vaan sulatetaan, jos mieli saada sitä kasvamaan. Se on ensin
palautettava takaisin siihen perusaineeseen, jota alkemistit sanovat
_prima materiaksi_. Se tapahtuu punaista pulveria lisäämällä ja melkein
näkymätön määrä riittää aiheuttamaan suuren kultamäärän kasvamisen. Ne
muutamat pulveriatoomit, joita käytit, olivat jo liikaa muuttamaan
hopean kullaksi, kuten tulet näkemään tutkiessasi kultakimpaletta. Koko
paperissa ollutta määrää ei ole käytetty."
Katselin kultaa, joka ei vielä ollut kyllin jäähtynyttä, jotta voisin
sitä koskettaa ja huomasin sen pinnalla muutamia pieniä rubininpunaisia
helmiä. Ne näyttivät olevan punaisen pulverin hiukkasia, joita siis
massa ei ollut kokonaan imenyt itseensä.
"Mestari", huudahdin minä, "opeta minulle salaisuus. Lupaan sinulle,
etten koskaan tule käyttämään saavuttamaani tietoa itsekkäisiin
tarkoituksiin. Olen kyllin paljon oppinut salatiedettä ymmärtääkseni,
ettei maallinen omaisuus ja maalliset rikkaudet hyödytä henkistä
kehitystä. Itse asiassa ne ovat suuria esteitä niille, jotka pyrkivät
edistyksen tielle. Tahdon totuutta totuuden itsensä tähden, enkä
saavuttaakseni sillä minkäänlaisia etuja. Opeta minulle nuo
salaisuudet, niin unohdan itseni ja uhraan koko elämäni ihmiskunnan
palvelukseen."
"No hyvä", vastasi adepti. "Teen kaiken voitavani osoittaakseni sinulle
tien, jota sinun on kuljettava. Mutta se ei voi tapahtua muutamissa
tunneissa, eikä muutamissa päivissä. Ja järjestömme sääntöjä vastaan
olisi pidättää sinua täällä kauemmin kun auringonlaskuun asti. Teen
sinulle kuitenkin mahdolliseksi oppia tuntemaan alkemian tiedettä.
Annan sinulle kirjan tutkittavaksesi. Jos sydämesi on avoinna ja
henkesi kirkkaana, olen näkymättömänä lähelläsi ja autan sinua
ymmärtämään vertauskuvien kätkemiä salaisuuksia."
Näin sanoen ojensi Teodorus minulle kirjan, jossa oli joukko
vertauskuvilla ja merkeillä varustettuja värillisiä taulukoita. Se oli
vanha kirja nimeltään: "_Die geheimen Figuren den Rosencreuzer des
sechzehnten and siebzehnten Jahrhunderts_" (Kuudennen- ja
seitsemännentoista vuosisadan rosencreuziläisten salaiset merkit).
Kiitin adeptia ja tarkastelin vielä kerran tuota salaperäistä kirjaa.
Selailin sen lehtiä lukien sivujen päällekirjoitukset. Huomasin
sen kertovan suurimmista salaisuuksista, makrokosmoksesta ja
mikrokosmoksesta, ajasta ja ijankaikkisuudesta, salatieteellisistä
luvuista, neljästä elementistä, kaikkialla ilmenevästä kolmiluvusta,
jälleensyntymisestä, alkemiasta, filosofiasta ja Kabbalasta. Itse
asiassa oli se kaikkeustieteen kirja.
"Kun ymmärrät tämän kirjan sisällön käytännöllisesti", sanoi Teodorus,
"et tiedä ainoastaan kuinka tehdään kultaa alemmista metalleista, joka
on meidän taitomme kaikista vähäpätöisimpiä esityksiä, vaan tulet
tuntemaan ruusun ja ristin salaisuudet. Tulet tietämään, kuinka
viisauden kivi on löydettävissä ja se elämänneste, joka nauttijalleen
suo kuolemattomuuden. Tulet tietämään, kuinka elämäntoimintoja on
ohjattava, jotta saataisiin syntymään timantteja ja kalliita kiviä ja
tulet tietämään, kuinka eläimestä kehittyy ihminen ja ihmisestä
taivaallinen olento, jumala. Tämä lopullinen alkemiallinen tehtävä on
ainoa, jolla on minkäänlaista merkitystä. Suhteessa siihen ovat kaikki
muut taidot vain leikintekoa. Mitä hyödyttää ulkonaisten asioiden
hankkiminen, kun voimme itsessämme saavuttaa sen, mikä on ikuista ja
todellista.
"Näissä taulukoissa olevat vertauskuvat ovat kokonaan hengellä
käsitettävät. Jotta sen ymmärtäisit, tahdon sinulle selittää, että
jokaisella okkultisella vertauskuvalla on kolmenlainen merkitys.
Ensimmäinen on ulkonainen ja sen ymmärtää helposti. Toinen on sisäinen
tai salattu merkitys, jonka voi älyllisesti saada selville. Kolmas,
syvin ja salaperäisin merkitys on henkinen ja sitä ei voi selittää,
vaan on se käytännöllisesti koettava hengen kautta.
"Kun luku kolme ilmenee yhdestä ja seitsemän kasvaa kolmesta, -- kun
kolmesta luvusta tai kirjaimesta saadaan neljä yhdistelmää, jotka
alkuperäisen kolmen kanssa muodostavat seitsemän, niin jokaisella
vertauskuvalla ei ole ainoastaan kolme, vaan seitsemän eri selitystä.
Sinua ei ensinkään hyödyttäisi, jos selittäisin sinulle näiden
vertauskuvien erilaiset merkitykset, sillä sellaiset selitykset eivät
olisi todellista tietoa, vaan aivojesi täyttämistä toisten tiedoilla.
Itse on ihminen. Vain se, minkä hän omien kokemustensa kautta
saavuttaa, on hänen omaansa, ei mikään muu.
"Ollessani vielä teidän maailmanne asukas, taistelin monta kovaa
ottelua lääketieteen ja teologian tohtoreitten kanssa. Huomasin
tavallisesti, että kuta oppineemmat tohtorinne olivat, sitä enemmän
olivat he kadottaneet järkensä. Täällä elän rauhassa, enkä välitä
paljoakaan väittelyistänne ja arvosteluistanne, mutta kun sopivassa
tilaisuudessa luon katseeni maailmaan, huomaan, ettei se vielä ole
muuttunut parempaan päin."
"Täytyyhän sinun kuitenkin myöntää", vastustin minä, "että tiede
noitten suurten aikojen jälkeen on tehnyt suuria edistysaskeleita."
"Varmaa on kyllä, että se toisissa asioissa on mennyt eteenpäin, mutta
on taas toisissa mennyt taaksepäin", sanoi hän. "Se on tehnyt paljon
keksintöjä lisätäkseen ruumiillista mukavuutta ja tyydyttääkseen
ihmisten haluja. Mutta sitä mukaa kuin niitä on tyydytetty, ovat ne
lisääntyneet ja uusia tarpeita on hankittu. Monet hyödylliset keksinnöt
ovatkin tehty 'uskottavimpien auktoriteettien' uhalla, eikä heidän
avullaan. Mutta mitä kaikki nämä keksinnöt merkitsevät, kun ihmisten
henkinen hyvä on kysymyksessä? Ne edistävät fyysillisen ruumiin
mukavuutta ja niiden hyödyllisyys lakkaa, kun tämä muoto on lakannut
olemasta. Nämä keksinnöt olisivat kyllä sinänsä hyviä, jos eivät
ihmiset käyttäisi kaiken aikansa niiden nauttimisessa ja sen kautta
jättäisivät huolehtimatta metallien jalostamisesta. Niiden kestävyys on
paljon pitempiaikainen kun ruumiin muodon.
"Useimmat hyödylliset keksintönne olisivat aivan tarpeettomia, jos
ihmiset olisivat sielultaan kehittyneempiä. Paljon paremmat keksinnöt
olisivat tehneet ne mitättömiksi, samoin kuin ruuti ja kanuunat ajoivat
tieltään nuolen ja jousen. Olette sangen ylpeitä rautateistänne ja
sähkösanomalaitoksestanne, mutta mitä ne hyödyttävät ihmisiä, jotka
ajatuksen nopeudella voivat liikkua paikasta toiseen kuinka kauas
tahansa. Opettakaa luonnon elementtejä asettumaan tieteen vaunujen
eteen, niin nousette ilmaan kuin kotka ja liitelette sen halki."
"Olisin onnellinen, jos voisit minulle näyttää, kuinka ihminen
ajatuksen nopeudella voi liikkua paikasta toiseen", huudahdin. "Minusta
tuntuu ihmisruumiin paino voittamattomalta esteeltä."
"Hengessä uudestisyntyneen ihmisen ei tarvitsekaan ottaa mukaansa tuota
raskasta ruumista", vastasi Teodorus. "Mitä tai kuka on ihminen? Onko
hän puoleksi eläimellinen elimistö, joka syö, juo ja kävelee ja joka
käyttää melkein puolet elämästään nukkumiseen, -- tuo luiden ja
jänteiden, veren ja herkkien hermojen massa, joka estää hengen vapaata
liikkumista, joka on itseensä kahlehdittu tai onko ihminen tuo
näkymätön olento, joka ajattelee, tuntee ja tietää olevansa olemassa?"
"Epäilemättä on ihmisen ajatteleva minuus itse ihminen."
"Jos sen myönnät, niin täytyy sinun myöskin myöntää ihmisen itsensä
olevan siellä, missä hän ajattelee olevansa ja tekee havaintojaan,
toisin sanoen siellä, missä hänen tajuntansa on. Ajatteleminen on
hengen, eikä fyysillisen ruumiin omistama kyky. Kaikkialla, missä
henkemme tätä kykyään käyttää, oleskelee todellinen itsemme. Jos ei
fyysillinen ruumiimme olekaan mukana, niin mitä tarvitsemme siitä
huolehtia. Ajatteleminen on hengen kyky ja henki on kaikkiallinen. --
Kun opimme ajattelemaan fyysillisistä aivoistamme riippumatta, niin
voimme tätä kykyämme käyttää kaikkialla maailmankaikkeudessa ottamatta
mukaan fyysillistä ruumistamme.
"Elämä, tunne ja tajunta eivät ole ruumiin ominaisuuksia, ne ovat
näkymättömän, mutta todellisen ihmisen toimintoja ja kun hän kerran on
oppinut tuntemaan todellisen olemuksensa ja omat voimansa, niin voi hän
kiinnittää tajuntansa mihinkä paikkaan tahansa tällä planeetalla."
"Nämä aatteet ovat niin valtavia, etten niitä vielä kylläksi käsitä,
mutta pelkään, että tiedemiehet, jotka eivät tahdo nousta yläpuolelle
itse luomaansa järjestelmää, eivät koskaan tule niitä tunnustamaan."
"Niin on", sanoi adepti. "Nykyisen sukupolven oppineet eivät niitä
ymmärrä ja tunnusta, mutta tulevaisuudessa tulevat ne käsitettäviksi
kaikille, jotka eivät ole oppineita ainoastaan ruumiissa, vaan myöskin
sydämessä. Meidän älyllisen vuosisatamme aikana ovat useimmat älylliset
ihmiset keskittäneet tajuntansa aivojen sisäpuolelle ja elävät
niinmuodoin vain talonsa yläkerrassa. Mutta aivot eivät muodosta
tärkeintä osaa talossa, jossa ihminen asuu. Elämän keskus on sydän ja
jos ei tajunta keskity elämän keskuspaikkaan, niin eroittuu se elämästä
ja lakkaa lopulta kokonaan olemasta. Kehoittakaa niitä, jotka tahtovat
kehittää intuitsiooniaan, ajattelemaan sydämellä, eikä vain tutkimaan
aivoillaan. Kehoittakaa heitä päivä päivältä laskemaan ajatuskykynsä
elämän keskukseen, sydämeen, kunnes koko heidän tajuntansa siihen
keskittyy. Ensin näkevät he kaiken pimeytenä, mutta jos he jatkavat
kokeitaan, tulevat he pian näkemään keskipisteessä valon, valon, joka
hengen valaisee. Tämä sammuttamaton valo lähettää säteensä tähtiin asti
ja siinä heijastuvat menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
"Luonnon suurimpia salaisuuksia ei ensinkään ole vaikea käsittää, jos
vain mieluummin katselemme niitä, kuin omia harhakuviamme. Korkeimmat
aatteet ovat helppoja ymmärtää, jos vain tahdomme niitä ymmärtää,
emmekä jää pitämään kiinni omista luomistamme. Ihmisen mieli on kuin
peili. Siinä heijastuvat maailmanhengessä leijailevat aatteet, kuin
hiljaisessa järvessä, joka uskollisesti kuvastaa yläpuolellaan
leijailevia pilviä. Kun järven pintaa kosketetaan, vääristyvät kuvat.
Ja kun vesi sekoitetaan, häviävät ne kokonaan. Mutta yhtä vähän kuin
saituri, joka koko elämänsä ajan on aarteitaan tarkannut ja suojellut,
niistä luopuisi, yhtä vähän voimme odottaa nykyajan tiedemiehen tai
filosofin luopuvan omista ajatustavoistaan. Luen sydämestäsi halun
perustaa tosijärkevä seura. Varotan sinut kuitenkin sitä varten
kääntymästä oppineitten puoleen, sillä jos sen teet, valitset
huonoimman keinon aatteesi toteuttamiseksi ja voit olla varma sen
epäonnistumisesta."
"Tunnustan jo asiaa ajatelleeni ja etsineeni keinoja sen
toteuttamiseksi. Tahtoisin perustaa seuran tai koulun, jossa
täydellisyyteen pyrkijät voisivat käyttää voimansa hyödyllisten ja
kestävien asioiden saavuttamiseksi olematta pakoitettuja maailman
harhakuvia seuraamaan. Olen hengessäni jo hakenut paikkaa, missä
sellaisen seuran jäsenet voisivat elää sisäistä hengen elämää.
Tahtoisin mielelläni perustaa teosofisen luostarin, jossa samoin kuin
tekin, voisimme luonnon suuruuden, ylevyyden ja hiljaisuuden
ympäröiminä pyrkiä adeptiuden tielle paeten nykyaikaisen
yhteiskuntaelämän orjuutta. Mutta mielestäni tuntuu aivan mahdottomalta
valita jäsenemme tietämättömien ja sivistymättömien joukosta."
"Etsi niitä puhtaitten ja hyveellisten joukosta", vastasi Teodorus.
"Valitse sellaisia, joita ei pimitä ennakkoluulot ja ennakkoarvostelut.
Opeta heitä kehittämään henkistä havaintokykyään ja pian on ympärilläsi
maailman valistunein seura. Se, mitä nykyään sanotaan oppineisuudeksi
ja sivistykseksi, on vain tulosta hyödyttömästä, pintapuolisesta
tiedosta. Ihmisten on pakko sitä hankkia, koska he eivät osaa kehittää
henkisiä kykyjään. Jos tätä viimeksimainittua työtapaa käytettäisiin ja
harjoitettaisiin, niin pian astuisi todellinen tieto pelkän
oppineisuuden, varmuus epäselvyyden, vakaumus epäilyksen, todellinen
luottamus epävarman toiveen sijalle. Jos jokainen kuvittelemasi
luostarin asujain olisi vailla itserakkautta ja ilman omia mielikuvia,
vaan päinvastoin jokainen olisi elävä peili, johon jumalallinen viisaus
ilman vääristelyä voisi kuvastua, niin olisi luostarisi koko maailman
suurin kaunistus. Sellainen henkisen älyn keskus loistaisi henkisellä
taivaalla kuin ensiluokan aurinko. Yksi ainoa sellainen keskus
riittäisi valaisemaan maailmaa viisaudellaan ja sen henkiset säteet
loistaisivat kiertotähtemme äärimmäisille rajoille asti."
"Mikä sitten estää perustamasta tällaista älyn keskusta", kysyin minä.
"Ei muu kuin ihmisten epätäydellisyys", vastasi adepti. "On kaksi
lähdettä, joista nämä esteet nousevat itsetuntemukseen ja
kuolemattomuuteen pyrkivien tielle. Toiset esteet tulevat sisäisestä
ihmisestä itsestään, toiset ulkonaisen elämän olosuhteista. Sisäiset
esteet aiheutuvat kootuista tieteellisistä ja teologisista
mielipiteistä ja elävistä elementaalivoimista, jotka toimivat ihmisen
eläimellisessä olemuspuolessa. Kun ulkonaiset vaikutukset ravitsevat ja
voimistuttavat niitä, niin rumistuvat ne mitä erilaisimmilla tavoilla.
Ne ilmentävät eläimellisiä haluja ja älyllisiin saavutuksiin yhtyneinä
muodostavat ne sen vaarallisen rikosten luokan, johon luetaan
kunnianhimo, turhamaisuus, ahneus, kärsimättömyys, oman hyödyn
etsiminen j.n.e. Kukin tällainen eläimellinen aines tai elementaali voi
kehittyä melkein älylliseksi, vaikkakin järkeä vailla olevaksi
olemukseksi, kunnes sellaiset lopuksi muodostavat ihmisen todellisen
minän. Maailma on tuollaisia älyllisiä tai puoleksi älyllisiä
ihmismuodoissa eläviä elementaaleja täynnä, -- ihmisiä, joiden järki on
enemmän tai vähemmän kumautettu. Tapaat niitä joka päivä kadulla,
saarnatuoleissa, tuomioistuimilla, oppisaleissa ja markkinapaikoilla.
Ihmisen pääpyrkimyksenä tulisi olla pitää henkensä valtakunta vapaana
moisista tunkeilijoista, jotta viisauden kuningas voisi siellä
häiritsemättä hallita. Hänen velvollisuutensa olisi ryhtyä
herkulestaisteluun näitä eläimiä ja älyllisiä elementaaleja vastaan,
niin että niistä tulisi kuninkaan palvelijoita, ei hänen käskijöitään.
Voimmeko sen tehdä, kun kaikki voimamme alati ovat suunnatut
ulkonaiselle tasolle, kun emme koskaan ole rauhassa omassa talossamme,
kun elämän harhakuvat meitä aina kahlehtivat? Voimmeko sen tehdä, kun
aina kiinnymme aistinnautintojen etsimiseen tai niin sanottuihin
älyllisiin pyrkimyksiin, jotka kohdistuvat ulkonaisten asioiden
tietämiseen, mutta eivät välitä omaa itseä koskevan tiedon
hankkimisesta? Voimmeko edes toivoa kykenevämme kokoamaan voimia
sisäisimpään keskipisteeseen ja niitä sieltä käsin käyttämään, kun aina
lähetämme ne ulos kehän ulkorajaa kohti? Voimmeko samalla kertaa
tuhlata ja koota voimia?
"Voiman, joka voisi kehittyä voimakkaaksi keskuksessa, täytyy olla
keskukseen suunnattu, sillä vain vastustuksen kautta voidaan sitä koota
ja voimistaa. Kuningas, joka lähtee valtakunnastaan ja jättää sen
suojelusta vaille, löytää palatessaan toisia hallitsijan paikalla.
Tullaksemme luonnon herroiksi, täytyy meidän taistella omat
taistelumme, emmekä saa odottaa, että luonto taistelisi meidän
puolestamme. Kuta enemmän sielun kanavien kautta tulevat kiusaukset
saattavat ihmiselimistön eläimelliset ainekset elämään ja toimimaan,
sitä kuumemmaksi käy taistelu, ja sitä voimakkaammaksi tulee myöskin
voitokkaasti vastustavan ihmisen tahto. Tämä on se taistelu, jonka
suuri Gautama Buddha taisteli ja voitti viisauden bodhipuun alla
istuessaan.
"Annan sinulle järkevän ja tieteellisen selityksen kehityksen
merkityksestä ja henkisestä myötätunnosta. Ja jotta et luulisi minun
ilmoittavan vihkimättömiltä peitettyjä salaisuuksia, kehoitan sinua
tutustumaan suuren kreikkalaisen filosofin Plotinuksen kirjoihin,
joissa hän esitti samoja salaisuuksia jo vuosisatoja sitten.
"Plotinuksen mukaan ei mikään ilmiö ole 'todellisuus', vaan kaikki
maailmankaikkeuden ilmiöt ovat harhakuvia, joita sisäinen todellisuus
on toiminnan kautta luonut. Ihminen ei voi nähdä omia kasvojaan ilman
peiliä. Yhtä vähän voi todellisuus herättyään unestaan pitkän Pralayn
jälkeen nähdä itseään ilman peilin apua. Mutta mikään muu substanssi
kuin se, mikä kuuluu todelliselle, ei voi olla peilinämme. Sentähden
astuu todellinen ikäänkuin ulos omasta keskipisteestään ja katselee
itseään. Siten syntyy älynvoima, jonka kautta todellinen näkee ne
kuvat, mitkä heijastuvat sen omassa aineessa. Ja tämä voima, joka
suuntautuu keskipisteestä kehään päin, sanotaan hengeksi tai tahdoksi.
Sama toiminta tapahtuu, jos ihminen keskityksen kautta suuntaa
ajatuksensa kohti omaa tajunnankeskustaan, joka on sydämessä ja siten
koettaa nähdä, mitä hänen sisässään tapahtuu. Tämä keskihakuinen voima
kohtaa vastustusta keskuksessa, palaten takaisin keskipakoisena
voimana. Näin syntynyt keskipakoinen voima on sitten yhdyssiteenä
keskuksen ja kehän, hengen ja aineen, luojan ja luotujen, jumalan ja
luonnon välillä tai millä nimillä näitä asioita tahtonet merkitä.
"Jos suuntaat henkesi voiman sisäänpäin keskustaa kohden, etkä keskitä
sitä ulkonaisiin aistillisiin asioihin, niin vastustus, jonka se
keskuksessa tapaa, aiheuttaa sysäyksen takaisin päin. Kuta voimakkaampi
on käyttämäsi keskihakuinen voima, sitä voimakkaampi on täten
syntynyt keskipakoinen voima, toisin sanoen, sitä voimakkaampi on
sielusi. Sielun voimistuessa muuttuu näkymätön, mutta kuitenkin
aineellinen substanssi, joka läpäisee näkyvän fyysillisen ruumiisi,
korkeammanlajiseksi aineeksi. Siten sinä vähitellen voit tulla kokonaan
sieluksi, ilman karkeata fyysillistä ruumista. Mutta jo kauan ennen sen
ajan täyttymistä, voit sielusi voimalla vaikuttaa aineessasi."
Huomautin Teodorukselle, että nämä aatteet olivat liian suuria ja liian
uusia, jotta heti voisin ne käsittää, mutta lupasin painaa ne mieleeni.
"Se on oikein", vastasi adepti. "Ja pidän siitä huolta, että ne todella
jäävät mieleesi."
"Jos Plotinuksen opit pitävät paikkansa", sanoin minä, "niin ovat
epäilemättä useimmat henkiset ajattelijamme harhateillä, sillä he
uhraavat koko elämänsä ulkonaisten asioitten tutkimiseen ja välittävät
hyvin vähän siitä, mikä heissä itsessään tapahtuu."
"Siksi he häviävätkin harhakuvineen", vastasi adepti. "Oppineille olisi
ehkä parempi, jos he tietäisivät hiukan vähemmin tieteellisistä
teorioista ja sensijaan hankkisivat enemmän käytännöllistä tietoa
itsestään. Olisi parempi, jos heillä olisi vähemmän terävää järkeilyä
päässään ja enemmän henkistä voimaa. Jos esimerkiksi se aika ja ne
voimat, joita tuhlataan afrikalaisten apinoiden tapojen tutkimiseen,
käytettäisiin henkisen selvänäköisyyden hankkimiseen, niin olisi se
heille parempi. Jos he koettaisivat hankkia itselleen kykyä parantamaan
sairaita käsien päälle panemisella, eivätkä myrkyttäisi ihmisiä
ruiskuttamalla heihin vahingollisia aineksia, niin tekisivät he paljon
hyvää ihmiskunnalle. Tuhannet ihmiset työskentelevät ahkerasti koko
ikänsä saamatta kuitenkaan mitään hyödyllistä aikaan. Samoin tuhannet
ihmiset työskentelevät sekä henkisesti että koneellisesti tehtävissä,
jotka mieluummin saisivat olla suorittamatta. Paljon useammat ihmiset
työskentelevät vahingoittaakseen ja hävittääkseen ihmisten
terveydentilaa, kuin tauteja parantaakseen. Useammat levittävät
harhaoppeja kuin opettavat totuutta. Useammat hakevat sellaista, mistä
ei ole hyötyä, kuin sellaista, jolla on tosi arvoa. He elävät
äärimmäisyyksien vallassa ja katoavat niiden kanssa. He etsivät kultaa
ja kulta jää jälelle heidän kuollessaan.
"Esteet, joita ulkomaailman olosuhteet asettavat tiellenne ovat niin
läheisessä yhteydessä sisäisten esteitten kanssa, että niitä ei käy
hyvin eroittaminen. Ulkonaiset kiusaukset herättävät sisäisiä haluja ja
sisäiset halut taasen vaativat ulkonaisia keinoja tyydytystä
saadakseen. Ihmisten joukossa on tuhansia, joilla ei ole kylläksi
voimaa jättämään turhan seurustelun, naurettavat tottumukset ja
narrimaiset käytöstavat, joista he sisäisesti kuitenkin ovat kasvaneet
pois ja joita he inhoavat. He alistuvat niihin, koska ne ovat
muotihulluuksia ja tapoja, joita vastaan sotiminen olisi sovinnaisuuden
kannalta rikos.
"En usko ihmisluonnon siveelliseen pahennukseen. Tiedän kyllä, että
ihmisen eläimelliset olemuspuolet vaistomaisen itsesäilytysvaiston
kiihoittamina nousevat vastustamaan hänen korkeampien olemuspuoltensa
kehitystä. Ne tuntevat, että korkeamman syntyminen aiheuttaa alemman
kuoleman. Mutta tiedän myöskin, että jokaisessa ihmisolennossa piilee
hyvän voima, joka voi kehittyä, jos harkitaan sille vaadittavat
olosuhteet. Ihmisessä on sekä korkeampia että alempia aineksia
ja itsestämme riippuu, mitä tahdomme itsessämme kehittää.
Kirsikansiemenestä ei voi kasvaa muuta kuin kirsikkapuu, ohdakkeen
siemenestä vain ohdake, mutta ihminen on voimien yhtymä, josta
kaikenlaisia siemeniä voi kasvaa. Siitä voi kasvaa sika tai tiikeri,
enkeli tai perkele, viisas tai hullu oman mielen mukaan.
"Alituinen ajometsästys kullan, mukavuuden ja huvitusten hankkimiseksi
vaikka jo kaiken tarpeemme omistamme, on nykyisen sivistyksen
luonteenominaisuus. Mutta se ei välttämättä merkitse, että ihmiset
ovat ahneita ja rikoksellisia tai että he elävät siveellisessä
alennustilassa. Kaikki tämä aiheutuu pikemmin fyysillisellä tasolla
ilmenevistä sysäyksistä. Ihminen tietää vaistomaisesti, ettei hän,
olkoon hän sitten kuinka rikas tai kuuluisa tahansa, ole saavuttanut
sitä tilaa, jossa hän olisi täysin vapaa ja johonka hän tahtoisi
pysähtyä. Hän tuntee, että hänen on johonkin pyrittävä, mutta ei tiedä
mihin. Koska ei hän tunne korkeampaa elämää, koettaa hän hankkia
itselleen alemman elämän tarjoamaa hyvää. Siten tuhlaa hän voimansa
turhaan. Hän on kuin perhonen tai korento, joka on pudonnut järveen ja
turhaan koettaa pelastua uppoamasta uimalla pois rannasta, koska hän ei
tiedä, missä pelastus on löydettävissä. Ihmisen suurin kirous on
tietämättömyys omasta todellisesta luonnostaan ja lopullisesta
päämäärästään. Jokaisen ihmisen pääpyrkimyksenä siis tulisi olla tuon
tietämättömyyden voittaminen.
"Mutta on valitettavasti totta, että tietämättömyys ja itserakkaus ovat
läheisesti toisiinsa yhdistetyt.
"Jos ihminen, joka jo tietää hiukan enemmän oman luontonsa
vaatimuksista, käyttää kaiken voimansa korkeampaan tilaan pyrkiäkseen,
-- jos hän uskoo omaan rohkeuteensa ja riistäytyy irti tapojen
kahleista, niin ei hän saisi rauhassa elää omassa seurakunnassaan. Ja
jos hän muuttaisi toiseen, kohtaisi häntä siellä sama vihamielisyys.
Hän joutuisi tekemisiin ihmisten kanssa, jotka vihaavat valoa, koska he
ovat pimeydessä kasvaneet. He käsittäisivät häntä väärin, he
epäilisivät hänen vaikuttimiaan ja vainoaisivat häntä. Ja voi häntä,
jos hänellä on joitakin inhimillisiä heikkouksia, joihin
siveyssaarnaajat voivat iskeä myrkkyhampaansa. Siellä, missä pimeys
asuu, siellä inhotaan valoa. Sinne, minne tietämätön ihminen astuu,
kokoontuvat hänen ympärilleen nöyrinä palvelijoina kateus, epäluulo,
pelko ja muut paholaiset.