Ennen maailma oli ihan täynnä olentoja, ja uusia viehättäviä asioita,
huvituksia ja velvollisuuksia, jotka olivat huvituksia hauskempia.
Pienokaiseni olivat elämäni solmukohta.
Jumala ulottui koko olemukseeni suojelevana ja siunaavana voimana;
Jumala antaa suunnan kaikelle toiminnalle...
* * * * *
Talossa on lämmintä, liiaksi kuumennettujen lämpöjohtojen rasittavaa ja
kuivaa kuumuutta; ulkona on katujen tahmea ja harmaa kylmyys...
Maxime astuu alas marmoriportaita; hänen silkkihattuunsa osuu valosta
juovia; hän pysähtyy mietteissään, sytyttää sikaarinsa ja vetää siitä
hitaita sauhuja; nojautuen kaiteeseen hän kutsuu minua bassoäänellään,
hattu niskassa; saavun heti, koneellisesti ja kumartuneena, kyynärpäät
porrastasanteen käsipuulla. Kuuntelen, kuinka hän luettelee, sormillaan
laskien päiväkauteni ostokset ja pikku velvollisuudet ja lisäksi
tuttavat, joita minun pitää käydä tervehtimässä. Ne ovat vieraita
ihmisiä, joista ennen pidin paljon.
* * * * *
Ylhäältä kuuluu korvia särkevä lasten hilpeys...
* * * * *
Ympärilläni ei ole kuolevaisia eikä elämää. Siellä on vain katuja ja
kiveyksiä; kaupungin taivaskin on harmaa kuin lieju. Kaikki tuoksuu
tiililtä ja tomulta. Kaikella on pestyn ja muureihin ja kipsiin
sekaantuneen freskomaalauksen epämääräinen väri. Elämä ympäröi minua
liikkumattomalla ja haalistuneella freskomaalauksella.
Tämä minun oma kotini on muuttunut minulle vieraaksi kuin julkinen
muistomerkki; minusta tuntuu siltä, että sen karmosiininpunaisilla
matoilla varustetussa eteisessä kulkee jono hopeakalunaisia
vahtimestareita.
Suuri henkilökunta on nyt ohjattavana, pöydässä tulee istua
ensimmäisellä paikalla, lapsia on valvottava ja kasvatettava. Paljon on
nyt vaivaloisia ja väsyttäviä puuhia...
Pitää puhua, kävellä, juoda, syödä, hymyillä ja olla auttavinaan
lähimmäistänsä, sielu riutuneena, kasvot synkkinä ja tiukasti
suljettuina. Ei missään tapauksessa saa rukoilla. Koneellisen rukouksen
valheellisuus kalvaa liiaksi sielun seinämää.
Pitää liikkua silmissä väärä rauhallinen ilme; hampaat ovat
puristautuneet salaisuuden ympärille; kädet puristavat tulisia kirjeitä
hameenmiehustan suojassa...
* * * * *
Elää epätodellisen maailman lakkaamattomassa kangastuksessa,
joka näyttää ainoalta todelliselta; tottua itsepäisesti tähän
harha-aistimukseen; ahmia itseensä tappavaa viiniä; täyttää aivonsa
juovuttavalla huumauksella, hourailla salaa, silmät kirkkaina ja
rauhallisina, mielettömyys yhteenkiristettyjen hampaitten taakse
kätkettynä... kädet kiellettyjen kirjeitten päälle puristettuina...
»Kyllä, ystäväni, kyllä olen toivonne ja elämänne, uusi onnenne ja
perintönne! Kyllä, minä olen se nainen, jota olette odottanut ja joka
on tullut.»