POMMERI. Värjäri vain!
HURMERINTA. Nuohooja?
POMMERI. Ei kuin värjäri. Värjäri toki! Värjärimestari! (Kiskaisee
takkinsa auki ja pistää peukalot liivin hihareikiin.) Ja ne, jotka
enemmän ymmärtävät, sanovat tehtailijaksi! (Alkaa mahtavana kävellä
edestakaisin. Menee sitten Hurmerinnan luo, lyö olalle.) Saanko minä
veli kirjaltajalle tarjota pikku päivälliset seurahuoneella.
KANTTORI (tulee eteisestä, laulaa). Santa Lucia, Santa Lucia. (Puhuu.)
Tuo Pommeri kuorsasi koko yön, mutta me pormestarin kanssa (laulaa):
Sävelten vallassa kuningas olet sa, Santa Lucia, Santa Lucia!
POMMERI. Mutta sinun, kanttori, olisi pitänyt olla kuulemassa, mikä se
nero on!
KANTTORI. Nero on timantti, säihkyvä ja välkähtelevä jalokivi.
HURMERINTA. Oikein ja kauniisti!
POMMERI. Se oli oikea sana! Kiitos, kanttori.
KANTTORI. Mutta eivät kaikki, voimmepa sanoa, eivät monet, ja uskallan
mennä niinkin pitkälle, että ainoastaan harvat osaavat erottaa oikean
jalokiven tavallisesta lasista.
HURMERINTA. Veli on oikeassa!
POMMERI. Oikeassa olet, veli kanttori!
KANTTORI. Jos minä olisin runoilija, niin minä tekisin runon
neronjalokivestä, joka--
HURMERINTA (lyö olalle). Se on minulla jo tehtynä. Minä olen löytänyt
tuollaisen jalokiven!
KANTTORI. Saanko luvan kutsua veli runoilijan päivällisille
seurahuoneelle.
POMMERI (nauraa makeasti syrjässä). Hohhohhoh.
HURMERINTA. Veli Pommeri minut tässä juuri kutsui.
POMMERI (kanttorille). Vör seent!
KANTTORI. Sen viinaryypyn ja voileivän te voitte niellä milloin
hyvänsä. Mutta minä kutsun oikeille ideaalipäivällisille. Ja minä
kutsun pormestarinkin. (Menee pormestarin kamariin.)
POMMERI. Mutta pormestarinnalla ne onkin tässä talossa housut, ja minä
pistouvaan hänetkin. (Rientää pormestarin kamariin.)
HURMERINTA (kulkee edestakaisin, innostuneena). Neron jalokivi! Se oli
sana!
PAINOPOIKA (tulee kiireellä eteisestä, kumartaen ja toisella kädellä
viitaten ikkunaan, toisella pyörittäen lakkia tulisella vauhdilla
kätensä ympäri, änkyttää).
Fffffffkkkkktttttrrrkkkkksssskkkkhhhhttttkkknnsssttt
(=faktori käski huutaa ikkunasta).
HURMERINTA (ottaa kukkaron taskustaan). Tule joskus toisella kertaa,
minulla ei nyt ole pientä rahaa.
PAINOPOIKA (pudistaa päätään ja kuin edellä).
Fffffkttttttrrrrkkkkksssskk.
HURMERINTA (pudistaa päätään). En minä ymmärrä.
PAINOPOIKA (lakki rauhassa, iloisesti, reippaasti ja vikkelästi
laulaa). Saanko minä, herra toimittaja, asiani teille laulaa ja laulaa?
HURMERINTA. Mutta sehän käy näppärästi!
PAINOPOIKA (laulaa). Herra toimittaja tänne on aivan vasta tullu ja
tullu, faktori käski sanoa, että Hilleri on hullu.
HURMERINTA (seisoo tyhmistyneenä, silmää vuoroin käsikirjoitusta
vuoroin poikaa). Hulluko? Hillerikö hullu?
PAINOPOIKA (laulaa). Faktori käski toimittajan ikkunasta huutaa ja
huutaa.
HURMERINTA. Mutta kyllä minun täytyy sanoa, että teistä jompikumpi on
hullu, joko sinä taikka faktori!
PAINOPOIKA (menee ikkunaan viitaten, laulaa). Herra toimittaja
katsoo, paino on vastapäätä ja päätä, faktori seisoo ikkunassa ja
(hätäyneenä keskeyttää laulun, alkaa pyörittää lakkia änkyttäen)
tttthhhhtttttpppphhhttttppphh--telia (=tahtoo puhutella).
HURMERINTA (silmää ikkunaan). Niin on, näemmä. (Menee ikkunaan
puhelemaan.) Hyvää päivää. Vai niin! Vai niin!--Kyllä minä olen nähnyt
hänet. Ja kyllä minua hän vähän epäilyttikin.--Minun täytyy tunnustaa,
että aamulla kiireessä ja kesken uneni herätettynä minä en joutanut
lukemaan kirjoitusta, vaan annoin sen silmäiltyäni vain siksi, että
näin olevan selvää ja hyvää käsialaa. Korrehtuurissa tosin näin sen,
mutta oikein tarkkaavasti luin sen vasta äsken itse käsikirjoituksesta.
En minä voinut aavistaa, että hän on hullu.--Mitä? Niin. Aivan niin.
Onko lehti painossa!--Ai sun turkanen! No mikä nyt neuvoksi?--Mitä?
Että otetaan pois Hillerin nimi? Mutta sittenhän kirjoitus tulisi
toimituksen, minun omiin nimiini. (Nauraa.) Muuttuuko kirjoitus sillä
järkeväksi, kun hullun kirjoittajan nimi poistetaan!--Mitä?--Niin on,
kyllä sekin on totta, että nimi paljon vaikuttaa.--Aivan niin.--
Meilläkö ei ole mitään muuta keinoa?--No tehdään niin.--Kiitoksia
huomautuksesta.--Saa painaa. (Poistuu ikkunasta. Pojalle.) Täällä
taitaa olla paljon hulluja?
PAINOPOIKA (änkyttäen). Kkkkkkttttppppptttkkk.
HURMERINTA. Ja mikä on se kauppaneuvoksen härkä, josta minulle jo eilen
illalla muuan hullu puhui?
PAINOPOIKA (viittoen eteiseen toisella kädellä ja toisella pyörittäen
lakkia, änkyttää). Kkkkkttttsssskkkttppp.
TALONPOIKA tulee eteisestä, katselee vilkkaasti ympärilleen ja väliin
yht'äkkiä rupeaa hyvin tarkoin jotakin yksityistä kohtaa tutkimaan.
HURMERINTA (painopojalle). Sinä saat mennä.
PAINOPOIKA suu pilkallisessa naurussa katsoen talonpoikaa menee
eteiseen.
HURMERINTA (talonpojalle). Mitäs teillä olisi asiaa?
TALONPOIKA (kiirehtimättä). Päivää! (Katselee kattoon ja seinille,
kääntyy kurkistamaan eteiseen.)
HURMERINTA (äänettömyyden jälkeen). Kenelle teillä on asiaa?
TALONPOIKA (katselee muualle). Olisi (katselee välillä jotakin esinettä
hyvin tarkasti) sanomalehteenpanijalle.
HURMERINTA. Minä se olen. Olisiko teillä pantavana jotakin
sanomalehteen?
TALONPOIKA (katselee tuolia sivullaan, istahtaa sille, katsoo lattiaa
vierellään, tipauttaa siihen lakkinsa ja asettuu istumaan kumarassa
kyynärpäät reisien varassa, kädet ristissä ja sylkäisee jalkojensa
väliin). Olisi.
HURMERINTA. Mitä?
TALONPOIKA (koettelee tuolinjalkaa katsellen sitä hyvin tarkasti).
Olisi (koettelee ja katselee taas toista tuolinjalkaa) pantava (nousee
seisomaan ja tarkastelemaan tuolin istuinlautaa ja koko tuolia, istuen
taas) kauppaneuvoksen härkä. (Jatkaa havaintojensa tekoa.)
HURMERINTA (kääntyy äkkiä, äänekkäästi). Hmmm! (Huiskuttaa kättään.)
Siinä se nyt on taas!
NAATUS (tulee eteisestä). Hyvää päivää. Saanko minä pari minuuttia.
Minun piti nimittäin lähteä neuvottelemaan veljen kanssa. Se nyt on
niin, että minä täydentäessäni (vetää taskustaan tavattoman pakan
pitkiä kirjoitettuja liuskoja) kuin myöskin lisätessäni jouduin siihen
ajatukseen, että minä, tämän jos vielä täydentäisin, voisin
mahdollisesti julkaista väitöskirjana. Silloin tähän tosin tarvitsisi
lisätä toinen osa. Vai mitä veli arvelee? Ehkä minä luen tämän
kokonaisuudessaan nyt?
HURMERINTA. Suo minun kysyä, onko tuossa mainittu jotakin
kauppaneuvoksen närästä?
NAATUS. On. Tässä on useammassakin kohden. (Levittelee liuskoja) Tuossa
esimerkiksi, kun puhutaan kvantitatiivisesta ja kvalitatiivisesta
painosta lauseessa. Minä luen tämän veljelle.
HURMERINTA. Minä sitten mieluimmin lukisin yksinäni, kun veli on sen
painattanut väitöskirjaksi.
NAATUS. Niin, minä tulin sitä kysymään, että jos ei veli panisi
pahakseen, niin minä en nyt tätä antaisikaan veljelle, vaan sitten
painetun eksemplaarin. Sopiiko?
HURMERINTA. Varsin hyvin.
NAATUS. Velikin on sitä mieltä, että tähän tulee vielä lisätä toinen
osa?
HURMERINTA. Melkein kallistun sille puolen.
NAATUS. Mutta sitä varten minun pitää saada vähän tietoja sanasta
kippurahäntä. Ja minä kerran kuulin tämän pormestarin piian käyttävän
sitä sanaa. Minä menenkin nyt häneltä kysymään. (Kokoaa liuskansa ja
menee ruokasaliin.)
TALONPOIKA (ottaa lakkinsa, miettii hiukkasen, nousee seisomaan ja
katselee ympärilleen). Hyvästi! (Yrittää lähtemään.)
HURMERINTA. Hyvästi.
TALONPOIKA (kääntyy äkkiä). Ja kiitoksia. (Pää liikkuen joka taholle
menee eteiseen)
ROUVA DANELL (syöksyy eteisestä). Voi voi voi voi herra--herra--herra
(heittäytyy tuolille painaen rintaansa).
HURMERINTA. Mikä teidän on? Löikö se vähämielinen teitä, ja eihän vain
puukolla?
ROUVA DANELL. Ei ei,--kauppaneuvoksen härkä, kauppaneuvoksen härkä,
kauppaneuvoksen härkä--
HURMERINTA (äänekkäästi). No tuota raukkaa jo epäilin eilen illalla!
(Kääntyy naurahtaen.)
ROUVA DANELL. Se on minulle aina niin vihainen.
HURMERINTA (istahtaa vähääkään välittämättä selin rouva Danelliin ja
huolettomaan asentoon, ottaa taskukirjansa, jota tarkastelee
huolestuneena, ja puhelee aivan kuin ei ketään olisi huoneessa). Tjaa!
Miten, miten minä selviän? Yksi vekseli 15 päivä ja toinen jo 20. Ai ai
ai ai!
ROUVA DANELL. Tarvitsetteko rahoja?
HURMERINTA (katsomatta rouva Danelliin). Paljon.
ROUVA DANELL. Minulla on.
HURMERINTA (kuin edellä, lempeästi). Hauska tietää.
ROUVA DANELL. Kuinka paljon herra--?
HURMERINTA. Ainoastaan viisisataa markkaa.