Kultainen kehys loistaa
valossa kruunujen,
kirkkaammin kuva itse,
tuo vanhanaikuinen.
Kuin lapsen silmä taivas
on silkin-sininen
ja punainen kuin hehku
tropiikin ruusujen.
Kuin enkelhunnut hulmuu
yöhattaraiset kuun.
Mut värähdä ei lehti
banaanin, taatelpuun.
Mut värähdä ei pinta
jääjäykän virransuun,
min partahalla seisoo
pien' Prinssi Ristinpuun.
Päin taivaan ruusurantaa,
päin iltaa sinervää,
ja enkelhattaroita
hän hiljaa hymyää.
Kuningas kärsimyksen
tää onko, lapsi tää,
mi kultakehykselleen
herttaasti hymyää?