Hävytön veitikka tuo tottakin!
Himokas huviin jumalattomaan;
Ei muita koskaan tuonut kotihin
Kuin portot irstaat, rentut häijyt vaan,
Sekaisin herrat, rengit, siit' ei huoltakaan.
Byron.
Seuraavana aamuna oli Rothsay ihan toisella tuulella. Hän valitti
pahaavointia sekä kuumetta, mutta tämä kuume pikemmin näkyi häntä
kiihdyttävän kuin masentavan. Hän oli hyvin ystävällinen Ramornylle; ja
vaikkei hän virkkanut mitään yöllisistä tapauksista, oli selvä että hän
muisti, vaan tahtoi seuralaistensa muistosta haihduttaa silloista
nurjaa mieltänsä. Hän oli kohtelias kaikille ja puhui Ramornylle
leikillisesti Katrin tulosta.
"Onpa tuo kaino kaunokainen aika tavalla kummastuva, kun näkee tässä
vaan miehiä, missä hän luuli saavansa paikan keskellä Margareeta-rouvan
kammari-neitsyitten myssyjä ja huntuja! Eipä liene sinulla suinkaan
kovin monta kauniisen sukupuoleen kuuluvaa talossa, arvaan ma,
Ramorny?"
"Ei mar' ole -- tuota harpputyttöä lukematta -- muita kuin yksi tai
kaksi, kyökkipiikaa, joita paitsi ei voisi tulla toimeen. Mutta,
sivumennessä puhuen, harpputyttö hyvin hartaasti tiedustelee missä
rouva on, jonka palveluksessa hänen piti saada paikka. -- Laitanko ma
hänet pois, itselleen rouvaa hakemaan, mistä hänen mielensä tehnee?"
"Älä suinkaan, hän saa huvitella Katria. -- Ja kuules, eikö olisi hyvä,
jos me tuon arkaluontoisen tyttöheilakan ottaisimme vastaan
jonkunmoisella maskeraatilla?"
"Mitä te tarkoitatte, armollinen herra?"
"Oletpa nyt typerä, veikkonen. -- Emme saa pettää häntä, koska hän
täällä toivoo tapaavansa Rothsayn herttuan puolison. -- Minä aion olla
sekä rouva että herra yhdessä personassa".
"En käsitä vieläkään".
"Eipä ole ketään niin typerää", virkkoi prinssi, "kuin älykäs mies, jos
ei hän kerrassaan pääse asian jäljille. -- Minun puolisoni -- siksihän
sitä rouvaa ihmiset sanovat -- on täältä karannut yhtä hätäisesti kuin
minä tulin tänne. Kumpikin olemme jättäneet vaatevaramme jälkeemme.
Tuossa vaatekomerossa makuuhuoneeni vieressä on naisen koruja niin
paljon, että riittäisi vaikka kuinka suurelle maskeraattijoukolle.
Katsos nyt, minusta tulee siis Margareeta-rouva, joka makaa tässä
päivävuoteella, päässään suruharsikko sekä pajuseppele, hylätyn
tilansa merkiksi. Sinä, Ramorny, olet muodoltas kyllin jäykkä ja
kankea, niin että voit käydä hänen galwayläiseltä seurarouvaltansa,
Hermigild-kreivinnalta. Dwining saa olla olevinansa vanha Hekate, hänen
entinen lapsipiikansa -- vaikka kyllä sillä on enemmän viiksiä
ylähuulessaan kuin apteekkarilla karvoja koko kasvoissaan, vieläpä
päälaessakin lisäksi. Hänelle pitää hankkia valeparta, että hän tulee
oikein sen akan kaltaiseksi. Hanki tänne kyökkipiikasi sekä mitä
soveliaita hovipoikia sinulla lienee täällä muassasi, ja pue ne
kammarineitsyikseni. Kuulitkos -- työhön nyt paikalla".
Ramorny kiirehti eteiskammariin ja kertoi Dwining'ille prinssin tuuman.
"Mene sinä ja huvittele sitä hupsua", virkkoi hän; "minä tahtoisin niin
vähän kuin mahdollista nyt nähdä hänet, kun tiedän mikä on tapahtuva".
"Uskokaa kaikki minulle", sanoi lääkäri ja nytkäisi olkapäitään. "Mikä
lihamies se on, joka voi leikata lampaan kaulan poikki, vaan pelkää sen
määkimistä?"
"Vaiti, älä pelkää miehuuteni masentuvan. -- Enpä unohda, että hän
tahtoi sysätä minut luostariin juuri yhtä huolettomasti, kuin jos olisi
vaan viskaunut pois katkenneen peitsen tynkän. Mene -- vaan ei, odota
-- ennen kuin menet tuota hupsua maskeraattia laittamaan, pitää meidän
jollakin lailla narrata pölkkypäistä Charteris'iä. Jos hän luulee
Rothsayn herttuattaren vielä olevan täällä ja Hanskurin Katrin hänen
seurassaan, hänelle kyllä saattaa pölähtää päähän tulla tänne apua
tarjoamaan tai jotain sentapaista, ja hänen tulonsa, niinkuin kyllä
ymmärrät, tapahtuisi nyt jokseenkin ajattomalla ajalla. Onpas hänen
tulonsa vielä sitä luultavampi, koska muutamat ihmiset joskus ovat
arvelleet tuon tervaskantoisen ritarin suuren, hellän huolenpidon
meidän tyttösestämme ansaitsevan lämpimämmänkin nimen".
"Kunhan sen tiedän, antakaa mun vaan nyt yksin menetellä ritari
Charteris'in kanssa. Minä lähetän hänelle kirjeen, joka on vaikuttava,
että hän kuukauden aikaan on mieluummin haluava helvettiin kuin
Falkland'iin. -- Voitteko te virkkaa minulle herttuattaren rippi-isän
nimen?"
"Waltheof -- eräs Franciskolais-munkki."
"Hyvä -- on nyt lähden liikkeelle".
Muutamien minuuttien perästä, sillä hän oli erittäin sukkela kynämies,
Dwining sai valmiiksi kirjeen, jonka antoi Ramornyn käteen.
"Se on erin-omaista ja saattaisi sinut kohta Rothsayn herttuan
ylimmäiseksi suosituiseksi -- olisinpa, pelkään mä, kovin kateellinen,
salliakseni sinua kauemmin hänen läheisyydessään, jos ei hänen päivänsä
jo olisi lopussa".
"Lukekaa se ääneen", virkkoi Dwining, "että saisimme kuulla kuinka se
sujuu?" Ja Ramorny luki: "Korkeasukuisen, mahtavan prinsessamme
Margareetan, Rothsayn herttuattaren käskystä me Waltheof, halpa St.
Franciscus-veljistön jäsen, annamme tiedoksi sinulle, ritari Patrik
Charteris'ille, Kinfauns'in herralle, että armollinen prinsessa
suuresti on pannut ihmeekseen, kun sinä uskalsit lähettää hänen
luoksensa nais-ihmisen, jonka hyvä maine ei voi olla suuri prinsessan
silmissä, koska se tyttö ilman mitään pakottavaa hätää on asunut
toista viikkoa sinun linnassas, missä hänellä ei ollut mitään
muuta vaimoseuraa paitsi palvelijoita; ja siitä hävyttömästä
yhdessä-asumisesta on huhu levinnyt tänne asti Perth'in, Angus'in sekä
Fifen läänien kautta. Yhtähyvin ei armollinen prinsessa, katsoen tätä
asiaa inhimillisen heikkouden vaikuttamaksi, ole pieksättänyt tuota
vallatonta tyttöä polttiaisilla eikä rangaissut muulla kovemmalla
rangaistuksella. Vaan kun kahden arvokkaan veljeksen Lindores'in
luostarista, Thickscull ja Dundermoreifien, juuri piti lähteä
erinäiselle asialle Vuoristoon, niin armollinen prinsessa on antanut
Katri-tytön heidän haltuunsa, oman isänsä luokse vietäväksi, jonka
tyttö sanoo par'-aikaa oleskelevan jossain Tay-järven rannoilla;
sillä siellä, isänsä turvissa, on hänellä oleva enemmän entisten
tottumustensa sekä ansionsa mukainen paikka, kuin Falkland'in linnassa,
niin kauan kuin se on Rothsayn herttuan puolison asuntona. Armollinen
prinsessa on käskenyt mainittuin arvokasten veljesten sillä tavoin
kohdella sitä nuorta vaimo-ihmistä, että hänessä heräisi katumus
syntisestä irstaisuudestaan, ja armollinen prinsessa kehoittaa sinuakin
syntiäs rippi-isälles tunnustamaan sekä sitä katumustöillä sovittamaan.
--- Allekirjoitettu: Waltheof korkeasukuisen ja mahtavan" -- -- j.n.e.
"Erin-omaista -- erin-omaista!" huudahti Ramorny, loppuun luettuaan.
"Tää arvaamaton korvapuusti on saattava Charteris'in oikein raivoon.
Hän on kauan aikaa osoittanut tälle rouvalle jonkunlaista hellempää
kunnioitusta, ja nyt hän näkee joutuneensa irstaisuuden epäluuloon,
juuri kun hän toivoi pääsevänsä suosioon laupeuden työn kautta -- se on
kokonaan pyörryttävä hänen päänsä! Ja oikein sanot, että pitkä aika
mahtaa kulua, ennen kuin hän uskaltaa tulla tänne, tuota tyttöstä
katsomaan taikka rouvaa tervehtimään. -- Mutta mene siis nyt
maskeraattiin; sill'-aikaa minä tässä valmistan sen, joka
maskeraateista on ijäksi lopun tekevä".
Noin päivällisen aikaan saapui Katri, Henshaw-ukon sekä yhden ritari
Charteris'in tallirengin suojan alla, komean Falkland'in linnan eteen.
Tornin huipusta liehuvassa suuressa lipussa näkyi Rothsayn vaakuna,
palvelijoilla oli prinssin väen värit; kaikki vahvisti yleistä luuloa,
että Rothsayn herttuan puoliso vielä täällä asui. Katrin sydän sykähti,
sillä hän oli kuullut että herttuattarella oli Douglas'ien ylpeys yhtä
hyvin kuin myös sukunsa peloton lujuus; tyttö-parka siis oli
peloissaan, minkälainen kohtelu hänelle tässä paikassa mahtoi tulla
osaksi. Linnapihaan tullessaan hän näki vähemmin palvelusväkeä kuin
mitä olisi luullut; mutta kun herttuatar tässä asui aivan erillään
maailmasta, ei hän sitä kovin kummeksinut. Jonkunlaisessa eteisessä
tuli hänelle vastaan pikkuinen, vanha akka, aivan koukkuisissa ikänsä
painon alla, norsunluinen sauva tukenaan.
"Terve tultuas tänne, kaunis tyttöseni", virkkoi akka, suudellen
Katria, "terve tähän, niin sanoakseni, suruhuoneesen. Ja toivon minä",
-- hän suuteli vielä kerran -- "että olet oleva lohdutukseksi minun
rakkaalle, kuninkaalliselle kasvatilleni, herttuattarelle. Paina puuta,
lapsukaiseni, sill'-aikaa kuin minä lähden katsomaan, joutaako rouva
nyt päästää sinut puheillensa. Voi, lapsi-kultaseni, oletpa hyvin
suloinen tosiaan, jos vaan Pyhä Neitsyt on antanut sinulle sielun, joka
on näin kauniin ruumiin vertainen".
Näin sanoen vale-akka läksi matelemaan läheiseen huoneesen, missä
Rothsayn herttua jo oli varustamassansa maskeraatti-puvussa. Ramorny
sitä vastoin, joka ei ollut tahtonut tuohon maskeraattiin osaa ottaa,
oli tavallisissa vaatteissansa.
"Oletpa sukkela veitikka, tohtori", virkkoi prinssi. "Niin totta kuin
olen prinssi, luulenpa että sinun tekisi mieli toimittaa koko kometia
itse, rakastajan osa niinkuin kaikki muu".
"Jos sillä voisin säästää vaivaa teiltä, armollinen prinssi", vastasi
lääkäri tavallisella puoleksi hillityllä naurunhihityksellään.
"Ei, ei", sanoi Rothsayn herttua, "en minä tarvitse sinun apuas,
veikkonen -- virka nyt vaan, miltä minä mielestäs näytän näin
pitkälläni tämän vuoteen päällä -- raukealta, rouvantapaiseltako vai?"
"Liiankin hienolta ja kauniilta rouva Margareeta Douglas'iksi, jos saan
uskaltaa niin sanoa", virkkoi lääkäri.
"Pois, konna, ja taluta tänne sisään tuo kaunis jääkynttilä -- älä
pelkääkään että hän on moittiva minua kovin naismaiseksi -- ja sinä,
Ramorny, mene myös pois".
Samassa kun ritari meni toisesta ulos, talutti vale-akka toisesta
Hanskurin Katrin sisään. Huone oli huolellisesti laitettu hämäräksi,
niin että Katri ilman vähintäkään epäluuloa näki tuon vaimoksi puetun,
vuoteella makaavan ihmisen.
"Tääkös se tyttö on?" kysyi Rothsay, jonka ääni, luonnoltansakin jo
hieno, nyt oli huolellisesti vielä hienonnettu kuiskaamisen kautta.
"Anna hänen lähetä, Griselda, ja tulla suutelemaan kättämme".
Vale-imettäjä talutti vapisevan tytön vuoteen äärelle ja viittasi häntä
polvilleen laskeumaan. Katri teki niin ja suuteli suurella hartaudella
ja suoruudella hansikkaallista kättä, jonka valeherttuatar hänelle
ojensi.
"Älä pelkää", virkkoi sama suloinen ääni, "minussa näet vaan surullisen
esimerkin ihmis-suuruuden turhuudesta. -- Onnelliset ne, mun lapseni,
jotka halvassa säädyssänsä seisovat niin alhaalla, ettei niihin
valtiontyrskyt koske".
Näin puhuessaan prinssi laski käsivartensa Katrin kaulan ympäri ja veti
hänet likemmäksi, suudellakseen häntä tervetuliaisiksi. Mutta se
suutelo annettiin niin paljon tulisemmin kuin mitä siitä mahtavasta
suojelijasta olisi voinut arvata, että Katri, siinä luulossa että
herttuatar oli hulluksi tullut, kovasti huudahti.
"Vaiti, narriseni! Minähän se olen -- Rothsayn Taavetti!"
Katri katsahti ympärilleen -- imettäjä oli lähtenyt, ja kun herttua nyt
otti pois harsikon kasvoiltansa, näki tyttö-parka selvästi, olevansa
sen rohkean, nuoren irstailijan vallassa.
"Auta minua nyt, Jumalani!" rukoili Katri; "ja kyllähän sinä autatkin,
jos vaan itse pysyn lujana?"
Kun tämä päätös oli lentänyt hänen sydämensä läpi, hillitsi hän
huutonsa ja pyysi, niin paljon kuin mahdollista, salata pelkoansa.
"Leikkinne oli varsin taitavasti toimeen pantu", virkkoi hän niin
lujalla äänellä kuin vaan voi. "Saanko nyt pyytää teitä, armollinen
herttua, minua hellittämään?" -- Prinssi piti häntä käsivarresta
kiinni.
"Ei, mun sievä vankiseni -- älä näin tempaile -- mitäs pelkäät?"
"En minä tempailekaan, herra prinssi. Koska teitä näkyy huvittavan
pitää minut kiinni, en tahdo tempailemalla saattaa teitä minua
väkivallalla kohtelemaan, jotta teille itsellenne sitten tulisi
mielipaha, kun asiaa toisten paremmin mietitte".
"Sinä, vaan petturi, olet pitänyt minut vankinas monta kuukautta",
sanoi prinssi, "etkä nyt muka tahdo sallia minun pitää sinut kiinni
hetkisenkään aikaa".
"Se olisi sievää puhetta Perth'in kadulla, herra prinssi, missä minun
vallassani olisi sitä kuullella tai pois paeta -- täällä se on
väkivaltaa".
"Ja jos päästäisinkin sinut irti, minnekä sinä pakenisit?" virkkoi
Rothsayn herttua. "Laskusillat ovat ylösnostetut, ja minun
palvelijoitteni korvat ovat ihmeen kuurot oikullisten tyttösten
kiljumiselle. Ole siis kiltti, niin saat nähdä, mitä hyvää siitä tulee,
kun tekee kuninkaan pojalle mieliksi".
"Hellittäkää minut irti sitten, suuriarvoinen herra, ja kuulkaa
valitukseni Rothsayn herttuasta -- jonka tuon Skotlannin
kruununperillisen eteen. Minä olen halvan, vaan rehellisen porvarin
tytär. Minä olen, melkein jo voin sanoa, uljaan, kunnollisen miehen
kihlattu morsian. Jos jollakin tavoin lienen antanut teille kehoitusta
tähän tekoon, niin se on tapahtunut tietämättäni. Näin varoittain
teitä, rukoilen että päästäisitte minut irti ja sallisitte minun
lähteä. Te ette minulta kuitenkaan saa mitään muuten kuin tavalla, joka
olisi teille yhtä häpeällinen ritarina kuin miehenäkin".
"Sinä olet rohkea, Katri", sanoi prinssi, "mutta sekä ritarina että
miehenä täytyy minun ruveta voittosille sun kanssas, koska siihen
yllytät. Sinun pitää saada tietää mitä tämmöisestä rohkeudesta tulee".
Näin puhuen hän yritti taas laskea käsivartensa tytön kaulaan; mutta
Katri väistyi pois ja jatkoi puheensa yhä samalla järkähtymättömällä
lujuudella.
"Minulla on yhtä suuri voima puolustamaan itseäni kunniallisessa
taistelussa kuin teillä minua hätyyttämään hävyttömällä aikomuksella.
Älkää häväiskö itseänne ja minua väkivallalla. Te voitte saada minut
pyörryksiin lyömisellä, taikka myös kutsua apumiehiä ja niiden kanssa
voittaa minut. Mutta muulla keinoin ette pääse tarkoituksenne perille".
"Minkälaiseksi raakalaiseksi sinä minut luulet!" sanoi prinssi.
"Väkivaltaa en tahtoisi tehdä enempää kuin mitä naisihmiset vaativat,
saadakseen oman heikkoutensa sillä kaunistetuksi."
Hän nousi jokseenkin liikutettuna.
"Säästäkää sitten voimanne niitä naisia varten, jotka semmoista
käytöksensä kaunistusta tahtovat. Minun vastarintani on lujinta lajia,
mitä ikinä arkuus kunniastaan sekä häväistyksen pelko voi aikaan saada.
Voi, herra prinssi, jos aikomuksenne onnistuisi, te ette saisi mitään
muuta aikaan, kuin että kaikki siteet minun ja elämän välillä --
niinkuin myös teidän ja kunnian välillä olisivat ratkaistut. Minut on
kavaluudella viekoitettu tänne -- kenenkä petturin avulla, sitä en
vielä tiedä; mutta jos häväistynä täältä lähtisin, niin lähtisin
levittämään tietoa onneni hävittäjästä ympäri kristikuntaa. Minä
ottaisin toivioretkeläisen sauvan käteeni, ja missä ikinä vaan
ritarillisuutta pidetään arvossa, missä ikinä vaan Skotlannin nimi on
tuttu, julistaisin, että sadan kuninkaan jälkeinen, jumalisen Robert
Stuart'in poika, Bruce-sankarin kruununperillinen on kunnoton kunniaton
mies, joka ei ansaitse ritarin kannuksia jalassaan eikä kruunua, mikä
hänelle on päähän tuleva. Kaikki aatelisrouvat avarassa kristikunnassa
ovat katsovat teidän nimenne liian saastaiseksi, päästääkseen sitä
huulilleen -- kaikki kunnon ritarit ovat pitävät teitä valapattoisena
koirana, joka on rikkonut, mitä vannoi ritariksi tullessaan: suojella
vaimoja ja auttaa turvattomia".
Rothsayn herttua istahti taas ja katsoi Katriin silmillä, joista
vihastus ja ihastus molemmat sekaisin loistivat. "Sinä et muista kelle
puhut, tyttö. Etkö tiedä, että rakkaus, jota sinulle tarjosin, on
kunnia, ja että sadat vaimot, joiden helmustaakin olet lilan halpa
kantamaan, siitä olisivat kiitolliset?"
"Vielä kerran sanon, herra prinssi", vastasi Katri, "säästäkää
suosionne niille, jotka sitä arvossa pitävät. Taikka vielä paremmin,
säästäkää aikanne ja voimanne toisiin jalompiin töihin -- maanne
suojelukseen ja alamaistenne onnistuttamiseen. Voi armollinen herra!
kuinka mielellään riemuitseva kansa tervehtisi teitä johtajakseen! --
Kuinka halukkaasti he kokoutuisivat ympärillenne, jos vaan näkisivät
teidän tahtovan johtaa heitä taisteluun mahtavien sortamisia,
laittomien väkivaltaa, irstaisten viettelystä sekä ulkokultaisten
tyranniutta vastaan!"
Rothsayn herttua, jonka hyvät tunteet olivat yhtä helpot herättää kuin
ne olivat haihtuvaiset, tuli liikutetuksi tytön innokkaasta puheesta.
"Anna minulle anteeksi, että sinua pelästytin, tyttö", sanoi hän. "Sinä
olet kovin jaloluonteinen hetken-aikuiseksi leluksi, joksi minä
erehdyksissäni sinut aioin. Toiselta puolen, jos olisikin sukusi sinun
jalon henkes sekä verrattoman kauneutes vertainen, ei minulla ole
sydäntä antaa sinulle; ja sydämen antamisella vaan voipi sinut saada
omaksensa. Mutta minun toivoni on tullut hävitetyksi, Katri -- ainoan
vaimon, jota ikinä olen rakastanut, on valtiollinen oikku minulta
ryöstänyt, ja puoliso on minulle väkisin annettu, jota en sittenkään
voisi olla inhoamatta, vaikka hänellä olisi se suloisuus ja lempeys,
jotka avut yksin vaan saattavat tehdä jonkun naisen miellyttäväksi
minun silmissäni, Terveyteni raukenee raukenemistaan, vaikka vielä olen
aivan nuori; muuta neuvoa ei minulla siis ole, kuin sivumennessä poimia
sieltä, täältä joku kukkanen, mikä minulle sattuu tulemaan tarjoksi
lyhykäisellä matkallani syntymästä hautaan. Katso minun polttavaa
poskeani -- tunnustele, jos tahdot, minun levottomasti sykkivää
suontani -- ja surkuttele minua ja anna anteeksi, jos minä, jonka
oikeudet, vaikka olen prinssi ja mies, ovat tulleet niin sorretuiksi,
joskus vähemmin pidän huolta toisten ihmisten oikeuksista, antaen
valtaa itsekkäälle halulle tyydyttää silmänräpäyksen-aikuista oikkua".
"Voi armollinen herra!" huudahti Katri hänelle omituisella
innostuksella, "rakas herrani -- niin tahdon sanoa, sillä rakashan on
Brucen jälkeinen jokaiselle Skotlannin lapselle -- älkää, olkaa
niin hyvä, näin puhuko! Teidän mainio edelläkävijänne kärsi
maanpakolaisuutta, vainoa, öisin nälkää, päivin epätasaisia tappeluita,
saattaakseen maansa vapaaksi -- olkaa tekin yhtä alttiiksi-antavainen,
siksi että te itse pääsisitte vapaaksi. Temmatkaa itsenne irti noista
miehistä, jotka teidän vallattomuuksianne auttamalla raivaavat
itsellensä tien mahtavuuteen. Älkää luottako tuohon julmaan Ramornyyn!
-- Te ette sitä tiedä, siitä olen varma -- te ette sitä voi tietää --
mutta se konna, joka koetteli pakoittaa tytärtä häpeäänsä suostumaan,
sillä että hän uhkaeli vanhan isän henkeä, on valmis tekemään vaikka
mitä ilkeyttä -- vaikka mitä pettuutta!"
"Tekikö Ramorny niin?"
"Teki kyllä, eikä hän uskaltane sitä kieltää".
"Siitä otetaan selvä", vastasi Rothsayn herttua. "En minä häntä enää
rakasta; mutta hänelle on tullut suuri vahinko minun palveluksessani,
ja minun tulee kunniallisesti palkita hänen apuansa".
"_Hänen_ apuansa vai! -- Voi, armollinen herra! Semmoinen apuhan, jos
aikakirjat totta puhuvat, saattoi Troian häviöön ja antoi Espanjan
vallan uskottomain käsiin".
"Vaiti, tyttö, pidä kieles kurissa, sanon minä", virkkoi prinssi
nousten. "Meidän keskustelumme nyt loppuu".
"Vielä yksi sana, herra Rothsayn herttua", sanoi Katri innolla, ja
hänen kaunis muotonsa loisti niinkuin varoittavan enkelin -- "en tiedä,
mikä minua yllyttää näin rohkeasti puhumaan; mutta tuli palaa
sydämessäni ja leimahtaa ulos. Lähtekää tästä linnasta, tuntiakaan
kauemmin viipymättä! Tää ilma tässä on teille turmiollinen. Luovuttakaa
Ramorny pois tyköänne, ennen kuin tää päivä on tullut kymmentä
minuuttia vanhemmaksi! Hänen seuransa on teille kovin vaarallinen".
"Mitä syytä sinulla on semmoisin puheisin?"
"Ei mitään varsinaista", vastasi Katri, häveten omaa kiivauttansa,
"kenties ei yhtään mitään, paitsi että pelkään teille vaaroja".
"Perättömistä peloista ei Brucen perillinen saa huolia. -- Kuulkaa,
hoi! Kuka on siellä toisessa kammarissa?"
Ramorny astui sisään ja kumarsi syvään sekä prinssille että myös
Katrille, jonka hän nyt luuli arvattavasti nousseen suosituisen arvoon
ja siis ansaitsevan ritarillista kohteliaisuutta.
"Ramorny", virkkoi prinssi, "onko tässä talossa jotain arvokkaampaa
vaimo-ihmistä, joka sopisi tään nuoren neidon seuraksi, siksi kun
voimme hänet lähettää pois, mihin hän halunnee mennä?"
"Pelkäänpä" vastasi Ramorny, "jos teidän paheksumattanne, armollinen
herra, saan toden ilmoittaa, että meidän talomme tässä on huonosti
varustettu siinä suhteessa, ja että, puhuakseni totista totta,
harpputyttö niistä kaikista mahtaa olla siivoin".
"Seurustelkoon hän sitten tään nuoren neidon kanssa paremman
puutteessa. -- Ja ole nyt kärsivällinen, tyttöseni, ainoasti muutamia
tunteja".
Katri läksi ulos.
"Vai niin, armollinen herra -- jokos teille tuli niin pian ero
Perth'in kaupungin Kaunottaresta? Onpas se, tosiaan, ikivoittajan
häilyväisyyttä!"
"Tässä ei ole mitään puhetta voitosta eikä tappiosta", vastasi prinssi
kuivakiskoisesti. "Tää tyttö ei minua rakasta, enkä minäkään rakasta
häntä kylliksi, vaivatakseni itseäni hänen vastahakoisuutensa
voittamisella".
"Ohoh, onpas taas Malcolm Puhdastapainen noussut uudestaan tässä
jälkeisessään!" sanoi Ramorny.
"Olkaa niin hyvä, arvokas herra, ja lopettakaa kokkapuheenne, taikka
myös laskekaa niitä jostain toisesta aineesta. Nyt on päivällisen aika,
luulisin ma; minä olisin teille siis hyvin kiitollinen, jos käskisitte
ruoan pöydälle".
Ramornyn uloslähtiessä Rothsayn herttua oli huomaavinaan ilveilevän
hymyn suosituisensa suunsopissa; ja hänestä tuntui kovin kiusalliselta,
että hän oli joutunut sen miehen pilkan alaiseksi. Yhtä hyvin hän käski
ritarin pöytäseurahansa, ja sama kunnia tuli myös Dwining'ille osaksi.
Puhe pöydässä oli vilkas ja irstasta laatua, jota prinssi yllytti,
ikään kuin vastapainoksi aamupuoliselle ykstotiselle siveydelleen, jota
vanhoja aikakirjoja lukenut Ramorny vertasi Scipion lujuuteen.
Pidot, huolimatta herttuan huonosta voinnista, jatkettiin
turhan-aikuisella vallattomuudella paljon kohtuuden rajojen yli. Ja
lieneekö siihen ollut syynä viinin väkevyys, vai ruumiillinen heikkous,
vai, joka on luultavin, pulveri, jonka Dwining viimeiseen pikariin oli
sekoittanut -- mutta ainakin prinssi viimein, aterian lopulla, vaipui
unenhorroksiin, josta tilasta ei häntä millään tavoin saatu heräämään.
Ritari Ramorny sekä Dwining kantoivat hänet hänen kammariinsa,
ottamatta apuun ketään muuta, paitsi yhtä miestä, jonka nimi myöhemmin
tulee tietyksi.
Seuraavana aamuna ilmoitettiin että prinssi oli tarttuvaiseen tautiin
sairastunut; sen vuoksi, ettei se muihin leviäisi, ei päästetty sairaan
luokse ketään muita, paitsi hänen entistä tallimestariaan, Dwining'iä
sekä yllä jo mainittua palvelijaa. Yksi heistä aina istui vuoronsa
sairaan kammarissa, ja muut noudattivat kanssakäymisessään muun väen
kanssa niin tarkkaa varovaisuutta, että luulo, prinssin sairastavan
vaarallista, tarttuvaista tautia pysyi voimassa.