HILLERI (nostaa kätensä). Top top top!--Top!--Herra sanoi, että veli?
HURMERINTA. Emmekö ole vielä tehneet lähempää tuttavuutta?
HILLERI (pudistaen päätään). Emme.
HURMERINTA. Anteeksi. Minun on tietysti vaikea muistaa kenen kanssa
olen, kenen en. Saanko korjata tuhmuuteni esittämällä nyt veljenmaljan?
HILLERI. Toinen tuhmuus!
HURMERINTA. Te ette suvaitse?
HILLERI. En. Sitä tuhmuutta minä en tee ikinä!
HURMERINTA (ivallisen kohteliaasti). Pyydän anteeksi tuhman
tungettelevaisuuteni ja uhkarohkeuteni.
HILLERI. Jää anteeksi saamatta, uskon minä!--Ettekös te ole Suomen
suurin runoilija?
HURMERINTA. Kömpelöä pilaa.
HILLERI. Moittikaa sanomalehtiä, niitä minä siteeraan.
HURMERINTA. Puhuttiin vain jotakin minun lahjoistani tahi muuta
sellaista.
HILLERI. Sitä on siinäkin. Mutta--minäkin olen tehnyt runon.
HURMERINTA. Oo!
HILLERI. Tahdotteko kuulla?
HURMERINTA (kumartaa). Mikä suuri kunnia minulle!
HILLERI (katsoo kattoon, sitten jonkun ajan kuluttua). Yks muurahainen
tallattiin--(jää katsomaan Hurmerintaa silmiin äänettömänä).
HURMERINTA (pitkän äänettömyyden perästä). Entäs sitten?
HILLERI. Ei sitten mitään!
HURMERINTA (pilkallisen vakuuttavasti). Mikä jylhän kaunis runo!
HILLERI. Ja kuitenkaan sanomalehdet eivät ole minusta puhuneet mitään.
HURMERINTA (ivallisella uhalla). Ehkä minulla tulee olemaan kunnia
puhua teistä lehdessäni.
HILLERI. Minkä vuoksi te sanotte, että ni?
HURMERINTA. Mitä ni?
HILLERI. Että lehdessäni?
HURMERINTA. Niin sanoessani tietysti tarkoitan vain lehteä, jonka
toimittajaksi olen valittu.
HILLERI. Onko teillä sitten sellainen kontrahti, että voitte sanoa ni?
HURMERINTA. Kaikesta päättäen olette lakitieteen tohtori.
HILLERI. Minä olen profeetta.
HURMERINTA. Tarkoitatte varmaan professori?
HILLERI. Se nyt lempoa, etten minä koskaan saa tarkoittaa sitä, mitä
sanon! Minä olen profeetta. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!
HURMERINTA. Puhukaa, profeetta. Otan nöyrällä sydämellä vastaan.
HILLERI. Te, herra runoilija, äsken puhuitte tuolla salissa, mitäs te
puhuittekaan? Minä en oikein saanut kiinni. Teillä ajatus lensi, lensi
niin korkealle. Mutta minä ajattelin että antaa sen lentää, kyllä routa
porsaan kotiin ajaa.
HURMERINTA. Sehän vasta kaunista runoa!
HILLERI. Päinvaston, rumaa, sillä se on totta. Minä profeteeraan aina
totta.--Tiedättekö te mikä porsas on?
HURMERINTA. Olen nähnyt silloin tällöin.
HILLERI. Se on kauppaneuvoksen härkä.
HURMERINTA. Miten järkevää!
HILLERI. Tunnetteko kauppaneuvoksen härkää?
HURMERINTA. Minulla ei ole sitä kunniaa.
HILLERI. Saanko minä esittää?
HURMERINTA. Se on aivan liian suuri kunnia minulle.
HILLERI. Minä olen tuuminut, että se voisi olla teille hyödyksi. Teidän
on kuitenkin pakko tutustua siihen.
HURMERINTA. Jos se on se, joksi otaksun, niin varmaan pääsen siitä
pakonalaisuudesta.
HILLERI. Tupultti erehdys. Pruu priimuu, niinkuin herra pormestari
sanoo, se on varma kuin kuolemanne, että teidän täytyy tutustua siihen.
Ptruu sekunduu, kauppaneuvoksen härkä ei ole se, joksi otaksutte. Mutta
minulla on kuva siitä (kopeloipi taskuaan).--Perhanan eukko--nimittäin
minun eukkoni.--sai sen sittenkin varastetuksi. (Vikkelästi.) Mutta
minä toimitan sen teille huomenna.
HURMERINTA. Minä olen kiitollinen, vaikka en ymmärräkään asian
tärkeyttä.
HILLERI. Ymmärryksen puute on paha vika, sydämen puute vielä pahempi.
HURMERINTA. Viisaasti haastettu.
HILLERI. Siihen teitä auttakoot kaikki jumalat. Ja nyt minä tahtoisin
juoda onneksenne hyvällä sydämellä. Saanko luvan?
HURMERINTA. Kiitoksella vastaan otetaan.
HILLERI kumartuu sohvan taakse.
NAATUS (tulee perältä paperiliuskat kädessä). Nyt on niin, että minä
heti tässä alussa huomasin muutamia aukkoja, jotka minä mielelläni
tahtoisin täyttää. Senvuoksi pyytäisin, että minä saisin tämän pitää
huomiseen, jolloin toisin tämän. Jos suinkin mahdollista?
HURMERINTA. Olkaa niin hyvä.
KANTTORI (lasi kädessä vasemmalta, heti ovessa). No niin! (Kääntyy
huutamaan kamariin) Niinkuin sanoin. Naatus on jaaritellut koko ajan.
Täällä seisovat samoilla jalkainsa sijoilla.
POMMERI (vasemmalta, lasi kädessä). Tule sinäkin, Naatus, tänne samaan
sakkiin. Ei meiltä tärpätti lopu!
PORMESTARI (vasemmalta, lasi kädessä). Mutta emmekö saa lauluksi?
Kanttori, mitä virkasi vaatii!
KANTTORI. Niin tosiaan. (Hurmerinnalle.) Laulaako veli?
HURMERINTA. Ei ole laulunääntä enemmän kuin sammakolla, mutta minä
kuuntelen.
KANTTORI. Naatus laulaa ensi tenoria, Pommeri bassoa, minä toista
tenoria ja setä pormestari--meidän solisti!--mitä ääntä hyvänsä.
PORMESTARI (kohottaen lasia laulaa).
Den andra bägaren, hurra,
Kamrater, skall kungen ha!
Siihen, kun pormestari on saanut lauletuksi, on salista rientänyt
muutamia juhlapukuisia herroja, jotka ovat istuttaneet Hurmerinnan
tuolille, ja heidän nostaessaan häntä kannettavaksi saliin PORMESTARI,
KANTTORI, POMMERI ja NAATUS kertaavat yhdessä:
Den andra bägaren, hurra,
Kamrater, skall kungen ha!
HILLERI (joka tällä aikaa on noussut seisomaan toalettipeilin pöydälle,
lasi kädessä, matkien soiton säestystä). Tatatutatitutatii!
Kaikki kääntyvät katsomaan, ja kantajat kääntävät samassa Hurmerinnan
Hilleriin päin.
HILLERI (kohottaa lasin). Terve tuloa--hulluinhuoneeseen!
KANTTORI (kiireellisesti huutaen). Porilaisten marssi. Porilaisten
marssi!
Saatto lähtee laulaen saliin.
PORMESTARI (jääden huoneeseen, seisoo peilin edessä, jonka pöydällä
Hilleri on). Hilleri! Hilleri! Hilleri! Hilleri ei ole enää raastuvan
vahtimestari. Ja vikkelästi alas ja ulos.
HILLERI (ylpeänä). Kuka se on, joka minulle puhuu?
PORMESTARI. Minä se olen. Pormestari!
HILLERI (alamaisesti). Vai herra pormestari. Nöyrimmästi anteeksi.
Mutta jos se olisi joku muu, niin minä en tulisi. Vaikka olisi itse
kauppaneuvos, niin en tulisi. Mutta kun herra pormestari käskee, niin
minä heti tottelen. (Laskeutuu alas.) Enkö ole aina totellut herra
pormestaria?
PORMESTARI. Totteliko Hilleri, kun minä sanoin, että Hilleri ei saa
maistaa? Hilleri on kuitenkin maistanut.
HILLERI. Ja ryypännyt, herra pormestari. Minä tunnustan suoraan herra
pormestarille, että herra pormestari näkee tässä aika vahtimestarin ja
viiden lapsen isän. (Toverillisen pyytävästi.) Mutta herra pormestarin
ei tarvitse muille sanoa.
PORMESTARI. Minkä vuoksi Hilleri sitten maistaa, kun Hilleri tietää,
ettei pysy rajoissaan?
HILLERI. No eihän se monta kertaa satu. Vai sattuuko?
PORMESTARI. Se on kyllä tosi, ettei se satu monasti.
HILLERI. Ja kun minä olen sellainen kuin minä olen, niinkuin
pormestarinna sanoo.
PORMESTARI. Se on lieventävä asianhaara kyllä. No puhutaan sitten
huomenna, kun Hillerikin on selvillään.
HILLERI. Niin, herra pormestari, puhutaan huomenna. Minä lähden siis
nyt, herra pormestari?
PORMESTARI. Niin, Hilleri menee nyt. Mutta Hilleri menisi siivosti ja
sievästi.
HILLERI. Herra pormestari, minä ajattelin, että jos, kun minulla on
niin huono veri, taas tuolla (viittaa saliin) sattuu jotakin, olisi se
hyvin paha.
PORMESTARI (miettien, kekseliäästi). Hilleri voi mennä ikkunasta.
HILLERI. Sitä minä en olisi huomannutkaan. Mutta jos kadulla on
kauppaneuvoksen härkä.
PORMESTARI (menee katsomaan ikkunasta). Ei ole.
HILLERI (menee ikkunan luo ja nousee ikkunalle). Herra pormestari ei
siis tule yhtä aikaa, niinkuin herra pormestari minulle määräsi?
PORMESTARI. Minä viivyn vielä hiukkasen aikaa.
HILLERI. No minun ei siis, herra pormestari, tarvitse sitä tärkeää
kuulutusta--?
PORMESTARI. Kyllä, kyllä! Hillerin pitää muistaa se!
HILLERI. Ja pormestarinna oli käskenyt nuohoamaan.
PORMESTARI. Niin, Hilleri nyt muistaa!
Salista kuuluu eläköön-huutoja.
HILLERI. Hyvästi, herra pormestari.
PORMESTARI. Hyvästi, Hilleri.
HURMERINTA syöksyy kiireesti salista, ottaa pöydälle heittämänsä
boolilasin ja yrittää kiiruhtamaan saliin takaisin.
HILLERI nauraa nauruaan.
HURMERINTA säpsähtäen pysähtyy ja huomaa Hillerin ikkunalla.