Reservimiehen takkia kannattaa tarkastaa monelta kannalta. Sitä voi
tarkastaa terveysopilliselta kannalta ja lainopilliselta, käytännön
kannalta sitä tietysti voi tarkastaa ja myös tieteen, sotatieteen,
kannalta. Vielä sitä voi tarkastaa valtiotaloudelliselta kannalta ja --
miks'ei? -- kaunoaistin kannalta. Mutta sitä voi myös joskus tarkastaa,
-- suokaa anteeksi -- eläintieteelliseltä kannalta, jos se esimerkiksi
sattuu olemaan kelpo ruotutoverini Mölsän hartioilla.
Aina kun tehtiin ampuma-asentoja tai muita temppuja asennossa
"takarivin päälle" ja minä niinmuodoin jouduin seisomaan Mölsän takana,
olin tilaisuudessa eri kannoilta tarkastamaan hänen takinselkäänsä
kaikenmoisissa eri valaistuksissa. Kaikissa muissa asennoissa sai hän
tarkastaa minun takinselkääni.
Tavallisesti oli Mölsän takki minusta karvaltaan likaveden harmaja;
joskus, esimerkiksi iltahämärässä tai jos se oli kastunut sateesta, oli
se hiukan mustanpuhuva. Mutta nyt se minusta omituisesti vivahti
tiilenruskealle. Sen mahtoi vaikuttaa päivä, joka siihen kuumasti ja
kuivasti paistoi hienon autereen lävitse. Mutta sitä värivivahdusta
tarkasti nyt silmäni itsepintaisen piintyneesti, joskin sieluttomasti
ja tylsästi, ja temput menivät tavallista enemmän koneellisesti ja
kankeasti. Toistenkin jäseniä näytti päivällisuni vielä raskaasti
painostavan ja tempunteettäjä haukotteli joka komennushuudon välissä.
-- "Astavit", temppu uudestaan! Tehtiin ja tehtiin...
Silloin kajahti äkkiä portilta huuto:
-- Pois miehet kentältä kasarmiin. Parooni tulee!
Jo virkosi miesjoukko. Tuossa tuokiossa oltiin kasarmissa. -- Parooni
tulee, Suomen sotaväenpäällikkö. Tulee vihoviimein se odotettu otus
itse, tulee laivalla kello viisi. Ja se on nyt vihdoinkin varma. Tunnin
perästä hän on kasarmilla.
Se kiirettä oli, mikä siitä loihe. Ensi hädässä juostiin, -- miehet ja
esimiehet toistensa jaloissa -- edestakaisin kuin suuressa tulipalossa,
juostiin kasarmilta varushuoneelle ja varushuoneelta keittiöön, eikä
tullut toimista mitään tolkkua, ei kukaan tiennyt mitä oli tehtävä. Kun
vähän selviydyttiin, ajettiin toiset teitä lakasemaan, toiset kasarmia
puhdistamaan, toiset varushuoneesta vaatteita kantamaan. Pari taatuinta
miestä laitettiin rantaan paroonia vastaan.
Kuin voideltuina luistivat kankeat jäsenet ja kukin piti
velvollisuutenaan panna parastaan. Kasarmi pölysi yhtenä pilvenä ja
miestä kihisi kuin muurahaiskeossa. Siihen kannettiin vaatetta
sylillinen toisensa perästä, housuja, takkeja, lakkeja, ja miehet
komennettiin riisumaan vanhat arkivaatteet yltään ja pukeutumaan uusiin
ja komeihin, joita heille nyt tinkimättä annettiin minkä vain kukin
halusi. Vaatteen paljoudella ei tuntunut olevankaan määrää ja toiset
niistä olivat toisiaan uudemmat ja paremmat.
-- Kolmas plutoona, housut pois jalasta, tästä saadaan uusia!
-- Missä ensi plutoonan miehet? Tässä lakkeja, valitkaa ja vaihtakaa.
-- Kostamo hoi, välemmin joudu, välemmin. Niin pujottaupi housuihinsa
kuin etana kuoreensa. -- Ka Kaipiota, ka, se kun vääntää vyötä takkinsa
päälle, niin on selässä kuin olisi kuuden leiviskän kuhmu!
Mutta pulskiksi kävivät miehet uusissa puvuissaan, eihän noita enää
olisi tahtonut uskoakaan äskeisiksi ryysyjätkiksi. Mölsänkin, saman
ruotutoverini, jonka selästä juuri äsken olin tehnyt havaintoja, näin
seisomassa kasarmin ovella enkä tuntenut; katsoin, kuka en tuo puhdas
ja komea poika, -- vasta silmänluonnisia hänet Mölsäksi tunsin. Sen
vaatteet tekivät, ja -- uusia yhä kannettiin.
-- Onko Tikalla lakkia?
-- Ei ole kuin...
-- No, tuosta saat.
Tikka oli aikonut sanoa ettei hänellä vasta ole kuin kolme. Otti
neljännenkin.
Kesken touhua kuultiin laivan vihellys ja se toi uutta tulta. Suolivyöt
piti kiilloittaa ja kiväärit, ja kaikki kapineet, vanhat ja uudet
vaatteet oli pantavat säntillisesti paikoilleen. Laiva oli jo laskenut
laituriin, sieltä saattoi hevoskuorma herroja ajaa minä hetkenä
tahansa.
-- Ja muistakaakin vastata, jos parooni mitä sanoo, että: "raadi
staratsa vaasse..." Ja yhteen ääneen kuin pyssyn suusta.
-- Ja tahdissa pysykää marssittaissa ja silmiin tuikeasti katsokaa. Ja
jos ken tekee temput väärin, niin...
-- Ja ei hätäillä...
Tavattoman lyhyessä ajassa saatiin kasarmi ja miehet juhlakuntoon. Kun
viimeiset vielä viimeistelivät valmistuksiaan, ompelivat nappeja
sinelleihinsä ja nypliä voimistelupaitoihinsa, istuivat muut jo
ahtaalle sulloutuneina laverien laidalla, niinkuin heidät oli käsketty
istumaan. Ja he muistuttelivat vielä mieleensä sitä mitä heidän tuli
tietää.
-- Mitkä merkit ne taas kenraalilla olikaan, ruutukkaiset poletitko ja
punajuovaiset housut...?
Mutta eipäs kuulunut paroonia. Istutaan, odotetaan. Huhua kuuluu, ettei
parooni muka olisi tullutkaan... Mutta sehän ei ole mahdollista...
Onpahan, miehet ovat palanneet laivalta, eikä siellä mitä paroonia
näkynyt.
-- No voi sun..., suottako sitten tämmöinen touhu on pidetty, suottako
juostu ja puhdistettu ja kannettu vaatteita? Mutta tullapa sen piti,
sähkösananhan sanovat saapuneen.
-- Vaikka lie, vaan eipähän näkynyt.
-- Ja se ukko se näkyisi jos tulisi, selitti eräs torvensoittaja, joka
oli ennenkin nähnyt paroonin.
Uskoa se täytyi. Eikä muuta kuin ala riisua päältä mustia virkanuttuja
ja puhtaita housuja, ja vanhat liankarvaiset päälle. Ja ennenkuin torvi
soi illallispuurolle, olivat juhlavaatteet taas ladotut varushuoneen
lavitsoille ja arkitamineissaan tallustivat miehet pettyneinä ja
nyrpeänenäsinä pihalle, ja tuumailivat, että olipa sekin koko trivooka.
Mutta tunnin se helpotti iltaharjotuksista...
Iltahuuto pidettiin ja miehet laittausivat makuulleen ja juttelivat
riisuessaan päivän tapahtumasta. Nyt se parooni ei enää tule tällä
muutolla, päättelivät he. Viimeiset tupakoitsijat keräysivät pihalta
kasarmiin, äänettömyys vallitsi pian yli lepäävien tilojen, ei kuulunut
muuta kuin lähetin tasaista astuntaa ovensuusta.
Silloin vääntäypi yhtäkkiä yön pimeästä musta, paksu varjo, työntyy
ovesta sisään, toinen hoikempi perässä. Alkaa kuulua sipsutusta ja
supatusta, päivystäjät ja muut aliupseerit juoksevat varpaillaan ja
kuin sähkövirta kulkee tieto läpi nukkuvien rivien, ala- ja ylärivien:
parooni on kasarmissa. Päät kohoavat peittojen alta, katsotaan,
kurkistellaan: siinäpähän se nyt on, onpa hitto soi, onpa miestä
kappaleen verran. Ka, nyt se lähtee tulemaan, katselee vuoteita, lukee
nimiä ja numeroita, puhuu ruotsia... Päivystäjä kulkee lyhty kädessä
edellä. Miehet ovat nukkuvinaan; joku todella nukkunut herää äkkiä,
kavahtaa säikähtyneenä istualleen, tuijottaa, ei tiedä onko se unta vai
tottako se on...
Jo tulee kapteenikin, astuu paroonin luo niin että kilistimet kalskaa,
sopottaa raportin, käsi koko ajan lakinponnessa kiinni. Onpahan
herrallakin herra... Parooni kysyy kaikenlaista, kysyy ammattia
eräänkin miehen, jolla on tavallista valkeampi paita päällä ja
tavallista hienommat patiinikengät vuoteen vieressä.
-- Suutari se on, herra parooni.
Eihän se mikä suutari ollut, kauppapalvelija se oli, joka ei eläissään
ole yhtään plikiä osannut lyödä. Mutta oli menneeksi suutari.
Jo nousevat yläkertaan.
-- Soittaakoon tuo hälytyksen,... olisiko vetää housut jalkaan
varoiksi.
-- Eihän se miten pimeässä... Mutta tulipahan ukko, miten lie tullut,
etteivät hakijat nähneet.
-- Hevosellahan se onkin tullut, maantietä. Vaunut pysäytti tuonne
kappaleen matkan päähän ja sieltä jalan toikkuroi.
Piisasi nyt puhetta miehillä, eikä sinä yönä paljo nukuttu. Kukin
kertoi, miten oli nähnyt työntyvän oventäydeltä... kukin kertoi eikä
kukaan joutanut kuuntelemaan. Uni kaikkosi ja aamulla ajettiin jo
neljältä jalkeille. Pitihän tarkastuksen tapahtua sinä päivänä. Piti
taas kantaa varushuoneelta kaikki ne eiliset kuormat ja pukeuta
uudelleen juhlapukuihin, ja jo seitsemän aikana seisottiin rintamassa.
Varoiksi ja muistoksi oli näet pidettävä pieni kertaus.
Se päivä meni kuin yhdessä huumauksessa, -- tietäähän jokainen miten
tarkastuspäivä menee. Parooni tuli, tarkasti ja kiitti. Juhlapäivähän
se onkin tarkastuspäivä sotamiehille, -- reservimiehillekin, -- hauska
juhlapäivä, jolloin he näyttävät mitä ovat oppineet. Jos tulee kiitosta
ja kunniaa, niin he saavat lukea sen hyväkseen, vaan jos moitetta ja
häpeätä tulee, niin se luistaa heistä ohi kohti esimiehiä ja
päälliköitä. Näille, ylimmistä alimpiin, se on edesvastuun päivä,
tilinteon päivä, ja tuskallisesti he seuraavat rakentamainsa
sotakoneiden liikkeitä: onnistuukoon tuo nyt vai meneeköhän
hullusti...?
Mutta parooni kiittää, kiittää päälliköitä ja kerää sotamiehet
ympärilleen, puhuu jotain oudolla kielellä ja se hoikempi herra sanoo
sen suomeksi, ja me huudamme kuin pyssyn suusta: "raadi staratsa
vaasse..." Ja hurraten riennämme kasarmiin.
Me pidettiin pimeään asti juhlatakit yllämme ja saimme ylimääräisen
annoksen teetä. Ja koko iltapäivän vallitsi kasarmissa sopuisa, hilpeä
mieli, tyyntä tyytyväisyyttä kuvastui kaikkien puheista ja käytöksestä.
Tuntui melkein kuin koko kasarmi olisi hyvillään hymyillyt, tietäen
itsessään kunnialla suorittaneensa tulikoetuksensa.