* * * * *
Minä ostin kotimatkalla aikataulun ja olen laskenut mitä kolmannen
luokan piletti maksaa parhaan ystäväni asemalle.
Minä aion tehdä itseni ylen naurettavaksi.
Parin vuoden kuluttua tulen kyllä sydämellisesti ivaamaan itseäni,
ellen minä vanhemman neidin näkökannalta siveellisellä ja
ymmärtämättömällä vakavuudella tuomitse nuoruuteni hämmennyksiä.
Juna lähtee yhden ajoissa päivällä -- puoli vuorokautta ja minä olen
poissa. Minä istun nyt täällä ja katselen ympärilleni huoneessa, jossa
Pohjoistullinsakilla on ollut kotinsa, köyhä ja puutteellinen, mutta
sittenkin pieni tuki maailmaa vastaan, jossa toinen on etsinyt tukea
yksinäisyyttä vastaan vieläkin yksinäisemmän luona.
Minä ajattelen Emmyä, joka kohta muuttaa itsekseen huoneustoon,
jossa hänen ei paljon tarvitse vuokrasta huolehtia. Minä ajattelen
Eevaa, joka sileine sormuksineen ja pyyhinliinoineen ja "minun
mielestäni uusihopea on kyllin hyvää" uskoo tietävänsä mitä rakkaus
on, ja joka raottaa ovea, jonka hän väittää johtavan seitsemänteen
taivaaseen. Babya, oi pientä Babylasta, jolla on niin paljon tuskaa
ja levottomuutta edessään ja käy sitä kaikkea vastaan niin pienenä ja
varustamattomana, joka tulee suremaan minua ja Sakkia, kun hän muuttaa
sokerileipurille ja ikävöiden silmäilemään taapäin meidän iloisia
päiviämme ja huolekkaita päiviämme ja kaipaamaan niitä kaikkia.
Ja itseäni, minun kun on lähdettävä keskellä kuukautta, palkka _ei_ ole
etukäteen, ja tehtävä skandaali pelastaakseni -- mitä? -- kunniani,
en juuri omaatuntoa kuullen, vaan jotakin epämääräistä, jota minä
nimitän itsensävarjelusvaistoksi. Se on hyvin heikosti toimittu ja
naurettavasti, mutta ainoa mahdollisuus.
Ajattelen Puttea, pitkää poikaani, jonka puolesta minä olen niin
levoton täällä Tukholmassa.
Minä ajattelen Tukholmaa, jota olen rakastanut kunnioittavalla ja
vastavuorottamalta rakkaudella, vaikka vain olen nähnyt siitä kuoren,
joka on joka miehen omaisuutta, ja niin vähän kaikesta kauniista
ja opetusrikkaasta ja salaperäisen synnillisestä, jota se kätkee.
Ja myöskin tänä hetkenä, jolloin minä niin sanoakseni käännyn
kulmasta elämässäni, en voi olla harmittelematta sitä, että koko
Tukholma-aikanani olen ollut vain kolme kertaa teatterissa, joista
kerran päiväkonsertissa, enkä kertaakaan oopperakellarissa.