Baby lemmikkini!
Kiitos pitkästä ja haikeasta kirjeestäsi. Minä tahdon sen
johdosta opettaa sinulle jotakin, ja se on, ettei pidä kiinnittää
sydäntään mihinkään, joka kuuluu tähän maailmaan, kaikkein vähin
minuun. Lapsi, pienoinen, minä olen uskoton rakkaudessa, niinkuin
niin monet muut naiset ja miehet myöskin, minä väsyn kaikkeen
ennemmin tai myöhemmin, yksinpä Tukholmaankin ja konttorissa,
istumiseen. Tiedän kyllä, armas, ei se käytöstäni puolusta, että
lähdin ilman valmistuksia ja hyvästi sanomatta ja olin vain
poissa, kun te tulitte talouskoulusta kotiin. Mutta erohan siitä
jokatapauksessa olisi tullut, silloin tai maaliskuun viimeisenä
päivänä, ja minä en mielestäni voinut kestää olla hajaantumisessa
mukana ihan päästä päähän. Minä olen pitänyt teistä niin
paljon, niin, ja sittenhän oli tuo sairaan ystäväni lähettämä
sähkösanoma, josta minä kirjeessäni mainitsin.
Minä olen nyt sellaisessa paikassa, jossa ei ole puhelinta eikä
konttoria eikä mitään mihin me olemme tottuneet, ja ilma on aivan
toinen kuin Vaasan kulmakunnalla. Olen erään tilanomistajan
luona, jonka rouvan ystävyyden minä kerran voitin antamalla
rukkaset eräälle miehelle, jota hän ei kuitenkaan saanut, ja
nyt hänellä on pienet, uudet kevätkaksoset, niin että saatat
arvata, että hän kiitti Jumalaa siitä, että minä tulin, jolla
ei niitä ole ja olen esteetön käyttämään kaiken puolenvuoden
aikana Tukholmassa säästämäni lihasvoiman hoitaakseni heidän
pesuvaatteitaan, jotka olivat tarkoitetut yhdelle, _niin
että sinä voit arvata_, ja lämmittämään heidän maitonsa ja
kaikenlaiseen muuhun.
Sinä kyllä ihmettelet kaipaanko minä Sakkia ja sen luolaa ja sitä
minä teen, mutta minä en ikävöi takaisin sinne.
Minun oikea paikkani ei ole kirjoituspöydän ääressä ja kynä
ei ole minun aseeni. Taivas, kuinka minä nautin saadessani
tehdä työtä molemmin käsin, koko ruumiillani, kantaa sankoja
ja retuuttaa tenavoita, silittää pieniä paitoja -- tietäisitpä
kuinka somia -- ripustaa pyykkiä kuivamaan ja nähdä kuinka
lumi sulaa metsässä! Minä nousen ylös aamuisin, muhennan luita
kanoille, minä juoksen kellarissa ja ullakolla, minä valmistan
sairasruokaa, minä aherran enemmän kuin jos olisin naimisissa
tässä talossa, minä en ajattele mitään, ja totta totisesti
hipiäni on tullut paremmaksi. Mitään varmoja suunnitelmia
minulla ei ole, ainoa mikä minua panee miettimään on Putte.
Tiedäthän että hän on sellainen erinomainen poika, vaikka hiukan
hermostunut luokalla ja rehtori sanoo, että häntä olisi hyvin
hellästi ohjattava. Mutta kuinka minä voisin hankkia pojalle sitä
Tukholmassa. Minä haluaisin siirtää hänet jonkun pienen kaupungin
oppilaitokseen ja pitää koulutaloutta 6 tai 7 muulle pojalle,
mutta tätä kaikkea ei ole suinkaan helppo järjestää. Saapi nähdä
syksyllä!
Niin saa nähdä syksyllä! Kuinka on Sakilla silloin?
Eeva, alkakaamme nyt parhaiten onnistuneella meistä, on
onnellisena jossakin Vaasan kulmakunnalla nuoruutensa rakkauden
kanssa, joka minua ei ollenkaan miellyttänyt, mutta sehän on
samantekevä, kun Eeva itse huomasi kaitselmuksen ilmeisen
etusormen siinä, että hänellä niinkuin Eevallakin oli ruokaliput
Stureruokalassa.
Emmy, niin, sopiipa väitellä siitä, eikö hän sittenkin tule
olemaan onnellisin meistä kaikista, koska hän silloin
arvatenkin on läpikäynyt viimeisen suuren yllätyksen tai
pettymyksen. Poloinen vanha Emmy, hän oli aina meistä se, joka
oli ajatuksiltaan hitain, joka tiesi vähimmän ja oli enin
proosallinen. Ja kohta tietää hän enemmän kuin kaikki maailman
oppineet yhteensä.
Lopuksi, olet sinä, Baby-lapsi, jonka varalle minä sain ihan
erityisen sydämen, sinä yksin olit niin avuton ja hyvä, ja minä
en juuri ole kumpaakaan. Voithan arvata hämmästykseni, kun sinä
kirjoitit, hakeneesi minun entistä paikkaani tuomarilta, ja että
hän oli taipuvainen antamaan sen sinulle.
Olihan se julman hauskaa sinulle ja _tavaton onni_, että sinä sen
sait, vaikka oli niin monta hakijaa, ja varsinkin kun sinä et
osaa koneella kirjoittaa etkä ole juuri tottunut kirjevaihtoon.
Sinulle ei kai koskaan ole juolahtanut mieleen, että voipi olla
niinkin, että hän ulkomuotosi takia kohdistaa huomionsa sinuun?
Ei ole? Ei, sellaistahan ei mielellään ajattele, kun on kysymys
konttoripaikasta! Ollaan sitä mieltä, ettei sillä asialla ole
mitään sen kanssa tekemistä, vai kuinka? Ja saattaahan varsin
_hyvin_ niin olla, ettei se _ollenkaan_ ole se asia, mutta
tiedäthän sinä, että kun sinä vain _lähetit_ todistuksesi, ei
juuri kukaan _niihin_ kiinnittänyt huomiotaan!
Minä en ollenkaan tahdo kieltää sinua ottamasta paikkaa vastaan,
sillä konttoriaikahan on sopiva, ja hän _humaani_ päällikkö,
ja hän tulee varmasti pitämään sinusta _hyvin_ paljon. Niin
ystäväiseni, jos hän tahtoisi pitää sinusta toden teolla, niin
ettei hän tulevaisuudessa koskaan kiintyisi kehenkään toiseen,
niin ei _kukaan_ iloitsisi siitä enemmän kuin minä, sillä hän on
käytökseltään hyvin miellyttävä ja rakastettava ja ulkonäöltään
myöskin tavattoman hieno ja kaunis.
Tämä kuulostaa kai aivan joutavalta, kun on vain kysymys
paikasta, mutta voithan arvata, etten minä sitä vallan
aiheettomasti sano, sillä minähän olen vanhempi ja olen vähän
yhtä ja toista kokenut. Mutta minä en ole varma siitä, että
sinä voisit huomata hänen tarkoitustaan niin hyvin kuin minä.
Sinulla ei ole vielä oikeus olla niin viisas kuin minä olen.
Siksi tulee vasta, kun on tapahtunut jotakin, jota sinä et vielä
ole kokenut. Minähän en ollenkaan tiedä onko hän puhunut sinulle
minusta, no niin, siihenpä hänellä ei aihetta olekaan, ja jos
hän onnistuu saamaan minun paikalleni sinut, kaksikymmenvuotiaan
pehmeine kiharoinesi, niin luulen, että hän tulee iloitsemaan
siitä, että minä lähdin, vaikka hän kuuluu alussa olleen vihainen
ja sanoneen, että minä käyttäydyin kuin piika, joka "lähtee"
paikastaan.
Niin, niin, nyt sinä joka tapauksessa teet, niinkuin itse tahdot,
hyvät neuvot ovat olemassa vain halveksittaviksi. Mutta tiedäthän
kuitenkin olla varuillasi, kun hän tulee viehättäväksi, niinkuin
hän voi olla. Näetkös, seikka on se, että hän ja sinä katsotte
asioita niin peninkulmittain eri tavalla, mutta sen hän sinulta
alussa salaa. Ja jos sinun täytyy muuttaa pois sokerileipurilta
ja asua taas vuokralla, niin muistathan, lemmikkini, että
perhe-eteisen moraalista tukea ei ole halveksittava.
Sinä, jos hän jonkun kerran puhuu minusta, sattumalta, voit
kernaasti antaa minun tietää, mitä hän minusta ajattelee, vaikka,
armas, se on samantekevä, minä joudun kyllä yhtä unhotetuksi kuin
kaikki muut, joita hän... minä tarkoitan, joilla on ollut toimi
hänen luonaan... Varsinkin jos sinä tulet sinne, ymmärräthän. Ja
niin käy, minä tunnen sen. Kas vain, että se olet juuri sinä!
Mutta minä voin niin hyvin ymmärtää, että juuri sinun näkösi
miellyttäisi häntä.
Ja nyt, pikku Baby, paneudun minä nukkumaan. Minulla on niin
kapea sänky, että tuskin mahdun siihen itseni kanssa vierekkäin,
mutta siitä huolimatta nukun minä heti joka-ainoa ilta.
Ruumiillisen työn siunaus!
Hyvästi, pienoiseni. Allah olkoon kanssasi! Milloin luulet hänen
järjestävän niin, että taas saamme tavata?
Sinun Elisabeth.
Muistatko, kun Emmy muutti sairaalaan, ja minun piti telefonoida,
että he noutaisivat hänen tavaroitaan? Sinä olit aivan
aamupuvussa, niin olin minäkin ja samoin Eeva, ja kun minä pyysin
numeroa huusit sinä minulle: Muista, että pyydät naimisissa
olevaa kaupunginlähettiä!
No niin, ystäväiseni, en tahdo hämmentää puhdasta sieluasi,
mutta tuleva päällikkösi _ei suinkaan ole naimisissa oleva
kaupunginlähetti_! Kaukana siitä.
Viimeisen kerran.
Pegg.