Onkohan ihanampaa puhekieltä täällä alhaalla -- jos ehkä eroitetaan
kahden rakastavaisen sulokuiskeet -- kuin tuoretten lehtien havina
kauniissa metsässä? Totta tosiaan, lystikkäimmän ja reippaimman
veitikankin sydän heltyy ja hän pysähtyy edelleen astumasta, kun
herttaisena kevätpäivänä nuoret, heleät puut, ihastuksesta väristen,
puhelevat keskenänsä, kun kaikki ylt'ympärillä hymyilee ja kuiskii.
Vaeltaja heittäytyy ruohokkoon, niin että tuoksuvat vihannat aallot
hänen päänsä yli yhteen kohahtavat, kukat kumartavat hänen huuliansa
suutelemaan ja hän kuunnellen katsahtaa viheriäiseen lehtitaivaasen,
uneksien kodistansa, isän ja äidin sydämestä ja armahisensa silmistä.
Leppeissä lempiloruissa kumartuu muhkea tammi solakan, viehättävän
koivun puoleen, varsin tärkeitä asioita on suoralla pyökillä väkäiselle
jalavalle uskottavana, ja siihen sekaan lakkaamatta lörpöttelee
lepäämätön haapa. Elämä, hekuma käy kautta koko metsän, ihmeellisesti
virkistävänä ihmissilmälle ja vaikuttavana ihmissydämelle.
Mutta keskellä kaikkea tätä uhkuvaa hekumaa seisoo äänetön tumma puu,
joka ei voi puhua eikä heleillä lehdillä leikkiä: se on _kuusipuu_
pienine pistävine neulasineen. Rakastaen levittää se käsivartensa,
kateutta ei asu sen sydämessä, mutta se katselee niin suruisena, Ikään
kuin murhehtiva mies nauravain, leikkiväin lasten joukossa seisoo se
lehtikoristeellisten puiden keskellä. Harvoin kyllä joku lintu
matkoillansa metsässä hetken levähtää sen oksilla; paljoa kernaammin
hän kätkeytyy tuoksuvain lehvien sekaan, jotka niin vastustamattomasti
houkuttelevat, viileyttä ja varjoa luvaten. Eivät mehiläisetkään ja
kullankarvaiset kuoriaiset poikkea hiljaiseen "Kuuselan" majataloon,
yksinään seisoo kuusi keväällä, yksin se jää loistavana kesäaikana;
vieläpä syksylläkin _sen_ puku _yksinään_ on suruvaatteiden kaltainen:
se on huolipuvussa kirjokoristeellisten puiden tähden, joihin kuolema
niiden komeudesta huolimatta huokuu. Niin tulee vihdoin talvi,
kimeltelevä jääkaapu yllä, ja sen seurassa palvelijansa kolkot tuulet;
hirveästi ne riistävät alas kaikki nuo hennot lehdet; lumivaltias
löyhyttelee joutuisaan valkoisia hahtuvia, heittääpä paksuja
vaippojakin koko maan päälle, ja kaikki lämpöinen elo jähmettyy sen
katseen edessä. Ainoastaan kuusipuu katsoo häntä silmiin pelkäämättä ja
naurahtelee umpimielisenä, kun mahtavalla jääkaapuisella loihtijalla ei
ole voimaa sen ylitse. Mutta rakas Jumala, joka itsekullekin
luoduistansa lahjoittaa ihanan ilon ja autuaan ajan, ihmisestä alkaen
alas pienimpäänkin koppiaiseen asti, on vakaalle, kärsiväiselle
kuusellekin hankkinut palkan, joka on yhtä ihastuttava kuin keväinen
ilma ja päivän paiste.
Joulukuun neljännenkolmatta päivän yönä, josta kaikki pyhät kirjat niin
monia ihmeteltäviä asioita kertovat, sinä yönä, jota me vuotuisesti
rakkaiden omaistemme helmoissa lapsen iloisella mielellä vietämme ja
_jouluksi_ nimitämme, astuu taivaan enkeli alas äänettömän kuusen
luoksi, antaa sille suuta ja kaunistaa sen eriskummaisilla, valkoisilla
kukilla. Näin se virkaansa vihitään, tuo sanomattomasta autuudesta
värähtelevä puu, ja tulee kaikista metsän puista valituksi valmistamaan
iloista _joulunjuhlaa_ kaikille linnuille ja kaikille muille pienille
olennoille, jotka eivät voineet päästä hirveän lumivaltiaan käsistä ja
joita se vankina pitää ja ankarasti vartioitsee. Kahdennellatoista
hetkellä soi sydämiä vavahuttava laulu muutoin niin vaitiolevaisen
kuusen oksista, ihmeellisen voimallinen veisaus ikään kuin hämäriltä
ajoilta nykyisyyteen humisten. Ja sen äänet menevät mahdikkaina kautta
metsän, ja kaikki linnut kuulevat sen viehättävän huminan eivätkä voi
vastustella, kohottavat lentimensä ja liipoittelevat laulavalle puulle;
puoliksi jähmettyneet kuoriaiset ja sikeästi nukkuvat kärpäset, kaikki
kaikki ne heräjävät, ravistavat raskaan talviunen siivistänsä ja
kulkevat puolivalveilla, puoliksi tointuneina, säveliä kohden. Ne
lintu-raukatkin, jotka me ihmiset ahtaasen vankihuoneesen tuomitsemme,
että ne meitä huvittaisivat viehättävällä laulullansa, kuulevat kuusen
tenhohuudon ja lyödä räpähyttelevät vienosti valittaen ja halusta
huolehtien siipensä varsin haavoille vankeutensa armotonta häkkiseinää
vasten. Ihmiskorva, ummistettuna puun ihmeellisesti ihastuttavalta
laululta, huomaitsee hämmästyksellä vaikerruksen, joka pienen vangin
rinnasta ulos pusertuu, ja siellä täällä joku lapsi, joka kirkkaan
jouluyön hurmaavalta riemulta ei voi nukkua, hiipii sääliväisesti
lemmikkinsä vankihuoneen luo, lohduttaen katsoaksensa häkin läpi
aroilla lemmekkäillä silmillänsä.
Virvatulet, jotka syksyisistä pahanelkisistä pilatöistänsä väsyneinä
rotkoissa uinailivat, keikahtavat pystyyn ja tanssivat metsän poikki
käydäkseen tiheään kehään kuusen ympärille; mutta tämä hehkuu ja hohtaa
ruusuvalossa ja veisata tunnistaa humistamistansa. Lumi kimeltelee
niinkuin lukemattomat ilokyynelet, ja virvatulet hyppivät ja
heilahtelevat ihmeellisten sävelten voimasta; keltasirkut, tiaiset,
käpylinnut, vanhat vakaiset kaarneet lapsinensa, kielevät harakat
ja varikset, huikentelevat varpuset, kaikki ovat täällä
jouluhartauksissansa, kuuntelevat ääneti ja uneksivat, silmät
puoliummessa, auringon säteistä ja kukkain tuoksusta. Silloin kuusi
yht'äkkiä ravistaa oksiansa, ja kaikenkaltaisia oivallisia siemeniä,
pieniä viehättäviä hedelmiä, herttaisia lumihiuteita kuin tähtikukkasia
putoilee ja laukuilee alas, ihastuttavia joululahjoja jokaiselle. Oi,
kuinka ne riemahtelevat, nuo luontokappaleet, hullunkurisesti
tunkeilevat kuusen ympärille sitä hyväilemään ja kiittämään! --
Hellämieliset keltasirkut ja tiaiset visertävät halusta, varpuset
tahtovat kiittää, vaikka vielä nokka on täynnä kaikenlaisia makupaloja;
kaarneet ja hurjat käpylinnut varsin yllättävät puun hehkuvilla
lempipuheillansa, niin että se on kuuroksi tulla koko pauhusta, ja
siihen sekaan suristavat kuoriaiset ja kärpäset kiitosvirttänsä, ja
sammal kohoilee lumen alla, ikään kuin olisi kevät siihen hengittänyt;
paljaat puut vapisevat, niiden oksat huokailevat ja varvuilta
valahtelee kyynelvesiä. Mutta soreat hongat ja tanakat männyt saattavat
hiljaa ryhtyä onnellisen, kirkastetun kuusen veisaukseen aina selkeään
huomispäivään asti, ja rakas Jumala katselee hymyillen tuolta ylhäältä
taivaasta tätä autuaallista joulunviettoa metsässä.