"Niin oikke", sanos Kestalo isänt, "ny' tule taas se heluntaki."
"No mitäs siit sitt", meinas ämänt, "kyll niit mont heluntat jo
on tullu."
"Kyll nii, mutt enne maelmas pruukatti vaa sano ett:
"Tule taas se herttane helunta,
ku nuarell vihrall vihrellä,
tyttäre' kotin tuleva
ja munaprotti keitetä."
"Mitäs se mittä enne maelma tarvitte, meina mää tänä vuankin taas yhren
tiu muni mäskätä", sanos ämänt sihe.
"Nii mutt se pettikin tänä vua", sanos Matt, "ku sanota, ett tänä vuann
tule nahkahelunta, ku ol pirttipääsjäne."
"Ei simmose vanha' paavi mittän tiär", räiskäs Mari, "ett ku nyyki o
niin kuum jo, ett hiki tippu joka karva nokas."
"Niinpä, sitäpä määki meina, ett se pettä ny, kun pääsjäne ol kans
melkjäst yht kuum ku nyyki."
"Nii ol se hyvä ett ilma lämpys", sanos Jus, "jos tämmöst ols piisanu,
nii mää olsinkin tänäpehton tahtonu sijan tuppa jelle. Ole mar mä
tään pualtoistviikko niin paleltunu, ett hamppa ova helisny' siäll
luhtisänkys."
"Voi paha kurk, tommostaki juttu", sanos Mari, "kehta jutellakki nuar
miäs parhamallas, mutt ku o nii laisk miäs ette viit flikastamanka
mennä, makka siäll luhtisänkys vaa, niinku sika pahnois.
"Ei prunkat puuron kans leippä", sanos Jus.
"Nii oikke, see ku syä puuron kans leippä, see on pualhull, ja see ku
pautten kans, see on kokohull", sanos Kustava.
"Nii mutt ei sunka tee ol paleltunukka", sanos Hessu sihe, "kun tään
pualtoist viikko on teijä luhtis keiny' poikki niinku säkki myllys."
"Kuulkkas tommost Hessu hassu Halikost, ku valhettele juur päi silmi",
sanos Kustava.
"Mahtaks se nii valheka sentä olla", sanos ämänt, "ei Hessu valhe
jälill ol juur pal päästy."
"Ei mutt kyll hää nyy sentä juttele vallan pilkka."
"Ei niin piänt pilkka ette tott toinen pual", sanos Alma.
"No ol sää ny hilja, es sää simmosten pääll mittä ymmär", sanos Lempi.
"Kyll mää yskä ymmärrä, vaikke mä' kröhi' taer", sanos Alma ja men pois
tuvast.
Sitt Hilma juaks pirtist tuppa ja sanos ett:
"Kyll saun o jo valmis, ett jos kuppari tarvita, niin kyll mää mene
hakema."
"No oleks sä ny laerolas", sanos ämänt, "kuka hull ny juhlaatton
kupparsauna mensis."
"No sitt onki mukava, ei mittä muut ku saa mennä sauna vaa, ja täsä o
ne uure vihra' ku mää olin pärät niit lauvoniitus tekemäs."
"Kyll näkky kans ett ova' sun tekemiäs", sanos Lempi, "kosk vita' koht
helttivä."
"No em mää niit simmotti os tehrä' ku sää", sanos Hilma.
"Nii mutt, ku sä ole nii laisk kans, ette sää viit ja ek sä muist
sitäkin ku Matt sano, ett nuare ihmisen täytty ol niinku väänetty vitt,
ett sen täytty taippu mutte taittu, ja su vihrasittes ova simmossi ett
taittuva mutte taivu."
"Juu ja nuara noihin täytty panna", sanos ämänt, "ett hajova ne muuton
koht." Hilma men ottama Matin kaapist simmost hampuspintarin punet, ja
sitt he rupesi niit Lempin kans yksis neuvois piuvama.
Ku he siin sitt juur tuhtasi niitte vihtatten kans, nii Juhani-faar tul
pyytämä ett jos heijä väki pääsis kans meijä sauna.
"Kyll sinn tulla' saa, kyll siäll löyly piissa, vaikk huamelta' saakk",
sanos ämänt. Sitt faar otta siit yhre vihra ja ruppe syynämä sitä
sitoust.
"Kylläpä o luja."
"Jaa jaa", sanos Lempi, "lujapa se kruunukin tahto, kosk o raurasta
porti ja visasta vahri."
"Misä sää simmost kuullu ole", sanos faar.
"Kerra yks simmonen kulkkevaine äij juttel, ett Turu linnas ol kerra
yks nii rahkoarpine vaht ja yks simmone fank, ku ols pois juur pian
päässy linnast, nii hän kattos viäl sitä rautportti ja sitä rahkoarpist
vahti ja sitt henen täytys sano ikä kiusall — vaikk kyll hää meinas,
ett hää siit viäl jää linna: 'luja se kruunu tahto, ku o raurasta porti
ja visasta vahri'."
"Vai nii, vai nii", sanos Juhani-faar, "ett kelppaks rahkoarpine
linnavahriks, vaikke se pirull kelpp".
"Kyll mar pirull sentän kaikk kelppava, vaikke se kiirut pirä", sanos
Matt.
"Ei kelpp", sanos faar, "ett siit o simmonen tavaline sanantapa: 'es
sää mull kelp, sano piru rahkoarpist'. Niin kyll niit o sanantavoi
kaikelaisist asjoist. Joku sano tommosist vanhoist ämmistäkin ku ova'
kovin pahoi ja vanhaks älävä, ett kutte tommone jo kualekka, ja sihe
usse sanota, ett' Jumal ei pirä' kiirutt, mutt piru tiättä ain saavas'."
Ämänt taas sahtautta heiti juttus, ku hän tul saunast koti ja sanos:
"Ei tee yhtikä välit, vaikk o suur juhla-aatto, ku rämä' kaikist
fankeist ja piruist."
"Jaa ei mee ol ollu' saunas viäl", sanos faar, "kyll siäll sitt
puhtaks tule kaikist pahoist juanist. Kirkk ja pirtt ova yhtläise'
puhristushuane, kirkk puhrista sialu synnist ja saun ruumi."
"No menkkä ny vaa sanoma muarill, ett tee' pääse' sauna, meijä muu väki
saa mennä' sitt päräs." Mutt Mari räiskäs ett:
"Ei sunka mee vaan tommosse sauna men mihen tommone äij mene
ensmätteks, kyll tommosell äijäll o aikka olla vaikk koko yä."
"Nii mutt se o simmott kans, ette Mari ol hyvä mennä jelkke
yhreksä sauna, ett siäll parkuva' piäne' poja' pirtin permano all
heluntlaovanta."
"Siunakko sentän tommost äijä", sanos Mari.
"Nii", sanos Kustava, "ain hää juttele niin kamali, ett oikken karvoill
kei."
Sitt faar otta köppis ja lehte töpöttämä, mutt hää sanoki, ett hän
tulekin kaikke viimitteks, ett see henell meininkiki ol.
Nii Alma tule sisäll, ja henell on kaks perunkoppa keres, toises on
kuusenkasvatuksi ja toises lehti riivitty.
"Mitä sull ny o", sanos Jus.
"No eks tee siit ny viäl tiär, eks Vaskjoll tämmöttin pruukattu."
"Ku sä simmossi kysykkä, mitä Vaskjon tollo' sitt tiäräsi", sanos Mari.
"Kyll Vaskjoll kans pruukatti juhanneksen peevän tommotti lehti räppi
ja tuattin koivui kokonaskin tuppa."
"Niin tääläkin pruukata mutt heluntan pruukata vaan paiska' permanoll
lehti ja kuusenkasvatuksi."
"Jaa huame onkin taas äijä olla' trenkinä", sanos Hessu, "ku on lehti
permanoll ja munaprotti pööräll."
Isäntäkin taas tule, hää o ollu saunas, o simmottin paitahiholas ja
sanos siin sitt:
"Menkkä ny' kaunist luhtisas, ette tee men mihenkän pitkin kyli
juaksema ett huamen täytty kirkko mennä."
"Mitä se kirkomeno ny huame nii välttämätöne o", sanos Mari.
"Niin kyll see sull ols välttämätöne joka pyhäki istu' kirkon penkis ja
ei yksinäs heluntpeevän, ett sää jottan tulsi' tiätämä."
"Jaa, sanos Mari, mitä vaste heluntjuhla piretä", meinas Alma.
"Kyll mää ny vaa see verran tiärä", sanos Mari.
"No sanos sitt."
Mari vähä äpäle, mutt sitt hää räiskäs:
"No sitä vaste, ett tiäretän kenell on kaiken paremppi kanoi."
Sitt tule aika naor, koko talo väki naora, Mattiki viäl naora hyssyttä
vaikke hää juur tavalisest pruukk naora. Isäntäki naoratta, mutt hän
kysys sentä viäl Marilt:
"Kuinas se siit tule tiätämä."
Mari o jo niin pahall pääll, ku simmotti naoreta, mutt hä sano sitt
sentä:
"No kyll tee' see itekkin tiärä. Sanoko Alma, em mää viit sano änä
mittä."
"No siit vissi sitt", sanos Alma, "ett kenell on kaike sakjamppa
munaprotti."
"No siit juur", sanos Mari ja kiärs kraaku vähän kiukkusest totto.
"Jaa'a kyll o vähän tiatto", sanos Matt, "kyll Minne taitta tiättä
parema, vaikk kei vast neljät."
"Jaa mutt täytty kohetta", sanos Alma ja huus Minnen tuleman kamarist.
Minne tule sitt ja isänt kysys ett:
"Mitä vaste heluntjuhla viätetä."
Minnell mene sorm suuhu ja hää ruppe hunterama, mutt sitt hää sanos:
"Em mää tiäl, em mää tiäl, mutt Alma on tanonu, ett..."
"No mitä se o sanonu sitt", sanos Matt.
"Ett ett pyhä paha paha henk tul tualitten pääll."
Sitt meinas taas tulla naor, mutt Alma räiskäs:
"Eipä se simmott ollu, mutt kun pyhä henk apostolitten pääll."
"Siin oltti ", sanos isänt, "kyll Minnell vaa sitteki ol pare tiato,
ett henell ol jelje vaikke ollu jenest."
"Jassoo", sanos ämänt, "kello onki ny jo yhreksä, pankkas flika' puuro
pööräll vaa ett päästä maat."
"Nii oikke", sanos Jus, "maat taikk matkan taikk Harjula naurismaaha
varkkas."
Lempi kanno oikke aika farin kriiskryynpuuro pöyttä.
"Oho", sano Hessu, "ku me' toinkin taas mänttä, niin kyll me maatta
voi".
"Niin oikke", sanos Jus, "puurvatan kans sanotanki oleva helpomp
maatta' kun perunvatan kans."
Sitt miähe meni' pöörä ympärs vaa, oti' puuluskan korist ja rupesi
vätelemä ikä ennenki vaa. Ku he' sai' syäryks, nii Hessu sanos:
"Ja ei sitt muut ku luhtisänkky vaa, nii ett hänt oikjana o."
"Nii ja kyll mee' kans täält pian tule, mutt noi astja ova viäl
pesemätt ja täytty lypsyastjakki viäl virutta."
"Menkkä tee muuto murhett maat vaa", sanos ämänt, "kyll oma flikakki
saava nee' pestä."
Mutt Kustava sanos ett:
"Kyll mä toin para sentän pese, see o niin karttunukki, ette sitä
vähill vaevoill puhtaks saakka."
"No Lempi vika, mitä hä liikut nii huanost, kyll henell aikka o sitä
kraappi vaikk huameltta' saakk."
Mutt ei Kustava sitt see enemä ämänä juttu kuutellu, mutt ku sai
huiskun kettesäs ja rupes patta pesemä. Ja yksis neuvois kaikk tällätti
reera. Sitt vast meni jokane yäsijalles, iso' flika vintt'kamari, Matt
toissen tuppa, piika' toisse ja trenki' toisse luhti ja isänt ja ämänt
lastes kans tupakamari, jokanen pani oves lukku ja vissi hee' sitt
pysysikki se yä omall sijalas.
* * * * *
Mutt kun kell tul nel, nii tul uus hopp. Sitt komppuleeratti flika'
taas lypsämä ja Alma lehmi ajama laitumell ja sitt laitetti simmonen
tavaline suurus, kun pyhäpeevin pruukatti muutonki laitta. Hunteratti
ett kuka kirkko mene ja päätettä ett Kustava ja Mari saava mennä ja
Hessu kyytti, ja nii hee menikki sitt, ja oma' flika' sai vaskoi mennä
juattama ahtes. Hee viipisi' siäll ahtes sitt melkjäst niin kauva, ett
kirkostakin tultti, ja sitt ku he' tuli, nii heitill oli' kaikill iso'
kukkaspuketi' keres, ku siäll ahtes kasvo munelaissi kukkassi. See ol
oikjastas vaskhaka, mutt sitä kututti ahteks kans, ku se ol simmotti
aviopellotte all. Siäll ol tervakukkassi, lehmäniisäi, härjäsilmi ja ol
siin vähä rentukojaki ympärs ja vähä kastheinä joukos. Nee härjäsilmä
olikki simmossi kukkassi, ett niist pruukatti tavalisest onnet koetell
ku väretti noit hetuli yks ärältäs pois ja sanottin: 'papp, lukkar,
kirst, talonpoik, tolppar'. Niit veretti järjestäs ja se ku jäi
viimitteks nii sitt sai se arvose miähe. See kun tori pelkäs, nii silt
sai sitt kans tiaron ku vät niit hetuli ja sanos: 'ei tori, juu tori,
kyll tori, saa tori' ja sitt ol hyvä jos jäi viimitteks 'ei tori'.
Ämänt o ny' keittäny munaproti valmiks ja rupes paohama vähä flikoi ett:
"Kui tee' siäll ny' taas niin kauva oinasteli' pitki Vaskhaan keroi."
"No hee vissin kätteli vaskoi ku ne oli friiste", sanos Matt.
"Niinpä", sanos Alma "ja mää jo meinasinki, ett kyll mää sentä olsisin
pal miälemi vask ku ihmine."
Nii isänt vättä sitt suus vähä naoru ja sano:
"No mitä vaste sä sitt vask pal miälemi olsis."
"No sitä vaste, ett nee' saava' siäll vaan kipata' kukkaste joukos ja
ei ol koska mittän torin pelkko."
"Voi voi kyll heitill on taas heitin pelkos, ja ku hee' hyppävä aera
yli toise maan pääll nii ei sillon piis änä torika, pannan pian pää
poikk.
"Niinpä, mutte mää teksis simmost."
"Nii oikke", meinas isänt, "mutt ihmisell o juur kans samalaine, kunne
tee vaa mitä kiäletä, nii ei ol koska mittän torin pelkko, enemmän ku
vaskalaka."
Mutt siin samas ovi aukentu ja Mari tule sisäll ja huutta:
"Tervessi kirkost."
"Kiitos vaa", sanos isänt, "no kyll sä ny jo tiärä."
"Kyll mä tiärä, kyll mä kuuli, mutt mä tiärä seen kans vähä hyvi, ett
se papp valhettel."
"No mitä se nyy ols valhetellu", sanos isänt. Hessu tul samas sisäll
kans ja sanos:
"Ei Mari mistän tiär, hää nukkus koko aja, ett pää nuakkus niinku niska
ols katkenu."
"Pir sää ny suus kii", sanos Mari, "kyll mä ny vähän torkkusin, ku mä
nukkusi menne yän nii huanost, ku ne Jokikaustan poja' koliasi yäll
niin taitamattomasi seinän taka."
Kustava kärkis kans jo sisäll tuppa ja sanos:
"Tervessi kirkost". Sitt Mari kysys Kustavalt:
"Kuulikkos Kustava teekkä mittä simmost humaust, vaikk papp nii sano ja
tuulispääst ja mist se puhus, mutte mää vaa simmost kuullu, ei nähny."
"Jaa ett se ols nyy kuulunu vai", sanos Alma.
"Nii ny ny", sanos Mari, "ny' papp simmot sano."
"Jaha", sanos isänt, "kyll mää ymmärä, ett Mari on taasenki ollu
haa-aeran taka, ku muu ova haas ollu." — — —
Ny' tälletä sitä pualpeeväst ja o sitä heluntamuistoruakka ku Mari
miälest heluntat viätetä. Pööräll tuatti sitt kans nisust kakku, voit
ja juusto ja palvattu liha.
Kaikk meni' paikolas istuman pöörä ympärs, miähe' pöörän taa penkill,
flika' sitt pitkäll tualill pöörä ette.
"No no", sanos isänt, "jourutas ny vaa Mari juhlatas pitämän, toise'
pistelevä muuten pohja."
"Niin kyll mutt kun tost kirkomenost o simmonen kiusaus ku nyyki o, ett
piaks kalus mun kantpään auk."
"Se o oikke", sanos Matt, "ei pässi opetett, voitelisi' kans joskus
piaksus, ette nee olisis niin kova ja kroppaune."
Mutt Mari o vaa niin paholas ja sanos:
"Jaa em mää koko suves tommossi piaksui tarvittis ilman kirkko."
Sitt hä solmis piaksus yhte ja paiskas porston kontturi niät kolat ja
sanos ett:
"Olkka siäll, ei mää teitti ennen tartt ennenku lunt maahan tule." Sitt
hä lopultakin pääs syämä. Ku hää ei ollu' koska enne munaprotti syäny,
nii ei hää hualinukkan toissi ruakki maista, mutt lykäs vaa luskas
munaprotti. Mutt sitt ku hää ol pistäny' suuhu nii leuk lakasikin koht
keikkumast.
"No no", sanos isänt, "mikäs nyy' tul. Miltäs maista."
"Jaa" sanos Mari ja heit luskas pööräll, "see kun kananpaskast tykkä,
see syäkkön tota, mutte mää vaa hual." Sitt hää nappas kettesäs oikke
suure sialihankappala ja sanos:
"Tää o äijä."
Kaikki pakkas sitt taas vähä naorattama ja isänt sanos:
"Jaa kyll sää ole yht pimjä heluntan tavost ku munaprotti maust."
Jokane lakas syämäst ja ämänt sitt ihmettel ett:
"Eipä ol keneläkkä oikken tehny' kauppatas se munaruakk."
"Ei kyll se simmone o", sanos Jus, "ett kyll perunpuur on poikka."
Ku hee oli' peevälist syäny, nii ol tavalisest simmonen tapa ett mentti
luhti. Sinn tul naapuritten piikoi ja trenkei kans. Joku sitt tälläs
ittes maat ja nukkus ja sattus joskus nukkuma ain ehtos saakk. Jolla
ol kortikki felis ja hee' pelasi vähän korttiki salapitte. Oma' flika
meni' taas vintkamari ja sinn tul naapuri flikoi kans. Siäll he rupesi
hunterama ett mihen kiikull tänäpehto mennä. Sitt meinatti ett kyll mar
se on paras ett mennä Markun kiikull vaan, ku se on tosa kaike likempä.
"Nii", meinas joku joukost taas, "ja kyll sihe sitt taas väkke kokou."
Ja ku ehto tul niin tosa kahreksan paikoll rupesiki laulu kuuluma
Markun kiikun pakalt. Sitt lykätti vintkamari akkon auk vanhan tava
jelkken kun tiätti ette mihinkän kiikull sentä uskalet mennä. Ja
ensmäne laol oliki sitt:
Laolusta, laolusta lakkini viätiin,
vaikke mä laolanukka;
sanotti flikkoja halavas,
vaikke mä halanukka.
Mutt sitt siäll ol joku simmone joukos, ku rupes tahtoma ett mennän
kiikun kans ylitte orre ett:
"Mitä te maksa, jos mä menen kymmenen kertta yli orre."
Nii Marku isänt meinas, ett mitäs tost ny' sitt nii suuri palkinoi
tahrota, ett kyll hääki sitt piänen punsi antta. Se oliki sitt nii
miälpäräne lupaus, ett sitt ol munt ku ols tahtonu' kohetta. Mutt siit
sitt ruvetti risaman, kun kiikk ol niin täynö niit kun tahro kohetta,
eik niit ols saanu' pois tulema. Nii Jus sano ett:
"Kyll mä teitin pois saan tulema" ja ott nalkin pois kiikust. Sitt tul
simmone äläm: flika' huusi' 'siunakko, varjelkko', toise' taas ett
'seisot ny jo', ja siin samas kiikk ol juur tyhj. Ja sitt ne rupesi'
kohettama. Ensmäseks Jus ja sitt niit ol ussemppaki simmost nuaremppa
poikka, ku rupesi' kohettama, mutte nee' päässe'ku yhren taikk kaks
tai ei sitäkä. Marku isänäll ol nii lysti, kutte kukkan päässy. Ja ne
muu, niit ol vissj viis taikk kuuskymment henkke, istusi nii hissuksi
siin sitt vaan kiiku ympärs. Kun keli rupes tulema jo ykstois, niin tul
kauvemppa Kyröläissi ja Jokikaustalaissi, ja sitt Marku isänt rupes
pilkka tekemä ja sanos ett:
"Meijän kyläs o sitt vähä huanoi miähi, ku mää lupasin punsi antta, jos
joku mene kymmenen kertta yli orre ja ei kukkan päässy."
"No ei ne sitt hulluspitte olekka huanoi miähi", sanos Paturi isänt,
hyppäs kiikulaorall ja kiärs viistoist kertta ympärs ja sitt hä rupes
Marku isänält punsi pyytämä. Mutt Marku isänt ol niin pal kotossilmäne
ja sanos:
"Em mää muill luvannukkan ku omankyläläisill."
Mutt sitt Paturi isänt men sinn katavitte joukko ja komphoijas siält
viinpotu, he oli' se felisäs tuanu. Marku isänt huamas se, — mahroks
hene ruveta miäl tekemä — ja sanos:
"Kas kun teitill o viäl ryypi ainettaki felis."
"Ja se o ain hyvä, kun tule omilas toime", sanos Paturi isänt ja ol
vähä vihanen, kutte hää sitä luvattu palkintto saanu.
Simmotti siin kiikun pakall se yä sitt taas men ain aurinko noussu'
saakk, riireltti ja oltti välill sovinos taas, kiikutti ja laoletti,
ja em mää tiär kummott see sitt lopult ol keiny, mutt ku mää aamull
häräsi, nii ol simmonen tohin, ette Markun kiikun pakall ol änä kun
tolpa jeleli, ett mihen kiikk o mahrettu viär. Kestalo isänt ol sitt
nii ilone ja sano ett:
"See vast miäs on, ku sen kiiku o rikkonu, ett sill hääki sitt punsi
annas."
Ku sitä sitt juteltti' heluntmaanantan tosa suurukse ajos, niin Peltola
tul meill ja juttel ett:
"Ova ne' poja' sentä viiteljäi, ku määki näin tänäphuamelta varhan, ku
Ammakon poja' traksisi' tota Markun kiikku Ammakoll." Ja se oliki se
viiminen papuruakk sitt Markun kiikull, kunne isäntäkä sitt änä antanu
uutt tehrä. Siit o ny vissin nelkymment vuat aikka, mutt se nimi o vaa
viäl jälill ett se on kiikunpaka.
Vanhema ihmise oli' siit sitt nii ilossi, mutt nuarema oli' simmotti
vähän tuiskelas ja sanosi':
"Kyll niit toissi o, mennän tänäpehto Villikkala ett siäll on pal
pareki, siäll on kuushaarane ja o niit Kyrösäki usjamppi, mutt ei sinn
viit oikke mennä', ku siäll o niit tappelpässei.
"Ja mutt mikä siin mahta olla", meinas Jus, "ku ne' kyröläise ain
vihava' talolalaissi."
"No eks sä siit tiär", meinas Mari, "kun Talolas on pal kaunemppi
flikoi, niin pojill tule ain keskenäs riit."
"Nii", sanos Lempi, "ett ymmärrä' sä see ny, ett meijä Marist nee'
tappeleva."
"Haistaka huisku", sano Mari, "se on simmost pilkka, mutt jos mää sano,
mist ne' tappeleva."
"No sä sanosi jo", sanos Alma, "ette kuuroll kaht saarna saarnat."
Sitt isänt tul taas tuppa, ja kaikkitte suu men ikä lukku. Hee rupesi'
sitt taas hunterama siit kirkkomenost. Oma' flika kesketti sitt kirkko
menemä, ja Matt men kyytti. Miäleläs hee sinn sitt menikki, hee' sai'
siäll taas kaikk tuttavas nähr ja kuulla', kummottin toisis paikois ol
helunta menny. Siäll sitt tul usevamppa käsky, tansejaki ols ollu munes
paikas jos vaa ols tahtonu mennä, ja see menikin ku uskals.
Simmott nee helluntpeevä' sitt kulusikki, ei tullu yhtikä niin pal
luetuks ei veisatuks, kun talvisin juhlill. Mutt raamatuselityksi
sitt sentä ol melkjä joka ehto jossan talos. Ku Halikos ol sillo ain
tavalisest kaks pappi, jolle toinen käriny, niin toinen kärkis. Sinn ol
sitt lupa mennä, ei kukka vanhema' kiältäny lapsias raamatuselityksill
menemäst. Mutt siinäki he' peti ittes, munt flikka ja poikka, ku he
esti' kiikun pakall menemäst, träffasi' toises raamatuselitykses,
vaikke he' siälläkä uskaltanu' puhuman keskenäs mennä, mutt kattomist
ei voinu estä.
Simmose sorttissi ne helunta oli, vähä muuttelevaissi kyll eri vuasill
mutt hyvin pal vaa samantapassi.