yksinäisyydessä vietetty elämä ei millään lailla olisi hyödytöntä, vaan
että aatteet todella olivat olemuksia, joita paljon paremmin voitaisiin
nähdä ja käsittää yksinäisyydessä kuin seuraelämän levottomassa pienten
huolien raskauttamassa ilmapiirissä.
Imperaattori vastasi taaskin ajatuksiini: "Tämän luostarimme
perustivat henkisesti hyvin valaistut olennot samojen ajatusten
elähyttäminä, joita nyt näen hengessäsi. Sentähden valitsivat
he tämän paikan salatussa laaksossa, jonka vain harvat tuntevat.
Määrättyjen alkeellisten luonnonvoimien avulla, jotka sinulle vielä
ovat tuntemattomia, loivat he harhakuvan suojelemaan paikkaa
epätervetulleilta tungettelijoilta. Täällä voivat ne, jotka sydämessään
ovat herättäneet toimintaan jokaisen sydämessä uinuvan elämänsiemenen,
kehittää tätä itua yhä edelleen parhaimpien edellytysten vallitessa.
Täällä elämme rauhassa, eroitettuina maailmasta muurilla, jonka yli
ette voi päästä. Ja vaikkakin tämän piilopaikkamme olemassaolo tulisi
tunnetuksi, olisi hyvin helppoa luoda harhakuvia estämään asiattomien
pääsyn luoksemme. Kuitenkaan emme ole ulkomaailmasta eristettyjä,
vaikkakaan emme käy siellä koskaan fyysillisissä muodoissamme.
Harjoittamalla selvänäköisyyden ja selväkuuloisuuden kykyjämme tiedämme
joka hetki, mitä maailmassa tapahtuu ja kun tahdomme tulla
personalliseen kosketukseen kanssanne, jätämme vain fyysillisen
muotomme ja liikumme astraaliruumiissamme. Käymme tervehtimässä ketä
vain haluamme ja näemme kaiken ollessamme itse näkymättöminä.
"Käymme tapaamassa valtiomiehiä, ministereitä, filosoofeja,
kirjailijoita ja vuodatamme heidän aivoihinsa hyödyllisiä ajatuksia,
ilman että he tietävät, mistä nuo ajatukset ovat lähtöisin. Jos heidän
omat mielikuvansa ja arvostelunsa ovat hyvin voimakkaita, niin eivät he
ota vastaan meidän ajatuksiamme. Mutta jo he ovat järkeviä ihmisiä,
joilla on eroittamiskykyä, niin seuraavat he neuvojamme ja hyötyvät
niistä. On totta, että jos panisimme käytäntöön tahdonvoimaamme
suuremmassa määrässä, niin voisimme käyttää ihmisiä automaatteina.
Voisimme saada heidät tekemään kaiken, minkä tahtoisimme. Vieläpä
luulisivat he seuranneensa omia johtopäätöksiään. Mutta se olisi
vastoin järjestömme sääntöjä ja vastoin sitä suurta lakia, joka
sanoo, että jokainen ihminen on oman karmansa luoja. Meille on
sallittu ihmisten neuvominen, mutta emme saa rajoittaa heidän
tahdonvoimaansa. --
"Otamme piiriimme jokaisen, jolla on vaadittavat ominaisuudet", jatkoi
adepti. "On aivan yhdentekevää, mihinkä uskontoon hän oli kasvatettu
ennenkun oli päässyt käsiksi todelliseen tietoon. Mutta tulet
huomaamaan, ettei jokaisella ole näitä ominaisuuksia ja ettei niitä
voida mielin määrin toisille lainata. Okkultistien alimmissakin
asteissa tunnetaan lauseparsi: 'Adeptia ei voida keinotekoisesti luoda,
hänen täytyy itsensä siksi kehittyä'."
"Mestari", kysyin minä, "eikö olisi hyvä niiden ihmisten, joita
kannustaa henkisen kehityksen halu, seurata teidän esimerkkiänne ja
asettua asumaan eristetyille paikoille voidakseen häiritsemättä käyttää
aikansa mietiskelyyn ja ajatusten kokoamiseen. Tiedän että nykyään on
paljon ihmisiä kaikkialla maailmassa, eri kansoissa ja eri
uskontunnustusten seuraajissa, jotka ovat vakuutetut siitä tosiasiasta,
että ympäristö, jossa ihmisten enemmistö, aikamme sivistyneet miehet ja
naiset elävät, ei sovi korkeampaan, todelliseen ja henkiseen
olemassaoloon pyrkiville. He uskovat, että kaikin se, jonka
voittamiseksi ihmiset tavallisesti tämän verrattain lyhyen elämämme
aikana askartelevat, kuten ylpeyden ja kunnianhimon tyydyttäminen,
kullan ja maallisten aarteiden kokoaminen, sukupuolielämän nautinnot,
ruumiinmukavuuden hankkiminen j.n.e. eivät voi olla todellisen elämän
tarkoitusperiä. Mutta he tietävät myöskin, että nykyinen elämä vain on
yksi osa ijankaikkisen elämämme monista ajanjaksoista ja että maallinen
elämä vain on keino määrätyn tarkoitusperän saavuttamiseksi. Sen kautta
voimme voittaa ne edellytykset, joita vaaditaan saadaksemme kasvamaan
jokaisessa ihmisessä piilevän jumalallisen aineksen, saadaksemme
kehittymään sen korkeamman elämän, sen, jota tekin elätte, korkeimman,
mitä ihminen voi saavuttaa, elämän, joka ei ole vaihdosten ja kuoleman
alainen, vaan alati jatkuva."
Adepti oli hymyillen ja kärsivällisesti kuunnellut
ihastuksenpurkaustani ja sanoi sitten: "Kun ihmiset kerran ovat kyllin
kehittyneitä voidakseen kestää eristettyä elämää, niin sallikaa heidän
tulla luoksemme. Mutta jotta ne siihen kykenisivät, on ennen kaikkea
tärkeätä heidän oppia ottamaan edes ensimäiset askeleet todellisen
tiedon tiellä. Vain ne yksilöt, joilla on tätä tietoa, voivat elää
keskenään sopusoinnussa. Niinkauan kun ihmisillä vielä on omat
arvelunsa ja mielipiteensä, eroaa heidän ajatuskantansa ja heidän
makunsa aina jonkunverran muista. Sentähden pelkään, että
suunnittelemasi sopusointuinen seurapiiri hyvinkin pian tulisi
eripuraiseksi, eikä suinkaan kauan eläisi keskenään siinä rauhassa,
jota sisäisen kehityksen saavuttamiseksi vaaditaan.
"En kuitenkaan epäile, ettei näiden epäsuotuisten olosuhteiden
vallitessa voitaisi teosofisia luostareita perustamalla eristettyihin
paikkoihin tehdä melkoisia edistysaskeleita. Jos teillä olisi
yliopistoja, seminaareja, kouluja ja seuroja, joissa opetettaisiin
totuutta, totuutta, jota ei tahraisi vuosisatojen kuluessa
tieteellisten ja teologisten erehdysten ja taikauskon kautta
kokoontunut lika, niin epäilemättä saataisiin suuria tuloksia aikaan.
Nykyisissä sivistysoloissa käytetään kahta menettelytapaa ihmisen
kasvattamisessa. Toinen käyttää välineenään niinsanottua tiedettä,
toinen niinsanottua uskontoa. Tieteen tulokset ja johtopäätökset
perustuvat havaintoihin ja logiikkaan. Logiikka on sangen hyvä
olemassa, mutta havaintokyky, jolle logiikkanne perustuu, rajoittuu
hyvin vaillinaisiin aistillisiin havaintoihin ja sentähden perustuu
itse tiedekin täydelliseen ulkonaiseen harhaan. Tiede on sentähden vain
pintapuolinen ja erehdyttävä, sillä se ei tiedä mitään sisäisestä
elämästä, joka on ulkonaisia ilmiöitä paljon tärkeämpi. Oppinne
perustavista luonnonlaeista ovat vääriä ja sentähden ovat myöskin
johtopäätökset vääriä niinpian kun ne jättävät harhan alueet.
"Älä käsitä minua väärin", jatkoi hän huomatessaan, etten täydellisesti
häntä ymmärtänyt. "En tahdo väittää, ettei nykyinen tiede tiedä mitään
siitä, mikä on asioiden ulkonaisten ilmennysten yläpuolella. Se tietää
sen, minkä se näkee ja ymmärtää, mutta se ei kykene näkemään
ulkonaisten aistillisten havaintojen yläpuolelle. Sentähden tuntee se
vain ulkonaiset vaikutukset. Se tietää hyvin vähän, tuskin mitään,
niistä näkymättömistä syistä, jotka aiheuttavat nuo vaikutukset ja
niitä mietiskellessään erehtyy se. Koska syyt eivät ole seurauksia
omista vaikutuksistaan, vaan päin vastoin vaikutukset ovat seurauksia
sisäisistä, perustassa olevista sysäyksistä, joista tiede ei mitään voi
tietää, niin ei se myöskään voi käyttää niitä perustana, joille
rakentaa lopullinen tulos aiheuttamaan loogillista johtopäätöstä. Se
tietää paljon olemassaolon pienistä yksityisseikoista, kaikkiallisen
elämäntoiminnan viimeisistä ilmiöistä, mutta se ei tiedä mitään itse
elämänpuusta, siitä ijäisestä lähteestä, josta kaikki haihtuvat ilmiöt
ovat kotoisin.
"Mitä sitten tulee nykyajan uskontoon, niin perustuu se ehdottomasti
väärään sanojen ymmärtämiseen, sanojen, joiden tarkoitus alkujaan oli
merkitä määrättyjä henkisiä voimia. Niistä eivät pappinne, eivätkä
maallikkonne mitään tiedä, koska heillä ei ole noiden asioiden oikeaan
ymmärtämiseen vaadittavia kykyjä. He kiistelevät keskenään innokkaasti
määrättyjen elämänperiaatteiden ominaisuuksista, mutta yhtä vähän
toinen kuin toinenkaan puolue tuntee syyn, mistä kiistellään. Näitä
ihmisiä rajoittaa heidän oma personallisuutensa, sentähden ovat heidän
mielestään myöskin ne kaikkialliset prinsiipit ja voimat, jotka
toimivat luonnon työpajassa, kutistuneet personallisiksi ja
rajallisiksi olemuksiksi. Se ylevä ja ääretön voima, jota ihmiset
sanovat jumalaksi ja joka on kaikkialla ja jota ilman ei mikään voi
olla olemassa, on tietämättömien käsityksessä alennettu jonkinlaiseksi
maailman ulkopuolella olevaksi jumaluudeksi. Tämän jumaluuden voivat
kuolevaiset saattaa tahtoaan muuttamaan, se tarvitsee sijaisia täällä
maan päällä ja virkailijoita, jotka pitävät huolta hänen jumalallisten
lakiensa täytäntöönpanosta. Teidän uskontonne ei ole elävän jumalan
puhdasta uskontoa, jumalan, joka elävänä voimana kaikkialla ilmoittaa
tahtonsa. Se on kuolleen ja kykenemättömän jumalan uskontoa, jumalan,
joka kuoli kauan aikaa sitten ja jätti jälkeensä legionittain
pappeja sijastaan maailmaa hallitsemaan. Sentähden ovat nykyiset
uskontojärjestelmät taikauskoa, josta itse totuus on suljettu pois.
Ääretön jumala on pantu pois ijäiseltä valtaistuimeltaan ihmisten
sydämissä ja erehtyväiset, kuolevaiset papit ovat asetettu hänen
sijalleen. Rakkaus on paennut ja pelko hallitsee ihmisiä. Kukin yksilö
hakee omaa autuuttaan ja unohtaa sentähden kokonaan toisten ihmisten
olemassaolon. Kukin yksilö tahtoo toisten kustannuksella tulla
pelastetuksi. Kukin vaatii palkintoa, jota hän ei ole ansainnut. Kaikki
ajattelevat, että eläminen on itse elämän tarkoitusperä ja vain harvat
ymmärtävät, ettei ihmiselämällä voi olla muuta kuin yksi ainoa järkevä
tarkoitus: aina tehdä hyvää. Vain se ihminen voi toivoa aina elävänsä,
joka voittaa elämän elämisen voiman, ei katoavaisessa itsessään, vaan
ihmiskunnan henkisessä olemuksessa.
"Teologianne pitäisi ensi sijassa perustua henkisen totuuden
ymmärtämiseen. Mutta missä löydät hengenmiehen, jolla on henkinen
näkemiskyky ja joka olisi kyllin rohkea uskomaan enemmän omaan
intuitsioniinsa, kuin kirkon määräämiin oppeihin. Jos hän uskaltaisi
omistaa oman näkökantansa ja sitä puolustaa, niin lakkaisi hän kohta
olemasta kirkon palvelija ja saisi kerettiläisen nimen. Meidän
'henkisenä' aikanamme jää kaikki ulkonaisen tutkimuksen varaan, eikä
kannata kehittää sydämen voimaa. Siitä seuraa, että nykyinen
sukupolvemme katselee kaikkea ikäänkuin teleskopin läpi. Se näkee,
mutta ei tunne ja siitä johtuu, että sillä on aivan väärä käsitys sekä
luonnosta, että ihmisestä.
"Ulkonainen ihminen on vain elävä elimistö tai välikappale, jonka
kautta tuo _yksi kaikkiallinen elämä toimii_. Tässä mielessä hän siis
vain on älyllinen eläin. Mutta ihmisen rakenne, erittäinkin hänen
aivonsa, ovat paljon kehittyneemmät alemman eläimen aivoja ja sentähden
kykenee ihminen olemaan maailmankaikkeuden korkeimman prinsiipin,
pyhän, jumalallisen viisaudenprinsiipin, ilmentäjä."
"Jumalallinen viisaus", huudahdin ihmetellen! "Yleisen elämänprinsiipin
olemassaolo näyttää minusta kylläkin ymmärrettävältä, koska voimme
nähdä elettyjä asioita, mutta missä tapaamme jumalallista viisautta,
tai kuinka voidaan sen olemassaolo todistaa? Emmekö kaikkialla
luonnossa näe epätäydellisyyttä? Eivätkö ihmisen tekemät teot ole
täydellisempiä kuin ne, joita sanotaan jumalan tekemiksi? Eikö ihmisen
keksimä mikroskopi ole täydellisempi kuin silmä? Tosiaankin on
ihmisjärki suurempi kuin jumalan viisaus, edellyttäen että jumalaa
ollenkaan on olemassa, joka ylimalkaan ei vielä ole tieteellisesti
todistettukaan."
Lausuin nämä sanat suuresti kiihtyneenä. Minua suretti, kun kuulin
lausuttavan väitteitä, joita ei käynyt todistaminen. Jos adeptit
puhuvat jumalan viisaudesta, ajattelin itsekseni, niin tulisi heidän
myöskin todistaa jumalan olemassaolo.
Imperaattori kuunteli rauhallisesti, kunnes sanatulvani lakkasi ja
vastasi sitten:
"Niin ajatteli perkelekin, että hänen järkensä oli suurempi, kuin
jumalan viisaus ja sentähden lankesi hän helvettiin. Jos tiede voisi
käsittää jumalan olemuksen, niin olisi se jumalaa suurempi, sillä vain
korkeampi tuntee alemman ja voi sitä oikein arvostella. Jumalallisen
hengen työt koko luomakunnassa ovat kyllin päteviä todisteita
jumalallisen hengen olemassaolosta. Se on itsessään se laki, joka
suurta kokonaisuutta hallitsee. Mutta ihmiset eivät käsitä hengen
olemassaoloa sentähden, että jumalallinen henki on hävinnyt heidän
tajunnastaan. Luonto ei ole itse jumala, se on vain jumalallisen hengen
ilmentämisen välikappale. Jos jumalallinen tajunta läpäiseisi koko
luonnon, niin olisi myöskin sen ilmeneminen kaikissa olioissa
täydellinen."
"Mutta missä tapaamme tämän totuuden?"
"Ei ainakaan hulluudessa", kuului vastaus. "Missä olisi jumalan
viisaus, ellei jumalassa? Missä olisi auringonvalo, ellei auringon
valossa? Miten voisimme itsellemme todistaa totuuden olemassaolon,
ellemme tuntemalla totuuden totuudessa? Ymmärtämättömät järki-ihmisenne
ovat kuin luontokappaleita, jotka matelevat laaksossa katseet aina
maahan luotuina. He näkevät kappaleiden värin ja tulevat ehkä
vuosisatojen kuluttua siihen johtopäätökseen, että täytyy olla jokin
yleinen valo, joka nuo värit aiheuttaa. Viisas avaa silmänsä, katselee
ylöspäin ja näkee auringonvalon, joka tunkeutuen puiden lehtien lomitse
värittää kaiken. Tämän havaintonsa tietämiseksi ei hän kaipaa
todistuksia. Näin pääsee hän silmänräpäyksessä totuudentietoon, jonka
todistamiseksi sokea järki vaivaloisia kiertoteitä pitkin
työskentelee."
Ymmärsin, että imperaattorin sanoissa piili totuus, mutta en niitä
käsittänyt. Olin aina koettanut pitää silmäni auki, mutta en senkään
kautta ollut koskaan vielä päässyt asioiden todelliseen perustaan
käsiksi. Olin nyt päättänyt kerrankin päästä selvyyteen ja pyytää
imperaattorilta avainta niihin totuuksiin, joita hän näytti minulta
pitävän salassa. En tarvinnut pukea ajatuksiani sanoihin, sillä adepti
vastasi niihin sanoen:
"Hyvä on, jos olet päättänyt oppia tuntemaan totuuden. Avaimen voin
kyllä sinulle antaa, mutta ovi on sinun itsesi avattava. Ulkonaisten
asioiden tarkastaminen ei riitä niille, jotka pyrkivät jumalalliseen
viisauteen. Sinun täytyy sitä etsiä sielusi syvyydestä, sieltä, mihin
jumaltietoisuus heijastuu, kuin kuu lotuskukkien väliin kirkkaaseen,
rauhalliseen metsälampeen. Maallinen tomu ei saa peittää sielusi
peiliä, intohimon tuulahdus ei saa liikuttaa veden pintaa, muuten
vääristyy jumalan kuva. Mutta sielu, joka on kohonnut kaikkien himojen
yläpuolelle elää ijäisessä rauhassa ja hänen valaistussa olemuksessaan
ilmenee todellisen tiedon valo. Siinä puhuu järjen ääni, hiljaisuuden
ääni."
Näiden sanojen aikana kävi lävitseni heikko puistatus. Oli kuin uusi
maailma olisi avautumaisillaan eteeni, mutta minulla ei ollut
riittävästi voimia tunkeutumaan itseäni ympäröivän sumun läpi. Tässä
sumussa nousivat taas synkät epäilykset mieleeni. Kuinka voisin mitään
etsiä sieluni syvyyksistä? Enhän edes varmasti tiennyt, oliko minulla
sielua ollenkaan. Olivathan sielutieteilijät juuri viimeisen
kongressinsa aikana todistaneet, ettei sielua ollut olemassakaan, vaan
että kaikki niinsanotut sielunominaisuudet, ajatukset ja tunteet olivat
määrättyjä fysiologisia toimintoja hermokeskuksissa ja aivokudoksissa.
"Narrit, jotka eivät löydä omaa itseään", huudahti adepti. "Me emme ole
kuolleita ruumiita, joilla on sielu, vaan olemme eläviä sieluja, jotka
asumme ruumiissa. Ja samoinkuin sielu aiheuttaa ruumiin elämän, niin
aiheuttaa jumalan henki maailmankaikkeudessa maailmansielun elämän."
Lausuessaan nämä sanat oli imperaattori astunut ikkunan luo, jonne
seurasin häntä vaistomaisesti. "Näetkö", jatkoi hän osoittaen
sormellaan vuorille päin, "tuolla on ovi, jonka kautta tulit tänne?
Keskitä koko huomiosi sinne ja koeta sisäisellä näkövoimallasi, joka on
sielun näkövoima, tunkeutua vuoren läpi."
Tein kuten hän käski ja seuraavassa silmänräpäyksessä näin itseni
nukkumassa vuoren toisella puolella, paikassa, jonne olin laskeutunut
levolle. Edessäni oli pitkällään ihmismuoto, jonka kauhukseni tunsin
omaksi ruumiikseni. Kuin ukkosen lyömänä iski päähäni ajatus, että olin
kuollut, mutta kuitenkaan en voinut sitä uskoa, sillä olihan minussa
itsessäni lihaa ja verta ja minulla oli kaikki elimet samoin kuin
tuolla kuolleella ruumiilla silmieni edessä. Olin myöskin aivan
täydellisesti tietoinen omasta itsestäni, jota vastoin tuo edessäni
makaava ruumis ei osoittanut elonmerkkiäkään. Hattu peitti kuolleen
silmät ja kumarruin sitä nostamaan. Mutta olisin yhtä hyvin voinut
koettaa käsivarsillani nostaa vuorta, sillä niissä ei ollut vähintäkään
fyysillistä voimaa. Minut täytti inhon tunne katsellessani tuota
karkean aineellista, eläimen näköistä, järjetöntä olentoa. Siihen
sekoittui kuitenkin salainen ilo siitä, että olin siitä vapaa,
vaikkakin tunsin vielä olevani tuohon ruumiiseen jollakin tavalla
kahlehdittu. Sisäinen ääni tuntui minulle sanovan, ettei toiminnan
aikani aineellisessa maailmassa vielä ollut loppunut. Vieläpä tunsin
jonkinlaista sääliä tuota avutonta ruumista kohtaan ja samassa heräsi
minussa halu koettaa uudelleen antaa sille sielu. Tunsin itseäni
voimakkaasti vedettävän tuota ruumista kohden ja tajunta tuntui
haihtuvan minusta. Silloin kutsui adeptin ääni minut takaisin ja
hätkähdin kuin puoliunesta herätessä. Imperaattori seisoi vieressäni
ikkunan luona.
"Opi nyt", sanoi hän, "eroittamaan olioiden olemus, niiden sielu,
muodoista tai välikappaleista, joissa se itseään ilmentää ja joita se
eri olemisen tasoilla käyttää toimintaansa varten. Ensimmäinen ehto
totuuteen pääsemiseksi on oppia ymmärtämään ero itse olemuksen ja sen
ilmennyksen välillä.
III.
SELITYKSIÄ
"Kuten nyt omasta kokemuksestasi tiedät", jatkoi adepti selityksiään,
"ei ihmisen sielu ole muodoton henkäys, vaan ihminen kaikkine elimineen
on sielu ja aineellinen ruumis on sen karkeasta aineesta rakennettu
puku.
"Sielun elimistö on välikappale, jonka kautta se vaikuttaa sisästä
ulospäin ulkonaiseen maailmaan. Tässä voi kaikkiallinen ja jakamaton
jumalallinen henki yksilöllisesti kehittyä, siinä alkaa se
personallisen olemassaolonsa ja saa siitä sen ravinnon, josta se luo
voimansa. Niinkauan kun ei ihminen tunne niitä toimintoja, jotka
tapahtuvat hänelle itselleen näkymättömässä elimistössään, niin hänellä
tuskin on voimaa näitä toimintoja johtamaan ja hallitsemaan. Hän on
kuin kasvi, jonka olemassaolo on riippuvainen luonnonvoimista, tuulesta
ja sateesta sekä muusta, mikä sattumalta häntä ympäröi. Sillä ei ole
voimaa kasvuaan ehkäisemään eikä myöskään sitä kiiruhtamaan. Mutta kun
ihminen on päässyt tietoiseksi oman sielunsa rakenteesta, kun hän tulee
tietoiseksi omassa elimistössään tapahtuvista toiminnoista, voi hän
niitä johtaa ja hallita ja siten ohjata kehityksensä oikeaan uomaan.
"Hän kykenee ottamaan vastaan ja työntämään luotaan sielullisia
vaikutuksia. Hänestä tulee oma Mestarinsa ja hän saavuttaa niin
sanoakseni _sielullisen paikallistuntemuksen_. Tällainen ihminen nousee
silloin yhtä korkealle yläpuolelle niiden, joilla ei ole tätä tietoa ja
voimaa, kuin eläin on kasvin yläpuolella. Eläin voi etsiä ravintoa
itselleen, voi sitä valita ja hyljätä mielensä mukaan, mutta kasvi on
paikalleen kahlehdittu ja riippuvainen ympäröivistä olosuhteista.
Tietämätön on samoin riippuvainen ympäröivistä olosuhteista, mutta
viisas määrää ne itselleen.
"Vuosisatojen aikana hallitsi niin tietämättömiä kuin oppineita eräs
määrätty taikauskon muoto. Pidettiin ihmistä täydellisenä olentona,
joka ei kyennyt sen suurempaan elimelliseen kehitykseen. Tosin
ymmärrettiin, että sen elonhenki kykeni tietojaan laajentamaan ja että
ihminen vanhempana voi oppia asioita, joita hän ei nuoruudessaan
tiennyt. Mutta itsenäistä ajattelemista ja hengentoimintaa pidettiin
mahdottomana. Se olisi ollut voimaa ilman ainetta, toimintaa ilman
aineellista pohjaa, tyhjää. Ei tiedetty, minne ihminen kokosi
voittamansa tiedot, eikä mitä hänestä kuoleman jälkeen tulisi. Ei
tiedetty tulisiko hän kuoleman jälkeen elämään toisessa tilassa ja ehkä
löytäisi suotuisamman tilaisuuden tietojen hankkimiseen vai voiko hän
kuoleman jälkeen ilman ruumista ollen ensinkään mitään oppia. Ei oltu
selvillä edes fyysillisen ruumiin tarkoituksesta.
"Tiede pani arvottomina tämänlaatuiset tutkimusaiheet syrjään.
Kannatettiin mieluummin sitä näkökantaa, joka opetti aineen täydellistä
haihtumista, kuin että olisi myönnetty luonnossa löytyvän sellaista,
mitä ei vielä tiedetty. Teologien levittämät selitykset eivät olleet
sen tyydyttävämpiä kuin tiedemiestenkään, sillä he uskoivat tai olivat
ainakin uskovinaan, että ihminen oli täydellinen olento. Hän oli
täydellisyyden tilassa lähtenyt luojan kädestä ja oli ennen tekemiensä
pahojen tekojen tähden kahlehdittu tälle planetalle. Oltiin sitä
mieltä, että jos ihminen jumalattoman elämän jälkeen kääntyisi
hurskaasen elämään, voittaisi hän syntiensä anteeksiannon sekä jumalan
suosion. Täten tulisi hänestä kuoleman jälkeen korkeampi olento. Hän
astuisi paratiisiin ja eläisi edelleen lakkaamattomassa ilossa.
"Jokainen itsenäinen ajattelija meidän aikanamme huomaa, etteivät
tällaiset teoriat voi tyydyttää vilpitöntä totuudenetsijää. Mutta
tällaisia olettamuksia ei silloin voitu tosiksi todistaa ei myöskään
vääriksi, eivätkä ihmiset yleensä siihen aikaan ajatelleetkaan.
Siitähän he maksoivat tohtoreilleen.
"'Salaisen opin' julkaisemisen jälkeen joutuivat niin hyvin
tiedemiesten kuin teologien mielipiteet perusteitaan myöten horjumaan.
Yhä yleisemmin ruvettiin tunnustamaan totuus, jota vanhan ajan viisaat
kunnioittivat, vaan jonka nykyinen aikamme kokonaan oli unohtanut,
nimittäin se, että ihminen ei ollutkaan täydellinen olento. Hän ei
olekaan ainaisesti paikalleen jäämään kirottu, vaan on hänen ruumiinsa
ja henkensä alituisten uudistusten ja vaihtelujen alainen.
Tunnustettiin myöskin, että minkäänlaista uudistusta ei voi olla ilman
ainetta, koska ei voimaa ole ilman ainetta. Tiedemiehille todistettiin,
että tiede tuntee hyvin vähän sitä salaperäistä olentoa, jota sanomme
ihmiseksi, että se tuntee vain häntä koskevia ulkonaisia ilmiöitä,
hänen kuortaan, mutta ei mitään siitä elävästä voimasta, joka toimii
fyysillisen ruumiin naamion sisäpuolella. Julkeille teologeille, jotka
uskottelivat, että ihmisen menestys riippui heidän siunauksestaan
tai kirouksestaan, todistettiin, että oikeus on eroittamaton
jumalkäsitteestä ja että vain jumala on kuolematon. Järjelle
todistettiin logiikan avulla, että jumala on jumalhengen olemus
ihmisessä ja että se yksin voi elää eteenpäin, kun ihmisen kaikki
alemmat ja epätäydellisemmät ainekset ovat haihtuneet. Ihminen, jossa
ei jumala ole jumaluudentilassa ei voi ruumiin kuoleman jälkeen hypätä
korkeampaan piiriin, -- piiriä, joka ei vastaa hänen elämänaikana
saavuttamaansa kehitystä.