HURMERINTA. Niinhän se taisi olla. Meidät sitten esiteltiin lämpiössä.
NEITI SALMELA. Kolmas kerta.
HURMERINTA. Mitä kolmas kerta?
NEITI SALMELA. Meidät silloin esiteltiin.
HURMERINTA. Minä todella en muista, että meitä sitä ennen olisi
esitelty.
NEITI SALMELA. Olisitteko muuten runoilija!
HURMERINTA. Mutta silloin kiintyi koko mieleni ja kaikki ajatukseni
teihin.
NEITI SALMELA. Kolmas kerta toden sanoo!
HURMERINTA. Minkä vuoksi olette niin ivallinen? Ettehän koskaan ennen
ole ollut.
NEITI SALMELA. Jos niin käsitätte, pyydän anteeksi.
HURMERINTA. Kaikessa tapauksessa tuntuu teissä nyt jotakin kylmää ja
katkeraa. Aivan toinen olitte ennen. Olitte aina kuin lämmin, virkeä
kevättuuli. Aina innostunut ja innostuttava.
Äänettömyys.
HURMERINTA. Te katositte aivan yht'äkkiä Helsingistä? (Odottaen
hetkisen vastausta.) Minä kirjoitin kotianne teille.
NEITI SALMELA (ehättäen keskeyttämään). Minä tulin tänne melkein suoraa
päätä Helsingistä.
HURMERINTA. Mitähän lieneekin, mutta laivan tänään lähestyessä rantaa
minulle yht'äkkiä johtui mieleen ajatus, että olisipa somaa, jos
näkisin teidät laivasillalla. Arvaatte hämmästykseni, kun sitten
salinovesta astuessani näin teidät. Eikö ole ihmeellistä?
NEITI SALMELA. Sattuuhan sellaista paljon.
HURMERINTA. Mutta saavutettuani teidät nyt näin yhtä äkkiä, kuin
minulta katosittekin, minä nyt--
NEITI SALMELA. Herra Hurmerinta!
HURMERINTA. Minä tahdon saada sanotuksi, että minä teitä rakastan.
NEITI SALMELA. Ajatelkaa, missä olemme, ajatelkaa toki!
HURMERINTA. Vastatkaa minulle ratkaiseva sana, yksi ainoa sana. Minä en
tahdo jäädä epätietoon.
NEITI SALMELA. Nyt ei ei ei. Ei nyt. Sitten kun tulette minua
saattamaan.
HILLERI nauraa.
HURMERINTA. Se oli vain joku tuolla ulkona.