattavaks sois.
Siis kuole, veli! Siskos puhtaaks jää;
Siveys kalliimp' on kuin veljen pää.
Hänelle kerron pyyteet Angelon;
Niin tyyneen menköön haudan lepohon.
(Menee.)