HURMERINTA. Sepä paha, ai ai kun oli paha. Menkää hakemaan.
ROUVA DANELL. Mutta minä voin kirjoittaa shekin.
HURMERINTA. No se on hauskaa.
ROUVA DANELL. Täällä ei taida olla mustetta ja kynää.
HURMERINTA (taskustaan ottaa mustekynän, jonka laittaa ja antaa rouva
Danellille olkansa yli). Tässä, olkaa hyvä. (Jää tarkastelemaan
kirjaansa, huolestuneen näköisenä.)
ROUVA DANELL (ottaen laukustaan shekkikirjan ja asettuen
kirjoittamaan). Ainoastaan viisisataa?
HURMERINTA. Niin, ainoastaan viisisataa.
ROUVA DANELL. Kuinka onkaan--?
HURMERINTA. Nimenikö? Urho Armas Hurmerinta.
ROUVA DANELL. Ai kuinka kaunis! (Kirjoittaa ja tuo Hurmerinnalle
shekin.) Olkaa hyvä.
HURMERINTA (ottaa shekin ja kiittää kohteliaasti, vaan huomiotta).
Kiitän!
ROUVA DANELL. Jos tarvitsette enemmän, niin ilmoittakaa vain.
HURMERINTA. No tuokaa huomenna viisisataa.
ROUVA DANELL. Ainoastaan viisisataako?
HURMERINTA. Tjaa! Sitten joku määrä kultarahoja ja pikku seteleitä
taskurahoikseni--niin että niitä on joka taskussa.
Kuuluu kaukainen aisakellon ääni.
ROUVA DANELL (säikähtäen). Kuulkaa!
HURMERINTA. Mitä?
ROUVA DANELL. Se on Hilleri. Hän tulee ja tahtoo minulta kuusi penniä!
Minä menen Aleksandran kamariin. (Juoksee.)
HURMERINTA. Tämä jo alkaa olla surullista! (Rutistaa shekin ja viskaa
myttyrän pöydälle.)
Ulkoa kuuluu lasten huutoa: »Kauppaneuvoksen härkä! Kauppaneuvoksen
härkä!»
HURMERINTA (menee ja vihaisesti kiskaisee ikkunan kiinni). Huomenna
toki loppuu mätäkuu!
NEITI SALMELA (pieni paperikääry kädessä, tulee eteisestä arastellen,
käy keskilattialle, Hurmerinnan kääntyessä). Päivää!
HURMERINTA (rientää kädet ojennettuina). Rakas Eeva!--Käy istumaan.
(Osoittaa paperikääryä.) Mikä tuo on?
NEITI SALMELA. Pieni käännös.
HURMERINTA. Sanomalehteenkö? Jätetään se nyt ja puhellaan.
NEITI SALMELA. Otinkin sen enemmän näön vuoksi, oikeana asianani oli
saada puhella vähän kanssasi.
HURMERINTA. Se minulle mieleen. Mutta sinusta on tullut niin
niukkasanainen, oikein tuskastuttavan niukkasanainen ja kummallinen.
Minä en sinua totta puhuen ymmärrä.
NEITI SALMELA. Ehkä ymmärrät, kun selitän sinulle.
HURMERINTA. Minä odotan jännityksellä.
NEITI SALMELA. Niinkuin muistat, oli minulla aikomus suorittaa
ylioppilastutkinto.
HURMERINTA. Siitähän meillä oli usein väittelyä. Minähän se sinulle
puhuin järkeä ja koetin saada hurjan innostuksesi jäähdytetyksi
ja turhanpäiväiset illusionisi poistetuksi. Ylioppilasneiti:
narrimaisuutta, muotihulluutta! Otit puheestani vaarin. Ja viisaasti
teit kun luovuit.
NEITI SALMELA. Minun täytyi.
HURMERINTA. Täytyi?
NEITI SALMELA. Sain eräänä päivänä isältäni Helsinkiin kirjeen, jossa
isä kirjoitti asiainsa tilasta.
HURMERINTA. Ovatko ne huonot?
NEITI SALMELA. Ovat olleet. Mutta nyt on isällä työpaikka, jossa hän
tulee toimeen hiljalleen ja viihtyy hyvin. Ja minulla on toimi täällä,
setäni konttorissa.
HURMERINTA. Minä en ymmärrä!
NEITI SALMELA. Kunhan selitän. Isäni oli auttaessaan erään sukulaisemme
tehdasyritystä ostanut osakkeita, sitten osakkaana joutunut
johtokuntaan, sitten takuuseen j.n.e. j.n.e., kunnes tehtaan joutuessa
vararikkoon isän oli myytävä edullisimmalla tavalla kaikki
omaisuutensa.
HURMERINTA. Maatilakin?
NEITI SALMELA. Se ensimäisenä ja sitten kaikki muu jälessä. Kaikki!
Ymmärrät miten tämä vaikutti minuun, joka olin elänyt kuin prinsessa ja
jolla oli sellaiset tulevaisuuden unelmat kuin muistat. Tietysti oli
monet päivät, viikkomäärä itkua ja hammasten kiristystä. Olin
suutuksissa isälle, vaikka hän muutamissa päivissä muuttui ihan
valkotukkaiseksi. (Pyyhkäisee silmistään kyyneleet.) Sitten isäni sai
eräänä päivänä kirjeen veljeltään, täkäläiseltä kauppaneuvokselta, joka
tehtaan vararikossa oli menettänyt parituhatta markkaa ja siitä syytti
isää. Siinä silmänräpäyksessä kirjoitin tänne sedälleni, lyhyesti vain
pyysin häneltä työtä mitä hyvänsä ja millä palkalla hyvänsä. Setä
kirjoitti ja käski tulla, luvaten hommata minulle toimen pankissa.
Mutta kysellessäni neidiltä, jonka sijalle minä tulin, mihin toimeen
hän menee j.n.e., sain selville, että minä tulin kuin julma anastaja
sieppaamaan leipäpalan hänen suustaan. Heti paikalla lähdin pankista
ja menin setäni luo ja sanoin että se ei passaa! Tuima ottelumme
päättyi niin, että hän antoi minulle työtä omassa konttorissaan.
Sitä työtä! Karhuma- ja uhkauskirjeitten puhtaaksikirjoittamista,
velkahakemusasiakirjain y.m. jäljentämistä, ja sitten numeroita,
numeroita, numeroita, numeroita...
HURMERINTA. Ja huono palkka?
NEITI SALMELA. Ei! Hän maksaa hyvän palkan kaikille.
HURMERINTA. Vai niin!
NEITI SALMELA. Hän on kai pohjaltaan oikeastaan hyvä, vaan luonteeltaan
kiivas ja kehittynyt despootiksi ja paljaaksi affääriksi. Hän riiteli
vastaan pitäen hirveän metelin, kun minä ilmoitin, että suoritan
hänelle sen kaksituhatta markkaa, jonka menettämisestä hän oli
syyttänyt isää. Hän tyrkkäsi minut ulos ovesta, mutta minä tulin heti
takaisin ja kuukauspalkastani, jonka juuri olin saanut, viskasin osan
hänen eteensä, jättäen itselleni, minkä välttämättömästi luulin
tarvitsevani ruokaani ja asuntooni. Mutta sitten seuraavassa kuussa kun
taas maksoin, hän otti jo kuin tietyn saatavan, ja vaati, että
suorittaisin enemmän kerralla. Minua suututti ja inhoitti, että
viskasin koko kuukauspalkkani hänen eteensä. Hän otti, vaikka hyvin
tiesi, ettei minulle jäänyt millä leipää suuhuni saada. Hyvä Jumala
antakoon anteeksi ajatukseni, joita itsekseni olen hänestä lausunut,
samoin kuin senkin, että olen samalla silmällä katsonut muitakin
ihmisiä täällä. Minusta oli koko tämä kaupunki räähkälintujen
inhoittava pesintäpaikka.--Voi kun sydämeni on ollut musta! Se oli
mustimmillaan eilen illalla siellä juhlassa. Kuule! Minä siellä
vahingonilolla nautin ajatuksesta, että kyllä sinun ihastuksesi ja
innostuksesi vielä haihtuu, ja ettei ole pitkä aika, ennenkuin kulet
kuin pieksetty koira! Mutta sitten kun--(Vaikenee äkkiä ja laskee alas
katseensa.)
HURMERINTA. Sitten kun--?
NEITI SALMELA (hetkisen äänettömyyden perästä, tarttuen molemmin käsin
Hurmerinnan käteen). Ja kun me asuntoni portilla erosimme, jäin minä
katsomaan sinun jälkeesi. Huusin sinua, vaan sinä et kuullut. Olin
lähteä juoksemaan, vaan samassa käännyit toiselle kadulle. Minä jäin
siihen hirveässä tuskassa ja hädässä.
HURMERINTA. Minkä vuoksi?
NEITI SALMELA. Kuvailin, että he täällä sinut kiduttavat, polkevat
jalkoihinsa ja repivät kuoliaaksi. Juoksin huoneeseeni ja itkin.
(Hetken äänettömyys.) Aamulla kun heräsin, tuntui minusta aivan kuin
olisin ollut Helsingissä. Yht'äkkiä kauppaneuvoksen härkä--
HURMERINTA (nousee äkkiä). Kas niin! (Kääntyy neiti Salmelaan) Mikä on
se kauppaneuvoksen härkä?
NEITI SALMELA. Tavallinen härkä, ei muuta. Samanlainen kuin missä
hyvänsä.
HURMERINTA (istuu uudelleen). No, kerro mitä se kauppaneuvoksen härkä!
NEITI SALMELA. Se muistutti missä minä olen. Mutta minusta tuntuikin
kaikki aivan toisenlaiselta kuin ennen. Tuntui kauniilta unelmalta.
Täällä sinä ja minä! Kaukana suuresta maailmasta. Sinä kuninkaana
omassa pienessä valtakunnassasi.
HURMERINTA. Eipä vähän!
NEITI SALMELA (nousee). Eikö totta? Sinä voit valvoa lakien
noudattamista, kumota ja säätää tapoja, toimeenpanna parannuksia
kaikilla aloilla, johtaa, neuvoa, nuhdella ja palkita, sinä voit
puoltaa heikkoja ja kurittaa sortajia--sinä olet kuningas!
HURMERINTA (taputtaa neiti Salmelaa hyväillen poskelle). Nyt sinä alat
olla täydellisesti entinen!
NEITI SALMELA säpsähtäen peräytyy ja jää seisomaan syvä
vastenmielisyyden ilme kasvoilla.
HURMERINTA. Mikä sinulle tuli?
NEITI SALMELA. Sinun kätesi haisevat rouva Danellille.
HURMERINTA (haistaa kättään). Rouva Danell kävi äsken täällä, vaan en
minä häntä edes kätellyt. (Muistaa rutistamansa shekin pöydällä) Tuota
paperiahan minä kyllä olen pidellyt. Mutta onpa sinulla tarkka
hajuaisti. (Haistaa paperia.) Mikä hieno parfyymi!
NEITI SALMELA. Minä inhoan, minä sitä ihmistä inhoan!
HURMERINTA. Hän on hullu?
NEITI SALMELA. Ei. Vaan tunnoton saituri!
HURMERINTA (nauraa). Erehdys! Suuri erehdys!
NEITI SALMELA. No kuulehan! Syrjäansiokseni olen ottanut
puhtaaksikirjoitustyötä, ja joku aika sitten tuotiin minulle
jäljennettäväksi muuan kuvernöörin välipäätös yhden markan saatavasta,
jonka rouva Danell oli pannut hakemukseen. Ihminen, jolla on kaksi
komeaa taloa kaupungissa ja kai rahojakin pankissa!
HURMERINTA. Onko niin!
NEITI SALMELA. Mutta väärinhän oikeastaan on tuomita niin ankarasti,
kun ei tunne ihmistä tarkemmin. Hänellä voi olla joitakin suuria
puolia, jotka olisivat ainakin joksikin hyvitykseksi.
HURMERINTA (innostuen). Minä uskon! (Ottaa paperimyttyrän, oikoo sen ja
näyttää neiti Salmelalle.) Mitäs sanot tästä?
NEITI SALMELA (hämmästyen). Viidensadan markan shekki sinulle! Minkä
vuoksi rutistettu?
HURMERINTA. Se on soma juttu. Minä luulin häntä suorastaan
vähämieliseksi ja laskin pilaa, kun hän tarjosi rahallista apuaan. Ja
kun hän antoi minulle tämän shekin, niin rutistin sen arvottomana.
NEITI SALMELA. Niin sitä voi tulla nolatuksi!
HURMERINTA. Mitä tuohon markanjuttuun tulee, niin minä ajattelen, että
mies, jolta hän hakee, voi olla joku ilkeä kiusankapine, jolle
tuollainen kuri on omiaan.
NEITI SALMELA. Minua hävettää! Minä lähetin puhtaaksikirjoitettavat
paperit takaisin rouva Danellin asiamiehelle, mukana velkasumman ja
arviolta kuluja.
HURMERINTA. Maksoit omasta kukkarostasi!
NEITI SALMELA. Niin, ajattele! Sinne meni kymmenkunta markkaa, jotka
olin koonnut isä rukalle sikareihin, joita hän ei enää kustanna
itselleen. Sääli oli, mutta minua niin sapetti.--Voi voi! Minä varmaan
olisin pian täällä kuollut sappitautiin, jollet sinä olisi tullut
kääntämään mieleni. Minä olen ollut aivan hullu. Eiväthän ihmiset
täällä liene huonompia kuin muuallakaan.
HURMERINTA. Päinvastoin! Erinomaisia. Minä uskon täällä voivani paljon
vaikuttaa. Ja minä tunnen siihen halua ja intoa!
NEITI SALMELA. Sinä heitä innostutat hyvään ja kauniiseen, autat hyviä
kohoamaan, pahoja parantumaan, sinä heitä--
HURMERINTA (keskeyttäen). Minun lämmin, virkeä kevättuuleni! (Panee
kätensä hänen poskilleen ja yrittää suutelemaan.)
NEITI SALMELA (tuskallinen ilme kasvoilla, vetää päänsä pois). Käsiesi
haju vaivaa minua, minä en voi sille mitään!
HURMERINTA. Tjaa!
NEITI SALMELA (hymyillen). Pane kätesi selkäsi taakse.
HURMERINTA (tekee kuin käsketty). No?
NEITI SALMELA. Minä suutelen sinua. (Kietoo kätensä Hurmerinnan
kaulaan.)
HILLERI vahtimestarin kalunoidussa puvussa, aisakello kädessä on tullut
eteisestä ja pysähtynyt hetkiseksi, sitten varpaillaan hiipii ikkunaan
ja avaten sen yrittää soittamaan kelloa kadulle.
NEITI SALMELA säikähtäen juoksee eteiseen.
HURMERINTA (suuttuneena rientää Hillerin luo ja tarttuu häntä
käsipuoleen). Mitä te täällä teette? Mitä?
HILLERI (virallisella äänellä ja kaikenkirjavilla äänenpainoilla,
äänekkäästi). Kuulutus. Keisarilliselta senaatilta läänin kuvernöörin
kautta maistraatille tulleen armollisimman käskykirjeen mukaan viime
kuluneen toukokuun 13 päivältä tänä vuonna, jossa käskykirjeessä,
viitaten kuninkaalliseen asetukseen vuodelta 1754, niinkuin se kuuluu
muutettuna--
HURMERINTA. Menkää kadulle määkimään!
HILLERI. Mahdotonta, hyvä herra, aivan mahdotonta.
HURMERINTA (katsoo häntä tarkkaan). Minä olen teidät nähnyt jossakin!
HILLERI. Kyllä, herra toimittaja--humalassa.
HURMERINTA. Ahaa! Te olette se profeetta!
HILLERI. Niin, herra toimittaja,--aina humalassa profeetta. Ja
kauppaneuvoksen härkä on nyt täällä pihassa, jos herra toimittaja
haluaa nähdä--
HURMERINTA. Saanko luvan kysyä nimeänne?
HILLERI. Hilleri on nimeni, herra toimittaja.
HURMERINTA. Hyvä! Onko teitä kaksi?
HILLERI. Meitä on, herra toimittaja, seitsemän.
HURMERINTA. Ehkä kaikki veljeksiä?
HILLERI. Kuusi niistä on veljeksiä.
HURMERINTA. Onko nuohooja Hilleri teille sukua?
HILLERI. Herra toimittaja, hän on aivan samaa lihaa ja luuta kuin minä.
Minä olen nimittäin just nuohoojakin.
HURMERINTA. Oletteko vielä muutakin kuin profeetta, nuohooja ja
vahtimestari?
HILLERI. Mitä vain milloinkin tarvitaan. (Ottaa taskustaan sakset,
kamman ja partaveitsen.) Ehkä herra toimittaja suvaitsee, niin--(tekee
liikkeitä).
HURMERINTA. Annetaanhan olla toisiin. (Ottaa käsikirjoituksen, josta
katsoo.) Teidän nimenne on siis Benjam Josef Sebulon Isaskar Assar
Hilleri?
HILLERI. Siihen pitää vielä lisätä yksi nimi, Gad, sillä minulle on
tänä päivänä syntynyt taas poika, ja minä joka pojan kohalle omistan
itselleni uuden nimen Jaakopin poikain nimisarjasta alkaen lopusta,
sillä nähkääs, herra toimittaja, se Juudas on niin kovin lähellä
alkupäässä.
HURMERINTA (katsoo pitkään ja terävästi Hilleriä). Ja kuitenkin se nimi
teille sopisi parhaiten!