Anders Dry!
Sillä nimellä oli Länsi-Ruijassa yli sadan vuoden aikana ollut
ihmeen hyvä kaiku. Se nimi merkitsi hyvinvointia ja edistystä,
suuria, mahtavia purjelaivoja, poronliha- ja taljakauppaa, pienestä
meripuotipahasesta kasvanutta kaksikerroksista kauppakartanoa, ja
viimeisten kymmenen vuoden aikana höyrylaivaosakkeita pitkin koko
Länsi-Ruijan, "Västän" rannikkoa. Se oli ollut siunattu nimi useamman
miespolven ajan, sillä kaikki, mitä mataloissa turvekattoisissa
tunturitaloissa oli tarvittu ja tarvittiin, oli Anders Dryltä, aina
vain joltakin Anders Dryltä -- joko nykyiseltä tai hänen isältään tai
isoisältään. Vasta viime aikoina olivat muutamat ruvenneet kiroamaan
Anders Dryn nimen kuullessaan. Mutta niitä ei ollut monta ja nekin
harvat olivat poikkeuksetta etelästä -- "lannasta" muuttaneita.
Paikkakuntalaiset lausuivat Anders Dryn nimen kunnioituksella, ja
vanhat kalastajat saattoivat vaikka kuinka montaa iltaa perätysten
kertoa ensimmäisen Anders Dryn, tämän nykyisen isoisän isän elämästä
ja töistä.
Mistä tämä ensimmäinen Anders Dry oli tullut, sitä ei enää
varmuudella tiennyt kukaan. Mutta Jyykeänniemelle hän oli asuntonsa
laittanut ja elellyt aluksi kalastajana kuten muutkin seudun
asukkaat. Suvulla oli aina ollut erikoinen naimaonni. Kaikki Dryt
olivat osanneet valita vaimon. Ensimmäinen Anders Dry ei ollut vielä
kauan asunut paikkakunnalla, kun jo oli iskenyt silmänsä Mogensin
tyttäreen, rikkaan Arent Mogensin tyttäreen ja saanut tämän -- kuinka,
sitä eivät vanhatkaan osanneet sanoa. Arent Mogens oli ollut ylpeä
talonpoika, joka tyttärensä puolesta oli jaellut rukkasia itään ja
länteen, mutta Anders Dry oli onnistunut koko seudun suureksi
hämmästykseksi. Johtuiko se siitä, että hänellä oli yhteenkasvaneet
kulmakarvat tai että hän oli niin erinomainen viulunsoittaja, sitä oli
vaikea mennä ratkaisemaan, mutta tosiasia oli, että kaikilla hänen
jälkeläisillään oli ollut yhteenkasvaneet kulmakarvat ja erinomainen
onni jok'ikisellä. Siitä ei päästy. Ensimmäinen Anders Dry oli vaimonsa
myötäjäisrahoilla perustanut kaupan, aluksi pienen, vähäpätöisen
meripuodin, jossa oli turvekatto ja yksi ainoa vaivainen ikkuna. Mutta
siellä hän oli istunut myymäläpöydän takana ja soitellut polskia ja
valsseja ostajien iloksi, ainainen kiehtova hymy kauniilla kasvoillaan.
Ja kauppa oli käynyt.
Tämä Anders Dry rakensi perustuksen, jolle hänen poikansa Anders Dry
nuorempi rakensi. Hän oli perinyt isänsä kauppataidon ja iloisen
luonteen, ja hän laajensi liikettä huomattavasti. Hänellä oli jo
laivakin, joka kynti valtameriä. -- Rikkaan ja ylhäisen oli tämäkin
Anders Dry nainut, kauppiaantyttären Trondhjemin takaa. Hän toi
pesään viisituhatta "peesiä", ja se oli tavaton omaisuus siihen
aikaan. Mutta rikkaudestaan huolimatta seisoi tämäkin Dry puodissa
aamusta iltaan ja samanlainen viulunsoittaja hän oli kuin isänsäkin.
Hänen poikansa, joka sekin oli Anders, rakensi nykyisen
kaksikerroksisen kauppakartanon. Hänen aikanaan liikkeestä muodostui
suurliike. Dryn makasiineja seisoi kahdessa rivissä merenrannalla,
ja jokainen oli merkitty latinalaisella kirjaimella. Oh, lappealaiset
näkivät unissaankin tuon suuren, punaiseksi maalatun makasiinin,
jonka ovi muistutti kirkonovea ja jonka yläpuolella komeili
latinalainen C. Se oli suolamakasiini, ja useat lappalaispojat
tunsivat rippikoulussa tuon makasiinin avulla c-kirjaimen Uudesta
Testamentista. -- Se oli jo suurenmoista aikaa tämä kolmannen
Andersin aika. Laivoja tuli ja meni, ja makasiinien luona kaikuivat
työmiesten laulut, kun he vipusivat tavaraa sisään.
-- Tämä Anders Dry sai jo patruunan nimen ja patruunan näköinen
hän olikin: suuri, kolmikyynäräinen mies, jonka vatsa muistutti
tynnyriä. Hän ei enää käynyt puodissa juuri koskaan. Hänet tapasi
vain konttorista, missä hän istui valtavan kirjoituspöydän takana
poltellen tukevaa sikaria. Hän oli nainut rovasti Grapensenin tyttären,
joka kyllä oli ollut köyhä, mutta hieno ihminen, kasvatettu jossakin
Kristianian pensionaatissa. Se oli ollut uljas pari katsella. Vanhat
merimiehet kirosivat vieläkin pelkästä mielihyvästä puheen johtuessa
tähän Anders Dryhyn ja hänen rouvaansa.
Mutta voiton kaikista Dry-nimisistä vei "hänen majesteettinsa Anders
IV", niinkuin pitäjän herrat nuorta patruuna Drytä nimittivät.
Vasta hän oli saavuttanut sen huipun, joka esi-isien silmiin jo oli
kangastanut. Hän oli syntynyt höyryn aikakaudella ja hän ymmärsi
heti ottaa tämän uuden ajan keksinnön palvelukseensa. Ensimmäinen
postihöyry, "tamppi", tuli Västän vesille tämän Anders Dryn toimesta.
Itse hän omisti höyryaluksia puolisen tusinaa ja kuului sitäpaitsi
osakkaana useampaan höyrylaivayhtiöön Länsi-Ruijan rannikolla. Hän
oli mahtava mies ja harjoitti suurenmoista tukkuliikettä. Vain
esi-isiensä muistoa kunnioittaen hän oli säilyttänyt pienen, mutta
hyvin lajitellun vähittäiskaupan. Se sijaitsi entisen meripuodin
paikalle rakennetussa talossa, joka oli peräisin hänen isoisänsä
ajoilta. Samalla paikalla se oli ollutkin kahden Dryn aikana
ennen. Nykyisen Anders Dryn isä vain oli pitänyt puotia nykyisessä
päärakennuksessa. Mutta siinä se ei nuoren patruunan mielestä ollut
oikein paikallaan, minkä vuoksi hän siirsi sen takaisin rantaan
-- sinne, missä ensimmäinen Anders Dry oli soitellut valsseja ja
polskia jyykeäläisille. Ja oli kuin olisi tämän ensimmäisen Dryn
soitto vieläkin ollut vaikuttamassa: rannassa, meripuodin ympärillä
kihisi väkeä varsinkin juhla-aikoina, sillä vanhasta tottumuksesta
ostivat useimmat jyykeäläiset vieläkin jauhonsa, suolansa ja
pikanellirullansa Anders Dryltä, vaikka niemellä oli jo puolikymmentä
muutakin kauppapuotia ja suurempiakin kuin Anders Dryn. Mutta se,
mikä ennen kaikkea ylläpiti vanhoja hyviä suhteita, oli Anders Dryn
taattu rehellisyys. Hän ei pettänyt lappalaista silloinkaan, kun
tämä oli päissään. Jos joku konttoristeista teki itsensä syypääksi
petokseen, hän sai heti lähteä. Senvuoksi oli Anders Dryn meripuoti
eniten suosittu. Lappalaiset tosin ihmettelivät, ettei nuori
patruuna laajentanut hyllyjään. Se oli vähän omituista sellaisen
miehen hommiksi, joka vallitsi Ruijan kauppaa ja oli kihloissa
keisarintyttären kanssa.
Niin -- viimeksi mainittu seikka ei tuntunut lappalaisista eikä
yleensä jyykeäläisistä yhtään kummalta. Olihan Anders Dryn esi-isät
onnistuneet naimakaupoissaan yli kaiken odotuksen, ja aina oli poika
ajanut isästä edelle.
Miksi ei siis neljäs Anders Dry saisi keisarintytärtä. Oh, saisi kuin
saisikin.
Niin, niin. Anders Dry oli kihloissa keisarintyttären kanssa. Mitä
hyödytti siis pappilan Rafaellaa, että hän hengessään sisusti Dryn
kartanon yläkerran viittätoista huonetta, tai nimismiehen Juditaa,
että hän piti Trondhjemista ostamaansa lippalakkia arkenakin
ja näytti niin mehevältä, että merimiehet sylkivät pelkästä
mielihyvästä? Ei mitään: Anders Dry oli kihloissa keisarintyttären
kanssa.
Eikä kestäisi kauan, ennenkuin hän lähtisi Arkangeliin, sillä eikös
ollut Silkki-Sannu kertonut, että tiliherrat olivat jo tulleet.
Nyt alkaisivat suuret tilinpäättäjäiset Dryn kaksikerroksisessa
kauppakartanossa.
Niin -- professori Krusenholtz ja Abraham Kellonsoittaja olivat
saapuneet Jyykeänniemelle. Saatettuaan patruuna Ottokar Tophöjn
kaikella kunnialla hautaan he olivat nyt valmiit avustamaan Anders
Drytä hänen morsiamensa tupaantuliaisissa.
Oh, niitä Anders Dryn tilikirjoja! Ne olivat paljon paksummat
kuin pappilan kirkonkirjat. Niissä oli eri tili turskalle ja
eri tili merisillille, eri tili jauhoille ja eri tili suoloille
-- sataviisikymmentä eri tiliä yhtä vaille. Ja kassakaappi
sitten! Se oli suuri kuin kirkonholvi: mies mahtui suorana sen
sisälle seisomaan. Siellä oli kyynäränkorkuisia setelipinkkoja
sekä pahvikotelo, jonka kannessa oli: _Sbeck_, ja toinen, jonka
kannessa oli: _Shack_. Mitä ymmärsi alinkokansa sellaisesta? Huihai,
ei kerrassaan mitään! Mutta professori Krusenholtz ja Abraham
Kellonsoittaja ymmärsivät: he siirsivät syrjään pahvilaatikon, jonka
kannessa oli Shack. He tarvitsivat sitä iltahetkiään varten.
Jos kirkonrappausviikot Hammerfestissa olivat muodostuneet
suurenmoisiksi, niin vielä suurenmoisemmiksi muodostuivat Anders Dryn
tilinpäättäjäiset. Professori Krusenholtz ja Abraham Kellonsoittaja
johtivat kolmeakymmentä konttoristia, jotka aamusta iltaan
kirjoittivat hanhenkynällä, niin että siinä raaputus kävi. Abraham
Kellonsoittaja hoiti meripuolta, professori Krusenholtz maapuolta.
Edellisen osalle joutuivat kaikki kalanpyyntiä ja kauppaa koskevat
asiat, syöttikalojen tilistä valaanpyyntitiliin asti. Kaikki
Jäämeren kalat olivat kirjoitetut Anders Dryn kirjoihin. Se oli
oikea tuomion päivä, jolloin tutkittiin, millä tavalla itsekukin
vedenasukas oli leiviskänsä käyttänyt Anders Dryn verkkoihin, rysiin
ja pitkiinsiimoihin nähden. Rasvaisen Ruijan ahvenen ansioluettelo oli
sangen kaunis. Sitä oli saatu runsaasti ja syöty runsaasti pitkin
vuonon vartta ja matalissa taloissa tunturien takana. Mutta vielä
suuremmissa erissä sitä oli viety etelään maailman herrojen
herkkupöytien kaunistukseksi. Abraham Kellonsoittaja kulki kuin
isä-Jumala itse, kulmat rypyssä, tarkastellen konttoristien työtä.
Ja kun jonkin kalatilin loppusumma oli hyvä, hän murahti hengessään:
'Hyvin, sinä hyvä ja uskollinen palvelija!' Se oli tarkoitettu yhtä
paljon kalalle kuin konttoristillekin.
Professori Krusenholtz taas hoiteli maapuolta. Hän, Tukholman
kuninkaallisen tähtitornin johtaja, sai taas nähdä, mitä maa
antaa. Tällä kertaa se ei antanut syvyyden nielemiä kirkkoja, vaan
"keisarinkruunuja" -- perunoita, niin kauniita ja keltaisia, että
oli ihan ihme. Anders Dry oli maineikkain perunanviljelijä koko
Länsi-Ruijassa ja häneltä saivat tunturi-ihmiset siemenensä, jos halla
noissa korkeissa seuduissa sattui varastamaan sadon. Oh, niitä oli
ylettömästi noita keisarinkruunuja, ja oivan vuosivoiton ne tuottivat.
Entä sitten navetta! Koko Jyykeänniemen olisi voinut hukuttaa maitoon,
mikä vuosittain herui Anders Dryn navetasta. Kerrassaan somia elukoita
nuo "Tanstokat", "Vakkerkukat", "Nastikit" ja "Kullannuput", joissa
jokaisella oli oma tilinsä ja jotka lypsivät isännälleen silkkaa
kultaa. Niin, niin, eivät olleet pitäjän herrat suotta antaneetkaan
Anders Drylle "elatusisän" nimeä. Hän todella elätti heidät. Mistä
olisi henkikirjuri maitonsa saanut, jollei Anders Dry olisi sitä
antanut? Huihai, ei mistään! Talonpojilla oli pienet karjat. He
saivat olla kiitollisia, että tulivat omillaan toimeen. -- Oli soma
nähdä, kuinka paljon Jyykeän virkakunta kulutti maitoa vuodessa.
Professori Krusenholtz saattoi melkein kuvitella, miltä kukin
ulkonaisen olemuksensa puolesta näytti. Henkikirjuri Sogne oli
varmasti puolta lihavampi mies kuin apteekkari Sturlesen, joka otti
vain puoli kannua päivässä. No niin, hän säästi, eikä se suinkaan
ollut paha. -- Ihmeellisiä nuo Anders Dryn tilikirjat! Ne kävivät
tuomiokirjoista maankin puolella. Sillä eikö niistä näkynyt,
minkälainen mies isäntärenki Jörgen oli? Kyllä kauniisti! Ei säästöä
koskaan, vaan pikemminkin ennakkoa. Mutta hän olikin tunnettu
kortinlyöjä ja viinamies. Samapa se hänelle, joka oli naimaton. Mutta
konttoristi Lejkevandin olisi pitänyt paremmin ajatella perhettään.
Hän oli velkaa Anders Drylle viisikymmentä peesiä eikä hänen
palkkansa suinkaan ollut huono. Niin, niin. Anders Dryn tilikirjat
antoivat selvän kuvan Jyykeänniemen pienestä yhteiskunnasta. Ne
näyttivät, mitä kukin söi ja joi -- ah, varsinkin, mitä kukin joi.
Metsäherra Iversenin konjakkilasku oli sangen huomattava. Mutta
hänellä olikin pitemmät leimausmatkat kuin hänen virkaveljellään,
metsäherra Löwellä. Ja sitäpaitsi hän ampui puolta enemmän jäniksiä
kuin viimeksi mainittu.
Niin, tilejä tehtiin kuumeisella kiireellä. Hanhenkynät rapisivat
ja konttoristit hikoilivat. Anders Dry pistäysi silloin tällöin
katsomaan. Ja tyytyväinen hän oli. Hän sanoi: 'Schön!' Se oli hänen
etuoikeutensa. Sillä siten ei uskaltanut sanoa kukaan muu koko
Jyykeänniemellä ei edes pappikaan, vaikka hän oli lukenut saksaa
paljon enemmän kuin Anders Dry. Ei, sillä se olisi heti leimattu
Anders Dryn jäljittelemiseksi. Eikä häntä kertakaikkiaan rohjennut
jäljitellä kukaan.
Mutta varsinkin iltahetket muodostuivat mielenkiintoisiksi Abraham
Kellonsoittajalle ja professori Krusenholtzille. Silloin he
joko istuivat viimeksi mainitun huoneessa shakkia pelaamassa tai
maistelivat Anders Dryn seurassa hänen viinejään. Ja sellaisina
iltoina heitä oli kolme suurmiestä, joita kelpasi kuunnella: yksi
oli kaivanut maan uumenista kokonaisen kirkon kirkkoväkineen,
pappeineen ja lukkareineen, toinen oli muurannut maailman suurimman
leivinuunin ja kolmas taas teki lähtöä keisarintytärtä noutamaan.
Oh, he olivat onnellisia miehiä, jommoisia ei maailmassa ollut
monta. Yhtä he kaipasivat: Lappean pappia. Hänen olisi pitänyt olla
mukana. Silloinpa heitä olisi ollut kerrassa jumalainen seura.
Mutta Klemet Larssen hoiteli virkaansa kotonaan Lappeassa, eivätkä
Abraham Kellosoittaja ja professori Krusenholtz olleet kuulleet
hänestä mitään. Mutta Anders Dry lupasi kutsua kirkkoherra Larssenin
häihinsä. Totisesti, häntä ei pitänyt puuttuman sinä päivänä,
jolloin Anders Dry toi keisarintyttären Arkangelista! Mieliala
kohosi kohoamistaan, ja lopuksi tuli se hetki, jolloin Abraham
Kellonsoittaja nousi seisomaan malja kädessään ja lauloi:
-- Tilit valmiiksi laitatti Anders Dry.
Mikä raskas ja vaikea työ.
Tytär keisarin kerrassa hämmästyy,
tilikirjat kun aukilyö:
"Ah, noin paljon luullut en olevankaan
minä peesejä päällä maan!"
Professori Krusenholtz yhtyi säännöllisesti loppusäkeisiin:
-- "Ah, noin paljon luullut en olevankaan
minä peesejä päällä maan!"
Johon Anders Dry tavallisesti huomautti:
-- Niin, hyvät veljet, raha on myös jotakin, mutta rakkaus -- se on
sentään vielä enemmän. Rakkauden malja!
Herrat kohottivat lasinsa ja joivat suuren hiljaisuuden vallitessa,
sillä he muistelivat Lappean papin rouvaa ja Kaavuonon ruukin vanhaa
patruunaa, joiden elämässä rakkaus oli osoittanut olevansa suurin
kaikista.