Vanhan herran kuolema ei aiheuttanut suuria muutoksia ainoastaan minun
perheessäni, vaan lopetti, niin sanoakseni, kokonaisen ajanjakson
pienen isänmaani historiassa. Hallitsijahuone, johon hän oli kuulunut,
oli hyvin vanha ja laski esi-isiensä joukkoon jäseniä, jotka olivat
kuuluja urhoollisuudestaan ja jalomielisyydestään. Mutta viimeiset
sukupolvet olivat huonontuneet. He olivat häpeällisillä keinoilla
kartuttaneet yksityisomaisuuttaan, myymällä alamaisiaan vieraille
valloille, jotka käyttivät niitä kaukaisissa sodissa.
Rakastajattaret olivat jo pitkät ajat hallinneet maata. Viimeinen
hallitus oli ollut merkillisen vaihteleva. Vanhan ruhtinaan luonteessa
oli kaikista virheistä huolimatta ollut kunniallisuutta. Vuosisatamme
kaikkivoivan valloittajan lähestyessä jätti hän vapaaehtoisesti
ruhtinaskuntansa, tietäen hyvin olevansa kykenemätön sitä puolustamaan
ja tahtoen säästää alamaisiltaan turhaa verenvuodatusta. Hän piti
parempana maanpakoa kuin häpeällistä antautumista muiden saksalaisten
ruhtinasten tapaan. Hänen pienen valtakuntansa pääkaupunki joutui
taaskin samaan asemaan suuressa kuningaskunnassa, jonka valloittaja
lahjoitti nuorimmalle veljelleen Jérômelle. Ranskalainen hienostus,
siekailemattomuus ja herkkäuskoisuus pääsi valtaan kankipalmikkoväen
autioissa asunnoissa. Nuori kuningas loi pienen Pariisin saksalaiselle
maaperälle.
Isäni, joka ei voinut viedä perhettään maanpakoon, jäi paikoilleen
astuen uuden valtion palvelukseen. Äitini oli aivan nuori ja hyvin
kaunis; oli siis luonnollista, että molemmat ottivat osaa nuoren hovin
vilkkaaseen, hilpeään elämään. Kuinka usein kiusasinkaan äitiäni yhä
uudelleen kertomaan minulle tarinoita noilta päiviltä, jotka olivat
päättyneet aikoja ennen syntymääni! Kuinka ahnaasti kuuntelinkaan
kuvauksia loistavista juhlista ja viehättävistä naisista, jotka
olivat perheineen saapuneet Pariisista kaunistamaan suloillaan
ritarillisen kuninkaan hovia! Millä mielenkiinnolla tutkinkaan
äitini vaatesäiliötä, jossa vielä oli monta muistoa noilta ajoilta!
Miten minua viehättävätkään nuo paimenpuvut, turkkilaiset viitat ja
antiikit poimukkeet! Monet mietteet heräsivät minussa, kun ajattelin
kaiken tämän ihanuuden ennenaikaista katoamista. Kuin uni oli koko
loisto haihtunut. Venäläiset olivat ilmestyneet kaupungin porteille,
heidän luotinsa olivat vinkuneet kaduilla. Vanhempani olivat panneet
säilöön parhaat tavaransa ja jättäneet talon, joka oli liian suojaton
vihollisen hyökkäyksille. Vanha, luonamme asuva täti, oli kätkenyt
useita esineitä aitan jauho-astioihin. Kanuunankuula osui taloon ja jäi
muuriin.
Kuullessani näitä kertomuksia, pahoittelin koko sydämestäni, että en
ollut jo silloin elänyt ja saanut jakaa vaaraa vanhempieni kanssa.
Olisin myöskin hartaasti halunnut tietää, olisivatko kasakat löytäneet
jauhoihin kätketyt esineet, jos kaupunki olisi joutunut ryöstölle
alttiiksi.
Mutta kaupunki, kuten vanhempanikin, varjeltui perikadosta. Vanha
ruhtinas palasi takaisin maahansa. Kankipalmikot ja korpraalinsauvat,
jotka ranskalaiset sulottaret olivat karkoittaneet, pääsivät
jälleen käytäntöön. Maata alkoi jälleen hallita epämiellyttävä
rakastajatar, kivulloisen ukon hoitaja. Suosikit, jotka jakaessaan
maanpaon ruhtinaansa kanssa, olivat rikastuneet, saivat valtion
ensimäiset virat. Kansa oli uskollisena ruhtinashuoneelleen, kuten
eri Saksan heimot yleensä, alussa tervehtinyt iloisella innostuksella
palaavaa ruhtinastaan; pian kuitenkin kävi ilmi, että nykyisyyden ja
menneisyyden välinen side oli katkennut. Ruhtinaat ja kansat olivat
käsittäneet aivan eri tavalla kansallisen nousun ja vapaustaistelut.
Monen jalon sydämen haltioituneet unelmat häipyivät tyhjiin ja vapauden
aamuruskon asemasta, jota saksalainen nuoriso oli toivonut, nousi
uusi, synkkä, sumuinen päivä. Vanhan ajan ihmiset pitivät välinäytöstä
täydellisen yksinvallan suuressa huvinäytelmässä päättyneenä ja ottivat
uudelleen haltuunsa vanhat valtaistuimet ja entisen herruuden. Kansojen
veri oli vuotanut turhaan. Historia oli jälleen pysähtynyt kulussaan.
Mutta kuolema ei ollut pysähtynyt; se kävi noutamassa vanhuksen
kankipalmikkoineen, ja siitä silmänräpäyksestä alkaen vapautuivat
kaikkien hiukset maassa tuosta menneisyyden kahleesta.
Ulkonaisesti tapahtui paljon muutoksia uuden hallituksen aikana.
Isäni, joka oli lapsena ollut kruununprinssin leikkitoveri, kutsuttiin
nykyisen ruhtinaan läheisyyteen ja sai huomattavan aseman valtiossa. Me
jätimme, talon, josta olen maininnut kertomukseni alussa ja siirryimme
suurempaan ja loistavampaan asuntoon aivan ruhtinaallisen linnan
vieressä.