Totuus ja Walhe.
Totuus ja Walhe olivat muinon veljekset. Läksivät kerran kahen kesken
vaeltamaan. Rupiiman yhessä kulettua tunsivat vatsansa tyhjäksi ja
tahtoivat ruokailla. Sanoi Walhe: "syökäämme, veikko, ensin sinun
eväs-kontistasi, ja sen tyhjennettyä otamme minun". Kuin Totuuen
eväskontti niin sai tyhjäksi, eipä Walhe antanutkaan Totuuelle mitään
syyäksensä. Päivän kärsei Totuus nälkää, vaan toisena nälältä ei
jaksanut enää astua eikä nälkää kärsiä, jonka tähen antoi Walheelle
luvan tehä ihellensä mitä tahtoi, kunhan antaisi ruokaa. Sanoi Walhe:
"Antanet puhkasta toisen silmäsi, niin saat ruokaa". Totuus ajatteli:
"Tappaahan minun nälkäki, joka vaivaa minua enemmän kuin silmäni
puhkaseminen"; antoi luvan Walheelle puhkastaa silmänsä, saadaksensa
häneltä syömistä. Walhe puhkasi Totuuen silmän, ja syötti häntä
eväskontistaan; läksivät sitte sovinnossa eelleen. Walhe söi, eikä
antanutkaan Totuuelle. Totuus kysyi, syytä hän vastasi: "Muuten en
anna syyäksesi jos et anna puhkasta, toistaki silmääsi". Mitäpä Totuus
parannut tehä? Nälkä kiihkeni ja viimein täytyi hänen puhkasuttaa
toinenki silmänsä.
Kaotettua molemmat silmät päästänsä ei nähnyt mennä mihinkään, ja
Walheen täytyi ruveta hänelle taluttajaksi. Koko päivän talutti
Walhe Totuutta, ja illaksi tulivat kirkon seinän viereen. Walhe
sanoi Totuuelle: "Nyt olemme linnan ääressä, ja tähän linnaan voit
seisattua ja erota minusta; ethän sinä enää näe kulkea mihinkään,
vaan siellä saat kerjätä mitä tarvitset." Niin sanoen talutti Totuuen
kirkon viereen, jätti sen sinne ja meni matkaansa. Tässä oli kirkko
rakettu muutaman kuolleen hauvalle. Kirkon katolla sattui ikään kolme
korppia keskenään riitauttumaan. Yksi sanoi: "Tiiänpä minkä tiiän".
Toinen sanoi: "Tiiänpä minkä sie tiiät vaan eipä tiiä minkä mie tiiän".
Kolmas sanoi: "Waan ettäpä tiiä kumpanekaan mitä mie tiiän". Toiset
alkoivat sanoa tälle, minkä asian sie tiiät, haastelisit sen meilleki?
Tämäpä ei tahtonut virkkaa mitään, vaan toiset kiusasivat häntä,
luvaten hänelleki oman tietonsa. Alkoi hän siis haastella minkä tiesi:
"Tämän kirkon portaan eessä, kolmen vaaksan syvyyessä maan alla on
sellaista multaa joka tuopi ihmiselle näkönsä takasin, vaikka ei olis
silmäkuoppiakaan enää jälillä, kuin sillä vaan hieroo silmiänsä." Sitte
virkkoi toinen korppi tietonsa: "Kuninkaan suuressa pääkaupungissa
on sellainen kulmaus ettei saaha vesipisaraa mistään, ja keskellä
kaupunkia turulla on oivallinen lähe, josta koko kaupunki voi saaha
vettä kylläkseen". Kolmas korppi alkoi nyt puheensa sanoen: "samassa
kaupungissa on kuninkaan tytär ollut sairaana seitsemän vuotta; kirkon
alttarin ääressä, jossa kuningas ite käypi ripillä, otettaisiin
kolmesti multaa ja kiviä, ja annettaisi kuninkaan tyttärelle, niin
samassa paranisi".
Tämän puheltua lensivät korpit matkaansa. Totuus kuultua korppien
puheen alkoi sokiana hamuillaa kirkonporrasta. Löysi sen, ja alkoi
käsinsä kaivaa maata ja pääsi kolmen vaaksan syvyyteen. Otti multaa
siitä ja hieroi sillä silmiänsä; jo tunsi silmäteränsä rupeevan
kasvamaan päähänsä. Otti toisesti samaa multaa, ja hieroi taas, kunnes
alkoi kuin vaatteen läpi jo hämärtää. Kolmannesti hierottuansa, sai
näkönsä entiselleen. Päivä oli valkenemassa ja hän läksi kulkemaan
kaupunkiin, jossa korpit sanoivat sen suuren kuivuuen olevan. Sinne
tultuaan oli hänellä kauhia nälkä, ja rukoili leipää kaupunkilaisilta.
Ystävällisesti syöttivät häntä kaupunkilaiset hyvästi. Pyysi vettä
syötyänsä, vaan kaupunkilaiset vastasivat: Juomista emmä voi sinulle
antaa, sillä vesi on tässä kaupungissa kalliimpi leipää; koska
vähäinenki on tuotava monen peninkulman takaa, niin maksaa se monta
ruplaa tuoppi, eikä saa kuitenkaan tarpeeksi. Tämän kuultua sanoi
Totuus: Tulkaat avukseni, niin hankin teille vettä kylläksi koko
kaupungille. Tämä ilahutti kaupunkilaisia, ja antoivat parin kolme
kymmentä miestä avuksensa. Totuus saattoi korppien puhelemmalle
turulle, vieritytti kiven paikoiltansa, ja sen alta välähti suuri
summaton kirkas lähe josta kaupunki sai vettä kylläksensä. Siitä meni
kuninkaan luo, ja löysi hänen murheellisina; kysyi häneltä: Suuri
kuningas, mikä teillä murheena? Kuningas vastasi murheellisesti,
tyttärensä jo seitsemän vuotta poonneen, mistään olemata apua.
Totuus sanoi: Jalo Kuningas, minä parannan tyttärenne, kuin annatte
minulle avuksi parin kolme miestä. Kuningas ihastui suuresti sen
kuultuansa, antoi Totuuelle miehiä keralla minkä tarvitsi. Totuus pyysi
päästäksensä kirkkoon kussa Kuningas kävi ripillä. Siellä otti kuin
korpit olivat sanoneet, kolmesti kiviä ja multaa, antoi ne kuninkaan
tyttärelle, ja kuninkaan tytär parani. Tästä työstä lahjotti kuningas
Totuuelle puolen valtakuntaansa, ja Totuus tuli sangen rikkaaksi
mieheksi.
Kuultua veljensä niin hyvin käyneeksi, tuli Walhe kysymään Totuuelta
miten pääsi niin rikkaaksi ja sai silmänsä vaikka oli sokiana ollut? Se
aina rehellinen Totuus, ei voinut valhella veljellensä, vaikka tämä oli
vihamiehensä, ja hänen sokiaksi tehnyt; mutta puheli hänelle kaikki,
miten sai näkönsä, ja miten oli päässyt niin rikkaaksi. Walhe sanoi:
"Armas veliseni, puhkasepas minulta silmäni, ja saata minua sen kirkon
luokse, saahakseni sellaisen rikkauen." Totuus teki mitä Walhe tahtoi,
puhkasi sen silmät ja saattoi hänet kirkon luokse. Tulivatpa yöllä
samat korpit kirkon katolle, ja ensimmäinen sanoi: "ettäpä tiiä mitä
tiiän". Mutta toiset korpit tukkesivat suunsa sanoen; "kuunnellee nytki
joku, niin kuin muutamasti kuunteli eräs ja varasti koko viisautemme".
Läksivät etsimään, löysitvät Walheen kuuntelemassa, ottivat kiini, ja
pieksivät hänen että vähissä hengin pääsi heiän kynsistänsä. Mutta
valhe jäi iäksensä sokiaksi, ja pieksettiin rammaksi ja raajarikoksi,
ja sellaisena täytyy hänen elää vielä nytkin ihmisien joukossa.