"Nii se o simmosell tavall ja sill viisill", sano Sarkniitu säpp, "ett
tänäpä o sitt taas se helatuarsta-aatto, kun kaikk piika ja trenki'
kantava olksäkkis luhtisänkky."
"Nii se o", sano Kestalo isänt, "ett se tapa o ollu koko maelma siu,
mutt kyll see nyyki vaa olsis päre meijän talo flikoill, ku he'
pysysisi alissänkys ku o näin kylm."
"Viis he' kylmäst välittävä", sano säpp, "kyll niit lämmyttäji saaran
tänäpehto."
"Mistäs niit sitt tänäpehton paremi saaran ku muulastenka", räiskäs
Mari, "ei sunkan kukka simmosest vanhast leskest vaa hual kun tee ole."
"No no, älä ny' paha tykk, em mää itettän meinanu. Mutt mahta se ihme
olla, jolle' sääki vaan tänäpehton tualt mäelourost jotta löör."
"Niin oikke", sanos isänt, "tänäpehton o sitt taas se helavalkjan
polttaminenki. Ku simmosen tava sais jollan tappa enratuks, ku ne
riivatu oli mennä vuankin kantane meijän pinohuanest oikke hyvi halvoi
ainaki yhre syllä, jolle enemä."
"Nii ja kui munt kahlo olkki mahretti viärä."
"Em mää noitte olkkien pääll nyy niin pal ols räknäny, ei sunka hee
niit se enemppä tarvinu' ku ett virkkimä saatti."
"Älä luul, vast sitt viimitteks niit oikken kannetankin, kun kohetetta
ett saara väki muilt mäilt Talola mäell tulema. Ku menne vua määki
istusi Ropako laron pääll ja muu oikken kaohot, kun koko Talola mäki ol
niinkun tulimeri."
"Vai simmotti, em mää ol kaikist tietänykkä", sanos isänt, "ja em mää
ol sinn koska viittiny' kattomanka mennä, mutt tänäpehto tarttis."
"Äläst pahust puhukka, määkin tule", sano säpp.
"Nii saara sitä sitt huntera", meinas isänt taas.
"Jaa'a," meinas Mari, ku hää ol nii vihanen, ku see säpp ol siin
kannellu, "kaikk hankkulpussi' sinn ny' tänäpehto meinava mennä. Se o
see paikk, ett mää ei men kuminka ollenka."
"Mihe es sää sitt mein mennä", sanos Juhani-faar, ku sattus juur
tuleman tuppa.
"Nii", sanos Lempi, "siält tule toine rättäkitt, kyll ny' tuleva' taas
kaikk asja' framill."
"Tiäräks tee isäntä mitä", sanos Juhani-faar, "ku noi' teijä Mari ja
Hessu ova' saanu vissi mättvahti vira."
"Mitä vaste sitt", sano isänt.
"No ku he ova jo ussema ehto juasse' tuall pitki mätti ja koonu' kaikk
kuivanu' krisu yhte."
"Siin oltti", sano säpp, "kylläpä ova onke ulko jo Hessull ja Marill."
"No see onki oikken tehty, siit määkin tykkäsisin, ku he' polttasisi
ne' kuiva' krisu."
"Siit sais", sano Mari ja tälläs peukalsormes nänä päite ja pikku
sormes faari päite.
"Hää näyttä ny' pitkä nänä", meinas faar, "mutt kyll hää jouttu viäl se
lyhentämänki."
Ny' Kustava tule pirtist tuppa ja o aika hiki hatus ja räiskäs Marill
ett:
"Täälläkös sä vaa järmä noitte äijäjen kans, vaikk sun pit fällyi
kantaman pirti lauvoll."
Sillo Mari peljästys, hyppäs tualill seisoma ja vät ylissänkyst fälly
ja sitt alissänkyst samas ja menn juaste jalkka niitten kans pirtti. Ja
sitt Kustava sanos:
"San sitt Juss, jos sä anna jo tehrä' sijas luhti."
"No kyll se ny' kysymättäkin tiättä, sanos Ulla-pappi, ett jokanen
taivassen kohetta", vastas sihe Jus.
"Nii", sanos faar sitt, "ett flikastama Jussi miäl kans tekke."
"Ei ikän kissanpoik kaoroi syä", sanos Jus taas faarill.
"Ei riaskaka maist ku istu kupi viäres vaa", sanos faar.
"Faar onkin taas niin praakkamisen pääll", meinas Jus ja läks menemä
ulos.
Sitt Mari tul taas Jussi vasta ja henell oli nee' kuuma' fälly' seljäs.
"Mihes kirpu meni", kysys Jus.
"Sinn mist ova' tullukki", sanos Mari ja kiipes vaa ylös luhtintrapui.
"Jaa kyll se on parast, ett mää tua vaan toise vaatte' kans, ett
laiteta sija oorninki", sanos Mari, "tänäpehto onkin taas niinku ols
kahlest päässy' kun päässe siält tuva sänkyst pois."
Alma ol tullu' tuppa ja laitt paketti tuameoksist. Nii Mari sanos:
"Ek sä ann meiti luhtisan kans."
"Kyll mää teill, Kustava sitä jo pyys, sillonku mä Muntola hakka läksi."
"Toisse luhtin kans tälletä, meill on kaks simmost vanha tuappi,
simmost kun passa hyvi juur."
"Niin kyll heitin täytty saara'", sanos faar, "ku tuam vahto, nii o
flikkojen tahto."
"Kyll tätä vaan pojakkin tahtova", sanos Alma, "kun tää on nii nätt ja
haisseki niin kovi hyvält."
"Kui' sä tommosill piikoill ja trenkeill viiti' tällätä, mikse' sä pan
vintkamari", sanos faar.
"Siäll ova' pöörä niin täys munelaissi murkrööni ja Anna-silmi", sanos
Matt. "O mulkin tällätty ja o oikken punast joukos."
"Niinku meijä lehmhaas o simmossi orjantappuri kun kukostava, mutte
ollu' paljo", sanos Alma sihe.
"No kuinas neeki o sitt Matill tällätty", meinas isänt.
"Ei Matill ol mittä muutaka lysti, hää o vaa yksinäs tuall toises
tuvas, ei hää menn helavalkjall ja ei yhtikäs mihenkä."
"Ei meilt saa' kukka mennä helavalkjall", sanos isänt.
"Ei ne ol ennenkä saanu, mutt ain ne ova ollu", sanos faar.
Ny' tule ämäntäki jo saunast tuppa lastes kans ja sanos:
"Tervessi saunast." Hä istus pöörä viäre ja sanos:
"Ohhoh ku siäll ol hyvä sauna, nii ett mää oikke väsysi. Onk sull Hilma
kaffe valmist, ku mä keski su laittama, kaaras sitt."
Hilma kaas ja vei pannun taas takas totto. Sitt ämänt sanos:
"Kaar ny' faarill ja sepäll kans." Hilma kaas ja sanos:
"Tost saa' Sapara-Matti Keikka-Heikin tuapist." Nii faar sanos:
"Tiäräks sää mikä simmone on, ku on kyynärä karvast, pivoala paljast,
syrämell se hyvä tekke ja perssell pal paremppa."
"Fyi tommost faari", sanos Hilma.
"Onk se ny mittä fyi", sanos Alma, "ku me äske juur simmossi tekemäs
oli."
"Mikäs simmone sitt o", sanos Hilma.
"No viht se o, ek sä ol kuulnu' ku faar se o munt kertta sanonu", sanos
Alma.
Jus ja Hessukin tuleva ny' sitt tyäst koti. Koht ku he faari hoksava,
nii he ruppeva' kysymä, jos hää helavalkjall lehte.
"No kummottis muute sitt kuumas maatta, jolle paeralas."
"Sitä määki meinasi", sanos Jus, "ett mee' teenkin taas nii jyry
valkja, ett se vättä kaikk pualas".
"Mutt ei ol hyvä halvoi otta", sanos Kustava, "ku äij lupas ite mäell
kans tulla."
"Se o juttu, sano Jama, ku hän tule koti saunast ja jua piänen punsi,
nii hä nukku niin kaunist mamma viäre, ette hän tiär maelma menost."
* * * * *
Ehtopual tule Matt sisäll ja sano ett:
"Kattokas Ukomeell, kuin komja valkja siäll o."
Niin kaikk meni vähä viakkast kattoma akkonan tykö.
"Jaa'a", sano ämänt, "mutt onpa Piintlä meelläki jo."
"Nii mutt kattokas Falkkila meell, siäll o oikke tervneliko' seippä
nokas", sanos Lempi.
"Nii onki, mutt kuinas Talolalaise' tänä vua niin takatuupparei ova,
ette viäl ollenka suittekka", meina Kustava.
"Kyll noi muu ens komjast alkkava, mutt lopus kiitos seisso", sanos Jus.
Ny Mari juakse sisäll niin tavatont puhti ja huutta:
"Ny on kahreksa valkjat jo ja mee vaan kränkkistelen tääll sisäll."
"No palmikoit ny hiukseski, hyvä laps", sano ämänt, "ei sunka sää sinn
ny vaa hiukse hasselas men."
"Nii mutte täst ol nii hyvä lehte' kans, kun toi äij tosa viäl
kränkkistele."
"Men pääll vaa, ei hää suust mittä hual, mutt omi' flikojas hää vaan
kiäls."
Samas isänt ravot vähän kamari ove ja sanos:
"Tuas Tilta viäl vähän kaffett, mee' teen täsä yhren pikkase naapuri
isänän kans."
"No kyll se ny jo sais piisata, see o merkilist, ku joka juhla-aatto
täytty vaa ain sen punsin kans tuhrata."
"No viäkkä ny helkutis", sanos Mari, "kyll määki viä."
Mari nappas kaffepannu hellan päält, vei kamari ja kaas sitt pual kuppi
vaan kummalleki. Sitt hän tul takas ja sanos:
"Isänt oliki jo aika pätkäs, kyll täst helavalkjall uskalta mennä."
Siin samas hää loikat silmiläs uuniakkonast vähä sinn helavalkjan puale
ja huus:
"Siunakkon ku siäll o iso valkja, mahtavaks nee' siäll Hessu ja mun
krisunikin poltta."
Sitt lapse menivä' kaikk polvilas uunin penkill ja vahtasi' sinn ylös
mäkke.
"Voi voi sentä", sano Alma, "kyll tuall ols vähä lysti olla' ku uskalas
mennä."
"No", sanos Matt, "men ny' pyytämän pappalt, ei ol tiatto vaikk
pääsisis."
"Kyll mää se vanhastas tiärä, ette see pyytämisest paran, mutt jos mää
koheta muuto mennä."
Mutt siin samas tul joku out tuppa, see ol Lintelööv. Nii ämänt avo
kamari ove ja pääst Lintelöövi sinn. Ämänt sanos:
"Panes kaffepann ny jouttun pääll Lempi, tul viarai."
Sitt Alma sano:
"Ny mä menen pyytämän ku Lintelööv o siäll, ett hän pruukka ain mun
pualestan vasta."
Alma men sitt kamari, ja Lintelööv sanos koht:
"Kas kutte Enkla-vainan kuapo ol muistanu helavalkjalleka mennä."
"Ol vai, ei simmost saa' puhukka", sanos isänt, "ku heill o muutenki
sinn simmonen kirnu."
"No onk se sitt mittä, jos hee' toho omall meell mensisi, ett totta
vissi isoma' flika ny' kuminki menevä."
"Em mää piikoist tiär, mutte oma' flika vaan kuminka saa mennä", sanos
isänt ja nous seisoma.
Mutt Lintelööv likist hene jelle istuma ja sanos ett:
"Ist sää vaa ja ann flikkoje mennä, es sää sinn ite' kuminkan
pääsisiskä."
Sitt Lintelööv sanos tommotti salapitte Almall ett:
"Men sää ny vaan, kyll mää su erestäs vasta, ette sää mittän tori saa."
Sitt Alma men tuppa ja ol siin kahrell pääll, ett menek hän taikk ei,
mutt toise oli' sitt jo kaikk menny. Hä men kuistin kuutelema ja siäll
kuulus sitt simmotti, niinku ols kymmene harmonikka soinu. Mattiki
istus toisen tuvan kuistill ja kuutel sitä meno, ku siält mäelt kuulus.
Sitt Alma kysys Matiltaki viäl ja sanos:
"Mitäs te meina, mahraks mää uskalta mennä' tonn."
"No men vaa", sanos Matt, "ku sanota, ett see kutte pirä maan tappa,
nii menkkö maast matka."
Sillo Alma rohkas ittes ja läks kiippemä mäkke myäre ylös.
Siäll mäell ol sitt jo simmost älämä. Sinn oli jo kokounu' kans muilt
mailt, Ammakolt, Kankarelt, Piintläst, Kyröst, Muntolast, Karvalast
ja Riikolast ihmissi, ja Talolast sitt kans melkjäst kaikk nuar väki.
Muill meill oli ny änä simmose vinsuvaise valkja', ku ol jätetty
pahuure halttu ja lähretty' Talola meell, ku ol sihen totuttu. Siäll
ol nii hyvä puitte saalis, kun Kestalon pinohuane ol juur mee all ja
siäll pruukas ain olla munt kymment sylttä kuivi halvoi. Simmost nyyki
ruvetti hunteraman, ku oli' kaikk krisu jo loppun poltettu, mitä ol
viikoll kokko haalittu, ett ku sais vähä halvoi, mutte oikke arvettu
niinku enne, ku ne' Kestalo flika oli' siäll.
Mutt sitt siäll sattus olema muutamppi simmossi vähä tuttavamppi poikki
kutte juur flikoi peljäny. Nii nee meni' simmosse vähä hessumaisse
joukko, kun pelasi' kortti vähän kaukemppa. Ne rupesi yllyttämä sitt
ett:
"Menkkä ny ja tuakka jokane yks syly, ett kyll mee asja vasta."
No see ol niill niinku rasva, mutt tahrotti vaa oma Hessu menemä erell
ett saattin tiättä misä ol simmone aljettu' pino. Mutt Jus vaarott
sentä ett:
"Älä men, ei siit äijäst ol tiatto, ku se Lintelööv lehte pois, vaikk
se äij tulsis tänn."
Mutte sitä kukka uskonu, kutte se ollu viäl koskan tapattunu ja sitt
päätetti mennä ja tuara.
Nii Alestuvan Kalle komens:
"Kaikk mettä hakeman krisui."
Tul simmonen töminä, katavi väretti juurinas ja tuattin kuivi krisui
ja tuatti mitä sitt vaa vallall saatti. Ku ne' sitt kannetti valkjan
pääll, nii siit tul niin taitamatone röykjö, ja sitt ku se ol juur
parhamas tules, nii sitt se kaatus. Niin penssast huus yks:
"Roiskis, sano merimiäs ku laeva kaatus."
Se oliki sitt se Sarkniitu säpp kutte ikä viäl ollu helavalkjall ollu.
Niin kaikill tul syrän pivo ja pelko pöksys, kun tiäretti, ett se ol
simmonen kantelpus ain ollu. Mutt sitt meinatti, ett se o auttamatont
ny' ku siält mee alt kuulus jo ähkäpuhku, ku siält tul kymmenkunt
simmost hessumaist poikka halvo' sylys.
"Kattokas noi vast miähi ova", sanos Alestuvan Kalle, "ku ova' Kyröst
saakk tulle' tänn ja tuava viäl halvoikin tullesas."
"Taitava olla ain Joensuun Kumjost, siäll ku hyvä mättä o", sanos
Paturi nuar isänt.
"Olkko mist hyväs", sanos naapurin Kalle, "ruveta latoma vaa."
Ne larotti simmotti risti sitt samall tavall, ikä joulaatton pruukattin
puit totto latto.
Nii Riikola isänt tul viäl mäkke ylös ja ol ottanu' simmose hakotukin
ku ol kol jalkka all ja meinas nosta' se sinn valkjan pääll. Mutt sitt
ku Alma näk, ett see ol Mati hakotukk, nii hän pyys niin kovi ette sitä
vaa saa' poltta. Nii he jätikki se sitt ja paiskasi yhten katavapenssas
ja se sattusiki menemä juur pysty.
Mutt sitt ol nii suur valkja ett se oikke valas sinn ales pelloll
saakk. Niin Paturi isänt sanos ett:
"Mää pirä ny ikä fouri virkka, ett kaikk flika ja poja yhten kassa vaa
ja sitt ruveta jottan tekemä vaikk rinktanssi."
Mutte siit rinktansist tahtonu mittän tulla', ku simmose hessumaise'
poja rupesi' paiskelema simmossi' piänemppi flikoi katavapenssais ja
mihe vaa. Mutt sillo Alestuvan Kalle sano nii äkist:
"Olkka ny hilja, nii saara jenes."
Nii siält könse taas flikoi ja poikki ylös ja laolo' tullesas jotta
simmost ruakotont laolu. Vaikke se senttä mittä nii ruakotont ollu,
sitä pruukatti joskus purppuri härsysäki laola' sillon kutte harmunikka
ollu.
Siin samas tul taas joku valkjan tyä ja paisko sihe ison kasa ja huus:
"Ens tiista o helatuarsta ja sitt o maelma lopp, sano entinen papp".
Niin kaikk entine väki vähä sahtaus, ja he rupesi' kutiteleman, ku ne
vaskjolaise' siin nii mylvisi.
Mutt taas siält katavitte joukost juaks joku, se ol joku niist pikku'
trenkeist ja huus:
"Ny' tule piru paatti ja kaks ruuhe, ku noi halvo' tuli' toho ny juur
larotuks ja ny' Kestalo isänt ja Juhani-faar könsivä mekke pitki ylös."
"Flika, flika, menkkä pian pakko", huus naapurin Kalle Kestalo
flikoill. Sitt ne isännä' tuli' siält ja huusi hyvä ehtot koko väell.
"Kyll mää sitä meinasi ett tänn paremppi ihmissi kans tule ku mee
oikken kauni valkja laito", sano Alestuvan Kalle.
"Komja o ain", sano Kestalo isänt, "halvoivaa ikä Aaprahami alttaris.
Ja pässikin penssas, vaikk o sarvetoine ja koljalkane" ja siin samas
isänt nappas se Mati hakotuki siält penssast ja pan seisoma valkjan
pääll. Ku flika' se huamasi, ette pappa ollukkan pahall tuulell, nii
heekki uskalsi jo tulla liki. Niin kaikk rupesi' tulema nii rohkiks ja
rupesi' sitt vaa ikä tuttavuut tekemä niitte isäntien kans ja jolla ol
viinpottukin poves ja hää rupes niill ryyppykin tarjoma. Mutte hee'
sentä ottanu mutt ku istusi' sitt vaa sinn väe joukko. Kestalo isänt
sano:
"Kyll tää oikjastas simmonen kaunis tapa o ja se o jotta simmost vanha
muisto kans." Nii sitt kaikk tuli nii hohkesas ja rupesi' sanoma:
"Jaa'a ruvekkas tee meill selittämä mikä meinink tämmösill oikke o."
"Niin kyll mää ole vähä huan profeetaks", sanos Kestalo isänt, "mutt
muu isoisän kuminkin praakas hene luulotas, ett se piräsis olema sitä
muisto kun Piatar kiäls Jeesukse ja siin ol valkja, ku hää lämmittel.
Mutt sitt mun tätivainan ol siin uskos, ett se merinteeras sitä, ku
Vapattaja astus Öljymäe vuarelt ylös taevas."
"Nii oikke", sanos sitt Juhani-isänt, "ett kyll siin voi ollakki joku
simmone alku, ja ihmise ova' kans simmossi, ett mihe hee vaa ens
tottuva, nii siit ei he' sitt taas helposte luav."
Nii Kestalo isänt sanos:
"Jaa kyll mar mee' taas jo lährenki, kyll mee jo aikan ole ollukki
helavalkjall." Sitt ne läksi ja kaikk tuli niinkun kimalaise ja sanosi':
"Kun pahon pelkkä, nii hyvi selkki."
Sitt ruvetti uurestas ajama valkjas niit halvoi, ku ol viäl siäll
penssatten taka ja krisui, nii ett tul ilo oikke ylimilles.
Mutt sitt Kustava sano ett:
"Kyll tää ny vaan tiättä jotta erinomast, ku meijä isänt on tullu' tänn
helavalkjall ja ei hän koska enne ol ollu."
"Nii se läks ny' kaikk siit, ku se Lintelööv ol meill", sanos Lempi,
"ja ei hän kehrannu' punssi juara ja ei nukkunu' sitt ja kaikk fiiraus."
"Mutt se ol vähä hyvä asja, ette se huamanu noit halvoi tosa", sanos
Patur.
"Älä siin uskos ol, ette see huamanu", sanos Jus, "huamas oikke, huamas
oikke, ett sanosiki hää jotta ett siin halvoi o."
"Mutt mitäs näist maallisist", sano Hessu ja pist oikke aika katava
sinn valkja ja taas tul kova pritin.
"Jaa'a, kyll se o simmonen paikk, ett kyll meijän täytty lehte pois,
ennenku aurink nousse", sanos Lempi.
"Nii oikke", sanos Mari, "ett se piissa jo mitä piikoilt saara."
He läksi menemä, ja sitt ain vaa vähä erältäs jokane omall haaralas.
* * * * *
Piika ja trenki meni' sitt luhtisas ensmäst yät makkama. Ku he oli
muutaman tunni maannu, nii ämänt kopist flikoi lypsämä. Trenki' sai
maatta' suurukse ast, nee' kutte hevosten kans ollu mittän tekemist.
Sitt ku syätti suurust tosa yhreksä aika nii isäntäkin tul tuppa
väkketäs kattoma. Isänt sanos ett:
"Voikos kukka ny' kirkko mennä, kun koko yä o niin kollattu." Matt
sanos sihe sitt:
"Nii ittestäs hyvä ihmine asja arva." Isänä suu men vähä naorun, ku hä
huamas ett Matt hent vähä pistel ja sanos:
"Niin kun toi Juhani-isänt o niinku naskal, ku se o vähä ryypis, ja se
sai munkin tonn meell viätellyks kiippemä, vaikk ol se sentä mukavaki,
ett mää se huamasi, ette nee' kantelemise mittä valhei ollu, ett kyll
siäll nyyki vaa meijä halvoi palo."
"Jaa mutt kyll tee ite' sentä oli' kaike hullump, kun tee luuli Mäti
hakotukinkin pässiks ja nosti' se sinn valkjan pääll palama", sanos
Alma.
"Noo", sanos isänt, "ku se kerra sinn ol traijattu, niin kyll mar se
kuminki ols poltettu."
"Jaa kyll ne ova nii merkillissi, ku niitten kaikk pittä huamamanki",
sanos Matt.
Se jutt loppus sitt vaa simmotti, ette siit tullu mittän piremppä poru
täll kerrall. See ol simmost ku jos pata ols kattela soimanu, ku yht
must kylk ol kummalaki.
Kirkko siit sitt läksi simmose vanhema ja lapse, mutte nuart väkke ollu
helatuarstan pal Halikon kirkos ja niis luhtesas nee' sitt tavalisest
oli' koko helatuarstan peevä, oli vähä väsyne, joku ol nukkunu, jollan
trenkill ol vähä viinaki ja pistoovas sitä naapurin trenkeill ja siält
luhtist kuulus välist simmost piänt laulu hyrinä.
Nii ja simmotti se sitt tavalisest loppus se helatuarsta. Ehto sentä
välist mentti sinn meell, vaikke niittä valkja tehty, mutt mentti vaa
sitä mäkket kattoma, siin miäles kuminki, ett siäll nähtin tuttavi
ja joskus siäll pistetti vähän tansiksikin, ku sattus tulema hyvä
harmunikanpelaja. Se tanssamine siäll Pepalo meell loppus kuminkin
ku Juhani-faar anno sill nimen kiimatori ja sitä sitt vähä niinkun
kavatetti.