PORMESTARINNA. Hilleri! Hillerihän on humalassa! Kävikö Hilleri
kapakassa?
HILLERI (painelee päätään). Se on vielä sitä eilistä. Tämä on
paakruusi. Ja se on paljon pahempi kuin humala. Eikö pormestarinna ole
huomannut sitä pormestarissa koskaan? Se on vaarallista. Silloin pitää
olla hyvin varovainen, nauraa vain ja sanoa: no elä nyt, kultaseni!
Pane nyt maata, ukkoseni, ja levähdä. Minä sitten paistan sinulle
sillin. Niin minun eukkoni tekee, eikä meillä koskaan riidellä, sen
pormestarinnakin tietää.
PORMESTARINNA. Voi, voi Hilleri. Minä sen suoraan sanon, että monta
kertaa olen kadehtinut teitä ja ajatellut, että minä monessa muussa
tyytyisin paljon vähempään, kunhan vain olisi sellainen kotionni kuin
teillä.
HILLERI. Tai edes sellainen kuin tohtorin herrasväellä. Ajatelkaas,
pormestarinna, kun minä tänä aamuna pistäysin siellä, niin tohtori itse
soitti pianoa ja tohtorinna tanssi Emilia-tyttärensä kanssa, aurinko
niin kauniisti paistoi huoneeseen, ja kanarialintu lauloi.
PORMESTARINNA (itkien). Mitäs kun he!
HILLERI. Mutta tohtorinna onkin aina niin iloinen, aina naurusuin kuin
nuori tyttö.
ALEKSANDRA (tulee kamaristaan uudessa puvussaan). Hilleri ja mamma,
katsokaa nyt!
HILLERI. Ai ai, kuinka sievä! Kerrassaan kaunis!
PORMESTARINNA. Mutta kyllä se maksaakin, Hilleri, se maksaa--minä en
tohdi sanoakaan. Ja pappa ei vielä tiedä koko asiasta mitään. Minua
pelottaa niin kauheasti!
HILLERI. Mutta pitäähän neiti Aleksandrallakin olla puku, joka joltakin
näyttää.
PORMESTARINNA. Noniin. Voi hyvä Hilleri, puhukaa te pormestarille,
pormestari teihin niin luottaa.
HILLERI. Kyllä minä puhun. Olkaa huoleti. Ollaan vain iloisia. Ei
suinkaan herra pormestari ole vielä mennyt maistraattiin? Ei ole, koska
on hänen keppinsä tuossa oven pielessä.
PORMESTARINNA. Kas siinähän on papan keppi!
HILLERI. Niin. Siinähän herra pormestari melkein aina pitää sitä. Ja
siitä minä näen, milloin hän on kotona, milloin ei. Se on niin varma
merkki, että se ei petä monasti.
PORMESTARINNA (riemastuen). Ja kun minä en ole huomannut! Se oli pappa
varmaan kävelemässä aamulla, kun minä kävin hänen kamarissaankin.
HILLERI. Hoo, herra pormestari oli jo varhain liikkeellä, minä näin.
PORMESTARINNA. Minä en tiedä minkä vuoksi minä olen nyt niin iloisella
mielellä! Minä olisin nyt valmis vaikka tanssimaan!
HILLERI. Minäpä mielelläni tahtoisin kerran nähdä pormestarinnan
tanssivan, kun herra pormestari on aina kertonut, että pormestarinna
ennen tyttönä oli tanssinut niin kauniisti, jonka kyllä uskookin, kun
näkee neiti Aleksandran tanssivan. (Alkaa laulaa sievästi ja
houkuttelevasti osaa Donauwellenistä.)
ALEKSANDRA. Tulkaa, mamma!
PORMESTARINNA ja ALEKSANDRA lähtevät tanssimaan valssia.
HILLERI heidän tanssiessaan laulaa ja naputtaa tahtia rystysellään
oveen, mutta hetken kuluttua kopauttaa aina väliin nyrkillään ja
lopuksi lisää voimaa kantapäillään.
PORMESTARI viimein avaa oven, tulee naurusuin sisään, sieppaa kaksi
kynttiläjalkaa kynttilöineen ja niitä kiluuttaen yhtyy säestämään
Hilleriä, joka yhä laulaa ja lyö oveen tahtia.
PORMESTARINNA huomattuaan pormestarin innostuu tanssiessaan ja kääntää
päätään koettaen aina nähdä pormestarin, jolle nauraa onnellisena
hymyillen.
HURMERINTA, kädessä suurehko kirjekuori, jossa on käsikirjoitus
sisässä, tulee kamarinsa ovesta nauraen henkimeneissä, istua retkahtaa
tuolille, mutta siitä siirtyy hervottomana toiselle ja taas
kolmannelle, jota toiset jäävät hämmästyneinä katsomaan.
HURMERINTA (hilliten nauruaan). Anteeksi, mutta minä en voi muuta.--Ei
suinkaan tässä kaupungissa ole henkilöä, jonka nimi on Hilleri?
PORMESTARI. On kyllä.
HURMERINTA. Minun pitää saada se mies käsiini. Ja minä häntä syleilen
ja suutelen!
PORMESTARI. No nyt on meidän vuoro nauraa!
HILLERI seisoo haarajaloin jäykkänä kuin pölkky mulkoillen, PORMESTARI
nauraa kokoonkäpristyneenä, PORMESTARINNA heittäytyneenä tuolille
selkäkenoon, ALEKSANDRA pitkäkseen lattialle.
HURMERINTA (itsekseen). Totisesti se profeetta puhui illalla totta.
PORMESTARINNA. Voih voih voih, pappa rukka, minä kuolen! Auta, pappa!
PORMESTARI. Voih voih voi, mamma rukka, minulta sydän pakahtuu!
(Taluttaen pormestarinnaa menee kamariinsa.)
ALEKSANDRA (nousten lattialta, viittaa Hilleriä). Tuossa on Hilleri.
Pussaa nyt! (Menee kamariinsa.)
Pitkä äänettömyys, jolla aikaa Hilleri seisoo liikahtamatta ja
Hurmerinta astelee sinne tänne hämillään ja neuvottomana.
HURMERINTA. Niin no--minä olin kuvaillut teitä aivan toisenlaiseksi--
onhan teidän nimenne Hilleri.
HILLERI nyökäyttää päätään.
HURMERINTA. Oletteko lähettänyt minulle muutaman kirjoituksen nimeltä
»Kauppaneuvoksen härkä»?
HILLERI nyökäyttää päätään.
HURMERINTA. Oletteko ennen kirjoittanut sanomalehteen?
HILLERI pudistaa päätään.
HURMERINTA (silmää oudoksuen, kävelee). Hauskaa olisi, jos
kirjoittaisitte vastakin.
HILLERI nyökäyttää päätään.
HURMERINTA. Mahdollisesti teillä on runsaasti aiheita?
HILLERI nyökäyttää päätään.
HURMERINTA (hermostuneesti liikkuu edestakaisin tietämättä, mitä
sanoisi). Minä teitä viivytän toimessanne.
HILLERI pudistaa päätään.
HURMERINTA. Minulla itselläni on nyt vähän kiire. Mutta minä hartaasti
pyydän saada tavata teitä.
HILLERI nyökäyttää päätään.
HURMERINTA (kumartaen). Siis näkemiin.
HILLERI (kumartamatta jäykästi). Näkemiin. (Lähtee astumaan kulkien
kuin katonharjaa.)
HURMERINTA. Kuulkaas. Haluaisin mielelläni mainita lukijoille, että
olette luvannut vastakin kirjoittaa lehteen. Onko teillä mitään sitä
vastaan?
HILLERI. Ei. Kirjoittakaa, minä vien mennessäni painoon.
HURMERINTA. Sehän käy hyvin, saamme sen vielä tähän numeroon. (Repäisee
taskukirjastaan lehden, jolle kirjoittaa mustekynällään.) Minä
mainitsen tässä vain lyhyesti, että lukijat saavat usein nähdä
lehdessämme saman mestarillisen kynän jälkiä, jonka ensimaiseen
tuotteeseen tässä lehtemme numerossa jokainen lukija on varmaan
mielihyvällä tutustuva. (Antaa liuskan Hillerille.)
HILLERI nyökäyttää jäykästi päätään, menee eteiseen.
HURMERINTA katsoo hänen jälkeensä pitkään, astuu jonkun askeleen ja
taas pysähtyy katsomaan, ja vielä uudelleen, alkaa sitten kulkea
edestakaisin hykertäen käsiään ja vuoroon pyyhkäisten tukkaansa väliin
tehden liikkeitä kuin ilmaisisi ihmettelynsä jollekin.
POMMERI (on tullut kiireisesti eteisestä ja seisahtunut laitellen
silmälasejaan, napittaen takkinsa ja koeteltuaan eri asemia astuu
jonkun askeleen lähemmäksi, rykäisten). Hyvää päivää!
HURMERINTA. Kas! (Käy tervehtimään.) Terve, terve! Käy painamaan puuta.
(Alkaa taas kävellä.)
POMMERI (istahtaen ja kerien peukaloitaan). Veli näyttää
vunteerailevan.
HURMERINTA (käy Pommerin eteen ja lyö olalle). Minä olen tutustunut
omituiseen mieheen.
POMMERI (levottomana). Tuota omituiseenko?
HURMERINTA. Mies kuin sahapölkky!
POMMERI (kerien kiireesti peukaloitaan). Sahako tuota pölkky?
HURMERINTA. Mutta minä aavistan, että hän on nero!
POMMERI (hereten kerimästä). Veljellä on tarkka silmä!
HURMERINTA. Harvinainen nero.
POMMERI (nousten). Tarkkapa on silmä!