_Kaisu_ (yksin, katselee Eeron jälkeen). Kyllä on aika hulivili! Ja
kaikki tytöt ovat häneen pahasti pihkaantuneet. Mutta kukaan meistä ei
tiedä, kenestä hän välittää. — Vastikään hän pyöritteli minua ja heti
juoksi Annan pakeille. Kyllä on mies — (Lähtee sisään.) Mutta ei häneen
suuttua voi. (Menee.)
_Eero_ (tulee Annan kanssa oikealta). Anna rakas! Miksi olet tuollainen
mörökölli? Päivällä hymyilit kuin mansikkamätäs, mutta nyt et edes
kurkistakaan minuun.
_Anna_. Sinä kyllä sen sijaan kurkistelet.
_Eero_ (kurkistaa Annaan). Niin — tietysti —
_Anna_. Liiaksikin.
_Eero_. Sinuako?
_Anna_ (itkemäisillään). Luuletko, etten nähnyt, kuinka hetki sitten
pyörittelit Kaisua ja — ja heti sen jälkeen tulit minulle sanomaan,
ettet pidä kenestäkään muusta kuin minusta —
_Eero_ (lohdutellen). No, mutta — Anna hyvä! Oma tyttöni — rakas!
Täytyyhän ilon päästä irralleen — minä en voi hillitä itseäni —
sellainen olen ollut eilisillasta asti, jolloin lupasit minulle pikku
sydämesi ja — ja sentähden pyöräytin Kaisuakin — ja (pyöräyttää Annaa)
tahtoisin pyöritellä koko taloa —
_Anna_ (nyrpeillään). Anna olla!
_Eero_ (vakavammin). Kuule, Anna! Vaikka saisin koko pitäjän tytöt,
niin heidän kaikkien joukosta hakisin oman pikku Annani. (Syleilee
Annaa.) Sinä yksin — ei kukaan muu! (Irtautuu.) Mutta eihän se niin
hullua ole, jos mieleni on reipas ja iloinen. En minä voi kulkea alla
päin, pahoilla mielin. Ja kuinka voisinkaan, kun minulla on tuollainen
— (ottaa Annaa kädestä) — tuollainen — Herra jesta millainen sinä olet —
_Anna_ (heltyen). Kyllä sinä osaat! — Mutta kuulehan nyt pari
vakavaakin sanaa! Mistä ne sinun ilosi tietävät! Voivat luulla —
_Eero_. Ketkä?
_Anna_. No, tytöt — Kirstikin ja Leena ja Liisa ja — Kaisukin. Sinun
täytyy olla heitä kohtaan vähän vakavampi, muutoin voivat luulla, että
olet rakastunut. Ja sehän olisi kovin ikävää, sillä Kaisukin on hyvin
herttainen ja kiltti tyttö. — Ajatteles, että Kaisu ja Junnu ovat
olleet jo kauan hyvissä väleissä keskenään, mutta viime aikoina ne ovat
näyttäneet alkavan rikkoutua.
_Eero_. No, jos ei muusta ole kysymys kuin minusta, niin minä
kyllä laitan heidät hyviksi jälleen. Siihen voit luottaa! — Mutta
(vakavammin) mitä luulet isäsi sanovan, kun saa kuulla, että me pidämme
toisistamme? Sinä olet rikas talon tytär, ja minä olen saman talon
päiväpalkkalainen. Minä melkein luulen, että hän ajaa minut maantielle.
_Anna_ (iloisesti). Isähän pitää sinusta hyvin paljon. Ja minähän olen
vain tottelevainen tytär tehdessäni kuten hänkin.
_Eero_ (riemastuu). No, kas noin sitä pitää! Riemulla tämä maailma
voitetaan — ei itkulla eikä surulla. (Laulaa.)
Surun päiviä viettämään
sa olet liian nuori —
Surkoon suuri kukkula
ja surkoon suuri vuori!
_Anna_ (laulaa).
Mull' on sydän lemmestä,
se on lempeä ja hellä.
Ei se tahdo itkeä,
se tahtoo hymyellä.
_Eero_. Oikein, Anna! Noin sitä pitää! — Isäsi kyllä suostuu, kun
näkee, kuinka paljon me pidämme toisistamme.
_Anna_. Ja veljeni puolustaa meitä, eikö totta?
_Eero_. Tietysti! Villen kanssa minä jo olen selvillä kaikesta.
_Anna_. Niin — Ville onkin aina ollut niin hyvä. Ja siitä minä heti
päätin, että sinäkin olet hyvä.
_Eero_. Kuinka?
_Anna_. No, kun te heti tulitte niin hyviksi ystäviksi. Oltuasi pari
päivää täällä olitte jo kuin veljekset. Siksi kai isäkin alkoi sinusta
pitää.
_Eero_. Niin, niin! Villellä ja minulla oli vähän niinkuin yhteisiä
asioita.
_Anna_ (uteliaasti). Yhteisiä? Mitä asioita?
_Eero_. No kas, kun Alatalon Elsa on orpo ja kanttori on hänen
holhoojansa, ja kun sitten —
_Anna_. Mitä sitten —?
_Eero_. Kanttori kun tuntee minut, niin minä olin — puhemiehenä
Villelle.
_Anna_ (pitkään). Vai niin! (Hellästi.) Etkä puhunut silloin itsellesi!
Voivoi! Kyllä sinä minua sitten rakastat. (Kuuntelee.) Hoo! Sieltä
tulee joku — maantiellä — (Menee katsomaan portista.) Se on siltavouti
Töyry —
_Eero_. Mikä?
_Anna_. Siltavouti — kruununmies. Minä menen sisälle. (Puristaa Eeron
kättä ja menee tupaan.)
_Eero_ (menee katsomaan). Se on tosiaankin siltavouti Töyry! Mitä — jos
hän tuntee minut!
_Töyry_ (tulee vasemmalta, -puhuu vähän nenäänsä). Onko isäntä kotona?
_Eero_ (kääntyy poispäin). Kyllä minä luulen.
_Töyry_. Onko Anna myös kotona?
_Eero_ (äkkiä). Kuinka niin?
_Töyry_ (ihmettelee vastausta). Kuinkako niin? — Minä kysyn, onko Anna
myös kotona? (Itsekseen, tarkastaen Eeroa.) Luulen ennenkin nähneeni
tuon rengin. (Kovaa Eerolle.) No, saanko vastauksen?
_Eero_ (hieman hämillään). Luulen, että hänkin on kotona.
_Töyry_ (tarkastaa terävästi Eeroa). Sinä vain luulet? Oletko talon
väkeä? En muista nähneeni sinua ennen — täällä.
_Eero_ (itsekseen). Se oli todellakin aivan toisessa paikassa, se.
(Ääneen.) Tulin tänne alkuvuodesta.
_Töyry_. Vai niin. (Itsekseen.) Puheensa tuntuu tutulta, vaikka en nyt
voi muistaa. Eipä minulle tällaista usein tapahdu omassa piirissä.
(Kääntyy menemään.) No, saanpahan isännältä kuulla. (Menee sisään.)
_Eero_ (yksin). Olipa onni, ettei hän tuntenut minua — olisi kaatanut
kaikki tuumani. — Mutta mitä hän täältä tahtonee — ja miksi kysyi
Annaa? Eiköhän tuo peijakas vain kulje naimapuuhissa! (Nauraa.) Niinpä
melkein luulen. (Laulaa.)
Kun sinä kultani kahvia keität,
niin keitä kattilalla,
(viitaten veitikkamaisesti tupaan päin)
kun ensi kerran kävelen
sun kammaris lattialla.
_Junnu_ (tulee sisältä). Sinua vain laulattaa, sinua, Eero!
_Eero_ (taputtaa häntä olalle). No, niin tekee — aivan riivatusti. Eikö
sinuakin? Lauletaanpas yhdessä, niin meitä on kaksi!
_Junnu_. Jos minä olisin sinun housuissasi, niin en enää seisoisi
täällä hoilaamassa, vaan huilaisin käpälämäkeen, jotta kantapäät
vilkkuisivat.'
_Eero_. Käpälämäkeen? Miksi?
_Junnu_. Miksikö? Etkö sitten tiedä, että siltavouti on siellä isännän
luona?
_Eero_. Kyllähän minä sen —
_Junnu_. No — lähde sitten, ennenkuin hän saa sinut kiinni.
_Eero_ (liukkaasti). Kiinni minut? Kuules, Junnu! Selitäppäs koreasti,
mitä sinä tarkoitat neuvoillasi.
_Junnu_ (epävarmana). Minä tarkoitan — tarkoitan vaan, että voit mennä
niin pitkälle kuin hakoviitaa piisaa —
_Eero_ (hymyillen). Niin kai sinä tahtoisit.
_Junnu_. Ehkäpä kyllä — pistä nyt vain jalat kainaloosi — minä
tarkoitan, että saat mennä tiehesi — ymmärrätkö?
_Eero_. Ja ymmärrätkö sinä, mitä minä tarkoitan?
_Junnu_. En — en!
_Eero_. Että minä pysyn paikallani, minä.
_Junnu_. Pistä vaan käpäläsi satimeen, sama se minulle! — Mutta
ystävänä voin vielä sinulle sanoa, että sinua pidetään täällä
epäiltävänä miehenä.
_Eero_. Epäiltävänä? Kuinka niin?
_Junnu_. No, että sinä peijaat ja puijaat — ja — ja — kaikki tytöt
pelkäävät sinua — ja — ja — (työntäen suustaan) — sinä olet itse se
musta kiusaaja!
_Eero_ (nauraa). Niinkö sinäkin luulet?
_Junnu_. Minä en oikein tiedä, mitä luulen, mutta — näetkös —
siltavouti on tuolla sisällä — ja hän kyllä tietää kuka sinä olet.
_Eero_ (hiukan levottomasti). Tietääköhän? Tunsiko hän minut äsken?
Mitähän on sanonut minusta isännälle? Tai onko Annalle ehkä? — Vastaa
mies! Kuuletko?
_Junnu_ (levollisesti -ja salaperäisesti). Tietysti hän on sanonut —
sinä veijari!
_Eero_ (itsekseen). Sepä olisi kiusallista! (Ääneen.) No, mitä hän
sanoi?
_Junnu_. Hän kysyi isännältä, kuinka kauan olet ollut täällä, mistä
olet tullut ja missä olet ollut ennen —
_Eero_. Ja mitä isäntä sanoi?
_Junnu_. Että kevättalvella tulit, mutta ei tiedetä mistä, kun sinulla
ei ole mitään papereita, sanoi hän.
_Eero_. No, ja mitä sitten sanoi siltavouti?
_Junnu_ (matkii siltavoudin puhetapaa). »Kuinka Manu Mahlamäki voi
ottaa palvelukseensa kirjattoman kulkurin.» — Tähän sanoi isäntä, että
kanttori tuntee sinut, ja ettet sinä tarvitse mitään papereita. — Mutta
tiedätkös, mitä siltavouti siihen vastasi?
_Eero_. En — mutta onpa hauska kuulla!
_Junnu_. Hauska? Hm! Mikä mistäkin tykkää! Minun mielestäni se on
vaivaisen hauskaa meille muille, rehellisille ihmisille.
_Eero_ (levottomana). No, mitä hän sitten sanoi?
_Junnu_.⁻ Ahaa! sanoi hän. Se on varmaan joku, joka on päässyt juuri
linnasta vapaalle jalalle, ja kanttori, joka on ihmisystävällinen mies,
tahtoo auttaa häntä työn saamisessa.
_Eero_. Joko loppui?
_Junnu_. Ei! Siltavouti sanoi vielä, että — (matkii taas) — »minusta
tuntuu, että olen ennenkin nähnyt tuon lurjuksen!» (Omalla äänellään.)
Näin juttelivat. Nähneensä sanoi.
_Eero_ (itsekseen). Minä voin olla levollinen. Hän ei ole tuntenut
minua. (Junnulle — naureskellen.) No, eikö hän enää mitään muuta
sanonut?
_Junnu_. Vielä muutakin? Tässä sitä on jo jumalan kyllä ja vähän
päällekin. (Kynsii korvallistaan.) Minä luulen melkein, että hän kosi
Annaa..
_Eero_ (nauraa). Vai vielä kosikin.
_Junnu_. Niin ainakin Kaisu sanoi.
_Eero_ (muistaa äkkiä). Ai niin — Kaisu. — Kuulepas, minä luulen, että
te olette noin niinkuin väleissä keskenänne?
_Junnu_ (nyrpeästi). Väleissäkö? Hm! — Mitäs se sinuun kuuluu?
_Eero_ (tekeytyen vakavaksi). Niin, näetkös, minä olen aikonut kosia
Kaisua —
_Junnu_ (kiepsahtaa ympäri vihaisena). Hii — huu!
_£Ero_ — mutta jos sinä katselet häntä hyvällä silmällä, niin —
(Vitkastelee.)
_Junnu_ (lyö kämmeniään yhteen). Hu — huu — haa!
_Eero_. — niin minä luovun aiheistani — sinun tähtesi.
_Junnu_ (hetken aikaa liikkumattomana hämmästyksestä). Niinkö?
— Minä katselen Kaisua kahdellakin hyvällä silmällä, tiedä se!
(Hätääntyneesti.) Älä kosi häntä! Älä kosi.
_Eero_. No, en, en! Sen lupaan sinulle, tuohon käteen. (Antaa kätensä.)
_Junnu_ (tarttuu siihen). Enkös minä aina ole sanonut, että olet kunnon
poika! Kiitos, hyvä ystävä! — Ja nyt sanon minäkin sinulle ystävän
sanan. Lähde nyt heti lipettiin täältä.
_Eero_. Miksi minä sen tekisin? Onhan kanttori mennyt minusta
takaukseen.
_Junnu_ (itsekseen, kaapien niskatukkaansa). Sinusta ehkä — mutta ei
Kaisusta.
_Eero_ (itsekseen). Jos ehkä sittenkin on parasta piiloutua siksi, kun
siltavouti on mennyt. Jos hän näkee minut toisen kerran, saattaa hän
tuntea minut. Ja sitä minä en tahdo! (Junnulle.) Minä seuraan neuvoasi,
Junnu! Minä juoksen tieheni — (nauraen) — vähäksi aikaa.
_Junnu_. Vähäksikö?
_Eero_. Vähäksi. (Menee portaista vasemmalle.)
_Junnu_ (äkäisenä). Iäksi! Mene iäksi! Senkin — senkin —
(Ystävällisemmin.) Sääliksi minun sentään käy poikaparkaa. Jos hän vain
antaisi Kaisun olla rauhassa, tai jos Kaisu antaisi hänen olla, niin
minulla ei olisi mitään miestä vastaan. Hän on niin penturin hauska —
kun hän on hauska. — Mutta kas — kun Kaisu on ruvennut konstailemaan
minulle hänen tähtensä, olen siitä saanut sarveeni jotakin, joka ei
tahdo sulaa. (Menee vasemmalle.)
_Manu_ (tulee Töyryn seuraamana). Ei, ei! En minä nyt voi antaa teille
päättävää vastausta. Minä olen, nähkääs, jo aikaisemmin luvannut
vanhalle ystävälleni Erkki Einolalle Ylimaasta, että hänen poikansa
Yrjö saa minun tyttäreni. Mutta jos niin kävisi,-että Yrjö Einola ei
Annasta välittäisikään, niin sitten on taas muitten aika koettaa.
Siltavouti ei tosin ole rikas —
_Töyry_ (keskeyttää). Mutta minulla on hyvä palkka ja paljon
sivutuloja. Ja saisitte vävyksenne kruununmiehen — jotakin kai se
kunniakin maksaa —
_Manu_. Onhan se niinkin — mutta ei se syötäväksi kelpaa! Mutta yhtä
kaikki! Kahden päivän kuluttua siltavouti saa varman vastauksen. Siihen
asti täytyy odottaa.
_Töyry_. Täytyy kai sitten.
_Manu_. Saman vastauksen annoin Tarhalammin Tanelille, joka myöskin on
Annaa pyytänyt.
_Töyry_. Mitä? Onko sekin — tarhapöllö — Tarhalammin setä, tarkoitan —?
_Manu_. Nyt hän on isäntä talossaan —
_Töyry_. Tiedän, tiedän —
_Manu_. Taneli sai saman vastauksen.
_Töyry_. Mutta muistattehan toki valitessanne —
_Manu_ (päättävästi). Kyllä — kyllä — ylihuomiseksi punnitsen tarkkaan —
_Töyry_. Minun virkani —
_Manu_ (hymyillen). Sekä sen että Tanelin tarhapöl —
_Töyry_ (keskeyttää kiireesti). Se on hyvä! Hm! Muistakaa nyt
sitten pitää tarkasti silmällä uutta renkiänne, ettei pääse mitään
nipistämään. Sellaiset eivät helposti unohda tapojaan.
_Manu_ (mietteissään). Olisipa penteleen ikävää, jos epäilyksissänne
olisi perää. Täytyy puhua asiasta kanttorin kanssa.
_Töyry_. Tehkää se ajoissa, hyvä isäntä! — Ja hyvästi nyt sitten!
(Kättelee.) YYlihuomenna tulen uudestaan.
_Manu_ (antaa kätensä). Niin, ylihuomenna. Hyvästi vain!
_Töyry_. Hyvästi! (Menee portista oikealle.)
_Manu_ (itsekseen). Vai semmoisia Eerosta — (Menee sisään.)
_Eero_ (tulee, katselee Töyryn jälkeen). Menipäs! — Nyt täytyy saada
tavata Annaa. (Menee rakennusta kohti ja pysähtyy ikkunan alle. Laulaa.)
Ikävä on olla,
kun on kartanolla
ja kulta on kammarissa.
'Luoksesi ma mielin,
sulle lemmenkielin
ma soittelisin surujani.
(Poistuu toiselle puolen näyttämöä.)
_Anna_ (tulee sisältä). Kuulin laulusi, Eero! Mitä tahdot?
_Eero_. Millä silmällä nyt katselet minua?
_Anna_ (herttaisesti). Samoilla kuin äskenkin. Kuinka niin?
_Eero_. Eikö siltavoudin epäluulot ole tehneet sinua levottomaksi?
_Anna_. Vähät kai minä hänen tyhmistä juoruistaan. Kuinka voit
ajatella, että uskoisin sinusta sellaista. Ei, ei! Jos sinä olisit
rikollinen, niin silloinhan ei olisi enää mitään hyvää auringon alla.
_Eero_ (ottaa Annaa kädestä). Mutta jos minä olisin ollut rikollinen?
_Anna_ (pelästyy). Ollutko? (Taisteltuaan pelästyksensä ja rakkautensa
välillä. Herttaisesti.) Niin et koskaan enää siksi tulisi, sillä minä
seuraisin sinua, hyvänä henkenäsi, kaikkialle, minne vain menisit. —
Mutta ei, ei! Mitä turhia! Et ole ollut sellainen — ethän?
_Eero_ (itsekseen). Tästä näen, että hän todella minua rakastaa.
(Ääneen.) Ole levollinen, Anna! Minä en koskaan ole ollut sellainen
rikollinen, jota siltavouti tarkoittaa, mutta —
_Anna_ (levottomana). Mutta?
_Eero_. Mutta minä olen kyllä, niinkuin kaikki muutkin, syntinen
ihminen.
_Anna_ (nauraa iloisesti). Kukapa ei olisi —
_Eero_. Ja sen sanot niin iloisesti!
_Anna_ (viattomasti). Niin! Kun olemme samanlaisia kuin muut, niin
silloin emme ole heitä huonompia. (Muuttuu vakavaksi.) Mutta ajatteles,
että siltavouti kävi minua kosimassa. Siitä voi vielä tulla ikävyyksiä —
_Eero_. Vaikka tulisi tusina sellaisia vouteja — en pelkää —
_Ville_ (tulee portista oikealta, jääden kuistin luo).
_Anna_ (surullisesti). Kyllä minä pelkään. Sinä et tunne isää. Hänen
silmissään sinä olet liian halpa, kun olet köyhä.
_Eero_. Entä siltavouti —?
_Ville_. Onko Töyry käynyt kosimassa Anna siskoa?
_Anna_. Hyi, Ville! Kun säikytit!
_Eero_. Töyry kävi. Eikös se ole hauskaa, kun Anna on niin haluttu?
_Ville_ (hymyilee). Onnen poika — se voittaja!
_Anna_. Älä nyt kiusoittele! Neuvoisit edes, mitä on nyt tehtävä!
_Ville_. Tehtävä? Rakastettava tässä on — (työntää Annan Eeron syliin)
ja oikein lujasti!
_Anna_ (puoleksi itkien ja nauraen). Sinä kyllä voit, sinä kun huomenna
lähdet kihlojen ostoon Elsasi kanssa.
_Eero_ (salaa iskien silmää Villelle). Vai huomenna?
_Ville_ (samaten). Ylihuomenna palaamme.
_Eero_ (iloisesti). No sitten, Anna! Ylihuomenna! (Nostaa Annan
ilmaan.) Heleijaa!
_Anna_ (ihmeissään). Mitä silloin?
_Ville_. Silloin tanssitaan. (Menee sisään.)
_Eero_. Jotta tanner tärisee! (Kiepahuttaa Annaa ympäri. Laulaa.)
En sure orjanpäiviäni,
vaikka ne onkin kurjat!
Oman kullan sinisilmät
ne palavat kuin turjat.