"Jonkun ajan kuluttua heräsi minussa uusi elämänhalu. Silloin naputti
Gandolfo ovelleni ja pyysi minua teidän juhlaanne. Miksi en menisi?
On mahdotonta uskoa tuottavansa onnettomuutta vain näyttäytymällä.
Tuntui aivan juhlalta, donna Mikaela, jo se, kun sai laittautua
kuntoon, ottaa esille mustat vaatteensa, harjata ne ja pukea päälleen.
Mutta kun saavuin juhlapaikalle, oli se autio, sade virtasi, teidän
venetsialaiset lyhtynne olivat vettä täynnä. Ja te itse näytitte siltä
kuin olisitte kohdannut koko elämän onnettomuudet yhtenä päivänä. Kun
katsoitte minuun, kävitte kauhusta tuhkanharmaaksi. Kysyin joltakin:
Mikä on signora Alagonan oma nimi? -- Palmeri. -- Oi, Palmeri, hän on
siis Cataniasta, hän on tuntenut jettatoren."
"Niin se on totta, minä tunsin teidät."
"Te olette ollut hyvin ystävällinen, hyvin hyvä, ja minua surettaa se,
että olen turmellut juhlanne. Mutta nyt lupaan, että pysyn erilläni
sekä teidän juhlastanne että teidän rautatiestänne."
"Miksi teidän pitäisi pysyä erillänne?"
"Minä olen jettatore."
"Minä en usko sitä. Minä en voi sitä uskoa."
"Enhän minäkään usko. Kyllä, kyllä minä uskon. Katsokaas, sanotaan,
ettei jettatorea voita kukaan muu kuin se, joka on yhtä suuri pahassa
kuin hän. Kerran, sanotaan, katsoi jettatore peiliin, ja hän kaatui
kuoliaana maahan. No niin, minä en koskaan katso peiliin. Minä uskon
sen siis itse."
"Minä en usko. Luulen melkein, että uskoin, kun näin teidät tuolla
ulkona. Nyt en usko."
"Antaisitte minun kenties työskennellä rautatiellänne?"
"Antaisin tietysti, jos vain suostuisitte."
Mies tuli taas aivan lähelle donna Mikaelaa, ja he puhuivat muutamia
lyhyitä lauseita. "Tulkaa tänne valoon, tahdon nähdä teidän kasvonne."
-- "Te luulette, että minä teeskentelen." -- "Minä luulen, että te
olette kohtelias." -- "Miksi minun pitäisi olla kohtelias teille?"
-- "Onko tuo rautatie teille minkään arvoinen." -- "Siitä riippuu
elämäni onni." -- "Kuinka niin?" -- "Sen pitää hyödyttää erästä, jota
rakastan." -- "Oikein syvästikö?" Donna Mikaela ei sanonut mitään,
mutta mies luki vastauksen hänen kasvoistaan.
Hän notkisti polvensa donna Mikaelan eteen ja kumarsi päänsä niin
syvään, että saattoi suudella hänen hameensa helmaa. -- "Te olette
hyvä, te olette hyvin hyvä. En koskaan tätä unohda. Ellen olisi se,
mikä olen, kuinka kernaasti rupeaisinkaan palvelukseenne!"
"Teidän _täytyy_ auttaa minua!" sanoi hän. Ja häntä liikutti niin
miehen onnettomuus, ettei hän enää peljännyt tämän vahingoittavan häntä.
Mies hyppäsi pystyyn. "Sanon teille jotain. Ette voi kävellä yli
lattian kompastumatta, jos minä katson teihin."
"Lorua", sanoi hän. "Koettakaa!"
Ja hän koetti. Mutta hän oli oikein peloissaan. Siitä saakka, kun
hän otti ensimäisiä askeleitaan, ei hän ollut tuntenut itseään niin
epävarmaksi. Mutta sitten hän ajatteli: "Jos tämä olisi Gaetanon
tähden, kestäisin kyllä."
Silloin se kävi.
Hän kulki edes ja takaisin yli kirkonlattian.
"Pitääkö minun tehdä se kerran vielä?" Mies nyökäytti päätään.
Siinä astuessaan donna Mikaelan johtui mieleen:
"Kristuslapsi on ottanut häneltä pois kirouksen, jotta hän auttaisi
minua." Hän kääntyi äkkiä ja tuli taas miehen luo.
"Oi tiedättekö, te ette ole mikään jettatore."
"Enkö ole?"
"Ette, ette!" donna Mikaela tarttui miestä olkapäihin ja pudisti häntä.
"Ettekö näe sitä, ettekö ymmärrä? Se on otettu teiltä pois."
Pikku Gandolfon ääni kuului käytävästä kirkon ulkopuolelta. "Donna
Mikaela, donna Mikaela, missä olette? Olemme saaneet niin paljon väkeä,
donna Mikaela. Kuulkaa, kuulkaa!"
"Eikö sada enää?" kysyi jettatore epävarmalla äänellä.
"Ei sada, kuinka voisi sataa? Kristuksenkuva on ottanut pois teiltä
kirouksen, jotta auttaisitte hänen rautatietään."
Mies horjui ja hapuili käsillään ilmaa. "Se on poissa. Uskon
tosiaankin, että se on poissa. Äsken sen vielä tunsin. Mutta nyt..."
Hän aikoi taas heittäytyä donna Mikaelan jalkoihin.
"Ei minun eteeni", sanoi donna Mikaela, "hänen, hänen eteensä!" Hän
osoitti Kristuksenkuvaa.
Mutta mies heittäytyi sittenkin donna Mikaelan jalkoihin. Hän suuteli
hänen käsiään ja hyrskivässä itkussa kertoi, kuinka ihmiset olivat
vainonneet ja kammonneet häntä ja kuinka paljon kurjuutta elämä tähän
asti oli hänelle tuottanut.
Seuraavana päivänä jettatore lähti Etnalle viitoittamaan rautatietä.
Eikä hän ollut sen vaarallisempi kuin kukaan muukaan.
Yhdeksäs luku.