Niinkuin kaikilla muilla ihmiselämän aloilla, niin löytyy sotaväessäkin
miehiä hyviä ja huonoja, eteviä ja hylkyjä, -- sotaväessä varmaankin
suuremmassa määrässä kuin missään muualla, koska siellä kaikki
edistyminen ja eteväksi pääseminen riippuu yksinomaan pakon ja
kunnianhimon vaikuttimista, eikä mistään muusta. Toiset joutuvat siellä
seisomaan vuohina oikealla, toiset lampaina vasemmalla, ja se on
ainoastaan päällikköjen yksityinen mieltymys ja mieliteko, joka määrää
kummalleko puolelle siinä joutuu asetetuksi. Lampaita löytyy aina
runsas valikoima -- minunkin muistossani sotamiesajoilta on niitä
useita erilaisia näytteitä, -- vuohet sitävastoin ovat kaikki enemmän
samanlaisia, yhden kaavan mallisia. Tässä pyydän nyt saada esittää
oikean loistokappaleen vuohista, ihan täydellisen, lihavan, paksu
villaisen, mehevän ja makean vuohen.
Hänen nimensä oli Olli Komonen, ensimäinen mies ja sivustamies
kolmannessa plutoonassa. Hän lienee ollut jotenkin pitemmältä taholta
herrassekalia, koska hän, vaikka talonpoikaismies olikin, kulki
patiinikengissä ja siviilipuvussaan käytti kankeata kaulusta ja
kirjavaa rinnustinta. Samasta syystäkö hänellä lienee ollut harvinaisen
suuri määrä kunnianhimoa, sillä jo ensi päivänä harjoituskentällä
huomasi hän, että tässä on jotain voitettavana, tässä voipi niittää
etevänkin nimen. Ja hän rupesi sitä niittämään. Teki temppuja, marssi
marsseja loistavammin kuin kukaan muu joukossaan; hän osasi tehdä ne
kaikkein loistavimmin juuri silloin, kun joku esimies oli katsomassa,
ja pääsi siten hetikohta, jo ennenkuin tarkempaa jakoa voitiinkaan
tehdä, luetuksi vuohien puolelle. Ja täällä hän sittemmin tiesikin
pysyä, ja nauttia kaikkia niitä etuisuuksia, kiitoksia ja helpotuksia,
mitä tämä hänen asemansa tuotti, nauttia niitä kaikella sillä
arvokkaisuudella ja huomattavaisuudella, mikä oli hänelle omituista ja
luontaista.
-- Katsokaa te kuinka Komonen tekee, sanottiin usein, tai: tehkää te
niin kuin Komonen! Asetettiinpa hän toisinaan ihan rivin eteenkin
malliksi taistelemaan kivääritaistelua taikka tekemään ampuma-asentoja,
ja silloin hän, suu autuaassa hymyssä ja pää lengosti pystössä, näytti
mihin hän pystyi, kehahti sitten että "eihän tämä mitä vaikeata ole",
teki "napletsoon" päällikölleen ja astui niin takaisin kunniapaikalleen
rivin sivustalle.
-- Siinä se on hyvä mies, kehuivat päälliköt. Jos te kaikki noin
tekisitte, mutta mitäs te härät...
Komonen asettui silloin arvokkaaseen "voina" asentoon katsomaan
kuinka muita "huonoja miehiä" opetettiin, kuinka heitä komennettiin
uudelleen, nimitettiin yhä pontevammilla ja karmivammilla nimityksillä,
kuinka heille karjuttiin, kuinka uhattiin, kuinka kirottiin...
Ylenkatseellisesti silmäili hän noita kehnoja, kunnes halveksivasti
käänsi katseensa pois.
-- Ei noista näy tulevan tolkkua, virkkoi hän ääneensä, ja vaikka
ääneen puhuminen rivissä oli meiltä kovasti kielletty, ei Komosta siitä
koskaan muistutettu. Hänhän oli "hyvä mies".
Usein tapahtui illoilla, että kun paremmat miehet määräaikana tuotiin
harjoituskentältä pois, jätettiin huonompia joukko -- suurempi tai
pienempi -- vielä hetkeksi hikoilemaan ja oppimaan sitä, mikä heihin ei
ollut ajoissa pystynyt. Silloin seisoi Komonen mielellään portilla ja
katseli voitonriemuisena, kuinka nuo raukat rääkkäysivät ja väsyneinä
tekivät temppunsa vielä entistä huonommin. "Hyvää se tekee noille
paksupäille", lausui hän kehahtaen, "siinäpä jäsenet liukastuvat ja pää
selkiää". Jos silloin joku uskalsi virkahtaa, että "mitähän jos kerran
jättäisivät Komosenkin sinne juoksemaan", vilkasi hän halveksuen
olkansa takaa puhujaa ja lausui tavattomalla varmuudella: "sepä ei
jää".
Mutta harvoin uskalsi joku tuonkaan verran hypätä Komosen nokalle.
Kerran kun kuulin hänen kasarmissa mahtailevan muutamille kovapäille,
joille muun rääkkäyksen lisäksi vielä oli määrätty rangaistukseksi
ylimääräisiä työvuoroja, etteivät suinkaan koskaan saisi tilaisuutta
leväyttää jäseniään, huomautin hänelle, että joutavahan noita raukkoja
vielä on härnätä ja pistellä, eihän noilla ilmankaan ole kovin iloista
olo. Mutta sitä minun ei olisi pitänyt tehdä: hän seisoi siksi varmalla
pohjalla, että häntä ei tarvinneet tulla komentelemaan kaikenlaiset,
joilla ei ollut sananvaltaa enemmän kun hänellä itsellään, hän tiesi
minkä teki ja sanoi ja oli siksi hyvissä väleissä päällikköjenkin
kanssa...
Hyvissä väleissä hän oli, se oli totta, ja tiesi ylläpitää tätä väliään
johdonmukaisesti. Hän osasi pistää tupakan ja tarjota päälliköllekin
silloin, milloin hetki oli sopiva, ja keskustelussa sattuivat hänen
sanansa aina niin, että ne hykäyttivät esimiestä. Hairahtumaton hän ei
ollut rivissä eikä ampumapaikalla, ja toiset sanoivat hänen
sisäharjoituksissa väliin vastanneen hyvinkin typerästi ja
tietämättömästi. Mutta ne viat pyyhkäistiin pois jäniksenkäpälällä, --
ei pantu naurunalaiseksi kuten muita, -- sillä Komonenhan oli "paraita
miehiä koko komppaniassa", kuten usein sanottiin.
Kun muut harjoitusten loputtua saivat passinsa käsiinsä ja pääsivät
omissa vaatteissaan vapaina kulkemaan vapaata tietään, silloin loisti
riemu ja tyytyväisyys voitettujen vaivojen johdosta useimpain silmistä,
ja kernaina käännettiin selät kasarmille. Komosen silmässä sitä vastoin
näkyi selvää kaipausta ja vastenmielisesti lähti hän poistumaan tuosta
paikasta, jossa hän oli päässyt luettavaksi ensimäisten ja etevimpäin
joukkoon. Kenties hän ei muuten tosielämän mutkittelemattomassa
rintamassa pystynytkään olemaan ensimäisten luvussa?