Joulukuun 4. pnä.
Sujuu turhan nopeasti joulua kohti. Tehdäkseen selväksi taloudellisen
tilanteen laati Eeva eilen näin kuuluvan kiertokirjeen:
Sakki kutsutaan kokoukseen lauantai-iltana neuvottelemaan
sisäpoliittista laatua olevista asioista.
Me kokoonnuimme varhain ja miehissä. Puheenjohtaja, Eeva, makasi
turkkilaisella leposohvallaan. Emmy istui suoraan ylös- ja alaspäin
ja minä sohvannurkassa Babyn pieni pää polvellani. Silittäessäni
hänen hienoja kiharoitaan ja kuumia poskiaan ihmettelin itsekseni,
minkälaisen menettelytavan notaari päättäisi valita sen jälkeen, kun
Baby oli suututtanut hänet bostonklubissa tiistaina. Jaksaako hän viedä
eteenpäin hyökkäyssuunnitelmaa ja ryhtyä esiintymään vaipuvana nuorena
herrana, joka ojentaa kätensä tarttuakseen pelastavaan enkeliin, tai
onko hän kohauttava olkapäitään ja tanssiva bostonia toisen kanssa?
Minä toivoin luonnollisesti jälkimmäistä, mutta ihmettelin vain,
pitäisikö minun valmistaa Babya ensinmainitunkin mahdollisuuden varalle.
Suvaitsevatko läsnäolevat päättää, että sammutamme lamput, ennenkun
ryhdymme neuvotteluihin? kysyi puheenjohtaja. Paloöljy on noussut.
Ehdotus meni vaikeuksitta läpi ja, kun se heti oli toteutettu, jatkoi
Eeva:
-- Minä olen kuuluttanut tämän kokouksen ollaksemme tilaisuudessa
katsomaan hätää suoraan silmiin. Aluksi: montako päivää on kuukaudesta
jälellä? Kaksikymmentäkuusi. Niin, nuo kolmekymmentä viimeistä päivää
ovat aina pahimmat, niinkuin jokainen tietää.
-- Päivittäiseen ranskanleipään rahasto kyllä riittää, sanoin minä,
mutta tämän kuun suhteen on pahin seikka se, että on joulu, ja silloin
saa niin hävittömiä vaatimuksia. Ja minulla on Putte, tytöt! Sitä ei
ole teillä.
-- Soisimme meillä olevan, sanoivat he kaikki yhteen ääneen, ja minun
täytyy hyökätä ylös suutelemaan heitä.
-- Voimmehan toki säästää siihen jotakin etukäteen, sanoi Emmy. Minusta
on voi aina ollut tarpeetonta, kun on niin oivallista margariinia
saatavissa.
-- Pellerinin margariini on parasta, mutta ostakaa aina Zenithin, sanoi
Eeva hieman väräjävällä äänellä. Eikö meidän pitäisi ostaa vanhaa
leipääkin vai mitä arvelet?
-- Niinhän me aina teemmekin, kun sitä on, mutta useimmiten käy se
kaupaksi jo päivällä, vastasivat Magnhild ja Emmy.
-- Ei, tämä ei ole oikea tapa, sanoin minä, sivutuloista on enemmän
hyötyä. Kellä on joku ehdotus?
-- Sakki on ikimuistoisista ajoista asti tavannut ommella hienoja
käsitöitä ja panna toimeen pieniä laittomia arpajaisia, sanoi Eeva.
Meidän olisi vain pitänyt alkaa varemmin, mutta parasta on, että
ryhdymme siihen heti paikalla. Jospa sentään olisimme ajatelleet sitä
aikaisemmin, niin olisimme rikkoneet koko lepopäivän huomenna ja
ehtineet saada aimo lailla tehdyksi.
Minä sanoin, että olin ajatellut saada liinavaatteiden nimeilyä
Pohjosmaiselta kompanilta ja sitten ottaa virastossa ylimääräistä työtä
pari tuntia joka iltapäivä.
-- Minä tahdon ommella oikeita joululahjoja ja lahjoittaa ne, sanoi
Baby hiukan surkeana.
-- Babylla on vaarallisia tarkoituksia, sanoi Eeva, mutta hänelle
on annettava anteeksi hänen suuren nuoruutensa takia. Sitä paitsi,
pienoiseni, lisäsi hän viekkaasti, on notaarilla jo kolme sohvatyynyä,
yksi sininen ja kaksi vihreää.
-- Eipä olekaan! -- Baby lennähti ylös innoissaan ja suuttuneena.
Hänellä on vain pieni keltainen, ruma, vanha -- -- --
-- Vai niin! sanoimme me miettiväisesti ja vakavasti, ja Baby
vaipui äkkiä kokoon pieneksi ryttyiseksi kasaksi lattialla etsien
lattiapalkeista rakoa kadotakseen.
-- Kas niin, sanoi Eeva, nyt ilmoitan kokouksen päättyneeksi. Sytytä,
Baby, minun pitää parsia lapasiani.
Hänen ei olisi tarvinnut olla hienotunteinen, sillä samassa soitettiin
eteisenkelloa.
Siinä mielessä, että se oli Putte, syöksyin minä iloisena ulos avaamaan.
Minä olin romahtaa selälleni kun huomasin että siellä oli minun
kihloissa oleva Rantatienserkkuni varustettuna sulhasella, joka on
opettaja eikä ole koskaan rakastanut ketään muuta. Minäpä en ole
niin suuresti hämmästynyt sitten sen päivän, jolloin älysin että hän
suostui siihen, että serkkuni tahtoi saada hänet. Heidän äänensä
kuultuaan haihtuivat tytöt sisähuoneisiin, ja minä sain vieraan sisälle
ja istutetuksi sohvaan vastapäätä: Miehet elkööt millään tekosyyllä
asettuko naisten vaunuun. Mutta se ei huvittanut häntä, huomaantui
kyllä, että hän oli jo pitkälle solunut: he menevät naimisiin ensi
kuussa. Meillä oli kauhean ikävä, ja Görel ja minä venyttelimme
loppumattomiin hänen avioliittonsa G:tä t.s. kapioittensa nimeilyä.
Minä kysyin antaisiko hän minulle tilauksen käypään maksuun, ja
silloin huomasin hänen olettaneen minun auttavan häntä ilmaiseksi ja
kunnian vuoksi. Hänellä, näes, on itsellään niin vähän aikaa omistaa
asialle, hän käy aatelisella perheenemäntäkursseilla. Hän näytti
minulle sanomalehtileikkelettä soittoprinsessan kapoista -- katsos,
tällaiset pitäisi olla. Minä ajattelin vanhaa leipäämme ja Zenithin
margariiniamme ja sosialistoiduin, ja juuri samassa tuli Eeva sisään,
se kultanen.
-- Ooh, anteeksi, onko täällä vieraita? Tahdoin vain kysyä, Elisabeth,
tiedätkö sinä missä se leipäpussi on, jossa minä säilytän vanhoja
leivänkuoria, Skansenin eläimiä varten? Aijon mennä sinne huomenna.
Minä silmäilin nopeasti sulhasta ja Göreliä, edellinen tuijotti
vain Eevaa, joka oli kovin siro, niinkuin ainakin, pienine pehmeine
vartaloineen ja ruusunlehtihipiöinen, mutta Görel tuijotti vain
sulhasta.
-- Hyvä Eeva, sanoin minä selvästi, oletko kysynyt Magnhild'iltä?
Tiedän, ettei hänellä juuri ole ollut rahaa viime aikoina, senjälkeen
kun hän puolipohjautti kenkänsä.
-- Onko hän syönyt ne? No niin, kernaastihan hän ne sai, vastasi Eeva
muuttamatta muotoaan; minähän olin säästänyt ne häkissä oleville
pienille nälkäisille eläimille, niin että samahan tuo on.
-- Näettekö nälkää, kysyi sulhanen huvitettuna.
-- Emme, kuulettehan ettemme näe nälkää niin kauan, kun leivänkuoret
kestävät -- -- --
-- Mutta, Sven kulta, ne laskevat vain leikkiä, suuteli Görel työntäen
päänsä sulhasen kainaloon, niin että muuan sulka kutitti hänen
kasvojaan.
-- Görel, sanoin minä ankarasti, on jo aika sinun saada tietää, ettei
koko Ruotsin kansa puolipohjaa kenkiään Ranskassa niinkuin sinä
ja täti. Minusta tuntuu todellakin, että kun sinulla on sulhanen,
joka on uudistuttanut pienen prinssin kasteenliiton ja julkaissut
virsikirjaehdotuksen -- -- --
-- Hyvä Elisabeth, sanoi sulhanen ja katsoi puhuessaan Eevaa, mistä
ajasta aikain olet sosialisti.
-- Siitä asti kun aloin koettaa elättää itseäni, sanoin.
-- Sentähden ei naisten tulekaan elättää itseään, ratkaisi hän.
-- Aivan oikein, sanoa tokaisi Eeva ja nipisti minua huomaamatta
käsivarteen, heidän tulee kuulua miehelle, joka on heidän isäntänsä ja
herransa.
-- Minä haluaisin ehdottaa, sanoin minä ja nipistin takaisin, että he,
sen sijaan että kuuluvat yhdelle miehelle, kuuluisivat vastaavalle
määrälle miehiä!
-- Hyväksyttävä tapa ratkaista naiskysymys, sanoi sulhanen ja taputti
omaa yksityistä ratkaisuaan selkään.
Eeva ja minä annoimme toisillemme merkin Görelin sulkien suojassa,
ja niin houkuttelimme hänet liukkaalle jäälle. Görelin vilpittömästi
ihaillessa piti hän opettavaisen esitelmän siitä sijasta, johon naisen
erityisesti ja oikullisen lahjakkuutensa perusteella kaitselmuksen
tarkoituksen mukaan pitäisi luomakunnassa asettua.
Kun he olivat menneet, piti Eeva luennon ja jäljitteli häntä
suuremmoisesti, ja joka kerta kun hän annettuaan bassoäänellä
letkauksen naiselle sanoi: "Mutta poikkeuksia on olemassa"
lohduttavalla liikkeellä, joka käsitti meidät toiset, saimme me oikeita
naurukohtauksia. Baby väitti, että hänen suunsa väsyi.