Roomassa, helmikuulla 1893.
Suuresti on karnevaali menettänyt entistä loistoaan. Ennen aikaan oli
se koko kansan juhla ja muodostui niin komeaksi varsinkin siten, että
siihen ottivat osaa rikkaimmat ylimykset tuhlaten tuhansia
suurenmoisiin valmistuksiin. Ne ajat olivat niitä, jolloin paavit
hallitsivat maata yhdessä ylimysten kanssa ja jolloin kirkko melkein
kaikkina vuoden aikoina pani juhlakulkueita toimeen. Nyt on Italiakin
muuttumassa länsimaiseksi, kansanvaltaiseksi valtioksi, jossa hyöty
asetetaan ensi sijaan ja huvi toiseen. Viimeisten vallanmuutosten
jälkeen on aatelisto joko köyhtynyt tai vetäytynyt palatsiensa
rautaporteilla suljettujen holvien taakse. Niinpä luin eräässä
sanomalehtiuutisessa, että muutaman ruhtinas Lancelottin toimeenpanemat
tanssiaiset hänen palatsissaan kyllä olivat olleet komeat, mutta että
vieraiden oli pitänyt kulkea sisään ja ulos pienestä takaportista,
»sillä syyskuun 20 p:n v. 1870 jälkeen on pääovi ollut ainaiseksi
suljettuna vastalauseeksi nykyistä hallitusta vastaan». Papisto taas on
sekin vetäytynyt nahkaansa samoinkuin paavikin, joka kuten tunnettu
tekeytyy vangiksi Vatikaanissaan. Kaikista näistä syistä tarjoo
karnevaali samoinkuin yleensä muutkin juhlimisyritykset jotenkin
surullisen nähtävän.
Nykyinen hallitus koettaa kuitenkin noudattaa entisiä tapoja ja tarjota
kansalle sekä leipää että huvituksia. Mutta sen toimeenpanemilta
karnevaaleilta puuttuu niiden onnistumisen ensimmäinen ehto:
yksityisten osanotto. Demokratia on täällä niin uusi, ettei se vielä
ole ehtinyt kehittää varakasta keskisäätyä, joka esim. Pariisissa tekee
paljon karnevaalien hyväksi. Varsinkin suuret kauppahuoneet, teatterit
y.m.s. siellä rakentavat mahdottoman ylellisiä juhlavaunuja, jotka,
vaikka ovatkin ainoastaan vain ilmoituskoneita, kuitenkin suuresti
elähyttävät laskiaisjuhlaa. Mutta niitä sellaisia ei ole Roomassa tai
eivät ne ainakaan näy välittävän edustaa itseään tässä vanhassa
kansallisjuhlassa. Eivät auta suuret palkinnotkaan, joita luvataan
parhaista ryhmistä.
Rahaa niihin muuten näytään saatavan hyvin omituisella tavalla. On,
arvattavasti korkeimman vallan suojeluksen ja valvonnan alla toimiva,
osakeyhtiö, joka johtaa karnevaalipuuhia. Se toimeenpanee kahden viikon
kuluessa koko joukon iloja niinkuin naamiohuveja erityisissä
teattereissa, yöllisiä tanssiaisia, sirkusnäytäntöjä y.m.s., joihin
pääsymaksut ovat jotenkin korkeat niille, jotka eivät ole yhtiön
osakkaita, mutta joihin osakkaat pääsevät kolmea neljännestä
halvemmalla kuin muut. Kun osakkeita saa ostaa kuka tahansa eli toisin
sanoen lunastaa itselleen helppohintaisia ennakkopilettejä, niin
tekevätkin sen useimmat, jotka aikovat karnevaalin aikana huvitella, ja
siten saa yhtiö rahoja palkintojensa jakamiseen.
Niitä on useita kymmeniä, joitakuita kutakin päivää varten, ja
nousevat ne 50 markasta aina 1,500 markkaan. Suuremmat niistä
annetaan onnistuneimmista vaunuista ja parhaiten koristetuista
parvekkeista Korsokadulla, joka on juhlakulkueitten ja varsinaisten
karnevaali-ilojen karkelopaikka; pienemmät annetaan yksityisille
naamioitetuille ja sirkus- y.m. kilpailussa esiintyville. Mutta näistä
houkutuksista huolimatta eivät ilolinnut näy oikein tahtovan laulaa.
Piatsa del Popolo-nimisellä kaupungin pohjoispäässä olevalla torilla on
karnevaalielämän keskusta. Se on laitettu suuren suureksi
kesäsirkukseksi. Kun on kaunis ilma, niinkuin täällä melkein aina on,
niin tekee kyllä paistava aurinko, helakka taivas ja aistikkaasti
muodostunut Pintsio-kukkulan rinne uusine kuvapatsaineen parastaan
silmää viihdyttääkseen. Mutta lautasirkus on aina lautasirkus, jota
väkisinkin tulee vertailleeksi niihin entisiin sirkuksiin, joista,
niinkuin esim. Kolosseumista, on vielä säilynyt niin isot tähteet, että
mielikuvitus helposti voi luoda eteensä siinä tapahtuneet leikit.
Vertailuun vie sitten vielä väkisinkin se, että täällä nyt yritetään
uudistaa entisajan leikkejä. Täällä on m.m. kaksipyöräisiä
kilpakärryjä, joiden eteen valjastetaan kaksi hevosta ja joihin mies
nousee seisomaan ja ajamaan. Mutta hevoset ovat näöltään tavallisia
ajurihevosia ja ajajat vanhoiksi roomalaisiksi epäonnistuneesti
naamioituja tallirenkejä. Hauskempia ovat irtaallaan laukkaavat
kilpahevoset, jotka huimaavalla vauhdilla kiitävät soikeaa rataa
pitkin, kunnes heidät otetaan kiinni eteen asetettuun esirippuun.
Parhaiten vastasivat karnevaalin aatetta muutamat talonpojat,
jonkunlaiset italialaiset kasakat, jotka laihoilla, mutta nopeilla
hevosillaan saapuvat tänne karnevaalin aikana ratsastamaan ja pieniä
palkintoja voittamaan.
Useampia kertoja oli kahden karnevaaliviikon kuluessa n.k. Korso s.o.
juhlakulkue samannimisellä kadulla. Katsojia varten oli siinä toreille
ja muille väljemmille paikoille rakennettu istumasijoja. Suuri joukko
ikkunoita oli myöskin vuokrattavana. Entiseen kultaiseen aikaan
kuuluttiin yhdestä ikkunasta maksetun satoja markkoja. Nyt ei menekki
kuitenkaan näkynyt olevan sen suurempi kuin että ikkunain omistajat
itse saivat niitä käyttää omiksi huvikseen. Vasta viimeisenä
karnevaalipäivänä eli laskiaistiistaina olivat ne jotakuinkin täydet.
Silloin näkyi koko Rooma tai ainakin puolet siitä laskeutuneen
seitsemältä kukkulaltaan tälle jotenkin ahtaalle kadulle. Päästä päähän
on se ainakin kilometriä pitkä ja nyt se oli väkeä niin pakaten täynnä
kuin suinkin sopi. Liika väki sai vuotaa sivukaduillekin. Suurin osa
näkyy kuitenkin tulleen enemmän toisia katsomaan kuin itse osaa
ottamaan. Katsominen ei kuitenkaan erittäin suurta huvia tuottanut.
Olisiko ollut kaikkiaan kymmenkunta juhlavaunua liikkeellä. Onnistunein
ja vanhoja loistoaikoja enin muistuttava oli ehkä muuan venetsialainen
jättiläissoutuvenhe, jossa kulki komea doosi loistavan seurueensa
ympäröimänä. Siinä kiilsi kultaa ja hohti silkkiä ja samettia ja
osanottajain hienoista kasvonpiirteistä päättäen olivat ne »hienompaa»
väkeä. Tämä ryhmä saikin ensimmäisen palkinnon. Toisista herätti eniten
huomiota muuan päivän tapahtumiin, valtion varkauksiin, liittyvä vaunu,
jossa karnevaalin alkupäivinä nähtiin joukko hienoja herroja
heittelemässä kaikelle maailmalle makeisia, mutta jotka viimeisenä
päivänä olivat suljetut omaan huoneeseensa--rautaristikkojen taa. Sille
taputti yleisö käsiään.
Nämä ja jotkut muut vaunut vielä lisäksi hankasivat edestakaisin Korsoa
pitkin, heittäen ja vastaanottaen kukkaiskimppuja, joita yhtä mittaa
lenteli ilmassa. Välistä ne olivat kiinnitetyt värillisiin
paperiliuskoihin, jotka muodostivat kuin raketteja lentäessään katujen
poikki ikkunasta ikkunaan ja usein jääden telefoonilankojen päälle
riippumaan. Joissakuissa vaunuissa ja joillakuilla parvekkeilla oli
aika sieviä tyttöjä, toisissa kasvoiltaan ja vartaloltaan jotenkin
virheettömiä nuorukaisia. Näiden kesken oli kukkaissade vilkkain, ja ne
näkyivät kyllä nauttivankin karnevaalistaan.
Katupojat siitä kuitenkin enimmin nauttivat. Niitä on Roomassa ehkä
enemmän kuin missään muualla, ja täällä ne parhaiten aatettaan
vastaavatkin, sillä ne ovat sekä likaisempia että äänekkäämpiä kuin
muualla. Heidän tehtävänään oli kerätä kaikki murut, joita rikkaiden
pöydältä putosi. Niin pian kuin ilmassa suhahti jokin kukkaiskimppu tai
tuli vaunuista tai ikkunoista alas jokin konvehti, heti hyökkäsi tämä
lauma sinne ojennetuin käsin. Kun monta oli ottamassa ja harva
antamassa, syntyi siinä suoranainen pelikiihko. Ne, joilla oli jotakin
alas heitettävää, näkyivät nauttivan siitä niinkuin nauttii
kananpoikain syöttäjä joka murusta, minkä hän nakkaa syötettävänsä
eteen. Tuon leikin katsominen oli syrjäisistäkin hauskaa, ja ihme
kyllä, ettei siinä koskaan syntynyt tappelua tai epäsopua, vaikka
kasvoista ja säihkyvistä silmistä päättäen intohimot olivat
ylimmillään.
Iloisin ja todellakin onnistunein osa karnevaalissa oli sen viimeinen
vaihe. Tuskin oli ilta tullut, kun kaikissa vaunuissa, kaikissa
ikkunoissa ja kaikilla parvekkeilla pantiin toimeen ilotulitus. Koko
tuo pitkä katu hohti milloin sinisenä, milloin viheriäisenä. Jos voisi
sanoa, että tällä karnevaalilla on ollut paisteinen päivänsä--jota ei
kuitenkaan voi sanoa--niin voisi tätä viimeistä näkyä kutsua sen
iltaruskoksi.
Ja hetkeksi näkyi yleisökin saaneen esi-isiltä perimänsä
karnevaaliluonnon nousemaan. Vanhan tavan mukaan päättyvät nämä ilot
n.k. moccoli-(kynttilä)iloilla. Ostetaan pieni vahakynttilä, sytytetään
se ja lähdetään kulkemaan katua pitkin. Samassa kiiruhtavat muut
jäljestä ja koettavat tulta sammuttaa. Siinä syntyy paljon naurua ja
paljon viatonta pilaa, varsinkin kun siihen ottavat yhtä suurella
innolla osaa sekä vanhat että nuoret. Sammutuskokeita tehdään jos
jollakin tavalla. Mitkä puhaltavat, mitkä heilauttavat hatullaan ilmaa,
mitkä huiskuttavat nenäliinojaan, joita korkeammalle ylettääkseen
kiinnitetään keppien ja pitkien riukujen nenään. Sammuneita kynttilöitä
on turha yrittääkään sytyttää ylhäällä ilmassa. Hetikohta on siinä joku
liinaansa liehuttamassa. Sentähden liittyy aina useita yhteen,
kuukistuvat maahan ja koettavat toistensa turvissa tulta virittää.
Mutta juuri kun se on onnistumaisillaan, puikahtaa joku poika takaapäin
säärien lomasta, puhaltaa tulen sammuksiin ja tekee tyhjäksi yhteiset
vaivannäöt.
Se oli tämä hauskinta koko karnevaalissa. Mutta siinäkin näkyi olevan
enemmän sammuttajia kuin sytyttäjiä, joka sekin mielestäni on merkki
siitä, että karnevaali itsekin on sammumaisillaan.