IV

Siitä asti kävi Cinnan ja vanhan kreikkalaisen ystävyys vieläkin

likeisemmäksi. He kävivät usein tervehtimässä toisiaan ja jakoivat sekä

huolensa että leipänsä ja juhlansa. Muuten Cinna kokemuksistaan ja

kyllästyksestään huolimatta oli siksi nuori, että elämässä vielä täytyi

löytyä hänelle tuntematontakin viehätystä. Sellaiseksi viehätykseksi

tuli hänelle varsinkin Timonin ainoa tytär, Antea.

Antean maine oli Aleksandriassa yhtä suuri kuin hänen isänsä maine.

Häntä ylistivät uljaat roomalaiset, jotka oleskelivat Timonin talossa,

ylistivät kreikkalaiset, ylistivät Serapeumin filosofit, ylisti kansa.

Timon ei sulkenut häntä gynaeceumiin, kuten muut naiset suljettiin,

vaan hän koetti valaa häneen kaikki mitä itse tiesi. Tytön tultua

täysikasvaneeksi luki hän hänen kanssaan sekä kreikkalaisia että

roomalaisia, jopa heprealaisiakin kirjoja, sillä Antealla oli hyvä

muisti ja hän oli kasvanut kielirikkaassa Aleksandriassa, joten hän oli

oppinut sujuvasti puhumaan kaikkia näitä kieliä. Tyttö oli isänsä

henkinen toveri, hän otti monasti osaa keskusteluihin, joita kestien

aikana pidettiin Timonin talossa ja usein, kun puhe liikkui vaikeissa

sokkeloissa, osasi hän Ariadnena selviytyä niistä, jopa johdattaa muita

mukanaan. Isä ihaili ja kunnioitti häntä. Lisäksi häntä ympäröi

salaperäisyyden, melkeinpä pyhyyden taika. Sillä hän näki

profeetallisia unia ja asioita, joita ei tavallisen kuolevaisen silmä

näe. Vanha tietäjä rakasti häntä kuin omaa sieluaan, ehkä vielä enemmän

senkin tähden, että hän pelkäsi kadottavansa hänet. Tyttö oli nimittäin

usein kertonut unessa näkevänsä joitakin hänelle vihamielisiä olentoja

sekä jonkun ihmeellisen valon, josta ei hän tietänyt ennustiko se

elämää vaiko kuolemaa.

Häntä ympäröi ainainen rakkaus. Egyptiläiset, jotka kävivät Timonin

talossa, kutsuivat häntä lotus-kukaksi, ehkä sentähden että tätä kukkaa

Niilin rannoilla kunnioitetaan jumalallisena olentona, tai ehkäpä

siksi, että se, joka hänet kerran näki, saattoi unohtaa koko maailman.

Hän oli nimittäin yhtä kaunis kuin hän oli viisas. Egyptin aurinko

ei ollut tummentanut hänen kasvojaan, niitä saattoi verrata

helmenkarvaiseen näkinkengänkuoreen, jonka läpi kuultaa aamuruskon

punertava hohde. Hänen silmissään oli Niilin sini ja hänen katseensa

näytti tulevan kaukaa, tuntemattomilta tienoilta, niinkuin tämän

salaperäisen virran vesi. Kun Cinna ensi kerran nähtyään hänet ja

kuultuaan hänen äänensä, palasi kotiin, valtasi hänet halu pystyttää

atriumiinsa alttari ja uhrata valkeita kyyhkysiä hänen kunniakseen. Hän

oli eläissään kohdannut tuhansia naisia, sekä kaukaisen pohjolan

valkokulmaisia tyttöjä, joitten hiukset ovat kypsyneen viljan

karvaiset, että numidiattaria, mustia kuin laava -- mutta ei hän ikinä

ollut kohdannut tällaista ruumista eikä tällaista sielua. Ja jota

useammin hän hänet näki, jota paremmin hän häneen tutustui, jota

useammin hän sai kuunnella hänen puhettaan, sitä enemmän hänen

hämmästyksensä yltyi. Välistä hän, joka ei uskonut jumaliin, sai

päähänsä, ettei Antea voi olla Timonin tytär, vaan joku jumalatar, siis

ainoastaan puoleksi nainen ja puoleksi kuolematon.

Ja pian hän rupesi rakastamaan tyttöä aavistamattomalla, äärettömällä

ja vastustamattomalla rakkaudella, joka erosi kaikista hänen

tähänastisista tunteistaan yhtä suuresti kuin Antea erosi kaikista

muista naisista. Hän halasi omistaa häntä vaan voidakseen häntä

palvella. Hän oli valmis vuodattamaan verensä saadakseen hänet

omakseen. Hän tunsi, että hän mieluummin on kerjäläisenä hänen kanssaan

kuin keisarina ilman häntä. Kuten meren pyörre vastustamattomalla

voimalla riistää mukaansa kaikki mitä sen piirissä on, niin riisti

Cinnan rakkaus valtoihinsa hänen sielunsa, sydämensä, ajatuksensa,

hänen päivänsä, yönsä ja kaikki mistä elämä on kokoonpantu.

Vihdoin se riisti mukaansa Anteankin.

-- Tu felix, Cinna! toistivat ystävät toistamistaan. -- Tu felix,

Cinna! toisteli hän itsekin -- ja kun hän vihdoin hänet nai ja tytön

jumalalliset huulet lausuivat pyhät sanat: "missä sinä Cajus olet,

siellä olen minäkin Caja" -- silloin tuntui hänen onnensa olevan kuin

meri, pohjaton ja rajaton.

V

Kului vuosi ja yhä kunnioitettiin nuorta vaimoa kotilieden ääressä kuin

jumalatarta. Hän oli miehensä silmäterä, hänen rakkautensa, viisautensa

ja valonsa. Mutta verratessaan onneaan mereen, oli Cinna unohtanut,

että merelläkin on laskunsa. Vuoden perästä tuli Anteaan hirveä,

tuntematon tauti. Hänen unensa oli täynnä kauheita näkyjä, jotka

kuluttivat hänen elämäänsä. Aamuruskon säteet katosivat hänen

kasvoiltaan ja jälelle jäi vain simpukan läpikuultavuus; hänen

kätensäkin alkoivat käydä läpikuultaviksi, silmät vaipuivat syvälle

otsan alle -- ja ruusunkarvainen lotuskukka valkeni vaikenemistaan,

kunnes se kävi valkeaksi kuin kuolleen kasvot. Huomattiin, että haukat

rupesivat kiertelemään Cinnan taloa ja se tietää Egyptissä kuolemaa.

Näyt kävivät yhä kauheammiksi. Puolipäivän aikaan, kun aurinko valoi

maille valkeaa hohdettaan ja kaupungissa oltiin hiljaa, oli Antea

kuulevinaan kuinka näkymättömät olennot nopein askelin liikkuivat hänen

ympärillään ja ilman syvyyksistä näki hän ruumiin kuivat, keltaiset

kasvot ja mustat silmät tähdättyinä itseensä. Ja nuo silmät tuijottivat

häneen tavattoman itsepintaisesti, ikäänkuin olisivat käskeneet

menemään jonnekin salaperäiseen, kauheaan pimeyteen. Silloin rupesi

Antean ruumis vapisemaan kuin kuumeessa, hänen otsansa kalpeni, kylmät

hikikarpalot pusertuivat esiin ja kotilieden jumaloitu papitar muuttui

pelästyneeksi, avuttomaksi lapseksi, joka pakeni miehensä turviin ja

valkein huulin toisteli toistelemistaan: "pelasta minut, Cajus! suojele

minua!"

Ja Cajus olisi ollut valmis käymään joka aaveen kimppuun, minkä

Persefon vaan saattoi manalasta lähettää, mutta turhaan iski hän

katseensa avaruuteen. Kaikkialla oli tyhjää ja hiljaista, kuten

tavallisesti puolipäivän aikaan. Kaupunki uinui valkeassa

valaistuksessa, meri oli kuin upotettu auringonpaisteeseen eikä

hiljaisuudesta saattanut eroittaa mitään muuta kuin taloa kiertävien

haukkojen vikinää.

Näyt uudistuivat yhä useammin. Vihdoin ne tulivat joka päivä. Ne

seurasivat Anteaa sekä ulkopuolelle kotia että atriumiin ja kammioihin.

Lääkärien neuvosta toimitti Cinna taloon egyptiläisiä huilunsoittajia

ja beduineja, jotka puhalsivat savipillejä, jotta he meluavalla

soitolla estäisivät näkymättömien olentojen hyminää kuulumasta. Mutta

turhaa se oli. Antea eroitti hyminän keskellä suurinta melua ja kun

aurinko oli päässyt niin ylhäälle, että varjo makasi ihmisen jaloissa

kuni takki, joka on valunut hartioilta, silloin näyttäytyi helteestä

väräjävässä ilmassa ruumiin kasvot ja lasittuneet silmät, jotka

tuijottivat Anteaan ja hiljaa liikkuivat ikäänkuin sanoakseen: "seuraa

minua!"

Välistä näytti Anteasta siltä kuin ruumiin huulet hiljalleen olisivat

avautuneet ja sen suusta olisi lähtenyt inhoittavia kovakuoriaisia,

jotka lensivät suoraa päätä ilman halki häntä kohti. Kun hän vaan

ajattelikin näkyjä, tuli hänen silmiinsä tuskallinen ilme ja vihdoin

kävi elämä hänelle niin kauheaksi tuskaksi, että hän rukoili Cinnaa

pitelemään miekkaa sydäntänsä vastaan tai että Cinna sallisi hänen

ottaa myrkkyä.

Mutta Cinna tiesi, ettei hän voi... Hän olisi ollut valmis miekalla

avaamaan suonensa vaimonsa tähden, mutta vaimonsa surmaajaksi ei hän

kyennyt. Kun hän kuvitteli tuota kallista päätä kuolleena, silmät

ummessa, jäisen rauhan leimaamana tai Antean rintaa oman miekkansa

lävistämänä, tunsi hän, että hänen täytyy tulla mielipuoleksi ennenkuin

hän kykenee sellaisiin tekoihin.

Muuan kreikkalainen lääkäri sanoi hänelle, että Hekate ilmestyy

Antealle ja että nuo näkymättömät olennot, joitten hyminä peloittaa

häntä, kuuluvat pahansuovan jumalattaren seurueeseen. Hän oli sitä

mieltä, ettei Antealle löydy pelastusta, sillä sen joka näkee Hekaten,

täytyy kuolla.

Silloin Cinna, joka vähän aikaisemmin olisi nauranut uskolle Hekateen,

uhrasi hänelle hekatombeja. Mutta ei uhri auttanut ja seuraavana

päivänä tuijottivat ankarat silmät taas puolenpäivän aikaan Anteaan.

Koetettiin peittää hänen päätään, mutta hän näki ruumiin kasvot

paksuimmankin vaatteen läpi. Kun hänet suljettiin pimeään huoneeseen,

katselivat kasvot häneen seinästä ja valaisivat pimeyden kalpealla,

kuolonkarvaisella loistollaan.

Illoin oli sairaan parempi. Silloin meni hän niin raskaaseen uneen,

että Cinna ja Timon monasti pelkäsivät hänen nukkuneen iäksi. Pian kävi

hän niin heikoksi, ettei hän päässyt kävelemään omin voimin. Häntä

kuljetettiin kantotuolissa.

Cinnan vanha rauhattomuus palasi sata kertaa suuremmalla voimalla ja

valtasi hänet kokonaan. Hän pelkäsi Antean henkeä ja samalla hänellä

oli se kummallinen tunne, että hänen tautinsa on jossakin

salaperäisessä yhteydessä niiden asioiden kanssa, joista Cinna ja Timon

ensimäisessä tutunomaisessa keskustelussaan olivat puhuneet.

Mahdollisesti vanha tietäjä ajatteli samaa, mutta Cinna ei tahtonut

eikä uskaltanut kysyä häneltä. Sairas vaan kuihtui kuihtumistaan kuten

kukkanen, jonka terään myrkyllinen hämähäkki on tehnyt pesänsä.

Cinna sekä toivoi että koetti epätoivoissaan häntä pelastaa. Ensin hän

vei hänet erämaahan likelle Memfistä, mutta kun ei pyramidien

hiljaisuus vapauttanut häntä hirveistä näyistä, palasi hän

Aleksandriaan ja toimitti hänen ympärilleen noitia ja ennustajia, jotka

manasivat tautia, sekä kaikenkaltaista roskajoukkoa, joka

ihmeitätekevien lääkkeiden avulla käytti hyväkseen ihmisten

herkkäuskoisuutta. Mutta Cinnalla ei enään ollut valikoimisen varaa,

vaan hän kävi kiinni kaikkiin keinoihin.

Niihin aikoihin tuli Cesareasta Aleksandriaan kuuluisa juutalainen

lääkäri Josef, Khusan poika. Hänet toi Cinna paikalla vaimonsa luo --

ja hetkeksi palasi toivo hänen sydämeensä. Josef, joka ei uskonut

kreikkalaisiin eikä roomalaisiin jumaliin, hylkäsi ylenkatseellisesti

puheet Hekatesta. Hän arveli, että pahat henget pikemmin ovat

riivanneet sairaan ja neuvoi Cinnaa lähtemään pois Egyptistä, jossa

Deltan soiset höyryt vahingoittavat terveyttä, pahoista hengistä

puhumattakaan. Hän neuvoi -- ehkä siksi, että itse oli juutalainen --

lähtemään Jerusalemiin: siihen kaupunkiin eivät pahat henget pääse ja

siellä on ilma kuiva ja terveellinen.

Cinna seurasi mielellään hänen neuvoaan, ensinnä siksi ettei ollut

muuta neuvoa ja toiseksi sentähden, että Jerusalemissa oli

varakonsulina muuan hänen tuttavansa, joka joskus oli ollut Cinnan

perheen holhokkina.

Heidän saapuessaan otti varakonsuli heidät vastaan avosylin ja antoi

heidän asuttavakseen oman kesätalonsa, joka sijaitsi likellä kaupungin

muureja. Mutta Cinnan toivo oli haihtunut jo ennenkuin he pääsivät

perille. Sillä ruumiin kasvot olivat tuijottaneet Anteaan jo laivan

kannella -- perille päästyä taas sairas odotti puolipäivän hetkeä yhtä

kuollettavassa hädässä kuin ikinä Aleksandriassa.

Ja niin alkoivat heidän päivänsä kulua kidutuksessa, tuskassa,

epätoivossa ja kuoleman odotuksessa.