tulos luonnon mielikuvitusvoimasta, toiminnasta, jota adepti henkisellä
tahdollaan saattaa ohjata. Koko maailmankaikkeus kiertotähtineen,
graniittikallioineen, valtamerineen ja jokineen, koko maa moninaisine
muotoineen, on kaikkiallisen ajatusvoiman, muotojen luojan luoma.
Muodot eivät ole todellisuuksia, vaan aineesta luotuja harhakuvia ja
muodosteluja. Muoto ilman ainetta on mahdottomuus, sitä ei voi olla
olemassa. Ainoa olemus, jonka tunnustamme, on kappalten peruselementti,
akaasha. Siihen, perustuu koko maailmankaikkeuden alkuaine. Tätä
peruselementtiä on kaikkialla näkymättömässä muodossa. Vasta kun se on
kiteytynyt määrättyyn tiivistyksen tilaan, kyllin suureen voidakseen
vastustaa maallisen valon läpitunkevaa vaikutusta, joutuu se
aistillisen havaintomme piiriin ja siitä tulee meille ulkokohtainen
muoto. Luova tahdonvoima läpäisee kaikki kappaleet. Adeptin tajunta
läpäisee koko ympäristön. Sentähden hänen henkinen voimansa saattaa
ohjata luonnon tahtoa luomaan kaikkiallaolevaan aineeseen ne kappaleet,
joita hän on mielessään kuvitellut. Hänen ajatuksensa sisältyy
kaikkiallisen hengen piiriin, jossa hän elää ja on yhtä sen kanssa.
Erään salatieteellisen menetelmän kautta, jota en tällä kertaa
voi sinulle selittää, mutta joka pääasiallisesti perustuu
tahdonponnistukseen, tiivistyvät ne muodot, jotka ovat adeptin
ajatusaineessa luodut ja tulevat senkautta sinulle havaittaviksi ja
todellisiksi."
"Myönnän, etten tätä vielä ymmärrä. Voiko teidän aivoissanne oleva kuva
astua ulos ja pukeutua aineelliseen muotoon?"
Adeptia näytti tietämättömyyteni huvittavan ja hän vastasi nauraen:
"Luuletko ajatuspiirin, jossa ihminen elää, rajoittuvan vain hänen
pääkallonsa sisäpuolelle? Valittaisin siinä tapauksessa ihmisen
olotilaa, sillä hän ei silloin kykenisi näkemään, eikä havaitsemaan
mitään, paitsi ehkä juuri sitä mikä tapahtuu pääkalloon suljetussa
hengen osassa. Koko maailma olisi hänelle läpipääsemätön, käsittämätön
pimeydentila. Hän ei kykenisi näkemään aurinkoa tai mitään muuta
ulkonaista kappaletta, sillä ihminen ei voi nähdä mitään, joka ei ole
hänen oman henkensä sisäpuolella. Mutta onneksi ulottuu jokaisen
ihmisen hengenpiiri aina tähtiin asti. Se ulottuu hänen
havaintopiirinsä rajoihin asti. Hänen henkensä tulee kosketuksiin
kaikkien siinä olevien kappalten kanssa, olkoot ne kuinka kaukana
tahansa hänen fyysillisestä ruumiistaan. Ensiksi tulevat vaikutukset
hänen henkeensä, sitten hänen aivoihinsa. Henkiset vaikutukset tulevat
niinmuodoin hänen ruumiillisten aivojensa sisäpuolelle, joita meidän
siis on pidettävä keskuksena, jonka kautta henki välittää sanomat
personalliselle tajunnalle."
"Personalliselle tajunnalle", huudahdin hämmästyneenä. "Voiko siis
myöskin olla personatonta tajuntaa?"
Tähän kysymykseen vastasi Mestari: "Se, joka vain tajuaa personallisen
olemassaolonsa, ei ole paljoa eläintä korkeammalla. Joka taas itsessään
tajuaa kaiken, on yhtä kaikkeuden kanssa. Hän elää kaikkena kaikessa ja
tajuaa henkisesti oman personallisuutensa, samoin kuin kaikki muutkin
ilmiöt. Henki on valo, personallisuus varjot. Kun viisauden aurinko
nousee ihmissydäntä valaisemaan, kaikkoaa personallisuuden harha hänen
tajunnastaan. Se hajoaa kuin sumu nousevan auringon tieltä."
Näiden selitysten jälkeen adepti, joka nähtävästi vielä havaitsi
mielessäni piilevät epäilykset, vei minut edessämme olevan magnoliapuun
luo. Se oli noin 60 jalan korkuinen ja kauttaaltaan ihanien, suurten,
valkoisten kukkien peittämä. Sitä katsellessani rupesi se näyttämään
yhä hienommalta, vähemmän tiiviiltä. Viheriäinen lehvistö vaaleni ja
tuli harmaaksi, joten valkoiset kukat tuskin enää erottautuivat sitä
vastaan. Se tuli yhä varjomaisemmaksi ja läpikuultavammaksi, kunnes se
vihdoin näytti olevan vain puun henki. Lopulta se kokonaan haihtui.
"Näet siis", jatkoi adepti, "että tuo puu oli olemassa sekä sinun että
minun henkisessä piirissä aivan todellisena. Elämme kaikki
lähimmäistemme henkisessä piirissä. Se, joka on kehittänyt henkistä
havaintokykyä, voi aina nähdä toisen ihmisen hengessä ilmestyvät kuvat.
Adepti luo omat kuvansa. Tavallinen ihminen saa elää toisten ihmisten
ja luonnon mielikuvituksen luomien kuvien ympäröimänä. Me elämme oman
sielumme luomassa paratiisissa ja siellä löydät kaikkea, mitä täällä
näet. Tällä valtakunnalla on kuitenkin hyvin laajat rajat. Se nousee
korkealle yläpuolelle näkyväisen ruumiin ja laajenee, kunnes se on yhtä
kaikkisielun kanssa.
"Ihmiskunta tuntee vain sangen vähän mielikuvituksen voimaa, muussa
tapauksessa se enemmän huolehtisi ajatuksistaan. Kun ihminen luo hyvän
tai pahan ajatuksen, syntyy hänen henkisessä piirissään vastaava muoto,
elementaalikuva. Tämä kuva voi tiivistyä ja saada elämän. Se voi elää
vielä kauan luojansa ruumiillisen kuoleman jälkeen. Se seuraa hänen
sieluaan kuoleman jälkeen, koska luodut ovat luojaansa sidotut."
"Luoko siis jokainen paha ajatus tai kaikki pahan ajatteleminen jonkun
pahan olion ja saattaa sen elämään edelleen?"
"Jokainen ajatus kyllä synnyttää muodon tai voimakeskuksen", vastasi
Mestari, "mutta ne jäävät vain silloin elämään, kun niihin tahdon
kautta vuodatetaan elämää. Jos ei niin käy, kalpenevat ne ja haihtuvat
vähitellen kokonaan. Muutenhan ei ihminen koskaan voisi lukea
rikoksista elämättä henkisesti niiden mukana ja luomatta vahingollisia
elementaaleja. Voit kyllä mielessäsi kuvitella kaikenlaatuisia pahoja
tekoja, jos et tahdo niitä panna toimeen, sillä silloin ei myöskään ole
mielikuvituksesi tuotteilla elämää. Mutta jos mielesi tekee niitä
toteuttamaan ja tahtosi on niihin suunnattu, niin vaikkakin ulkonaiset
asiat estäisivät sinua aikomuksiasi täytäntöönpanemasta, on asia yhtä
paha, kuin jos todella olisit sen tehnyt. Luot senkautta elävän, vaikka
näkymättömän pahan voiman. Tahto se on, joka elähyttää mielikuvat,
sillä tahto ja elämä ovat alkujaan yhtä."
Nähdessään taas epäilysten nousevan mielessäni, jatkoi hän. "Kun puhun
tahdosta eloa-antavana voimana, niin tarkoitan sitä henkistä
tahdonvoimaa, jonka paikka on sydämessä. Se tahdonvoima, joka vain
lähtee mielikuvituksesta, on kuin kylmä kuuvalo. Se tosin valaisee
ruumiin, mutta ei voi sitä lämmittää. Se elävä tahdonvoima, joka taas
lähtee sydämestä, vaikuttaa kuin auringonsäteet. Se herättää elämän
toimimaan kivissä, kasveissa ja eläimissä. Se, mitä ihminen sydämellään
tahtoo, ei se, mitä hänen järkensä kuvittelee, on tosivoimaa. Tätä
luovaa tahdonvoimaa, joka kykenee herättämään eloon ulkokohtaisia ja
näkyväisiä mielikuvia, tapaa ihmiskunnassa onneksi hyvin vähän. Muuten
olisi pian maailma täynnä ruumistuneita hirviöitä, jotka pian sen
hävittäisivät. Nykyisellä sivistysasteella on useimmilla ihmisillä
pahoja haluja kuin hyviä. Mutta heidän tahtonsa ei ole kylläksi
henkinen, ollakseen voimakas. Se lähtee useimmin aivoista kuin
sydämestä. Tavallisesti on se kyllin voimakas vahingoittamaan sitä,
josta se lähti, mutta jättää muut rauhaan. Näet siis, kuinka tärkeätä
ihmisen on hankkia henkistä voimaa, kun hän on siveellinen ja hyvä.
Mutta tämä on salaisuus, jota ennen pidettiin hyvin tarkasti
peitettynä. Jos tahdot siitä hyötyä, niin opi ensiksi tekemään tarkka
ero hyvän ja pahan välillä."
Astuimme nyt goottilaisen käytävän läpi suureen halliin. Valo lankesi
neljästä korkeasta ikkunasta kahdeksankulmaiseen huoneeseen. Keskessä
oli tuolien ympäröimä pyöreä pöytä, seiniä pitkin erilaisia
huonekaluja. Koko joukko veljiä oli jo kokoontunut. Muistin
nähneeni eräiden kuvat historiallisissa julkaisuissa. Mutta eniten
hämmästyin kahden naisen läsnäolosta. Toinen oli kookas ja
arvokkaannäköinen, toinen pienempi ja hennompi, mutta yhtä
jalokasvoinen ja erikoisen kaunis. Minua kovasti ihmetytti tavata
naisia kulta- ja ruusuristiveljesten keskuudessa ja kaikki tuntuivat
huomaavan hämmästykseni. Kun minut oli esitetty läsnäoleville tai
oikeammin sanoen heidät minulle, sillä he näkyivät kaikki tuntevan
minut ennestään, tarttui tuo kookkaampi nainen käteeni ja vieden minut
pöydän luo sanoi hän nauraen:
"Miksi niin hämmästyt, ystäväni, nähdessäsi naisen muotoon puettuja
adepteja tässä miesseurassa? Eihän älyllä ole mitään tekemistä ruumiin
ja sukupuolen kanssa. Kun sukupuolivaistot lakkaavat, niin lakkaa
myöskin sukupuoli. Tule nyt istumaan tänne luoksemme ja nauti näitä
mainioita hedelmiä."
Pöydällä oli valikoima hyvin harvinaisia hedelmiä. Useita niistä en
koskaan ennen ollut nähnyt, koska ei niitä meidän seuduilla kasva. Koko
tuo arvokas seurue istuutui ja kehkeytyi hyvin mielenkiintoinen
keskustelu, johon kaikki ottivat osaa. Tunsin vain syvästi
arvottomuuteni tässä paikassa, vaikka kukin teki parhaansa minua
rauhoittaakseen ja saadakseen minut pitämään itseäni tasa-arvoisena.
Veljet ja sisaret tuskin maistoivat ruokia, mutta iloitsivat
nähdessään, että ne minulle maistuivat. Ja itse asiassa olikin
aamukävelyni ja puhdas vuoristoilma hankkineet minulle oivan
ruokahalun. Vieressäni istuva jalo nainen haihdutti pian ujouteni. Hän
vastasi eräisiin salatieteellisiä ilmiöitä koskeviin kysymyksiini ja
esitti opetustensa valaisemiseksi joitakin käytännöllisiä kokeita.
Tässä esimerkki hänen taidostaan harhakuvien luomisessa.
Olimme puhuneet pelkäämättömyydestä ja horjumattomasta rohkeudesta,
jotka ovat välttämättömiä ominaisuuksia kaikille salatieteellisten
tutkimusten piiriin pyrkivillä, sillä, sanoi hän, niinsanottu
elementaalimaailma hirviöineen ja eläimellisine aineksineen vastustaa
ihmisen henkistä edistystä. Eläimet, elementaalit, jotka elävät
ihmismuodossa eläimellisistä aineksista, saavat ravintoa ihmisten
elinvoimasta ja hänen eläimellisten aineittensa ytimestä. Kun
jumalallinen henki herää ihmisen sydämessä ja sen polttavat säteet
käyvät noihin eläimellisiin aineksiin, niin se substanssi, mistä nuo
loiseläimet saavat ravintoa, häviää ja ne alkavat raivota kuin
villieläimet ainakin. Ne taistelevat elämästään ja ravinnostaan ja
sentähden ovat ne ihmisen henkisen kehityksen suurimpana esteenä ja
vastuksena. Eläen hänen sielussaan ja ollen luonnollisissa olosuhteissa
hänen ulkonaisille aisteilleen näkymättömiä, voivat ne määrätyissä
olosuhteissa tulla objektiivisiksi ja havaittaviksi. Ne elävät
perheyhdyskunnissa ja jatkavat sukuaan kuten maallisetkin eläimet. Ne
taistelevat keskenään ja koettavat hävittää toinen toisensa. Jos
itsekästä ihmistä hallitsee yksi ainoa suuri ja valtava intohimo, niin
todistaa se, että äärettömän voimakas elementaali on ottanut haltuunsa
hänen sielunsa ja ajanut pois tieltään kaikki pienemmät himot.
Sanoin olevan aivan mahdotonta kuvitella ihmisen liikkuvan tuollaisena
eläintarhana ja lausuin toivomuksen saada nähdä tuollainen elementaali
omin silmin, jotta saisin siitä oikean kuvan. "Etkö pelkäisi, jos
saisit nähdä tuollaisen inhottavan olion?" kysyi hän.
Aloin kehua rohkeuttani ja väitin, etten pelkäisi mitään, jota
saatoin silmilläni nähdä ja käsilläni koskettaa. Väitin pelkoa
tietämättömyydestä johtuvaksi ja sanoin sen heti väistyvän tiedon
tieltä.
"Olet oikeassa", myönsi hän. "Ojenna minulle tuo hedelmäkori!" --
Ojensin käteni hänen pyytämäänsä, keskellä pöytää olevaan hedelmäkoriin
tarttuakseni ja olin juuri sen tekemäisilläni, kun huomasin
hirveännäköisen kalkerokäärmeen kohottavan päätänsä hedelmien välistä.
Se helskytteli renkaitaan vihaisen näköisenä. Pelosta kalveten vetäsin
käteni pois ja väistin siten myrkyllisen pureman. Mutta vielä siihen
tuijottaissani kääriytyi se uudelleen kokoon hedelmien väliin, sen
kiiltelevät suomukset hävisivät koriin ja käärme oli poissa
näkyvistäni.
"Jos olisit tarttunut tuohon käärmeeseen", sanoi eräs veli, joka oli
tapausta seurannut, "olisit havainnut sen olevan harhakuvan."
"Tahto ei ole ainoastaan elähyttävä, vaan myöskin hävittävä voima",
selitti imperaattori. "Se saattaa alkuaineen atoomit kokoontumaan
yhteen, se ylläpitää ne siinä asennossa tai hajoittaa ne avaruuteen. Se
on samalla Brahma, Vishnu ja Shiva, -- muotojen luoja, ylläpitäjä ja
hävittäjä."
"Nämä elementaalit hallitsevat meitä", jatkoi kaunis nainen, "jos emme
me niitä hallitse. Kun vain käymme niitä vastaan ilman pelkoa, ovat ne
voimattomia. Meidän tahtomme hävittää ne kokonaan."
Keskustelimme aamiaisen kuluessa kaikenlaisista salatieteellisistä ja
sentapaisista aineista. "Salatiede ja alkemia ovat", sanoi eräs veli,
"samalla kertaa hyvin vaikeasti ja helposti käsitettäviä asioita
Käsitämme ne todella hyvin helposti, jos vaan itse pysymme
luonnollisina ja jos viisauden valossa tutkimme niitä luonnon
salaisuuksia, joilla jokainen ihminen, tylsämielistä lukuunottamatta,
on syntymästään varustettu. Mutta jos väärä kasvatus asettaa viisauden
sijalle keinotekoisen kynttilänvalon, väärän logiikan, viisastelun ja
turhan huolehtimisen, niin unohtaa ihminen luonnollisen tilansa ja
muuttuu luonnottomaksi. Ikuiset totuudet heijastuivat hänen henkeensä,
kun hän vielä oli tietämätön lapsi, jonka äly ei ollut kyllin
kehittynyt niitä älyllisesti tajuamaan. Mutta myöhemmin, älyn
kehittyessä tulivat nuo kuvat arvostelujen ja erehdysten kautta, joilla
hänen henkeään ravittiin, niin vääristetyiksi ja rumennetuiksi, ettei
niiden alkuperäistä muotoa enää saattanut tunteakaan -- Sen sijaan,
että ihminen voisi nähdä itse totuuden, näkee hän nyt vain oman
mielikuvituksensa luomat harhakuvat."
"Tahdotko tällä väittää, että ihminen itsessään voisi päästä tietämään
luonnon salaisuuksista enemmän, kuin mitä muut voivat hänelle opettaa?"
"Kuka neuvoo lapselle, että hän äidinrinnasta saa ravintonsa", kysyi
adepti. "Tarvitseeko eläin kasviopin oppikirjoja tietääkseen, mitkä
ruohot ovat myrkyllisiä, mitkä hyödyllisiä. Noita keinotekoisia
järjestelmiä, joita ihminen on suunnitellut ja jotka sentähden ovat
luonnottomia, emme tapaa luonnonkirjassa. Päästäksemme tietämään nimen,
jonka ihminen on jollekin asialle keksinyt, tarvitsemme ihmisten
opetuksia. Mutta asioiden oleelliset ominaisuudet ovat kokonaan
riippumattomia sille annetuista nimistä. Shakespeare sanoo, että ruusu
pitää ihanan tuoksunsa annettakoon sille mikä nimi tahansa. Nykyisen
kasvatusmenetelmän opettamina tietävät tietysti filosofit kappaleiden
kaikki taidokkaat nimet ja niiden luokitukset, mutta hyvin vähän
tietävät he niiden sisäisistä ominaisuuksista. Mitä tietää nykyajan
kasvitieteilijä niistä kasvien ominaisuuksista, jotka salatieteilijälle
heti pistävät silmään kasvin nähdessään ja joille hän sitten perustaa
lääketieteelliset ja salaiset voimansa. Eläintieteilijän ei tarvitse
selittää lampaalle, että sen on paettava tiikerin lähetessä. Se tietää
vaistonsa avulla, ilman muuta todistusta, että tiikeri on sen
vihollinen. Lampaalle on paljon tärkeämpi tietää, että tiikeri on
petoeläin, kuin että se kuuluu Felis-sukuun. Jos lammas ihmeen kautta
saisi suuremman älyn, saisi se oppia niin paljon tiikerin ulkonaisesta
muodosta, sen anatomiasta, fysiologiasta ja genealogiasta, että se
kokonaan kadottaisi näkemyksensä sen sisäisestä luonnosta ja joutuisi
helposti sen saaliiksi. Niin mahdoton kuin tuo esimerkki onkin, niin
esittää se kuitenkin todella asioita, mitä kouluissanne tapahtuu.
Niissä saa nykyinen sukupolvi niinsanotun tieteellisen kasvatuksen.
Muuten kaikki mahdolliset tiedot ihmisen ulkonaisesta muodosta,
tavoista, millä sitä parhaiten ravitaan, puetaan ja ylläpidetään. Mutta
kaikki tieto siitä todellisesta ihmisestä, joka tuossa muodossa
asustaa, on hävinnyt. Sen tarpeista ei huolehdita, se saa nähdä nälkää,
sitä pahoinpidellään ja kidutetaan ja jotkut 'suuret tieteen valot'
ovat niinkin lyhytnäköisiä, että he kokonaan kieltävät sen
olemassaolon."
"Mutta", keskeytin minä, "eikö se juuri aseta ihmistä eläinmaailmaa
korkeammalle, että hänellä on äly, jonka kautta hän kykenee ymmärtämään
kappaleiden ominaisuudet, kun eläin vain tuntee ne vaistomaisesti?"
"Aivan oikein", vastasi veli, "mutta ihmisen tulisi käyttää älyään
sopusoinnussa järjen kanssa, eikä sitä vastaan. Eläimen vaisto on sama
eläinelimistössä toimiva prinsiippi kuin se, mitä ihmisessä sanomme
järjeksi. Se on sielunvoima, joka kykenee tuntemaan totuuden, jota
vastoin älyn tehtävä on ymmärtää, mitä vaistomaisesti tai
intuitiivisesti sielun kautta tunnetaan tai havaitaan. Jos äly vain
toimisi sopusoinnussa järjen kanssa, niin eivät ihmisolennot olisi
ainoastaan älyllisiä, vaan myöskin viisaita. Mutta tiedämmehän
jokapäiväisen elämämme kokemuksista, ettei älyä suinkaan ehdottomasti
seuraa viisaus. Ovelimmat ihmiset ovat usein paheellisimpia ja
oppineimmat usein hyvinkin järjettömiä."
"Ensimmäinen ja tärkein askel henkisten voimien saavuttamiseen pyrkivän
ihmisen tiellä", jatkoi veli, "on luonnolliseksi tuleminen. Vasta kun
hän on heittänyt luotaan kaiken luonnottomuuksien liikapainon, voi
hänestä tulla henkisesti voimakas. Jos hänestä tulisi henkinen ennen
luonnolliseksi tulemistaan, koituisi hänestä luonnoton henkinen hirviö.
Tällaisia hirviöitä on ollut olemassa ja niitä on vieläkin. Ne ovat
henkisiä pahanvoimia, jotka toimivat ihmismuodoissa. Ne ovat
eriasteisia mustan magian adepteja, noitia ja rikoksellisia."
"Onko siis otaksuttava, että suuret rikoksentekijät aina ovat
jonkunverran maagikoita?"
"Ei ehdottomasti", vastasi veli. "Useimmat rikokselliset eivät tee
rikoksiaan rakkaudesta pahaan, vaan voittaakseen itsekkäitä
tarkoitusperiä. Ne roistot, jotka lähtevät mustan magian tielle,
tekevät rikoksensa sentähden, että he rakastavat pahaa samoinkuin
todelliset adeptit toimivat rakkaudesta hyvään. Mutta tehköön ihminen
hyvää tai pahaa, niin jatkuvat tai useimmiten, uudistuvat hänen tekonsa
ja vihdoin tekee hän ne vaistomaisesti. Siten tulee koko hänen
luontonsa joko hyväksi tai pahaksi. Ihminen, joka kiduttaa kärpästä
vain sitä kiduttaakseen ja koska se häntä huvittaa, on ehkä kauempana
pahan tiellä kuin murhaaja, joka pitää tekoaan välttämättömänä omalle
edistykselleen."
Tulin tässä ajatelleeksi, miten on suhtauduttava niiden oppineiden
ajatuskantaan, jotka kiduttavat eläimiä tieteellisiä tarkoituksia
varten. En tarvinnut lausua ääneen tätä kysymystä, sillä syvä liikutus
kuvastui kaikkien läsnäolijoitten kasvoilla ja eräs adepti sanoi:
"Kun joku kerran tulee kirjoittamaan historian ihmisten typeryydestä ja
siitä johtuvista perkeleellisistä rikoksista, niin on siinä tällä,
himomurhaajan nautinnolle perustavalla vivisektsioonilla tärkeä sija.
Siitä ei vielä koskaan ole koitunut ihmiskunnalle sanottavaa hyötyä,
mutta kyllä äärettömän paljon vahinkoa. Se on erehdyksestä johtunut ja
vie erehdykseen. Ja siitä seuraa lopuksi, että ihmisten mielet
kovettuvat ja heistä tulee perkeleitä. Jo tätä kauheutta ajatellessa
myrkyttyy ilma."
Näiden sanojen aikana olikin rajuilman kylmyys vallinnut huoneessa,
niin että minun oli vaikea hengittää. Mutta adepti viittasi kädellään
ja kohta oli taas kaikki entisellään.
Nyt johtui keskustelu valkoiseen magiaan ja eräitten tibettiläisten
adeptien ihmeellisiin voimiin. Eräs läsnäolijoista oli kerran
matkustanut heidän luonaan ja antoi seikkaperäisen kuvauksen
käynnistään siellä. Mutta, ihmeellistä kyllä ei hänen kertomansa
mielenkiintoinen kuvaus jäänyt minulle mieleen, vaan haihtui
muististani, vaikkakin kaikki muu keskustelu painui syvästi aivoihini.
En muista siitä enää mitään. -- Aamiaisen syötyä jätti imperaattori
minut naisadeptien turviin luvaten pian palata hakemaan minut
alkemiallista laboratoriota katselemaan. Seurasin molempia
suojelijattariani ihanaan puutarhaan.
Kuljimme pitkin täydessä kukassa olevien oleanteripuiden reunustamaa
kujaa ja tulimme pienelle kummulla sijaitsevalle pyöreälle huvimajalle.
Sieltä oli ihana näköala koko alueelle ja kaukana etäisyydessä
kohoaville vuorenhuipuille. Huvimajan katosta kannattivat
marmoripylväät. Mehevä muratti kierteli pylväitä pitkin ylös, peitti
rehevänä koko katoksen ja riippui taas aukeamien välistä alas.
Istuuduimme huvimajaan ja hiukan aikaa vaiettuamme alkoi ystävättäreni,
jota tahdon nimittää Leilaksi, puhumaan:
"Olen vielä sinulle velkaa selityksen siihen asiaan, joka sinua niin
näytti hämmästyttävän tullessasi luoksemme. Ihmettelit nähdessäsi
naissuvun edustajia kulta- ja ruusuristiveljesten keskessä.
Intuitsioonisi oli kyllä puhunut sinulle oikein. Sattuu todella
harvoin, että yksilö saavuttaa adeptiuden naisruumiissa ollessaan. On
kuitenkin poikkeuksia. Tiedät, ettei miehen sielunelimistö
perusteeltaan eroa naisesta, vaan jokaisessa ihmisolennossa on
yhtyneinä miehellisiä ja naisellisia aineksia. Naisessa toimivat
yleensä enemmän naiselliset, miehessä miehelliset. Mutta onhan usein
naisia, joilla on miehekäs luonne ja taas miehiä, joissa naiselliset
ominaisuudet ovat etualalla. Täydellisessä ihmisessä ovat miehelliset
ja naiselliset ainekset melkein yhtä voimakkaita, vaikkakin miehellinen
aines edustaen luonnon luovaa voimaa on hiukan etualalla, naisainesten
edustaessa muodostavaa olemuspuolta. Tämä salatieteellinen laki, jonka
selittäminen veisi meidät tällä kertaa liian syvälle luonnon
salaisuuksiin, selviää sinulle tutkiessasi harmonian lakeja. Huomaat
silloin, että molliakordi on duuriakordin vastakaiku, mutta että suurin
kauneus aina kuitenkin on duurin värinen. On paljon tällaisia
yhdenkaltaisuuksia, mutta jätämme oman älysi tehtäväksi niiden
löytämisen."
"Kun tapaat naisen ruumiissa elävän adeptin, niin voit siitä tehdä sen
oikean johtopäätöksen, että tämä luonnonvastainen asia riippuu niistä
harvinaisen vaikeista olosuhteista ja kokemuksista, joissa adeptin
viimeinen elämä oli eletty. Kasvi kasvaa nopeammin kasvihuoneen
lämmössä, kuin jos ei siitä kukaan olisi huolehtinut. Samaten voi
erikoisen suuri kärsimys kehittää henkisen kukan kasvua ja jouduttaa
kehitysalaa, joka ilman tuota kärsimystä olisi saavutettu ehkä vasta
paljon myöhemmin, jossakin tulevassa ruumistuksessa."
Tämä ilmiö herätti uteliaisuuttani ja pyysin häntä kertomaan minulle
viimeisestä ruumistuksestaan, ennen hänen tuloaan adeptiksi.
"On hyvin vaikea eläytyä menneisyyden muistoihin", vastasi Leila.
"Mutta ehkä sisaremme Helena kuvaisi omaa entistä elämäänsä."
Tähän ehdotukseen vastasi Helena hymyillen: "Mielelläni teen sen
ystävällemme, vaan minun elämäni on hyvin vähän mielenkiintoinen
suhteessa sinun elämääsi. Mutta jos ensiksi aloittaisit kertomalla
omastasi, jatkaisin minä sitten."
"Tehkäämme siis niin", sanoi Leila. "Mutta tehdäkseni asian
yksinkertaisemmaksi ja säästääksemme aikaa, näytän sinulle
kuvaesityksen astraalivalossa. Katso edessäsi olevaan pöytään."
Katselin huvimajan keskessä olevan pöydän kiilloitettuun marmoripintaan
ja näin siinä elävännäköisen kuvan taistelutantereesta. Näin
taistelevia armeijoja pistimineen ja miekkoineen. Näin paljon
ratsastajia ja jalkaväkeä, ritareita loistavissa varustuksissa ja
tavallisia sotamiehiä. Käytiin kiivasta taistelua, kuolleet ja
haavoitetut peittivät maan. Vasemmalla kädellä olevat joukot
perääntyivät, oikealla olevat taas tunkeutuivat eteenpäin. Äkkiä
ilmestyi kaunis nainen täysissä varustuksissa. Toisessa kädessä oli
hänellä miekka, toisessa lippu. Hänen kasvonpiirteensä muistuttivat
naisadeptia vieressäni. Hänet huomatessaan näyttivät vasemmalla olevat
joukot taas saavan uskallusta ja rohkeutta. Viholliset valtasi pelko.
He pakenivat vasemmanpuolisten ajamina. Voitonhuuto kaikui ja kuva
hävisi.
Sitten ilmestyi toinen kuva pöydän pinnalle. Se näytti esittävän
katolisen kirkon sisustaa. Sen täytti suuri joukko kirkon ja valtion
arvohenkilöitä, ritareita, aatelismiehiä, piispoja, pappeja ja kansaa.
Alttarin edessä polvistui täysissä varustuksissa oleva ritari. Hän
näytti olevan kuningas ja eräs piispa virkamerkkiensä koristamana laski
kultaisen kruunun hänen päähänsä. Kuninkaan vieressä seisoi tuo sama
nainen voitonriemuinen hymy kasvoillaan. Juhlallinen soitto kaikuu
kruunua laskettaessa kuninkaan päähän. Hän nousee tuhansien äänten
tervehtimänä ja sitten haihtuu kuva.
Seuraava esittää vankikoppia täyteen ahdattuna inkvisitsioonin
aikaisilla kidutuskoneilla. Siellä oli muutamia mustiin puettuja
miehiä, joiden silmissä paloi vihan tuli, -- toisia punaisiin puettuja,
nähtävästi pyöveleitä. Ihmisiä tulee soihdut käsissä ja heidän
keskessään Leila kahleisiin sidottuna. Hän katselee säälien mustiin
puettuja miehiä. Tuomari tekee hänelle joitakin typeriä kysymyksiä,
joihin hän kieltäytyy vastaamasta ja sitten alkavat pyövelit häntä
kiduttamaan. Käännän pois silmäni ja kun taas katsahdan kuvaan, on se
hävinnyt.