VI

Suihkulähteestä, varjoisasta pylväiköstä ja varhaisesta aamuhetkestä

huolimatta vallitsi atriumissa tukahuttava kuumuus, sillä keväinen

aurinko oli kuumentanut marmorin, mutta likellä taloa kasvoi vanha,

tuuhea pistaciapuu. Sen ympärillä oli aukeaa ja sinne tuntui

tuulenhenki paremmin. Sentähden käski Cinna asettaa sinne kantotuolin,

joka oli koristettu hyasinteilla ja omenankukilla ja jossa Antea

lepäsi. Itse hän istuutui hänen viereensä, laski kätensä hänen

käsilleen, jotka olivat valkeat kuin alabasteri, ja kysyi:

-- Onko sinun hyvä täällä, carissima?

-- On, vastasi Antea tuskin kuuluvalla äänellä.

Ja hän sulki silmänsä ikäänkuin vaipuakseen uneen. Oli ihan hiljaista,

ainoastaan tuuli huojutti humisten pistaciapuun oksia, maassa,

kantotuolin ympärillä, tanssieli kullankarvaisia liekkejä, sillä

auringonsäteet tunkivat lehtiverkon läpi, ja heinäsirkat silittivät

kivien välissä.

Hetkisen perästä avasi sairas silmänsä.

-- Cajus, virkkoi hän, -- onko se totta, että näille maille on

ilmestynyt filosofi, joka parantaa sairaita?

-- Täällä heitä nimitetään profetoiksi, vastasi Cinna. -- Olen minä

kuullut hänestä puhuttavan ja aioin jo kutsua hänet sinun luoksesi,

mutta hän osottautuikin vääräksi ihmeittentekijäksi. Sitäpaitsi hän on

rikkonut täkäläistä temppeliä ja tämän maan lakeja vastaan ja sentähden

prokuratori on ylenantanut hänet kuolemaan. Juuri tänään hänet

ristiinnaulitaan.

Antean pää painui alas.

-- Sinut parantaa aika, virkkoi Cinna, huomatessaan kuinka hänen

kasvoihinsa tuli surullinen ilme.

-- Aika on kuoleman eikä elämän palveluksessa, vastasi sairas hitaasti.

Ja taas syntyi hiljaisuus. Maassa yhä hyppielivät kultaiset kielekkeet;

sirkat sirittivät entistä äänekkäämmin ja kallion revelmistä mateli

esiin pieniä sisiliskoja, etsimään kallionkielekkeiltä aurinkoisia

paikkoja.

Tuontuostakin vilkaisi Cinna Anteaan ja tuhannennen kerran lennähti

hänen päähänsä se epätoivoinen ajatus, että kaikkia pelastuskeinoja on

käytetty, ettei enään ole jälellä toivon kipinääkään ja että tuo

rakastettu olento pian on vain katoavainen varjo ja kourallinen tuhkaa

columbariumissa.

Tuossa kantotuolissa maatessaan, silmät kiinni, kukkien keskellä, hän

jo näytti aivan kuolleelta.

-- Minä seuraan sinua! toisteli Cinna ajatuksissaan.

Samassa rupesi etäältä kuulumaan askelia. Paikalla kalpenivat Antean

kasvot valkeiksi kuin liitu, huulet olivat puoleksi auki, hengitys

kulki hätäisesti ja rinta nousi ja laski kiireesti. Onneton sairas oli

varma siitä, että näkymättömien olentojen joukko, joka aina ilmoittaa

tuijottavan ruumiin tuloa, likeni. Mutta Cinna tarttui hänen käteensä

ja rupesi häntä rauhoittamaan:

-- Älä pelkää, Antea, minäkin kuulen askeleet.

Hetken perästä hän lisäsi:

-- Pontius tulee luoksemme.

Polun käänteeseen ilmaantui todella prokuratori kahden orjan seurassa.

Hän oli keski-ikäinen mies, pyöreähköt kasvot huolellisesti ajettuina,

ilmeessä keinotekoista varmuutta, mutta samalla surumielisyyttä ja

väsymystä.

-- Tervehdän sinua, jalosukuinen Cinna ja sinua, jumalallinen Antea!

lausui hän astuessaan pistacian alle. -- Kylmän yön perästäpä olemme

saaneet helteisen päivän: olkoon se suotuisa teille molemmille ja

kukoistakoon Antean terveys kuten nuo hyasintit ja omenapuun oksat,

jotka koristavat hänen kantotuoliaan!

-- Rauha olkoon kanssasi ja terve sinulle! vastasi Cinna.

Prokuratori istuutui kalliolohkareelle, katseli Anteaa, rypisti tuskin

huomattavasti kulmakarvojaan ja puhui:

-- Yksinäisyys synnyttää surua ja sairautta, mutta joukkojen hyörinässä

ei ole tilaa pelolle. Annanpa teille sentähden neuvon! Paha kyllä emme

ole Antiokiassa emmekä Cesareassa, ei täällä ole sirkusleikkejä eikä

kilpa-ajoja, ja jos sirkuksen rakentaisikin, niin nuo tuittupäät jo

huomispäivänä sen hävittäisivät. Täällä et muuta kuule kuin sanan

"laki" -- ja tämä "laki" määrää kaikki. Mieluummin olisin vaikka

Skytiassa kuin täällä...

-- Mutta mitä sinun pitikään sanoa, Pilatus?

-- Poikkesin todella aineestani. Mutta se tulee kaikki minun

huolestumisestani. Sanoin, ettei pelolle jää tilaa ihmisjoukossa.

Kuulkaappas, tänäpänä te voitte saada nähdä näytelmän. Jerusalemissa

täytyy tyytyä vähempään. Ennen kaikkia täytyy Antean keskipäivällä olla

keskellä ihmisjoukkoja. Tänään kuolee ristillä kolme miestä. Onhan se

enemmän kuin ei mitään. Pääsiäisjuhlan johdosta on kaupunkiin

sitäpaitsi tulvinut kaikellaisia irtolaisia koko maasta. Voittehan te

tarkastella tätä väkeä. Käsken toimittaa teille hyvät paikat ristien

likeisyydessä. Minulla on syytä toivoa, että rikokselliset kuolevat

rohkeasti. Yksi heistä on kummallinen ihminen: sanoo olevansa Jumalan

Poika, on lempeä kuin kyyhkynen eikä todella ole tehnyt mitään, joka

ansaitsisi kuolemanrangaistuksen.

-- Ja sinä olet tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi?

-- Tahdoin päästä ikävyyksistä ja samalla kajoamasta tuohon

ampiaispesään, joka kihisee temppelin ympärillä. Muutenkin kantelevat

minusta Roomaan. Eikähän tässä sitäpaitsi ole kysymyksessä Rooman

kansalainen.

-- Kyllä tuo mies siltä kärsii yhtä paljon.

Prokuratori ei vastannut. Mutta hetkisen perästä hän rupesi puhumaan

ikäänkuin itsekseen:

-- Yhtä asiaa en saata kärsiä ja se on liioittelu. Kun joku vaan minun

läsnäollessani lausuu tuon sanan, menee minulta hyvä tuuli koko siksi

päiväksi. Kultaisella keskitiellä! kas sillä on minun mielestäni

viisainta pysytellä. Mutta eipä ole kolkkaa maailmassa missä tätä

sääntöä seurattaisiin vähemmin kuin täällä. Kuinka tämä kaikki minua

kiusaa! Oi kuinka kiusaakin! Ei koskaan lepoa, ei koskaan tasapainoa...

ei ihmisissä eikä luonnossa... Nyt keväällä esimerkiksi ovat yöt kylmät

-- mutta päivällä on sellainen kuumuus, ettei tahdo saada astutuksi

kiville. Puoleenpäivään on vielä hyvän matkaa, mutta katsokaappa missä

sitä jo ollaan! Ihmisistä ei kannata puhuakaan! Minä olen täällä siksi

että minun täytyy olla. Mutta vähät niistä! Johan minä taas poikkesin

aineestani. Menkää katsomaan ristiinnaulitsemista. Olen varma siitä

että tuo Natsarealainen kuolee rohkeasti. Käskin ruoskia häntä, sillä

arvelin sillä lailla suojelevani häntä kuolemasta. Minä en ole mikään

pyöveli. Mutta kun häntä lyötiin, pysyi hän kärsivällisenä kuin karitsa

ja siunasi ihmisiä. Ja kun hänen verensä valui virtana, nosti hän

silmänsä taivasta kohti ja rukoili. En ole eläissäni nähnyt niin

kummallista ihmistä. Vaimoni ei hänen tähtensä ole antanut minulle

hetkenkään lepoa. 'Älä päästä viatonta kuolemaan!' on hän varhaisesta

aamusta asti huutanut korvaani. Ei minulta ole puuttunut hyvää tahtoa.

Kahdesti astuin katolle ja puhuin raivostuneille papeille ja koko

tuolle rupiselle joukolle. Mutta he oikaisivat päät taaksepäin,

aukaisivat kitansa jotta leuat venyivät korviin asti ja huusivat yhteen

ääneen: 'ristiinnaulitse!'

-- Ja sinä suostuit? huudahti Cinna.

-- Kaupungissa olisi muuten syntynyt levottomuuksia ja olenhan minä

täällä ylläpitämässä rauhaa. Minun täytyy täyttää velvollisuuteni. En

pidä liioittelusta ja sitäpaitsi olen kuolettavasti väsyksissä. Mutta

kun kerran olen ottanut tehdäkseni jotakin, niin olen valmis yleisen

hyvän tähden uhraamaan yhden miehen elämän, varsinkin, jos se on

tuntematon mies, jota ei kukaan kysy. Se on hänen onnettomuutensa,

ettei hän ole roomalainen.

-- Paistaahan päivä muuallekin kuin Roomaan, kuiskasi Antea.

-- Jumalallinen Antea! virkkoi prokuratori, -- voisinhan minä vastata

sinulle, että ympäri maan piirin loistaa Rooman valta; sentähden on sen

hyväksi uhrattava kaikki, mutta levottomuudet kuluttavat voimaamme.

Ennen kaikkia rukoilen sinua: älä pyydä minua muuttamaan tuomiota.

Cinnakin voi vakuuttaa sinulle, ettei se käy laatuun, sillä langetettua

tuomiota ei kukaan muu kuin Caesar voi muuttaa. Minä en voi vaikka

tahtoisinkin. Eikö totta, Oajus?

-- Totta on.

Nähtävästi sanat koskivat Anteaan. Ehkä itseään ajatellen, virkkoi hän:

-- Ihminen saattaa siis sekä kärsiä että kuolla viattomasti?

-- Ei kukaan ole viaton, vastasi Pontius. -- Natsarealainen ei ole

tehnyt mitään rikosta ja prokuratorina pesenkin käteni. Mutta ihmisenä

vastustan hänen oppiansa. Puhelin hänen kanssansa aika kauvan, sillä

minä tahdoin tutkia häntä. Ja minä tulinkin vakuutetuksi siitä, että

hän puolustaa kuulumattomia asioita. Se on vaikeaa! Täytyy maailman

toki seisoa järjen perustuksella. Kuka väittää, ettei siveyttä

tarvittaisi?... En suinkaan minä. Opettavathan stoikotkin, että

vastoinkäymisiä tulee kantaa kärsivällisyydellä, mutta eiväthän he

vaadi ihmistä luopumaan kaikesta, alkaen maatilasta päivällisateriaan

asti. Sanoppas sinä Cinna, joka olet järkevä mies, mitä sinä minusta

ajattelisit, jos minä antaisin tämän talon, jossa te nyt asutte,

jollekulle retkulaiselle, joka tuolla Jopen portilla paahtaa kylkiään

auringossa? Mutta juuri sellaisia asioita hän vaatii. Sitte hän

julistaa, että kaikkia tulee rakastaa samalla tavalla: juutalaisia yhtä

paljon kuin roomalaisia, roomalaisia yhtä paljon kuin egyptiläisiä,

egyptiläisiä yhtä paljon kuin afreja, ja niin poispäin. Myönnän että

sain hänestä tarpeekseni. Hänen henkensä on kysymyksessä ja kuitenkin

hän käyttäytyy ikäänkuin olisi kysymyksessä vaan jonkun toisen henki,

opettaa ja -- rukoilee. En minä ole velvollinen pelastamaan ihmistä,

joka itse ei pelastuksestaan välitä. Joka ei missään osaa pitää määrää,

on typerä mies. Sitte hän sanoo itseään Jumalan Pojaksi ja järkyttelee

perustuksia, joilla maailma lepää ja sillä hän tietysti vahingoittaa

ihmisiä. Miettiköön mielessään mitä tahtoo, mutta älköön ruvetko

järkyttelemään. Ihmisenä minä vastustan hänen oppiaan. Edellyttäkäämme

etten usko jumaliin -- se on silloin minun asiani. Joka tapauksessa

minä käsitän uskonnon tarpeellisuuden ja tunnustan sitä julkisesti,

sillä tiedän että uskonto on kansalle ohja. Hevostenkin täytyy olla

valjaissa ja lujissa valjaissa. Eihän kuoleman tuollaiselle

Natsarealaiselle pitäisi olla kauheankaan, koska hän väittää nousevansa

ylös kuolleista.

Cinna ja Antea katsahtivat toisiinsa kummissaan.

-- Nousevansa ylös kuolleista?

-- Ei enempää eikä vähempää: kolmen päivän perästä. Niin hänen

opetuslapsensa ainakin väittävät. En muistanut kysyä häneltä itseltään.

Onhan se muuten yhdentekevä, sillä vapauttaahan kuolema lupauksista. Ja

eihän hän kadottaisi mitään, jollei nousisikaan ylös, sillä hänen

oppinsa mukaanhan todellinen onni alkaa vasta silloin kun iankaikkinen

elämä alkaa, nimittäin kuoleman jälkeen. Hän puhuu siitä todella kuin

mies, joka on asiastaan ihan varma. Hänen Hadeksessaan on valoisampaa

kuin aurinkoisessa maailmassa ja joka eninten kärsii täällä, se pääsee

varminten sinne; pitää vaan rakastaa, rakastaa ja rakastaa!

-- Onpa se kummallinen oppi! huudahti Antea.

-- Ja huusivatko ne todella sinulle: "ristiinnaulitse!" kysyi Cinna.

-- En minä sitä oikeastaan ihmettele. Tämän kansan mieli on täynnä

vihaa ja mikä sitte mielisi ristiinnaulita rakkauden, jollei viha?

Antea painoi kättään kalpealle otsalleen.

-- Ja hän on varma siitä, että ihminen voi elää ja olla onnellinen --

kuoleman jälkeen?

-- Sentähden ei häntä kammota risti eikä kuolema.

-- Kuinka se olisi suloista, Cinna!...

Hetkisen perästä kysyi Antea uudelleen:

-- Mistä hän sen tietää?

Prokuratori heilautti kättään.

-- Hän sanoo saaneensa tietää sen kaikkien ihmisten isältä, joka on

juutalaisille sama kuin meille Jupiter. Natsarealaisen opin mukaan on

siinä vaan se eroitus, että hän on yksi, ainoa ja laupias Jumala.

-- Kuinka se olisi suloista, Cajus! toisti sairas.

Cinna avasi suunsa ikäänkuin vastatakseen jotakin, mutta vaikenikin --

ja keskustelu katkesi. Nähtävästi Pontius yhä mietti Natsarealaisen

kummallista oppia, koska hän yhtä mittaa ravisti päätään ja kohautteli

olkapäitään. Vihdoin hän nousi ja rupesi sanomaan hyvästi.

Äkkiä virkkoi Antea:

-- Cajus, mennäänpä katsomaan tuota Natsarealaista!

-- Pitäkää sitte kiirettä, huomautti Pilatus lähtiessään, -- sillä

kulkue lähtee pian liikkeelle!