"Ny o sitt taas kirstuarsta-aatto", sanos ämänt.
"Nii ain, ny' tuleva ne makjaleevä juhla, mämmyjuhla, pääsjäse ja mik
ne' kaikk ova", meinas sihen Kustava.
"Niinpä", sanos ämänt, "meijä mämmyntekoki o ny vähä niinku myähästyny,
muutamis paikois pruukatan tehrä jo viikko ennen, ku mämm on simmost
ainett, ett se tule paremaks, mitä kauvema se seisso. Mutte meill
aut koska nii aikasin tekemine, ku meijä väki tykkävä' kaikk niin
kovi mämmyst, ett ne' tahtova' koht kaikk syärä. Välist on keiny'
simmottinki, ett ku on pääsjänen tullu, nii ei ol yht ainoat rovikko
änä jälill, ku o nii aikasin tehty. Ei nyy sentä änä paran orottamine,
ny' täytty koht sitt panna värki' klonkkuma. Te' flika Lempi ja Hilma,
saakki ny ruveta' sihen toime, em mää viit noit piikflikoi sihen toimen
tälläkkä, ku ne ova niin paskassi ja porossi ku ne' siäll pihatos ain
tuhtava."
"No mitäs muut", sanos isänt, "kyll he ny jo mämmy ossava' tehrä, ova
juur ylimäissi mämmyntekki."
"Niin kyll jos viititä vaa", sanos ämänt.
"Ohoo, eikös sää niit viittimä saa."
Lempi katto vähä viinosi ämännän puale ja sanos:
"Em me ol viäl koska sanonu ette mee viit."
"Mitä hullu, lait ny vaa valkja totto ja iso pata vett täynö, ja Hilma
saa mennä hakema sitä mallasjauhsäkki aitalaest."
"Jaa mutt em mää voi sitä tuar", sanos Hilma. "Siin o enemän kun pual
tynnäri, siin on pann kuminki."
"Nii siin te ny' se näe", sano ämänt, "sillon kutte viititäsis, nii ei
olla' taas voevanas."
"Mutt sä määrä' kans nii sopimattomast", sanos isänt, "mimmottin
tommone onhe flikk sitt panni säkki aitalaest tua, ku miäheläki on täys
keres."
"No men it sitt", sano ämänt, "jolle' sä tytärtäs raski' tällä."
Isänt lehteki menemä. Mutt sitt hän keske Hilma felisäs ett hä nosta
säki hene selkkäsäs. Vähä ajan päräst isänt tule, mallassäkk seljäs.
Hilma kannatta siält säkin pohjast.
"No hyvinpä se saatti, vaikk meinatti ett siin on täys keres
miäheläki", meina ämänt.
"No ek sä nähny, ett meitti olikin kaks ja kyll kaks ain katin kantta
ku hänt vaan pittä", sanos isänt.
* * * * *
Ny ämänt kuutele ja kuule porstost simmost sukkela krapina. Hä lykkä
ove auk, meina ett jos sija olsi' porston tullu, mutt sitt hä huama,
ett Alma oliki omast päästäs kantanu' kaikk roviko' toisen tuvan
puarilaest ja hä räknäs niit parhalas ja niit oliki nelkymment viis.
Sitt ämänt räiskäs niin kovi ja sanos:
"Sää ole' se erinomanen kakar ain, kuka' su o niit rovikoi'keskeny'
tänn kantama."
"Nii ei ny' tänä vua ol viäl kukkan keskeny, mutt mä muista menne
vuatiseltta, ku sanotti ett mun täytty laitta roviko' pestyks ja katto'
kans jos ne ova ehi."
"Jaa se ol taas menne vua, mutte sun tartt ain niin toimesas olla ett
sä ain joka paikkan tunke, ja ei rovikoi ny viäl tarvit kunne mämmy ol
viäl varitettukka", sanos ämänt.
"Nii vast aik sitt rovikoi pestä' ku jo uunin tarttis aja."
"No pir ny' suus kiine tai sä saa ympärs korvias pia", sanos ämänt.
"Mitä' sä siit ny niin kovin pahakses ota", sanos isänt, "katos autta
hän kohetta ja hä o ny juur ylimäine rovikkojen pesjä."
"Ei mar täsä ny mittän tarvit, men ton tarha Matin kans hakko hakkama,
siäll sä joskus ennenki ole' pääsjäse erell ollu."
Alma läks kans tarhan päi juaksema niin pal kun käpälist heltis ja
huutta Matti:
"Misäs mu hakokirven o."
"Se o siäll tallivajas seinäravos, ota' siält vaa."
Alma löyskin kirves ja men tarha hakokuarma viäre ja Matt nost henell
tukin kans.
"No nakut siin ny vaa, olikin kovin tarppes, kun pääsjäne o jo nii liki
ja o viäl näin pal hakko hakkamatt."
"Nii", sanos Alma, "ja ei pääsjäsen pruukat änä kuarmi tarhas, sillon
täytty hako' kaikk olla' fiiniks hakattu ett hypilaora' sopiva hyvi."
"Jaa'a", sanos Hessu, "jos meijä väki menevä' Paimjos viaras, niinkö
heitin piräsis, nii sillo meill onki aika viti, kyll tule taas
flikojaki niinku Vilkkilän katei."
Ny Alma seisatta havo hakkamise ja kattele sinn kartnon puale.
"Tulek siält kettä", kysys Matt.
"No mää luule, ett siält tule Trato-Juljana, kosk se on tommonen piän
ämm ja sill o rovikk'knippu kaelos."
"Kyll mar se see sitt onkin, kosk ämänt juttel ett porsas-Traton piräs
tuama vähä rovikoi lissä."
"Jos mä uskalasi mennä' kattoma, jos se o mull kans tehny, ku se o ain
ennenki simmottin tehny."
"Kyll sä ny uskala mennä", sanos Matt, "ku Juljana siäll o, ei sull ny'
kukka uskall paha tehrä."
Alma lehteki menemän tuppa. Ja nii onki, Trato-Juljanall on yks niin
kaunis rovikko ja se o valla eri paikas.
Niin Trato-Juljana sanos:
"Hyvä peevä Alma."
"Peevä, peevä". "Joks te meitill pian piäni porssai tua, kun te ole
niit ain pruukanu' pääsjäse erell tuara."
"Kyll mä niit kans pian tua, mutt mä toi nyy vaa vähä rovikoi ja täsä
onki yks suu vastesas, kaiken kaunempp."
Alma meina otta' se roviko siit, mutt sillo ämänt nappa se henen
kerestäs ja lyä vaste silmi. Mutt Alma mene tarhan takas nii ette
taanas kato.
Sillon porsas-Trattu vihastu ja ruppe kiljuma ja vinkuma niin
tavattomaste ja sano:
"Tommonen tähä sitt tuli."
Ämänt kohetta ittetäs vähän pualusta, mutte hää saanu ollenka suu
vuaroka. Isäntäkin tul kamarist tuppan, ku hän kuul ett siäll ol niin
taitamatonen kita. Isännäll o sitt nii suu naoros ja hän kyssy:
"Mikäs Juljana ny o vihottanu, eks sä ol henell mämmyjaohoi antanu."
"No kyll mä henell mämmyjaohoi pussin pani, mutt se paiskas pussin päi
mu silmiän ja sanos ett pir it su mämmyjaohos."
"No sitt Juljana on tullukki fiirapääks", sano isänt.
"It sä fiirapää ole", sano Trato-Juljana isäntä, "ku sä tommose ämännän
talosas toi', kunne kelppa muhall ku surenkuapan pääll." Isänt läks
siit sitt vaa menemä hiljasuures ulos, mene sinn miästen tykö tarha ja
nauro ja sano:
"Porsas-Tratto o niin pahall pääll." Mutt siin samas Tratto tule kans
tarha rovikkojes kans ja antta se yhre roviko Almall ja sano:
"Pirä' sä toi, mutt pirun kiusallaki mä viän toise roviko' pois." Isänt
kyssy sitt ja sano ett:
"Noist rovikoistaks se riit ny mahro tulla."
"Niin kutte hä sois ett kukkan teksisis mittä hyvä noill Enkla-vaina
lapsill", sano sihe Matt.
Nii isänt läks pois, hoikkase syrämestäs ja sano:
"Jaa'a ku saisis sentä ensmäse ämmäs pittä."
Matt hakka hakko vaa nii uskoste ja juttele siin yksinäs siin tuki
viäres ja sano:
"Jaa'a sentä, kyll on, kyll on, kyll vaan tosi on, ku sanota, ett jos
laps menettä isäs nii se mista puale, mutt jos laps menettä äitis nii
se mista kaikk."
* * * * *
Mutt sillo Jus huutta siält toise hakokuarman tykkö:
"Katos Alma vähä uljakast nopot."
"Jaa'a", meina Alma, "ja niit tarvitankin pääsjäsen, ku niist nopoist
pakka niin puute ain olema. Mutt kuules sä Hessu, tees sää muutamppi
tavei kans. Kyll mää sen tiärä ett meijän tarhan kokou pääsjäspeevän
ihmissi oikke aika tavall, ku meijä väki menevä' pois."
"Jaa'a ne menevä", sano Matt.
"No hei poja rassa", sano Hessu, "sitt pannanki lysti' kaikk yhten
kassa."
Mutt ny' Kustava huutta Alma tuama rovikkotas ett ny ruveta rovikoi jo
uunin tällämä.
"Em mää uskall vaikk", sano Alma.
"Mutt mää uskala", sano Matt, otta roviko ja lehte viämä sitä tuppa.
Siäll tuvas ovakkin kaikk jo nii hiki hatus ku ne ajava mämmrovikoi
uuni.
"Viäläks o ainett", sano Matt, "täsä on yks tyhj rovikk viäl."
"Kyll tääll rovikoi o yllin kylli", sanos ämänt, "ei tääll
Trato-Juljana rovikoi tänä vuann tarvit."
"Ei ain ikänäs näkyny' tarvittavas, kosk hä ne' pois jelle vei", sano
Matt ja mene mämmsaavin tyä ja sano Lempill ett:
"Pistäs tähän kans mämmruakka."
"Em mää uskall", sano Lempi.
"Kyll mää uskala", sano Matt, nappa kupi Lempin kerest ja pistä mämmy
rovikko. Sitt hä viä sen Kustava lapjoll ja keske uuni lykkämä.
Kustavall pakka tulema simmost ikä vähä salast naoru, ku se o nii lysti
ett hä saa tällätä' sitä, ja Lempi sano sitt hiljaksi siin Kustavall:
"Jaa'a se oliki Matt, kun pirunkin petti."
Sitt mämmy ruppeva' protisema uunis vaa. Matt lehte menemän tarhan
takas jelle.
"No kuinas keve", sano Jus Matill siin, "tulikos rovikko ainett."
"Kyll se niin keve kun pitiki", sanos Matt.
Nii ämänt sanos flikoill sitt:
"Ku mämmy ny ova uunis, niin tee' saa otta' se halttusas ja katto
niitten pärä, ette ne' pala."
"No vahrata vaikk kaikk täsä ny, niin kulu lystemin tää ehtoyä. Tehrä
sitt vaikk käsitöit", sano Lempi.
"Nii ja määki voi sitt olla ikä jouko jatkoks", meina Hessu.
"Ja mää sitt maistanki ensmäseks, kosk se on kyps", sano sihe Mari.
"Ei mutt älä sitt vaan kiältäs polt, niinku sä menne vuan tei", sanos
Lempi.
"No ei määkä ain yht hullun pysy", meina Mari, "järkke mull kans kasva
sitä myären ku jalvojaki."
Sitt Almataki ruppe jo naorottama, vaikke hää ol isost ajast änä
naoranu.
"Mikä sunki ny jo naoraman pane."
"Niin kyll, ku muitte järk on pääs, mutt Mari o jalvois."
"Nii mutt muistaks te' pittä virastas vaari", huutta Matt ylissänkyst.
"Tee' pirä' siäll vaa simmost ilo ja helu ja mämmy' taitava' sentän
pala."
"Ei ne viäl ol", sano Lempi.
"Ei mar sentä", sano Hilma', "jos katotasis sentä varoks, kyll tääll o
jo niin kovi imeläine haju."
Sitt Mari mene, ava uuni ove ja katto sinn sisäll. Nii Lempi kyssy:
"No miltäs näyttä".
"No ei sitä niin päält näe", sano Mari, "mutt mä siun kohetta, simmott
leippiki siutan kun kohetetta, jos ne' kypsi ova."
Nii Mari siu ja siu, mutte hä siit mittän tiatto saa. Mutt sitt hä otta
roviko syrjäst ulos ja meina vättä' se ulos. Siin samas hä huutta:
"Siunaus ja kläppäys, nyy mä poltin keten."
Ku valkjatikk sammus ja ei hää osannukka änä roviko syrjäst kii otta,
mutt pist sormes keskell rovikko. Mari rupes juakseman pitkin permantto
ja nualema niit sormias, ku ne' kuumas mämmys oli. Nii Mattiki sano:
"Kyll sä ny muista ja maista, muttes san vaa jos on kyps."
Lempi men ny uurestas kattoma, ja sitt hä sano, ett kyll ne' kypsi ova
mutt yks rovikk on kylkiten kyljeläs. Hä vilkka Kustavat kans sinn uuni
suuhu ja sitt he hutiseva' siäll uuni suus ja sanova' keskenäs.
"Voi voi kui se sattuski ny juur toi rovikk olema. Mutt olla hyvi
hiljaksi ny vaa ette toi flikk huam ja kohetettan tällä joku toine
samasorttine se sija."
Mutt he loikattava' silmiäs ain Alman puale siin ku he niit rovikoi
ulos uunist ajava. Nii Alma jo vähä meina ett kyll se vissi oliki hene
rovikkos, ku ol simmottin kumolas menny. Nii sitt Alma sano:
"Kuulek te' flika, ei ol mittä niin paha ette siin ain jotta hyvä
joukos ols. Ett jos se rovikk ols sattunu olema ny muu rovikkon, kun
kumolas men, nii sitt se ols ollu hyvä."
"No voi voi, laps kult", sano Kustava, "su rovikkospa se ol juur. Ja
me' taas pelkäsi niin kovi Lempin kans, ett kuin kovi sä taas parukkan
ku se suu rovikkos sattus olema."
"No ei mää niin kovin pal pruukk parkku", sano Alma.
"Mitäs hullu", sano Hilma, "ek sä muist menne joulust preivi avamist."
"Jaa se on taas eri asja, ei muu koska harmitt simmonen, ku jollan
tapaturm tule, mutt se muu harmitta ku ehrolas tehrän toisill simmost
kiussa ja väärytt. Tääki ol Marill juur vaan tapaturm, ei hää meinanu
olleska rovikko kaatta. Ja sitä vähemä viäl mu rovikkotan."
"No ei sitt sentä ol mittä hättä", sanos Kustava, "ruveta ny vaan
kantama rovikoi tonn kontturi. Reknata ja kui munt niit o."
"Tällettik niihin kaikis sisäll", kysys Alma.
"Juur joka ainoas", sanos Kustava.
"No sitt niit o nelkymment viis, mä reknasi ne' sillo jo ku mä
selkkänkin meinasi saara."
"No ei niit sitt reknata' tarttekkan, mutt kantaka ne' pois vaa ett
päästä maat. Mutt ei sunka siäll kontturis vaa rotti mahr olla", sanos
Alma.
"Ei piräsis olema, ei siäll ol ikä rota jelkke nähty ei hiirenkä eres",
sanos Lempi.
"No kyll meill ny o mämmy, vaikk sikkatte syär", sanos Mari.
"Ja hyvät kans", sanos Alma, "meill on nii imeli, ku ei juur kukka os
nii hyvi malttai tehrä' ku meijä mamm."
"Nii suu miälestäs", sanos Mari.
"Nii mutt sitä ova' sanonu' paremakki ihmise ja kyll mä kans malttaje
maun tunne."
"No olkko sitt, mutte ny muut ku sänkky ja konti' kränkky", sanos Mari.'
Ja nii he' sitt kans meni jokane yäsijales.
* * * * *
Ny alkka kirstuarsta. Kaikk nouseva ylös niinku ennenkin tavallisse
aikkan tosa viire ajos. Kustava tällä kaffepannun kraakku ensmäseks,
mutt Marill o sitt jo niin kova mämmy miälteko, ett hää lehte hakema
sitä maistjasrovikko, nappa orrelt yhren tiku ja taitta sen keskelt
poikk ja kehu:
"Täst tuleki vähä hyvä mämmlapjo."
Hä lykkä sen tiku rovikko ja nosta aika tavall mämmy suuhusas. Sitt
huutta ett:
"Siunakko, tulkkas maistama, tää onki sitt vähä hyvät."
Matt sano ett:
"O ain sull pakeljas luant, ku sä näi aikasi saa' simmost makja ruakka
alas menemä."
"Teitill pakeljas luant o", räiskäs Mari, "kun te' simmost pihaton
takast ruppe' koht saohuttama."
Ny isäntäkin tule kamarist tuppa ja suu mene vähä simmosse naoru ja hä
sano:
"Kas Mari kun pistele mämmy vaa niinku Esko puuro."
Hessuki sitt jo huama Mari mämmy syämise ja sano ett:
"Mahros otta' sen pyörtänlapjo ett ols vähän krotti kans ollu."
"Ja kyll mun sentän täytty syämäst laatta, kosk sihen kaikk hevoses
ajava", sanos Mari, ja sitt hä lykkä sen tikunpualiska sihe rovikko ja
lehte pihatto.
Mutt sitt Hessu silmä ruppeva' kans palama sihe mämmrovikon puale.
"No Hessu", sanos isänt sillo, "älä päräks ann, väteles sää vaa niinku
Mariki."
"Ei Hessu tahr oikke uskalta, henell keve menne vua vähä ohrasest",
sanos Jus, "ku hä sitä mämmy niin tavattomaste hotkis."
"Jaa", sanos Alma sitt, "hää söiki menne vua raakka mämmy ja siit
henell sitt simmotti vaevama rupes."
Mari avo juur tuva ove ja kuul se mist puhe ol.
"Nii", hä huus, "lakk ny jo syämäst, taikk mää sano oikke suameks
kummot suu menne vuann keve."
Hessu paiskas se mämmysen tiku Marit päi suut ja sanos:
"Pirä' sää plottis kii, avosuu."
"Voi voi teitti, kun te ain simmottin krina", sanos ämänt, "te ole juur
niinkun katt ja koer keskenäs."
Sitt Lempi otta se mämmroviko ja paiska se holkki ja sano:
"Siit o syätty' kans niinku katt ja koer olsis ollu' syämäs." Mutt
isänt sano ett:
"Mitä' sä sitä sinn paiskasi, kyll heitill viäl tule kova mämmy
miälteko ennenku he oma rovikkos saava."
"Sitt saava lyärä miältekkotas korvall vaa", sanos Lempi, "ei heitill
mämmy änä näytetäkkä ennenku huame huamelta."
* * * * *
Ny o sitt jo suurukse aik tullu, kaikk kokouva' pöörä ympärs. Mutt Mari
o vaa siäll uuni suus, hän tuhni siäll askarittes kans.
"No Mari mikäs su vaiva", sanos isänt, "kutte' sä syämän tul, ku sää
ain pruukka olla ensmäne miäs, niinku Esa taevas."
"Em mää saa' täll haava syäryks", sanos Mari, "ja mämmy em mää syä änä
ikä."
Ei siit sitt kukka sen paremppa asja tehny, tdise' söi niinku ain
ennenki ja jokane ruppe taas tuhtama, muutama ruppeva leipoma ja
muutama saunantekko. Sitt on pia niin pitkäll päästy ett koht kesketän
pualpeeväsell. Toise menevä' kaikk, mutt Marit ei näy' taasenkka ja ei
Marit ol tuvasaka.
"Juakses sä Alma hakema Marit", sanos ämänt.
Alma lehte sitt kans ja mene lammaspihato vaja. Hä arvas ett Mari o
siäll lamppajen kans huushollamas ja siäll Mari istuki hakotuki nokas.
"Mikäs su oikke vaeva, kutte' sää tul syämä ja ru'akki jo valla
jähtyvä."
"Mitäs siäll sitt oikke o laitettu", sanos Mari nii vaikjall äänell.
"No oikke hyvä riaskvellinki ja jotta muut sitt kans viäl ja jolle' sä
siit tykk niin kyll sull mämmy kans viäl anneta."
"Voi laps kult", sanos Mari, "em mää sois mämmy täll haava vaikk mämm
sois muu, ku mää söi sitä huamelta varha nii taitamattomast ett mää
tuli vallan kipjäks. Mä ole sitt koko peevä oksentanu ja kyäkäny ja
tiäs mitä mä olen tehny."
Nii Alma juaks tuppa ja sanos:
"Ei Mari tul ett hä o niin kipjä, o juur samalainen ku Hessu menne vua.
Sanota ett pilkk lankke oma nilkka ja ny o lankenu' kans." Hessull tul
lysti, ett henen täytys keske syämist lehte' sinn lammaspihato vaja. Hä
huus mennesäs jo ett:
"Piti piti, se ny oikke ol, ny' sun keve niin kun pitiki, ett Alma
sanos, ett pilkk lankke ain oma nilkka. Kukas kesk niin pal mämmy
hottisas ajama."
Mutt ku hä siin pitit sitt, nii Mari suuttus ja nappas hakokapulan
kettesäs ja sano ett:
"Jolle' sää senki itikk lait ittetäs pois, nii mä lyä nii ett."
"No no", huus Hessu ja läks juaksema. Mutt kun tarhas ol simmost
pehmust hakko ku ol juur pääsjäseks reerattu nii hää men päistikka
sinn. Sitt Marin pit hent vätelemä se hakokapulan kans, mutt Hessu
konttas, ott Marin konteist kii ja vet henen kans nuri. Siäll he' sitt
nahjava oikke iso aja ett isäntäki jo mene kattoma. Mutt ku isänt huama
ette Mari nii henke saeras ol, nii hä sano:
"Simmottinkos sitä mämm' tautti pois hiarota."
"Niin kyll", sanos Mari, "ku mu vattan ol sitt niin kipjä ja hän tule
tohon pitittämä."
"Jaa'a", sanos isänt, "Hessu antta samast sarvest takasi, mitäs sä
henest huamelta enssin pilkka tei, vaikk henell menne vua simmonen
tapaturm tul, mutt se ol kans mämmy ansjo."
* * * * *
Nii Mari krähmis siält hakokasast ylös ja pit kii sualvyästäs ku hame
ol ratkeunu. Ja sitt ku hän kärkis tuppa, niin kaikk naoro hent ja
sanosi:
"No jok suu mämm'mahas o hamenki halassu."
Ei Mari ol kettä näkevännäs mutt huutta vaa:
"Alma tuas lankka ja neola ja vähä jouttu."
Nii Alma juasta tänittä' mutt siin samas hä huamaki ett henell o
valkost lankka neolas. Nii hä sano:
"Voi kun täsä o valkost lankka ja su hames o must, mää menenki
vaahettama".
"Se o se sama", sano Mari, "vaikk ols punast, värä' kii vaa."
Ku Alma siin umpele Mari sualvyät kiine, niin tule Hessu tuppa ja
ruikutta ett henen pöksys puttova' ku Mari räpis pännin poikk.
"Umpeles sä Alma se kans kiine."
"Älä umpel, älä umpel", sano Mari nii nopjastas.
Isänt tule kans tuppan ku niit siin sitt parhalas toklata.
"Paikkaks mä Hessu housun pänni", kyssy Alma isänält.
"Umpel vaa mutt Marill se oikeutt myärön kuulusis, ku hä se o
räpinykki."
Alma ruppe sitt umpelema Hessu housunpänni kiine, mutt Mari sano:
"Ohoh ku muu o vetine olo" ja hä ruppe silakkaukalo hakema. Hä ruppeki
sitt syämä raakka silakka ja oikken kova rukist leippä. Mattikin tule
tuppa, ei hä ol iso aikka ollukka. Nii Matt sano:
"Onk sull Mari tullu mistaak, ett luuleks sä laskjasen tulos oleva."
"Ei, kyll mä sen tiärä, ett pääsjänen tule, mutt ku mä meinasi jo se
mämmyn kans itten tappa."
"Jaa'a", sanos Alma, "kuuleks sä, ek se ol sentä vähä sukkel, kun toi
Mari o ain joka juhla erell niin kovi henke vaaras."
"Niinpä", sano Hessu, "mutte hullun kette saiska miakka antta, ei
häntäkä sais päästä ruan pari."
"No no Hessu, ei pata saa' kattela soimata' ku molema ova yht musti",
sanos Alma.
"Kyll Mari tost taas friskau", sanos Matt, "kyll mar hee Hessun kans
taas menevä noitämmi kattelema ja kuuteleman kuin pal he ova' karvoi
kokko saanu."
"Mist noitämmä niit sitt ova' kassan kraappinu", sanos Mari.
"No sillon ku paasto aikaki alkas", meinas Matt, "sillo noitämmäkki
alo' karvojen kokkomise. Ku mä olin tommonen poikk'klopp ikä toi Hessu,
nii mää muistan ku muu isän juttel, ett he oli joskus menny jonku vanha
myllynkopi al pitkperjanta vasta yäll ja ku he' kuuteli ja katteli'
siäll, nii he näi' kui noitämmi rupes tulema joka haaralt, mikä ajo
vaska seljäs, mikä ajo luura seljäs ja kaikill oli' piäne' pussi'
kainlos ja sitt piäne ajan takka tul piru ite. Sill ol yks silm keskell
otta ja suure' sarve' pääs."
"Ui' jeekal, kun tee juttele'simmossi, mää pelkkä jo", sanos Alma.
"No em mää juttelekka sitt", sanos Matt, "mutt kyll se tosi o, vaikk
siit on kuminki sata vuatt ku simmost konsti pruukatti."
"Jutelkas vähä sentä viäl, mitäs niitte noitämmätten pussis ol", sanos
Mari.
"Niis ol niit karvoi, ku ruvettin punnittema. Sill isoll pirull ol
oikke suur kuparinen puntar. Sill ku ol kaike enemän karvoi, se
ylenetti rankisas ja siit tul kaikke ylimäine noit, mutt sill ku ol
kaike vähemä, nii se joutus pois virastas päräte ja sitä lyätti sill
puntarill päähä ja piru huus:
"Hos me hottan, lupiimas tetta."
"Voi voi sentä", sanos Alma, "kyll tää o ollu enne maelmas vähän kamal
yä ku vastan tule, ku simmonen ku ol kaike vähemä vikapäräne, tapetti
ja sitä taas ku ol vähemä noitunu, lyättin puntarin kans päähä ja juur
joka asjas vaan kaike suuremppi pahantekki o armatettu."
"Nii oikke", sanos Matt, "simmost se o ollu ja simmost se o viäläki."
* * * * *
Isänt tule ny' kamarist tuppa ja sano:
"Tänäpä o suur juhl'aatto, ett laittaka ny vaa askares simmotti reera,
ett te' saa ruveta lukema."
Sitt hä mene kamarin takas jelle, ja kun piän aik kulu nii siält ruppe
kuuluma simmost veisu äänt. Lempi ja Hilma ruppeva' tuvas veissaman
kans ja kaikk muu' kuuteleva. Mutt ku on piän aik veisattu nii siält
ove suust sano joku:
"Hos me hottan".
Hessu ja Mari tuiniva' siäll toissias, kunne he viittis millän tappa
olla hiljaksi. Se on heiti miälestäs kaike ikävämppä ku lueta ja
veisata, ja vaikk heitti kuin tystytettä olema hilja nii ei he' saa
olluks hilja; kyll heitill ain o jotta simmost hanhenknopa.
Ku flika lakkava veissamast nii Matt otta kaapistas simmose iso
virskirja, se o vissin pual kyynärä pitk. Hä o nii vanh jo, liki
seittemänkymmene, nii ette hä näe simmosest piänest. Hää lukke pualen
tunti verra oikken kovall äänell. Matt oliki sitt oikke hyvä lukema ett
harva see ikkäne miäs osas nii hyvi lukke. Melkjäst joka pyhä hän keve
kirkos ja se isone virskirj ol ain felis.
Simmoseks se nyykin taas päätetti ett huame mennän kirkon tyä kahre
hevosen kans.
Nii ämänt sano:
"Ja ei ny mittä muut sitt ku ruvetan tällämä ruakka pööräll ja ruveta
ehtolisell ett päästä maat."
"Nii ja ny onki sitä ihanaist kriiskryynpuuro, niinku Matt pruukka
sano", meinas Alma.
"Jaa'a", sano Mari nii äkiste, "sitä määkin taas syä nii ett napa
nitise."
"Syä vaa", sanos isänt, "mutt muist ny olla vähän kohtuure miäs."
"Nii", meinas Alma, "kosk täll pääsjäsell ova meill kaikk kohtuure
miähi, koske kukka ol juaksis." Isänt kattele tommotti ikä pualmitten
pahaste Alman puale, mutte siit sitt kukka see enemppä asja tee' ku
ruveta vaa ehtolisell ja see jelkke taas maat niinku muilaki ehtoill.
* * * * *
Ny on pitkperjanta. Kaikk tuhtava vähä simmosell erityisemäll kiirull,
ett saaran kaikk askare' tehryks ennenkun kirkko mennä.
"Olkkas hilja", sano Kustava nii äkiste.
"No mikäs ny o", meina Jus, "vieläk sää luule noitämmitten kolisteleva."
Siin samas ava Juhani-faar ove. Lempi sano sillo hiljaksi Kustavall:
"Ei se ollu noitämmäjen kolin, mutt noitäijä."
Sitt isäntäkin tule jo kamarist tuppan, ku hän kuule faari ääne.
"No hyvä huament", sano isänt, "kuinas faariki o jo näi aikasi
liikkell."
"Ei sunka hää ny ol menne yän makkaman kärinny", sanos Mari, "ku hää
ain juttele ett hää noittu ossa, niin kyll mar hää ny' kans o lensis
ollu."
"Vares huutta nimetäs", sano faar.
"No kun tee jutteli, ett yks kert, kun teijä ämm noituma men, nii hää
meinas teijän pettä, ett see kanno kirnun teiti vieresäs sänkky ja läks
ite uuniluura seljäs ajama."
"Pir sää siin ny vaa suus kii ja men pihatto", sanos ämänt, "ett sää
vihota' taas vaa Juhani-faari."
"Kummottis teijä mämm o luanistanu", kyssy faar ämänält.
"No kyll se simmost tavalist kans o ja saara sitä ny maistakkin, ku
ruveta juur rovikoi jakelema."
Sitt ämänt sanoki ett:
"Menkkäs flika' sitt vaan tuama mämmrovikoi sisäll."
Flika meniväkki, ja ämänt tällä roviko ympärs pöörä siin oortninkis
kummotti väki pruukka istu. Sitt tälletä jokasell koi kakku niinku
joulunaki ja pannan pööräll kans kaikki muit simmossi tavallissi vähä
paremppi ruakki ku juhl'peevill pruukata. Ruveta sitt syämä, mutte juur
kukka viit alkka mämm'rovikkotas, trenki' pistävä' kaappi ja piika
viävä ulos ja ketkevä yks sinn, toinen tänn, simmotti ette' trenki niit
lööräs.
"Älä ny Mari vaa simmottin ketk, ette' sää itekkä löör", sano Alma.
"Ja piti piti", sanos Mari, "eipä vanh Vilkkikä vaa löytäny, vaikk hää
siäll vintill ain keve nuuskuttelemas."
"Joko' sää ole' ketkeny Alma", sano faar, "kutte suu rovikkotas missä
näy. Sitä mää juur tulin kattomanki kummost mämmy siit tul, kun
Trato-Juljana roviko ol tehny ja Matt uunin tälläny."
"Ei mull olekka yhtikä mämm' rovikko", sano Alma, "muu rovikkon men
kuukilei."
Nii ämänt sano ett:
"Piti piti, kukas keske simmosen Trato-Juljanan kans nii hyvä olema,
ny' sä saa olla ilma mämmy koko pääsjäse."
"Ei hene mittä ilman tartt olla", huutta Mari, "mull o nii helkuti suur
rovikko, kyll hää siit saa toisen puale."
"Älkkä siin ny niitte mämmyjes kans risakka, ruvekka ny vaa laittama
ittetäs oorninki, täytty täst lehte' kirkko", sano isänt.
Koht sitt kaikk ovakki valmei. Mariki lehte, mutte hää olekka muistanu,
ett ny o murhejuhl ja hää on pistäny' pääläs oikken punase hame.
"No Mari, ei ny' pas simmotti lehte' kirkko, jolle sull muut hamet ol,
nii sitt sun täytty jättä' pääsjäspeeväks koko kirkko meno", sano isänt.
"No kyll mu hamen pääsjäspeevä yht punane on ku nyyki", sano Mari.
"Nii", sano Alma, "pääsjäspeevä saaki olla niin korja vaatte' kun
tahto, ku sillo o ilojuhl, mutt ny o murhejuhl ja ny' täytty olla must."
"No onpa sull se harma", sano Lempi, "onpa seeki vähä mukavemp, kun tää
punane."
Mari suuttu jo vähä ja sano:
"Siit kirkkoreisust o senki seittämä riksräätti."
Ku he ova' sitt kaikk valmei lehtemä, nii Alma sano viäl Marill:
"Älä vaa lähr kirkost ulos kun papp alas saarnast tule ett tänäpä on
kaks saarna."
"Siunakko", sano Mari, "sitt em mää menekkä."
"Kyll su mennä' täytty", sano faar, "ett siäll saarnatankin tänäpä
valla mämmyst."
"Haistaka te huilu", sano Mari simmotti ikä vähä hiljaksi. Mutt
sentänki Mari päättä ette hää men, ku henell o ollu' simmossi
mämmyrommelei, ett jos niist jouttu reera tekemä.
"No päre onki", sano Jus, "ku o nii huan keliki ett."
"Nii ja", huutta Hessu viäl viimitteks, "mitäs kis kirkas tekke, ei
siäll ol kiuvastaka."
Sitt he lehtevä menemä. Faar läks kans töpöttämän kottin päi ja omaväki
tul sisäll. Matt ei sitt mennykkän kirkko, hää ott se iso virskirjas ja
rupes lukema. Ämänt rupes pualpeeväsen tällinki ja toise auto hent.
"No ruppes sää ny Mari kans vähä lukema", sanos ämänt, "es sää sitt
pääsjäsen pyhill kuminka malt lukke."
"No jokos lukuse' sitt tuleva", meinas Mari, "vast ne juur hiljakkoisi
oli".
"Kyll muulostenkin kans lukke' täytty", sanos ämänt, "ei paljast
lukuste erell." Sitt Mari hakke katkismukse ja ruppe' plarama sitä.
Ämäntä pakka vähä naorattama ja hää sano:
"No älä katkismust ota, mutt lue' täänpeeväne evankeljum."
Mari muutta sitt, mutt hää vihastu taas ja sano:
"Em mää täst simmost evankeljumi löör."
Matt hakke henell sen pitkperjantaise evankeljumi ja sitt sitä lueta.
* * * * *
Kell ruppe jo sitt taas tulema sihen kahren paikoll ett ruveta jo
kirkost takas kärkkimä. Ny ne jo tuleva ja sanova':
"Tervessi kirkost."
Nii faarikin tule taas takas ja ruppe sitt Hessult koht ensmäseks
tutkima ett:
"Eks ämmä jutellu' kirkon kaunistukse all, kui heiti mämmys ol
luanistanu."
"Sitäpä nee' sitt vallan kohisi", sanos Hessu, "ett kaikkie suu ol nii
mämmys ja kysysi ain toinen toisiltas, ett onks mu suun mämmys. Yks
simmonen kuur ämmäki, kun kuul vääri, sanos 'kui, onks susi männys'."
"Nii", sanos faar, "kyll mää sen tiärä, ett simmost ennen kuminki o ain
ollu' pitkperjanta."
"No olik siäll ny' kaikill musta vaatte", sanos Mari.
"No joksikkin kaikill, paljast Sukamäe Miinall ol valkonen karttuninen
klännink yl', niinku ain ennenki."
Nyy ruppe väki pualpeeväsell. Tää pitkperjanta täytty simmotti
raohalisest kulutta, ei sillo saa mennä' kylä. Ei sillon pruuk juur
kettä oorojakan tull, jolle jotta välttämätönt asja ollu. Pitkperjanta
tuntus vähä simmoselt pitkält, ett nuar väki sanosiki:
"Kyll tää peev o sitt nimetäs vastava."
* * * * *
Tule pääsjäslaovanta. Isänt meina ett:
"Tää peev onki ny' tämmötti molemis syrjis pyhäs kiine, ette tänäpä ny
mittä oikja tyät ruvet tekemä ett tee' saa ny' poja' puhrista vaa niit
hevoste värkei ja jos mee' tonn Paimjos tänäpä lehte, nii me otanki
vissi Musta sitt."
"Em mää Musta ann", sano Matt, "kyll Ruskjaki saa kelvat."
"Nii ain", sano isänt, "mutt mää meinasi, ett ku Must on kaike enemä
seisonu' tallis ja muu ova olle enemä ajos."
"Nii ja on kaike enemä sentä leippä ja kaoroi syäny", sanos ämänt sihe.
Ei Matt puhu mittä mutt ku men talli vaa ja rupes krapama Ruskjat ja
puhristama ikä siit varalt, ett hää sen tällä Paimjos menemä.
Sitt Matt komenta simmotti, ett Jus ja Hessu saava mennä' tasottama
hakko tarhas, ku se o simmotti vähä kasois siäll. Hä sanos, ette sill
muuto väli olsiska, mutt kosk väki pois mene, niin kyll meijän tarhas
sitt ruveta sitä pääsjäsviti pitämä.
"Nii o", meinas Jus, "kun kati ova' pois, nii hiire ova nii vallan
pääll."
* * * * *
Ny o sitt jo niin pal pääsjäslaovantat kulunu, ett pia huuretan
pualpeeväsell. Ku he' siin parhalas syävä, nii sattus faar taas tulema.
"Jaa mitä erinomast toi tööthutkar tosa tööttä koko peevä", sanos Mari.
"No se ol ny oikke hyvä ett te' tuli", sano ämänt, "kyll mar te ny'
tulekki meill vähä jööt pitämä, ku meitin piräsis lähtemän Paimjos."
"Jaa'a kyll mää tule", sano faar, "ja ei muuton taeras änä olla
nurkk'kivekkän paikolas, kun te' takas tule."
"Kyll se simmost pakka olema, vaikke meijä oma väki ny, mutt kun
pakka tulema niit vieraskulmalaissi. Vaikke siit ny' piräsis kenenkän
tiätämän, kutte mee ol sitä enne sanonu", meina isänt.
"Nii jolle faar ol vaa ite' kuuluttanu' sitä", meina Matt.
"Mitäs mää sitt."
Nii Lempi ja Hilma katteleva vähän toistes puale ja hunterava
itteksesäs, ett kyll se tiäretä sentä. Mutt isänt katto kellon puale ja
sano:
"Ai, ai meitill tulevakkin kiiru', täst täytty ruvetakki lähtemä."
Miähe lähteväkki sitt tällämä hevost ette, ja isänt ja ämänt vaatettava
itettäs.
Ämänt huamaki, ette hä ol viäl kylänkakkuka muistanu. Hä sano Almall:
"Mene' sä valikoittema kaikken parema' kaku' siält." Alma tuaki sitt
koi oikken kaunist nisukakku ja sano:
"Täsä on kol kakku ja salvet mutt mitäs tähän kans panna."
"Voi juakses vähä jouttu hakema juusto ja pankakku kans."
Nii Alma tule taas juusto ja pankakun kans.
"No täll ne' knyytti ny vaa ja kulma' solmu."
"Em mää niit solmu sentä viit tällä mutt pistä noi' kulma risti ja
tällän knupp'neolan kans kiine. Siin o", sano Alma, "oikken komja
kylänkakk'knyytt."
"No ja rekke sitt vaa", sanos ämänt, "kyll mää täsä jo valmis ole."
Ny o hevone trapu eres ja isänt tule jo kattorna ja sano:
"Ek sä ny jo valmiks tul?"
"No hyväst ny", sano ämänt, "olkka tääll nätist."
Sitt he lähtevä ja Matt sano ett:
"Lykky ny reissu."
Mari huutta viäl viimitteks:
"Lykky reissi ja lopp kuppes" ja juakse sitt riamunkekkalis tuppa ja
huutta:
"Ny' tulevakki joul ja pääsjäne yhtaikka ku saatti ne lopultaki
lähtemä."
Faar kyssy sitt ett:
"Kukas huame huamelta mene kattoman ku aurink tanssa."
"Ei ihmise änä viit mennä' sitä kattoma, kutte ne usk sitä", sano Matt.
"Mutt sillonku mä oli nuar kakar, niin kyll aurinko nousemise aika ol
joka mäe nokas ihmissi."
"Nii mutt tanssaks se kans", kyssy Alma.
"Ja kyll se vaan tanssa", sano Matt, "em määkä uskos, jolle mää ols ite
nähny."
"No mimmot see sitt oikken kei", kyssy Alma taas.
"No simmot vaan ku aurink nousse ja ku se on kaikk jo näkyvis, nii sitt
se hyppä tommott kyynärä verra ylöskesi ja tule alas taas ja simmost
see tekke viis kuus kertta."
"Se o vähä sukkel, mutt uskoks tee faar ett se tanssa."
"No em mää ol sitä koska nii nuukan kattonu, mutt mennä huame huameltan
kattorna."
"Jaa mutt mennäs, tulkkas tee' kans flika' kaikk", sanos Alma.
"Kuka ny viitisis, kun täytty tonn Jokikausta Ukomäell ain mennä, ei
sitä aurinko nousemist muhalt näe", sano Lempi.
"Jaa'a mä meinasi", sano Jus, "ette Lempi aurinko nousemistaka näe
mistä muhalt ku Jokikaustalt."
"Mitäs tee' tommossi ny' taas rupesi juttelema, nytte hän kuminkan
tul", sano Alma. "Mutt olkko ilma, jolle kukka muu tul, nii mää mene
faarin kans kahre. Sitt mää se vissin tiärä, jos se tanssa taikk jolle
se tans."
Pääsjäslaovanta ruppeki sitt taas jo loppuma. Faar lehte pois ja luppa
tulla pääsjäspeevä jelle.
* * * * *
Sitt kun tule se pääsjäspeev, nii Matt härättä Alma aikasi enne aurinko
noussu. Alma laitt ittes äkki reera ja men uuninpenkill istuma ja
kattoma, jos faar jo tule. Ei kauvan kestäkkän ku faarin köpp ruppe
vilkkuma ja hän tule kans. Ja sitt hee lähtevä menemän toispuall jokke
Ukomäell. Faar mene töpöttä erell nii taitamattoman kovi ja Alma
tipsutta päräs. Ku he' kärkkivä' sinn mäe nokka, nii siäll o iso laum
flikoi ja poikki jo. Ne vähä ens peljästysi, ku he' simmosen karvase
äijä näi, mutt sitt ku he' tunsi Alma, nii he hoksasi asja. Faar
tervettä heitti ja kyssy ett:
"Mitä vaste hee' sinn ova' tullu yäll."
"No ku aurinkon piräs tanssama."
Faar sano sillo:
"Em mää ol tullu' kattoman ku aurink tanssa, mutt mä tulin kattoman kun
tuall Kestalo nurkis tansatan ku siält ova väki pois."
Ne rupesi' toinen toissias tuinima ja tuli ikä vähä levottomaks, ett
heiti ols tarvinu' kyssy ett onks se tosi. Mutt nyy rupes aurinko syrj
näkymä. Taevas onki niin kirkas ett. Jokane o nii hilja, ette hee
henkketäs värä ja vahtava' sihe aurinkko. Sihe' soppiki juur suaran
katto. Se nousse siält Talola mäen takka ja sitt ku se on tullu' kaikk
näkyvi, nii jokane o sitt vaa näkevännäs, ett se viakkaste nousse ylös
ja alas. Kaikk ova' siin sitt siin päätökses, ett se tansas.
Siin samas joku huama, ett Kestalon korstenist tule saohu vaikk o nii
varhane. Nii sitt meinata, ett mitä vaste siäll o näi aikasi ylös
noustu.
"Jaa'a ei se mikkä ihme ol", sano faar, "siäll ovakkin tänäpä oikke
juupeli juhla."
Nii sitt he' tuliva' kaikk sihe vahva usko ett Talolan Kestalost ol
väki menny' pois.
Alma ja faar läksi' taas kotin päin kahnama. Ku he' kärkesi' koti, nii
Mari ja Hessu oli jo pöörä viäres ja rähkisi' kaffet. Jokane huus sitt:
"Tansasik aurink."
"Kyll se tansas kans mutt — —". Almall tul niin kiiru, ett hän pääs
Lempi jutuill. Hä meniki Lempin kans hussuttelema ja sanos:
"Voi, voi tiäräk sä ku siäll ol niin pal Jokikausta flikoi ja poikki ja
faar lavet sitt kaikill ett meilt väki' pois ova."
Lempi sanos sitt oikken kovall äänell:
"Voi yhren kerra ja kahren kesken tota faari, ku se sinn sattus menemä
ja ny ne' kaikk sai' taas tiaro."
"No mitäs mää sitt muuto jööt pirä, mutt ku isänt sano, ette noist
omist väkkeist ol, mutt kun pakka viarai tulema", meinas faar.
Faarill anneta sitt kaffet vaa, ja hä lehte kotjas menemä.
Ny' tule taas se hunteramine ett kukas kirkko mene, mutte kukka viitis
ny oikke mennä. Alma meina ett:
"Kyll kirkkon kans täytty mennä, ett tule tunnovaevojaki, jolle kukkan
kirkko men, vaikk o näi suur pyhä."
Sitt he' pääti' keskenäs, Hessu, Alma ja Mari, ett hee menevä. Mutt
Mari muista ett:
"Ei sunkkan tänäpä vaan kaht saarna ol." Nii Alma vasta sihe vähä
leikkispitte:
"Ei saarnas kaht kertta olla, mutt alttarill ollan kaks kertta."
Marit harmit vähä, mutt hän tul sentä ja nii he meni.
Kustava sano sitt:
"No nyy menikin kirkko oikke rutu sakki."
"Nii oikke säläroot", sano Lempi.
"Mutt mitäs mee ny oikke ruppenkan tääll tekemä", sanos Hilma.
"Kas vaa", sano Jus, "ku meijän kahnukallaki on joku eri tunto, ku
hääki se jo huama, ett komennusvärki ova vähä laimentunu."
"Ei mee täsä ny mittä muut mutt ku laitanki oikke hyvi ruakki ja oikken
Porvo mitall", sano Lempi.
"Mitä vaste sitt niin Porvo mitall, ei sunka ne' tänäpehto viäl kotin
tul", sano Kustava sihe, "ett kyll mar me viäl ehtolisenki saa oman pää
jelkke laitta."
"Nii saanki ja suuruksenki, mutt huamen pualpeeväst ne melkjäst ova'
koto jo. Mutt kattokas Kustava, se o simmone ett jos tule oikke
lystilist seora nii ei muist ruvet ehtolist laittama, kosk mää kuuli
Marku ämänält ett Kustavakin tänäpehton kalaasi' pittä."
"Nii", meina Kustava nii vitka, "keski mää heijän piika' kans."
Hilma tuinase Lempit vähän kylkke ja sano:
"Tuleks Alestuvan Kalle ilman keskemät." Se ol Kustava sulhane. Nii
Lempi huntera, ett mahtaks hää uskalta' kyssy' kun Kustava o simmone
vanha aja ihmine, ette hän kärs leikki, mutt sitt Lempi muistaki mutka
ja o ikä simmotti naoravanas ja sano ett:
"O sitä vähä sukkel nährä' kummotti faar sitt oikke jööt pittä, ku
hää lupas Kallenki feli otta. Kalle ol faarin poik. Kustava ruppe
nestukin kulmias piukottama, sitt hän kröhäse vähä ja jo hänt vähä ikä
naorattaki. Hän katto ikä simmotti vähä salapitte flikkatten puale.
Mutt sitt hä sano:
"Jaa kyll mä pelkkä ett jyllätä hullumi vaan ku simmone isä poikines
joukkon tule."
"Jaa'a", sano pikku Minne, "tit tuleki lytti kun Kalle holitta taat."
"Niin kyll mar se sull lysti on, ku se ossa simmottin korjaste
filistä", sano Kustava.
"Ei mää usk ett se Kustavankan korvill paha tekke", sano sihe Jus.
Ny' Kustava ruppe taas nestukin kulmias piukottama ja ruppe kattelema
heitin pualesas. Sitt hää huama ett he ova' kaikk vähä simmose falski
näkössi ja hää sano:
"Mää luule ett teitill onkin koer hias joka ainoall." Mutt sitt Kustava
nostaki vähä äkki ketes pysty ja sano:
"Olkkas hilja, ny' saara jenes", ja sitt siält tuleki se sama Alestuvan
Kalle tuppa. Minne juakse koht vasta ja sano:
"Holittakkat taat."
Niin Kalle meina:
"Ei ny viäl holistamise aik ol, ett ehtoll vast pruukata."
"Oo ja, ett Jut tano ette tee Kuttavan korvill paha tee."
No ne' tuliva', Kalle ja Kustava, sitt nii' flaatiks ku he luuliva,
ettei heiti välistäs pitäny yhrenkä ihmisen tiätämä. Kustava men
pihatto ja piukot viäl vaa nestukin kulmias ja poske oli niin punase'
kun kaku. Mutt Kalle rupes siin sitt vaa Jussin kans juttelema ett
kummosell tavall saaras oikke hyvä hypilaut ehtopualeks.
"Jaa", meinas Jus, "kyll sihen täyttykin tehrä oikken kanke' pääll.
Ei simmose laora muuto mittän kest. Menne vua meill rikotti niin pal
laoroi, ett isänt jo meinas suuttu."
"Ja simmone se onki, lähretäs koht, oteta vaa saha ja kirves feli",
sanos Kalle Jussi.
"Mutt kuuleks sä Lempi", sanos Kalle sitt, "ett vastaks sä asja, jos me
uskala laoroi otta."
"Kyll mä vasta, mutt simmosell tavall, ett vaikk mää kuin kiälsi, niin
te oti vaa."
"Mitäs mee simmossi sentä sure", sano Jus, "kyll mää vasta, kosk mä ole
jo neljät vuat talos ollu ja ei ol viäl isännän kans hark sana ollu."
"Nii juur ja ei sunka sä sitä ämäntä pelk, ku sä kerranki hyppäsi ylös
maast, nii ämänt lait ittes vähä jouttun kamari."
"Nii ja sitt Jut paitkat viäl taappat kamari ove ja mää ja mamm pelkäti
vähän kovi", sanos Minne.
"Nii", sano Jus, "ku mull o simmonen paha äkiline luant, em mää vähäll
suut, mutt ku mä suutu nii mä suutunki vähän kovi. Ja ku hä rankas tota
flikka, tota Almat taas, juur syyttömäst, vaikk se o muutonki sitt
niinku lammas ja mää sattusi juur tuppan tulema ja jestas sentän ku mä
suuttusi, ett mä meinasi lyärä' se ämmä seinän triiviks."
Sitt he meinava lehte' sitä hypilautta tekemä, mutt Lempi sano:
"Orottakka ny vähä, täst tule kaffe juur." — — —
* * * * *
Ny' tuleva nee' siält kirkost kotin kans. Alma tänittä tulla erell ja
huutta sitt jo porston puall ett:
"Tervessi kirkost."
Mari kans tule laahusta siält päräs, mutte hää mittän tervessi san,
mutt ku ruikutta vaa ett:
"Jos joka paikas ols niin pitk aik kun kirkos, nii sitt kärkkis peeväs
tekemä viikkosen tyä."
"Voi voi tota Marit", sano Alma, "mää oisin kuurellu vaikk kuin kauva
ja simmost pappi ku Nyyper on, ei simmost ol yhtikä missä, see o niin
komjaki ett, ja ku se mene alttarill ja sill on se kultane saal seljäs,
nii se o niinkon kuninkas."
"Ei se mikkä saal ollu, se ol meshaka", sano Lempi.
Ny' tule faariki jo. Hän pruukka ain tulla jahtama, mitä kirkos o
saarnattu. Ja sitt hä sano:
"No Alma, mitäs se papp siäll ny oikke saarnas paukuttel."
"Jaa kyll Mariki sais ny jutell, mutt ku hän torkkus koko aja. Vaikk mä
kuin tuinisi nii hän torkkus vaa."
"No mitäs Hessu sitt", sanos faar.
"Em mää ollukkan kirkos sisäll", sanos Hessu ja kattos Alman puale vähä
simmotti falskist.
"Jaa mutt ei se piru ollukka ollenkan kirkos, em mää vaa sitä nähny",
meinas Mari.
"Ooja", sanos Alma, "siäll se seisos kirko oven piäles, niinkun pitkä
Piana enne maelmas."
"Ei mar sentä", sano Alestuvan Kalle, "kyll tätä hyvä juttu täsä
piissa, pääsjänen kulu vaa ja ei tul mittän toimeks."
"No mennä mee vaa ja jätetä hee faarin kans tähä lauteeraman kirko
asjoist", sanos Jus sihe.
Sitt he lähtevä' tarha sitä hypilautta tekemä. Plantterata lautkasast
yks ja tällätä yks lyhkösemp laut sihen pääll. Nii ja sitt otetan
kaks varaseeväst ja tällätä sihen toise laoran pääll. Mutt sitt he'
tarttisi' kaks vitlenkki, mutte hee' tiär misä ne ova', ku Matt pruukka
niit väänttä ja tällätä ne nii ett hä se vaan tiättä.
"Jaa'a, siin onki asja", sano Lempi, "kui niit saara, ku Matt ol jo
menne vuanki niin kiukkune ja sano, ette hän toist kertta ann ku
simmossi hypilaoroi tehrä."
"Jaa ja misäs Matt mahta ollakka", sanos Hilma sitt. He hunterava ja
Lempi sano:
"Tarttis viätellä Alma pyytämä, kyll se saa." Sitt huureta Alma ja Alma
tuleki.
Lempi sano:
"Menes sä Alma pyytämä Matilt kaks vitt'lenkki, ett saara nää hypilaora
oikke vahvaks."
Mutt Alma meina ett:
"Mitä simmossi jumalattomi hypilaoroi sitt tehrä. Sitt kaikk koijari'
tuleva' taas meijän tarha."
"Niin katos, ku ny kerran pääsjäne o ja simmott muhalakin pruukata",
sano Lempi.
"Ja kyll mää niit itteki saa, siäll toisen tuvan puari laes niit o. Mä
ne sinn kannonkin, ku Matt niit vääns."
Ja sitt hä meniki ja toi siält kaks sinn tarha.
"No katos prittakniffeli", sanos Jus, "kyll se sai pia asjan toime." Ei
Alma sitt mittä muut ku nappas Jussi laki ja paiskas sen pihaton katon
pääll ja juaks ite' tuppa.
Faar istu siäll päräpenkill köppis kans ja ruppe sitt taas kyselemä
niit asjoi ku äskön keske jäi, niit kirko asjoi.
"No", sano faar, "kuulutettink tänäpän kettä ensmäsen kerra."
"Kuulutetti oikke", huus Mari, "Villikkalan piik ja trenk."
"Kylläpä Mari o oikjall ajall häräny, ette ol kirkko jääny", sanos
faar. "Enne maelmas oliki unilukkareill niin kiiru, ku ne häräti
ihmissi, ette ne' kirkko jääny."
"No sitä vaste niitt sitt unilukkareiks kututanki", sanos Alma.
"Sitä vaste oikke", sanos faar.
"Nii mutt mitäs siäll sitt oikke saarnatti", kysys faar.
"No sitä vaa mitä pääsjässen kuulu, enssi sanotti esipuhe."
"Nii mutt mitäs sitt", sano faar taas.
"No sitä vaa, ett enkel kiiritt kive haoran ovelt ja istus sen pääll ja
pittäks mu sitä koko saarna teitill lukema. Mahrotte mennä ite' kirkkon
kuutelema."
Alma jättä faari sihen paikka ja lehte tarhan kattoma.
Siäll onki sitt niin komja hypilaut, kun toinen pää o maas, niin toinen
pää on kaks kyynärä ylhäll.
"Menes Alma nokka, kyll mää lännätänki suu vähä ylös", sano Kalle.
"Em mää uskall", sano Alma, "tee' paiska mun pia niin korkjall, ette
änä takasinkan tul, niinku entinen kraatal kive."
"No kummonen kivi sill kraatalill sitt ol, kutte se maahanka änä
puronnu", kysys Kalle.
"Jaa se on pitkä juttu, mutt jos tee viiti' kuutella, nii mää juttele
sen teitill".
"Mitäs kyll mar meill täs aikka on, kun tul toi hyppilautaki jo
valmiks", meinas Kalle.
"No se keve simmottin ku Eerik-kuninkas enne maelmas men linnustama
mättä ja siäll ol yks simmosen kööhän kraatalin tupa. Nii hää meinas,
ett mikä tommosesaki mahta sisäll olla. No siäll oli yks piän
kittistyny' kraatal, ku umpel pöksyi. Kuninkas näk, ett se tek tavalist
tyät, mutt ett henell oli niin kovi huano värki. Kuninkas meinas ett:
"Sä taerasi olla' tavalinen kraatal, mutt sull o nii huano värki, mutt
ei sull taer olla voima ett saara."
"Kyll mull voima taitta olla niin pal ku simmosellaki miähell, ett
voima siinäkin tarvitan kun kärjettömäll neolall umpele."
"Vastaks sä sanas", meinas kuninkas.
"Em mää sitt näin kööhyres olsiska, jolle mää sanatan vastasis."
"No mennäs vaikk tonn ulos kohettaman kummall o enemä voima." Mutt hä
näk, ett kuninkall ol repp seljäs, nii hä sano:
"Ota repun kans, ette mä siitäkä sitt huanomalt näyt."
Ku he oli' piäne matkan kevelle sinn mettän päi, niin kuninkas huamas
simmose soveljan kive. Hää meinas:
"Soppi sitä toinkin kans voima koetell, ett likistäks sä tommose noi
ett vesi ulos tule."
"No em mä sitt kööh olsiska, jolle mä sanasan pysysis", meinas kraatal
ja likist kans kämmenes yhte. No siit tul sitt vet niin kovi ett
priiskat vett kuninka silmileki. Kuninkas pyhkis silmiäs ku niit
karvastel ja sanos:
"Ei ain ol katti karvoihin kattomist."
Mutt kraatalill oliki ollu juustonkappal, ku ol ollu jo aika tavall
homettunukki.
"Kyll ai sull o voima mutt kummone sä mahra olla' paiskama."
"No kyll mä kauvas paiska, nii ett viäll kolmannen peeväll mene varekse
lentto."
"Jaa mutt mää paiska nii ylös, ett mene pual tuntti ennenkun taas ales
kärkki."
"Jaa mutt ku mää ylös paiska, nii mää paiska niin korkjall, ette se
sitt änä takas tulekka ei ainakkan tähä maapallo", meinas kraatal.
Niin kuninkas kattos taas ympärilles ja näk simmose soveljan kive ja
paiskas se ylös. Kuninkas ott kellon prakkalistas ja sitt he' kattosi'
kraatalin kans, jos se kest pual tuntti. Kun pual tuntti ol kulunu,
niin kivi motkat kans juur kraatalin konteis. Sitt kraatal väärist
ittes vähä äkki, paiskas ja sanos:
"Men sinn, mist sä tullukki ole." Sitt kuninkas rupes niin tarkast
kello kattoma, mutte kraatal viittiny mittän katto, kutte hä sitä
orottanukkan takas, potkis vaa jalalas sitä kuninkan kive samalie all,
ite hää ol päästäny harma linnu menemä. Kun pual tuntti ol kulunu, ja
ei mittä näkyny niin kuninkas uskos. Niin kraatal sano:
"Em mää sitt kööh olsiska jolle mää sanasan pysysis."
Kuninkas meinas sitt viäl:
"Kumpis meist mahta olla' pare puuhu silppama, ett mää kei suuren puu
lalva nii ette mää yhtikä ota' kesill kiine."
"Nii ja mää juakse", sanos kraatal, "ja nii jouttu ette sitä tavalisill
silmill yhtikä näekkä."
"Mutt kumpis meitist enne mene", sanos kuninkas.
"Rikka ova ain erell menny, ain synttilankkemisest saakk, ja simmotti o
ain maelma loppu ast."
No kuninkas huamas, ett hä ol rikkamp ja rupes astumaan koivu lalva ja
astus kans nii suaran, niinkö ols trappui pitki ylös menny ei yhtikän
kessi mihenkä satuttanu. Sitt ku hän kärkis koivu laiva, nii se lalva
kallistus ales kesi, nii ett kraatal ulettus saama siit kesilläs kiine
— kuninkas ol simmone iso miäs. Kun kuninkas hyppäs ales, nii hä rupes
kattoman kraatali meno. Mutt kraatal ol jo lalvas ja nii lalvas ette
kuninkas ols päässykkä. Sitt kraatal huus:
"Näek sä ny ette sä äpäl."
"Kyll mä usko ja näen kans", meinas kuninkas, "tul alas vaa".
Mutt sitt kuninkall ol simmotti ett hene vaatis menemä vähä simmottin
kalppes. Kraatalill oliki vähä kimppa koukus, ennenku hä siält puust
alas pääs, pöksyst men kaikk takapual pois ja jakust men hartjost
iso kappal pois. Mutt sitt hä seisos maas jo kun kuninkas tul siält
katavikost. Niin kuninkas näk kraatali ja kuul hene sanovas ittekses:
"Ei autas mennä' syhymät sauna. Ku mene herrojen kans marjall, nii ei
saa änä truuttitaska takas." Sitt kuninkas vähän paoha ett:
"Mitäs sä tommot räpisi, ei henelläkä menny yhtikä."
"Voi voi", sanos kraatal, "menes nyttenkin tuntos tyä, jos sä tei' se
niin puhtast ku mää."
Niin kuninkas sano:
"Niin kyll se täytty torista, ett sä mu voiti joka asjas, mutt mikäs su
nimes o."
"Jaa niin kauvan ku mä ole ihmiste räkninkis ollu, nii muu on kututtu
kittistyneks kraataliks."
"Nii mikä su ristnimes o", kysys kuninkas.
"Em mää sitä ite' tiär, mutt ole mää kuullu vanhoje ihmisten puhuvas
ett mää ole Henrikiks ristitty."
Kuninkas anno sitt hene reppusas raha oikken kroomakaupall ja sano,
ett hää o Eerik-kuninkas. Ja nii he erkantusi. Kraatal men tuppasas ja
rupes niit rahojas laskema. Mutte se kärjetöine neol sitt änä ollenkan
pystyny. Hä huamas ett niit rahoi ol niin pal ett hä älä valla niill
ja hä jätt koko tönttös ja ne' keskentekose' pöksy ja men simmosell
paikkakunnall, ette hänt tunnettu ja rupes pruukkama lapsuure aikast
nimetäs, "herra Henrikki" vissinki, ja se o se loero lopp".
"Vai simmotti seekin taas ol", meinas Jus, "em mää ny' suu sentä niin
korkjall paisk."
"Mutt jos sä tee' piänemä hypilaora niin kyll mä sitt tule", sano Alma.
Lempi on tullu' sihen kans keskemän pualpeeväsell.
"Ei me ennen tul, ennenku me' koheta vähä hypilautta", sano Alma.
"Ol vai taramatt, kaikk piäne' flika' täsä ny isotte miästen kans
hypilautta hyppämä."
"No olkko ilma sitt", sano Alma ja lyä Hessut selkkä ja sano:
"Ehto lykk, pask pytt, haise' koko yässö", läks juakseman tuppan päi
ja kaikk toise' päräs. Simmot sitä sitt menttin pualpeeväsell oikken
troikas.
* * * * *
Ku saatti syäryks nii mentti sama puhti tarhan takas jelle. Sinn rupes
sitt tuleman kans kyläläissi joka portist, trenki ja piika meni' suaran
tarha, mutt taloliste oma lapse meni' suaran tuppa. Toise rupesi' koht
hypilautta hyppämä ja toise nopot paiskama.
Nopot ol sitt kaht lai, paiskatti kyynärä taikk koera. Hypilaut väretti
simmotti, ett toinen pää jäi tukin pääll. Sitt suastutti siit, kuin
kaukka sillo nopost täytys olla' ku förstätti. Tavalisest ol kymmenen
kyynärä tommosell sekarotusell, mutt sitt ku ol simmossi erityissi ikä
paremppi paiskaji, ol usse viistoist kyynäräki. Ny' tehti simmone määr,
ett paiskata viiskymment kyynärä ja se päässe ensmäseks paiskaman ku
sai förstätes tavis kaike likemppä noppo.
Paiskaji ol täll kertta kakskymment kuminki. Ja nee' ku sai ne'
kyynäräs ensmäseks täynö, ni nee' pääsi ain pois sakist. Ku siin
paiskatti, nii reknatti ain tavin kans, kui munen kyynärän päähän
nopo ol läntäny. Ku siin sitt vähä erältäs saatti se määr, nii se ol
voittanu', kuse ensmäseks sai. Mutt se ku jäi viimitteks, sitä kututtin
klunkkuriks ja se olikin tavallisest simmonen, kun toisill ol kaikill
viiskymment kyynärä, nii sill ol vast pualtoist kyynärä. Se tuamittin
klunkkama. Simmonen ku ol kaikist päre nopon paiskaja, nii se sai ain
paiska' sen klunkkuri määrä ja sillon tavalisest hurratti, ett se
sitt vaan kauvas ols menny. Kyll se ain tavallisen kauvas meniki ja
klunkkurin täytys sitt yhrell jalall lehte nopolaoran pääst klunkkama
sinn nopon tyä ja otta hamppajes kans nopo lalvast kii ja tuara' se
takas jelle nopolaoran pääll. Jos se hyvin keve, nii sitt hurrattin
taas vähä. Sitt se pääs sama arvon ku ennenki. Mutt jos se kompastus
tiäll, nii hakko pääll ja sitt sitä kututtin klunkkurkelmiks. Sitä
nopon paiskamist jatketti sitt sitä myären ku aikka piisas ja sitt
ruvettin paiskaman koera.
Koeraks joutus se ku ol jääny förstäes viimitteks. Se koer joutus
seisoma hypilaoran kespaekall. Se ku sitt enne joutus paikalas, koer
tuama nopo sihe laoran pääll taikk paiskaja tavis plassilas, nii see ol
voittanu.
"Ny' sitä aljeta", sano se ja plättä tavis menemä ja se huutta ain
jonku simmose sanantava ikä:
"Heilutta vaa, sano Kulla Jusu, vaikk tupa palo, mutt korsten jäi",
ja sillon tavi men kans niin kovi ett. Nopo jäi nyykin keskell tarha,
mutt tavi lens juur takasyrjä. Mutt sentänki vaan, ku ol simmone ripsas
miäs, nii se kärkis koerall puuro keittämä. Se kuka kärkis tavis kans
sihen koeran plassill, nii se häälyt sitä laoran pääll ympärs ja sano:
"Keitän koerall puuro" ja jos koi kertta sama koera tul puuroll, nii
sillo see sai apskeeri. Sitt valikoitti uus koer, ei tällettykkä sitä
kuka sihen tunkemas ol, mutt otetti see mist tykätti. Ja sitt siit
vanhast koerast sanotti:
"Joka paikka hän tunkke, ikä sontjanen paskassa."
Mutt sitt taas kun tul uus koer ja kun tykätti, ett molema oli ikä
yhrearvossi, niin sanotti:
"Saa nähr ny, kun kaks kova kokke, meijän poik ja Jumal."
No ny on paiskajaki ikä viäl raijump ku ensmäsell kerrall ku hä näkke,
ett koerki o vähän pare. Se paiska oikke olkas takka ja huutta:
"Hunttantuu sano piru" ja "Hujaluu" sano koer, ja molema lähtevä
juaksema niin pal kun kintuist lehte. Sitt koer tule ja lyä nopo laora
nokka ja lyäjä tule siält kans niin kovin kiäl pitkänäs, mutt ny hä o
häviny jajouttu koeraks.
Nee väki siin sitt, kunne ol viäl sihe felin päässy, niill o siin
keskenäs simmost kukkelikuu, paiskava' taas toinen toissias menemä
hakokassa.
Sitt päätetä, ette ny änä tätä viitit, ett ruveta jyrryttämä. Se
hypilaut, se isone annetti olla' siin vaan paikalas, se ol siin ikä
juhlan kunjaks. Sitt värettin pitkä tikku, kuka joutus jyrryttämä. Vähä
äkki sorme väli' täytte simmossi tikui ja havo-oksi ja mitä vaan pikemä
saatti ja sitt katottin kuka piremä vät. Jyrryttäjäll solmitti nestuk
simmottin kupparin tavall päähä. Se men polvilas sihe hypilaoran tykö
ja tälläs pääs sihe laora nokka. Ja sitt täytys oikken kovall äänell
huutta:
"Jyrry jyrry jyvämylly,
karrun karrun kaoramylly,
taikk se iso katti kolla."
Jokane mene pakko sitt, joku kiippe niitten tarhahuanie lakke, joku
mene latto ja joku ketkey sinn hakkotte all. Yks o vahtis, see tulekin
tavalisest siit klunkkurkelmist ja see saa ilmotta' kosk kaikk ova'
pakko menny. Jyrryttäjä otta sitt nestukin pois silmiltäs, o niin
pöppäyny' kun peljästyny jenes, ei tiär, mihen päi lehte. Hän kuutele
ja kattele vaa joka kesi, mutte hiire hiiskaust kuul. Siin samas ku
hä siin huntera, nii joku o jo siin taka ja lyä lautta. Välist sattu
nii, ett vaikk on kakskymmentäki henkke, niin kaikk pääsevä lyämä sihe
lautta ja jyrryttäjä ei saa' kettä. Mutt kaikk ova nii miälisäs ja
tykkävä, ett see on kovi lysti ja se o sentähren ku siin munt kertta o
simmossi ku ova yht ikä Liaro miähen kärry' taikk ikä Preilä veljekse,
ja nee mene sitt yhten paikka. Välist ne ei piräs väli vaikke lööretäs
koko sinä peevän. Mutt kyll siin saa joksenki äkki senttä häpjänki
vasta otta, jolle vaan tul paost ulos sillonku simmottin passasis.
Nii ja sitä mennän taas niin kauvan kun tykätä, ett taas muutetas. Ny
joku meina, ett jos ruveta hiippa juaksema. Joku huutta joukost.
"Jaa ei ol yhtikä väli, jos o fiiol tai peli, ku soi vaa."
No sitt o siäll vaja nurkas seippi, ku niit o juur kokounu' pääsjäse
erell, ku o hakko hakattu. Joku komenta:
"Menkkäs sitt vaa seippi hakema, hiskelihuut." Siin samas ova' seippä'
pystys. Niit panna ympärs tarha tommottin kymmenen kyynärän pääst
toisistas. Ja sitt seisso joka seippä juurell yks ihmine ja see ku
jää ilma, se on kiiottaja. Jasiin he' sitt juakseva' seippäst seippäs
niinkö välialaka ja se kiiottaja häärä nii uskost ku se jollan tappa
kärkki. Mutt jos kaattu enne, ennenkun päässe toisse seippäs, nii
sitt täytty pantt antta. Se kiiottaja kaattuki vähän pääst, mutt sitt
huuretan taas:
"Hyppäs taas, sano Töörälän konna."
Ku o sitä vähä aikka mentty, tule taas hunteramine, mitä tehrä.
"Taitta se olla' paras konst, ett mennä jo tuppa, kos ruppe hämärtämä",
sano Jus.
"No sama se", sano Alestuvan Kalle. Sitt he lähtevä menemä sinn tuppa.
Kustava keske muutampi viarai. Ne ova hene viarajas, ja Jus taas keske
trenkei. Nee' ku sinn jäävä, nee ova' simmotti vähä nänä nyrppeläs,
kunne hee' tiär mihe hee joutuva', ku muu menevä' sinn talon tuppa.
Mutt ku Hessu huama, ett heitill on kans valta keske, nii hää juakse
sinn tarhan takas ja tua iso jouko simmossi pikkutrenkei. Kustava pane
oikke sumppannun totto. Kaikk väki menevä istuman takapuall tuppa ja
sivuill penkeis.
Mutt sitt siält salist tule niit kutte ol ollukka ollenka siäll tarhas,
ne ova niit talollisten tyttäri siit ympäristölt. Oma' flika' kans ja o
siin see vuaks joku talonpoikaki joukos. Ny olsis sitt kaikill simmone
halu ett ruvetasis tanssama. Mutt Matt lyä see meininki maaha ja sano:
"Ei meill juur ol pruukattu' tansat." Simmott sitt Lempiki meina ette
tansat, ette see kuminka salas pysy, kyll joku kantelpus ain joukos o.
Sihe se jäi, ei ruvet tanssama. Mutt ei siit sitt oikken päästy' see
asjan päähä, ett mitä ruvetas. Joku meina, ett faarin täytty ruveta'
praakkama sarui.
"Ei faari sarui viit kukkan kuutell", sano Lempi, "hää juttele ain nii
ruakottomi."
"No jolle' tee sarui tahr kuutell", sano faar, "niin kyll mää kerron
teitill yhre oikken tore jutu."
Mutt ennenku faar alkas, nii Vahaus, simmonen kovi lihava ja paks miäs,
kun kututti Muntola Vahaukseks, sano ett:
"Tualt tule vähä aika laum kaunei flikoi" ja viisas samall tiäll käsi.
"Niin tuleki", sano suutar-Kiappar sihe, "ja oikke Seepaoti enkelei."
Ne' tulikki sitt ja ne olikki siin paikkakunnan kaiken kaunemas
räkninkis. Ku faar huamas ne, nii henelt menikin koko puht pois, ei hä
ruvenukkan praakkama sarui.
Mutt ny' Kustava o saanu' kaffes valmiks ja hä ruppe trahterama kaffet
ja korppu niill viarales ja sitt ku Vahaus ott kaffet — se on kans ikä
simmottin Kustava räkninkis ollu — nii hä laske kuppis pööräll ja ruppe
laolama.
"Ei minun henkeni viinalle haise
eikä tupakille,
vaan flikkojen kaffelle, korpulle
ja saksanomenille."
Ku sitt on kaffet juattu, niin tule taas simmonen puutos, ett tarttis
saara jotta ajankulutust. Mutt Alestuvan Kalle ruppe Almat kaippama,
kutte hent ol koko ehtopuales näkyny.
"Tuall hää o ollu' toises tuvas ja siäll o iso laum simmossi
keskentekossi ihmissi ja hytty kanneta vähä uskost", sano Lempi.
[Hytty: Kaikk lapse menevä' polvilas permanto, nii ett sihen tule rink.
Yks otta prakkalnestukin taikk jonku simmosen piänen kankkankappala ja
juakse simmot vääränäs ympärs rinki ja laola: "Hytty mä kanna häntäni
alla, enkä mä tiärä' kelt mä se anna." Sitt hän purotta se salapitte
jonkun takapuall mutt mene sentä yhrell tavall ja sano: "putos ja katos
ja aikka jäi." Jos hän kerkki ympärs rinki lyämä sitä kenen taka hytt
o, nii sitt silt tule pantt ja sitt se jouttu hytty kantaman kans,
niinku se sillonki jourusis, vaikke sill panttikan tul. Kaikk ova' kii'
toisisas ja kere ova' taka, mutte kukka saa' taanas katto, sillon tule
kans pantt.]
Ku he' siin Almat kaippava, nii Alma tule jo ku se piän väki on kaikk
jo lähteny' pois. Alestuvan Kalle huutta ett:
"Voi, voi, tules Alma tänn mu viäresän istuma."
Mutte Alma ol kuulevannas. Nii sitt huutta Vahaus ett:
"Tules ny juttelema, ett jos sä ole joka pyhän kirkos ollu."
Alma ei tiär ny oikke, mitä hä sanosis, ku siäll o niin pal simmossi
ooroi, ette hän tunnekkan kaikki. Mutt sitt suutar-Kiappar huutta ett:
"Tul ny vaa ett ruveta ny vaikk raamattu profinteerama."
Almat harmitta jo vähän ku hä huama, ett he' tekevä' simmotti ikä vähän
kiussa henell ja sitt hä vasta:
"Kyll suutar-Kiapparin tarvittiski vähä raamattu tutki, ett hän
tiäräsis, ett papi ova' Seepaoti enkelei, muttei näti' flika." Vahaus
tuinase sitä suutar-Kiappari kylkke ja sano ett:
"Kuules pahust."
Simmone Riikola nuar isänt istus sitt kans siäll pöörän taka ja se
kysys vähä äkki ett:
"Onk simmonenki raamatus."
"Kyll se o", sano Matt, "kyll see flikk raamatun paremin tuntte, kun
tee aapiskirja." Riikola isänt kyssy sitt:
"Voi voi ku saisis tiättä misä paikoill se o raamatus nii mää hakisisi
sen koto."
"Se o Malakian toises luvus ja seittämännes värsys", sanos Alma.
Ny' Kustava tua suure mämmroviko, sen ku hä o saanu' pööräll ja keske
hene viarajes ottama. Vahaus otta sitt ensmäseks, se Muntolan trenk ja
ihmettele samas ett:
"Kui Kustava raskittekin pittä oikke ruakapiroi." Kustava sano:
"No ei se mittä haitt', kerra vuares vaan pääsjäne o." No ne' pistävä'
sitt Kustava mämmyn poskisas, ette muut jää' kun tyhj rovikk.
Mutt sitt ne ruppeva' taas Almat kiussaman, kutte hän tullu' tarhan
pakkossi ja hypilautta hyppämä.
"Ei mä viittiny' tulla, ei tee olsis muu löytäny' kuminka."
"Ooja, kyll me' su löytäny olsisi, es sä niin piän sentä ol, ette suu
löör."
"Ja jos mä vaan tahro, nii mää ketke itten tänn tuppanki nii ette tee
muu löör."
"Lyäräs vetto", sano Riikola isänt ja kattos pitkin tuppa niät.
"Jos sä vaan tääll tuvas ole, ette' sä muhall men."
"Jaa simmone see o, ett jolle mää ol tuvas, nii see on tuvas misä mää
ole", sano Alma. Sitt kaikk oli nii vissi' siit, ett Alma meina mennä
ylissänkky.
"No lyäräs vetto", sano Riikola isänt, "mutt mitäs lyärä ja kukas kere
erotta." Sitt huus yks ja toinen tuvast:
"Lyä vaa Alma, kyll mää maksa su erestäs, jos sää hävi."
"No", sanos Riikola isänt ja kurkott ketes pöörä ylitte Almall, "ja
flika' saava määrätä' summa."
"No isopann kaffet vaa ja kahre markan korpu, se se määr pruukka
olla' ku vetto lyärä." Ja sitt lyätti ja kaikk ulos. Ne rupesi' sitt
jyrryttämä siäll ulko:
"Jyrry jyrry jyvämylly,
karrun karrun kaoramylly,
iso katti kolla",
ja siit tuliki vähä iso ään. Alma rupes hunterama, ett mihe merkilisse
hä menisis. Mutt hätä konsti neuvo. Hää meniki uunin pääll ja rupes
traijama siält simmost vanha kaltynnäri ales ja vei se sinn tuva
nurkkan toisen tynnäri viäre, siäll sitä ol ain ennenkin pruukattu.
Alma riisus sukkas ja piaksus pois ja rupes tunkema itteäs tynnärin
pruntist sisäll. Mutt hä ei mahtunukka ja hän peljästys ja meinas,
ett ny hä hävi kuminki. Mutt sitt hä huamas, ett henell ol niin paks
klännink yll ja nii hä muist samas kans se sanantava ett kööhäks saa
tulla mutte neuvottomaks. Hä riisus vähä äkki klänninkis pois ja
paiskas tualin karmill, rupes uurestas huavaman tynnärin pruntist
sisäll ja mahtuski oikke auttavaise hyvi. Sitt hän tälläs pruntin kii
ja huus samall ett:
"Saa jo", mutt pelkäs kovi ette nyy vaan tulsis yskän puht. Nii
jyrryttäjä' tuli niinkun pussi suust sisäll tuppa. Riikola isänt hyppäs
koht ensmäseks ylissänkky ja sano ett:
"Tualt mä se ota." Ussempa men uunin pääll ja uuni, puuloora, kaapi ja
kaikk mitä tuvas ol, niin kaikk syynätti sitt vähä nuukama jelkke. Pian
kaikk paika oli' syynäty, ett kaikk seisosi' sitt vaa ja yht neuvottoma
oli' siin ny rikka ja kööhä. Nii Riikola isänt sano:
"Ja missä muhall ei se voi olla mutt jos se o menny' korstenist ylös."
"Ja simmotti se on tehnykki", sano joku taas. Kustava peljästy ja
paeska vett mähkes oikke aika tavall, pelkkä ette see vaa sinn tukau.
Jokane o sitt vaa siin miäles ett se siäll o ja huureta sitt vaa ett:
"Tul maksama vettotas, sää oles siäll muuris ku nokipoikakin pruukka
olla."
Nii Riikola isänt muist ett Alma sano ett:
"Jolle hää ol tuvas nii see on tuvas, misä hää o." Sitt Alma huus ett:
"Hakke neola oikke ja kirppu korppe" ja sitt jokane sano ett:
"Jaa'a ett äänestäki se jo kuule, ett se uunis o."
"Jaa'a", sano Lempi, "kosk henen klänninkiski on tosa ei Alma ol
uskaltanu' sitä nokken tällä."
Sitt huureta ett:
"Jos sä muuris ole, nii sä oles hävinny, mutt jos sä misä muhall ole
nii sä ole voittanu."
Sillo Alma hyppäs tynnäris seisoma, ett prunttiki läns tiäs kuin
kauvas. Kaikk oli niinkun puust puronu, ei osanu mittä ens sano. Sitt
Alma sanos:
"Kyll mä ole vissin pualen tunti verran tynnäris asunu, mutt tee näytä
niinku tee olisi' tynnäris kasvanu ja pruntist ruakittu ja henktapist
taivast näytetty."
Nii jokane oikke hyväll omattunnon omist, ett Alma ol vero voittanu.
Ny' pantti Hessu reissu Leinolan puarist tuaman kahre märkä erest
korpui ja Kustava pan taas se iso sumppannun totto.
Ku ne' sitt taas saatti syäryks ja juaruks, päätetti ett lopetettan
taas täänpeeväse' pääsjäskonsti ja lähretä jokanen koti. Ja Riikola
isänt meinas viäl:
"Ja harvo se tapattu, ett kahrell markall saa näi mukavi tempui nähr."
* * * * *
Toisell peeväll, pääsjäsmaanantan, ku väki sitt tuleva' koti' siält
Paimjost, nii he' sanova':
"Kyll mar teitill on tääll ollu aika helu, ku me' pois ole ollu."
"Mitäs meill sitt koska niin kova helu o", sano Kustava nii vitka,
"kutte tansatakkan koska uskall, mutt tänäpehto, ku mennä Markull, nii
näytetä oikke, ett mitä pääsjässen kuulu."
Faar tule kans ikä tilinteon, kui hä o jööt pitäny. Hä sano:
"Kyll noi' teijä väki ova vähä laiskoi, vaikk on pääsjäne nii ne ova
maanu, niinkun porssa' pesäsäs. Muistaka ny' tänäpehto aja ne, jolle
muhall nii Markull, muuto ei nee' tiär ett pääsjäst o olemasaka."
"No ek ne kirkkonka ol viittiny mennä", sano isänt.
"Kyll ne' kirkos sentä ova olle vissi joka ainoa", meina faar.
"No ei sitt sentä hättä ol, kyll ne' siält tiaro ova' saanu' ett ny'
pääsjäne o."
"Mutt kyll siäll Paimjos ol älämä", meina isänt, "ett hypilaora ja
nopo' paukkusi' sitt koko yässönki ette tahtonu' saara nukutuks."
"Jaa'a," meinas ämänt, "ja ne juapo laola roinasi nii ett ol oikken
paha kuutell. Em mää simmosist viarasmenoist ol koskan tykäny', kyll se
tosi on ku sanota ette koto olo mikkä voit."
"Kyll se simmone o", sano Matt sitt viäl viimitteks.
"Niin kyll me ny' pualestan ole vierais ollu, mutt jos tee' tahro, nii
menkkä vaa Markull", sano isänt.
"Niin toise, mutt jos sää Alma ole mun kansan koto, nii mä anna sull
oikke hyvä mämmroviko se erest, ku sen Trato-Juljanan rovikk simmott
kumolas men", meinas ämänt. "Jaa kyll ne' tiaro' kulkeva', ku se jo
tiättin Paimjos, ette mää sull mämmrovikko antanu, ett mä sull niin
paha ole."
"Niin kyll", sano Hilma, "mutt kyll se Trato-Juljanaki o simmone ikä
noitämmäkki, ett joka paikas se laaha ja juttele sitt kaikk puuro ja
vellinki' sekasi."
No kaikk muu meni nuarist väkkest Markull, paljast Matt jäi koti ja
Alma, ja hee rupesi' sitt syämä sitä kylänkakku kun Paimjost ol tuattu.
"Mennä mee ny' sitt vaa raohas maat", sano isänt.
"Toisekki jo tuleva Markult, kosk ään kuulu", sanos kans Matt, ku hä
ehtotallist tul. Nii ne' sitt tulevakki ja menevä miäleläs jokane
sänkkysäs. Ei kukka änä viit ehtolistaka syärä' ku siäll Markull ain
niin tavattomasten pistovata.
Ku sitt tule kesmäspyhä huamelta, nii isänt sano:
"Tee' saa' pittä ny' pyhä viäl tänäpä ja huame, ku o simmotti ennenkin
pruukattu."
Toise' sitt miäleläs pitäväkkin, ku hee ova vähä simmose rahjaune',
ku hee ova niin tavattomaste hypäny ja juassu. Matt sentän tua
tupakk'kaukalon tuppa ja ruppe hakkama itteläs tupakki. Mutt ku ehto
ny' taas tule, niin kaikk ova niin virkkoi, ja hypilaut ja nopo ova'
taas simmoses lensis. Ja sitt kun tule viimespyhä ehto, nii sitt ova'
kaikk taas yhteses touhus, joka talon tarhas tavi' paukkuva ja nopo
läntävä ja tyhji mämm'rovikoi o sitt vaan kontturi nurkis aika tavall,
ja jostan talost o mämm keskenki loppunu.
Nii simmost see pääsjäne ol sitt sillon, ku mää olin tosa kahrentoist
korvis, ja nee vanha ihmise jutteli' sillo, ette see ollu juur muuttunu
heitinkä ijäläs miksikkä. Ja niitte vanhojen ku sitt sanota ain oikken
tiätävä.