Kalvakka leski portill' itkevi
Ja parkuin oikeutta vaativi.
Bertha.
Perth'in raatihuoneen neuvoittelusalissa oli nyt omituinen näkö
tarjona. Synkännäköisessä huoneessa, joka sai hämärän ja sopimattoman
valaistuksen kahden erimuotoisen, erikokoisen ikkunan kautta, istui
suuren, tammisen pöydän ympärillä joukko miehiä. Perempänä istujat
olivat kauppiaita s.o. killanveljeksiä tai puotimiehiä säätynsä
mukaisissa, siivoissa puvuissa, joiden yli useimmilla heistä oli
"Kaulassaan ijällisess' sodan merkit", nimittäin rautakaulus sekä
kanninhihna, josta miekka riippui. Pöydän alimmissa sijoissa istui
käsityöläisiä, ammattikuntien vanhimmat eli "dekaanit" tavallisissa
arkivaatteissansa, vaikka ne nyt olivat tavallista huolellisemmin
siivotut. Heilläkin oli kaikenlaisia varuksia suojanansa. Muutamilla
oli "musta jakku", tröijy peitetty pienillä vinoisen neliskulman
muotoisilla rautalevyillä, jotka riippuivat rivittäin, yhdestä
suipustaan ommeltuna kiinni, ja olivat lujana suojana ruumiille,
taipuen kaikkia sen liikuntoja myöten. Monella taas oli härännahkainen
kylteri, joka kesti sekä miekansivallukset että myös peitsen pistot,
jos ei sivaltaja tai pistäjä ollut tavattoman väkevä. Pöydän alipäässä,
koko tuo kirjava ympärillään, istui herra Ludvik Lundin; hän ei ollut
mikään soturi, vaan pappi, St. Johanneksen kirkon kirkkoherra; hänellä
oli papillinen pukunsa yllään ja läkkiä sekä paperia edessänsä. Hän oli
majistraatin sihteerinä ja sai, niinkuin kaikki papit siihen aikaan --
heitä sanottiinkin paavin ritareiksi -- arvonimityksen _Dominus_ tahi
käännettynä "herra", joka muuten vaan oli maalliselle ritaristolle
tuleva.
Neuvopöydän ylipäässä istui korkeammalla istuimella ritari Charteris
täysissä, loistaviksi kirkastetuissa teräsvaruksissa; hänen näkönsä oli
omituisena vastakohtana noitten ainoasti jolloinkulloin aseisin
kutsuttuin porvarein kirjavalle, puoleksi sotaiselle, puoleksi
rauhalliselle puvulle. Ylituomarin käytös oli sitä laatua, että se
kyllä selvään osoitti likeistä yhteyttä, jonka yhteiset edut olivat
saaneet aikaan hänen ja kaupungin sekä raatimiesten välillä; mutta
samassa se myös kuitenkin antoi tuntea sen korkeamman arvon, joka tässä
kokouksessa, missä hän istui puheenjohtajana, oli tuleva hänelle,
aikakauden mielipiteitten mukaan, hänen aatelisen sukuperänsä ja
ritariutensa perustuksella. Kaksi knaappia seisoi hänen takanansa;
toisella oli kädessänsä ritarin lippu, toisella kilpi, missä näkyi
Charteris'in vaakuna, nimittäin väkipuukkoa tai miekkaa pitävä käsi ja
sen alla ylpeä allekirjoitus: "Tää on minun oikeuskirjani!" Kauniille
hovipojalle oli Kinfauns'in herran miekka uskottu; toisella oli peitsi
huostassansa. Kaikki näät ritarin-arvon ulkonaiset merkit olivat nyt
sitä tyystemmin mukaan tuodut, siitä syystä kun ritari täällä toimitti
kaupungin hallitusmiehen virkaa. Herra Charteris'in omassa personassa
näkyi nyt jonkunlainen juhlallinen jäykkyys, joka ei luonnollisesti
ollut omainen hänen suoralle, iloiselle mielenlaadulleen.
"Vai tulitte te viimeinkin, Heikki Seppä ja Simo Hanskuri", lausui
ylituomari. "Tiedättekö te, että me olemme tässä saaneet odottaa teitä.
Jos se toisten vielä tapahtuu, meidän istuessamme tässä paikassa, niin
määräämme teille semmoiset sakot, että niiden suorittaminen ei ole
tuntuva teistä iloiselta. No, no -- ei huoli selitellä. Selityksiä
tällä kertaa ei ole vaadittu, ja toisten niistä ei tule apua. Minä saan
siis teille antaa tiedoksi, kunnon mestarit, että meidän arvoisa
sihteerimme tässä on kaikkia asianhaaroja myöten pöytäkirjaan pannut,
mitä nyt teille lyhyesti kerron, että kuulisitte mitä teiltä nyt
vaaditaan, Heikki Sepältä erittäin. Meidän naapuri-vainajamme, Olivier
Proudfute, löydettiin tän'-aamuna kuoliana Isoltakadulta, juuri
Wynd-kadun kulmalta. Hän näkyy saaneen kovan läimäyksen lyhyellä
kirveellä, takaapäin ja arvaamattansa, ja tätä hänen surmaansa ei voi
sanoa muuksi kuin ilkeäksi, ennalta mietityksi murhaksi. Sen verran
rikoksesta. Murhamiestä emme voi vielä muusta kuin asianhaaroista
arvata. Arvoisan kirkkoherran herra Ludvik Lundin'in pöytäkirjasta
näemme, että useammat hyvämaineiset vieraatmiehet näkivät
naapuri-vainajamme, Olivier Proudfuten, vielä myöhään yöllä osallisna
Morrice-tanssijain ilopidossa, viimeksi Simo Hanskurin talon edustalla
Curfew-kadulla, missä he taas pitivät leikkiänsä. Myöskin on tietty,
että hän tässä paikassa erosi muusta joukosta, vähän aikaa puheltuansa
Simo Hanskurin kanssa, ja lupasi kumppaleilleen tullaksensa
Griffin-ravintolaan, siellä illan iloa loppuun viettämään. -- Nyt,
Simo, kysyn teiltä, onko tää täysi tosi, sen verran kuin te tiedätte?
Ja vielä toiseksi kysyn, mistä te puhelitte keskenänne Olivier
Proudfuten kanssa?"
"Herra ylituomari ja jalo-arvoinen herra ritari Charteris", vastasi
Simo Hanskuri, "teille niinkuin tälle kunnioitettavalle kokoukselle
saan antaa tiedoksi, että mainitun tässä läsnä-olevan sepän ja minun
omaisteni välillä oli noussut nurjaa mieltä muutamain Heikki Sepän
käytöksestä liikkuvain pahain huhuin tähden. Ja koska sanottu meidän
naapuri-parkamme, Olivier Proudfute, myös oli noita huhuja levitellyt,
niinkuin semmoinen juoruin juoksuttaminen ylimalkaan olikin hänelle
omansa, niin puhelimme me keskenämme pari sanaa siitä seikasta. Ja, sen
verran kuin tiedän, oli hänellä, minut jättäessään, aikomus mennä
Heikki Sepän luokse. Sillä hän erosi muista Morrice-tanssijoista,
luvaten tulla sitten, niinkuin te, jalo herra, jo sanoitte, heidän
jälkeensä Griffin-ravintolaan, siellä illan iloa loppuun viettämään.
Mutta mitä hän todella lienee tehnyt, sitä en tiedä sanoa, koska en
sitten enää ole nähnyt häntä elävänä".
"Siin' on kyllin", sanoi ritari Charteris, "ja se sopiikin aivan yhteen
kaiken kanssa, mitä me muuten olemme kuulleet. -- Sitten arvokkaat
porvarit, me tiedämme että meidän naapuri-parkamme joutui keskelle
yöjalkalais- ja maskeraati-joukkoa Isollakadulla. Nämät hänelle häjysti
tekivät väkivaltaa, pakoittivat häntä keskellä katua polvilleen
lankeemaan ja vasten tahtoansa äärettömiä viinin määriä suuhunsa
juomaan, siksi kun hän vihdoin heiltä pääsi pakoon. Tämä väkivalta
tehtiin paljastetuin miekoin sekä huikeilla huudoilla ja kirouksilla,
niin että se veti useampain ihmisten huomion puoleensa. Muutamat, jotka
melusta säikähtyneinä katsahtivat ulos ikkunoistaan, ja samoin myös yks
tai kaks sivukulkijaa, jotka vetäytyivät syrjemmäksi pois tulisoihtuin
valosta, ettei heitä myös ruvettaisi pahoin pitelemään, näkivät omin
silmin, kuinka meidän naapurimme kanssa meneteltiin keskellä
kaupunkimme katua. Ja vaikka nuot pauhaajat olivat valepuvuissa, naamus
kasvoin peittona, tunnettiin heidän pukimensa kuitenkin selvästi; sillä
ne olivat tuommoisia eriskummallisia maskeraatti-vaatteita, jotka
olivat tulleet ommelluiksi muutamia viikkoja ennen, ritari Ramornyn
käskystä, joka on tallimestari kuninkaallisen korkeuden Rothsayn
herttuan, Skotlannin perintöprinssin, palveluksessa".
Puoli-ääninen ohkaus kuului ympäri läsnä-olevaa joukkoa.
"Niin", jatkoi ritari Charteris, "näin on asiain laita -- meidän
tiedustelemisemme ovat saattaneet surullisiin ja peloittaviin
päätöksiin. Mutta samoin kuin ei kukaan ihminen voi olla enemmän
murheissaan kuin minä, että ne siihen suuntaan näkyvät viittaavan,
samoin ei kukaan ihminen maan päällä voi vähemmän kuin minä niitä
pelätä. Asia on semmoinen -- useammat käsityöläiset, jotka siinä ovat
olleet työssä, vakuuttavat ritari Ramornyn käskemään maskeraatipukuin
olleen juuri samannäköisiä kuin niiden miesten puvut, joiden nähtiin
Olivier Proudfutea pahoin pitelevän. Ja yksi käsityöläinen, Wingfield
sulkamestari, joka näki nuot pauhaajat, silloin kun meidän naapurimme
oli heidän käsissänsä, todistaa että heillä oli vöillään ne samat vyöt,
päässään ne samat kruunut maalatuista sulkasista, jotka hän itse oli
laittanut prinssin tallimestarin käskystä. -- Sen perästä kun hän
noiden peuhaajain käsistä pääsi, katoaa Olivier tietymättömiin; mutta
me voimme todistaa, että naamiojoukko sitten meni ritari Ramornyn
majatalolle, mihin heidät päästettiin sisään, sen perästä kun hiukan
nimeksi oli vastusteltu. -- Vaan käypä kuitenkin semmoinen huhu, Heikki
Seppä, että sinä vielä näit onnettoman naapurimme, senkin jälkeen kun
hän oli ollut noiden yöjalkalaisten käsissä -- mitä perää on siinä
huhussa".
"Hän tuli minun kotiini Wynd-kadun varrella", sanoi Heikki, "noin puoli
tuntia ennen keski-yötä. Ja minä olin hiukan vastahakoinen häntä sisään
päästämään, koska hän oli laskiais-iloa pitänyt, vaan minä olin istunut
kotona; sillä sanoohan sananlasku, ett': 'eipä huimapää humala, sovi
selvän kumppaliksi'".
"Ja minkälaisessa tilassa hän näytti olevan, silloin kun hänet sisään
päästit?" kysyi ylituomari.
"Olipa hän", vastasi seppä, "aivan hengähdyksissä ja jutteli yhä siitä,
että oli ollut hengenvaarassa yöllisten peuhaajain käsissä. Mutta minä
en siitä juuri paljoa lukua pitänyt, koska hän aina oli ollut
pelkurimainen, jäniksensydäminen mies, vaikka kyllä muuten kunnon
ihminen, ja siis luulin hänen enemmän puhuvan omia luulottelemisiaan
kuin totta. Mutta ikäni kaiken olen nyt katuva sitä kovasti pahaa
tekoani, etten lähtenyt häntä saattamaan, niinkuin hän pyysi; ja jos
saan elää, aion maksaa messuja hänen sielunsa hyväksi, sen syntini
sovitukseksi".
"Kertoiko hän minkälaisia ne olivat olleet, jotka häntä hätyyttivät?"
kysyi ylituomari.
"Yöllisiä peuhaajoita maskeraati-puvuissa", vastasi Heikki.
"Ja sanoiko hän pelkäävänsä, että kotimatkalla taas voisi joutua heidän
käsiinsä?" kysyi taas ritari Charteris.
"Hän nimen-omaan ilmoitti pelkonsa väijyvistä vihollisista, jota minä
kuitenkin joutavaksi loruksi ajelin, koska en saattanut kadulla ketään
keksiä".
"Eikö hän siis saanut sinulta minkäänlaista apua?" jatkoi ylituomari.
"Saipa, kun saikin, jalo-arvoinen herra", vastasi seppä. "Hän vaihtoi
Morrice-tanssijan pukunsa minun kypäriini, härännahkaiseen kylteriini
sekä kilpeeni, jotka hänellä, niin kuulin, vielä olivat, kun hän
löydettiin. Ja minulla on kotona hänen Morrice-lakkinsa tiukuineen,
ynnä myös tröijy sekä muut siihen pukuun kuuluvat kapineet. Hän olisi
tuonut takaisin sota-asuni ja noutanut pois omat maskeraati-vaatteensa,
jos pyhätmiehet niin olisivat sallineet".
"Et siis sitten nähnyt häntä sen enempää?
"En koskaan, jalo-arvoinen herra".
"Vielä yksi sana", virkkoi ylituomari. "Onkos sinulla mitään syytä
luulla, että Olivier Proudfutelle osaksi tullut surmasivallus
oikeastaan oli jollekulle toiselle miehelle aiottu".
"Kyllä on", sanoi seppä. "Mutta se ei ole varma, ja taitais olla
vaarallista puhua se ilmi, koska se vaan on paljasta luuloa".
"Puhu se vaan ilmi, minä vaadin sen porvarivalasi nojalla. -- Kenelle
luulet sen sivalluksen oikeastaan olleen aiotun?"
"Jos minun täytyy se sanoa", virkkoi Heikki, "niin luulen että Olivier
Proudfutelle tuli osaksi oikeastaan minulle aiottu surma. Minä luulen
niin vielä enemmän siitä syystä, kun Olivier sanoi aikovansa matkia
minun astuntaanikin samoin kuin oli lainannut pukuni".
"Oletko vihollisuudessa jonkun kanssa, että sinulle semmoinen luulo on
tullut päähän?" kysyi ritari Charteris.
"Häpeä ja synti se on, mutta täytyneehän kuitenkin tunnustaa, että
minä olen vihollisuudessa sekä Vuoriston että Alankomaan kanssa,
Englantilaisen kuin Skotlantilaisen, Perth'in läänin ja Angus'in läänin
kanssa. Vaan Olivier-paralla en luulisi olleen vihamiehiä edes juuri
munasta tulleissa kananpojissa. -- Voi! sitä paremmin hän olikin
tämmöiseen äkilliseen poislähtöön valmis!"
"Kuules, seppä", sanoi ylituomari, "vastaa nyt minulle aivan suoraan --
onko sinulla mitään vihollisuutta ritari Ramornyn väen kanssa?"
"On maar', jalo-arvoinen herra, on kun onkin. Yleisesti nyt kuuluu,
että se käsi, joka Valentinin päivän aamulla löydettiin Curfew-kadulta,
oli tuon Mustan Oventin'in oma, joka muutamia päiviä sitten lähetettiin
Tay-joen poikki Fifen lääniin. Ja minä sen käden laskin poikki
väkipuukkoni sivalluksella. Ja koska tuo Musta Oventin oli ritari
Ramornyn kamaripalvelija ja erittäin uskottu mies, niin arvattavasti on
vihollisuutta minun sekä hänen herransa väen välissä".
"Se on kyllä luultava asia, seppä", sanoi ritari Charteris. -- "Ja nyt
hyvät veljet ja viisaat raatimiehet, on kaksi mahdollisuutta, jotka
kuitenkin molemmat yhtäänne vetävät. Kenties tuo naamiojoukko, joka
otti kiinni naapuri-vainajamme ja piteli häntä niin pahoin, että hänen
ruumiissaan vieläkin näkyy siitä hiukan jälkiä, sitten jälleen tapasi
vankinsa, joka oli kotiinmenossa, ja nyt viimein pahan menettelemisensä
päätteeksi häneltä hengenkin otti. Puhuipa hän itsekin Heikki Sepälle
pelkonsa siitä. Jos näin on todella käynyt, niin yksi tai useammat
ritari Ramornyn väestä ovat siihen murhaan syypäät. Mutta minä luulisin
pikemmin että yksi tai kaksi noista yöllisistä peuhaajoista oli jäänyt
jäljelle tai myös, kenties muutettuaan vaatteita, palanneet takaisin.
Näille miehille olisi Olivier Proudfute omassa personassaan ainoasti
ollut pilanteon esine; mutta koska hän oli puettu Heikki Sepän asuun
ja, niinkuin aikoi, matki Heikki Sepän tapoja, herätti hän heidän
katkeran vihansa. Ja nähdessään hänet yksin, olivat he ryhtyneet tähän
heidän mielestään varmaan ja vaarattomaan keinoon, päästäksensä
miehestä, jota vihollisensa, niinkuin kaikki ihmiset tietävät, pitävät
niin vaarallisena. Ja tämäkin päätös siis vie siihen että syypää kuuluu
ritari Ramornyn väkeen. Mitäs te siitä arvelette, hyvät miehet? Eikö
meillä ole aihetta syyttää heitä tästä rikoksesta?"
Raatimiehet kuiskasivat hetkisen aikaa keskenään ja sitten antoivat
vastauksensa pormestari Craigdallien kautta. -- "Jalo herra ritari,
meidän korkea-arvoinen ylituomarimme! Me yhdymme kokonaan siihen,
mitä te viisaudessanne olette puhuneet tästä hämärästä verityöstä.
Samoin myös myönnämme oikeaksi teidän terävä-älyisen päätelmänne, joka,
jälkiä myöten mennen, näyttää ritari Ramornyn kumppalit ja palvelijat
syypäiksi meidän naapuri-vainajaamme vastaan tehtyyn ilkityöhön, oli se
sitten häntä kohdannut hänen omassa personassaan ja olennossaan
taikkapa väärin luultuna täksi meidän uljaaksi porvariksemme, Wynd'in
Heikiksi. Mutta ritari Ramorny sekä omasta puolestaan että myös
prinssin tallimestarina pitää paljon palvelijoita; ja koska syytöksemme
epäilemättä sysätään takaisin kieltämisellä, niin kysyisimme, miten
siinä tapauksessa teemme? -- Se on kyllä totta, että jos laki sallisi
meidän pistää tulta mainitun herran huoneen nurkkiin ja miekalla
teloittaa kaikki sen sisällä-olevat, niin tuo vanha sananlasku: 'nopea
neuvo, paras neuvo', tässä kenties sopisi; sillä ilkeämpää Jumalan
pilkkaajain, miehenmurhaajain ja naisenviettelijäin pesää ei löydy
missään kuin Ramornyn katoksen alla. Mutta pelkäänpä että tää tämmöinen
summittainen rangaistus tuskin saisi kannatusta laista; eikä taas
toiselta puolen yksikään puustavi kaikista täällä kuulluista
todistuksista anna aihetta syyttää tätä rikosta yhden tai useampain
erityisten henkilöjen päälle".
Ennenkuin ylituomari tähän kerkesi vastata, nousi majistraatin
sihteeri, pyyhkäisi arvokasta partaansa ja pyysi lupaa puhuakseen, joka
hänelle myönnettiinkin kohta.
"Veljet", lausui hän, "isiemme aikana yhtähyvin kuin tänä nykyisenä on
Jumala, kun vaan on osattu häneltä oikealla ajalla tiedustella, ollut
niin armollinen ja saattanut ilmi syyllisten rikokset sekä liian
hätäisesti syyn alle vedettyin viattomuuden. Meidän kuninkaamme Robert
on, jos vaan ei häijyt neuvon-antajat väliin sekaannu ja hänen hyvää
tahtoansa väärään päin vedä, niin oikeutta harrastava ja laupias
hallitsija kuin suinkin paraskin meidän ajantietojemme pitkässä
jaksossa mainittu -- anokaamme siis häneltä, meidän kauniin kaupunkimme
ja ylimalkaan Skotlannin yhteisen kansan nimessä, että hän sallisi
meidän esi-isiemme tavalla pyytää valistusta tämän ilkityön
hämäryyteen. Anokaamme koetusta _paari-tuomion_ kautta, joka usein
sallittiin kuninkaamme esi-isäin hallitessa, on hyväksytty monessa
paavin bullassa sekä kirkonkokousten päätöksessä, ja sitä aikanaan ovat
käyttäneet suuri keisari Kaarle Suuri Franskassa, kuningas Arthur
Britanniassa sekä Gregorius Suuri ja mahtava Achaius tässä meidän
maassa."
"Olen minäkin kuullut tuosta paari-tuomiosta, herra Lundin", virkkoi
ylituomari, "ja tiedän että meidän kauniin kaupunkimme etuuskirjat sen
meille suovat. Mutta oppini vanhojen lakien suhteen on hiukan
puuttuvainen, jonka vuoksi pyytäisin teitä meille sen laatua tarkemmin
selittämään".
"Anokaamme kuninkaalta", virkkoi Lundin, "jos te minun neuvoni
tahdotte kuulla, että meidän murhatun naapurimme ruumis vietäisiin
St. Johanneksen tuomiokirkkoon, missä asian mukaan tulisi messuja
luettavaksi joissa rukoilisimme hänen sielullensa autuutta ja tuon
häijyn murhan ilmisaattamista. Sillä välin pyydämme kuninkaalta sen
käskyn, että ritari Ramorny antaisi luettelon kaikista palvelijoistaan,
jotka ovat olleet Perth'issä yöllä Laskiais-Tiistain ja tään
Tuhka-Keskiviikon välillä, ja että hän velvoitettaisiin edestuomaan
ne kaikki määrättynä päivänä ja tuntina. Ne tulisivat sitten St.
Johanneksen tuomiokirkossa nimeltään kutsuttaviksi ja saisivat yksi
kerrassaan astua meidän murhatun naapurimme paarin ohitse; ja tulisi
jokaisen heistä säätynsä tavalla rukoilla Jumalaa sekä hänen pyhiä
miehiänsä todistajikseen, että hän on tähän murhaan viaton, niin
neuvolla kuin teolla. Ja silloin -- uskokaa minua, sillä se on käynyt
toteen monessa monituisessa tilaisuudessa -- kun murhaaja sillä
rukouksella koettaa peittää syytänsä, niin on kuollut ruumis
vastahakoisuudesta sitä kättä vastaan, joka hänestä hengen erotti,
heräävä jonkunlaiseen puolinaiseen elämään, ja surmahaavoista on taas
veri virtaava, vaikka se jo on ollut kauan jähmetyksissä suonissa.
Taikka oikeammin puhuen, Jumala tahtoo näin, jollakulla salaisella,
meille käsittämättömällä vaikutuksella, tuoda meille ilmi sen häijyn
pahantekijän, joka on Luojansa kuvan rikkonut".
"Olen mä kuulut puhuttavan siitä laista", sanoi ylituomari, "ja Brucen
aikana se on tullut käytetyksi. Tämä onkin varsin sopiva tilaisuus,
tällä salamielisellä tiedustuskeinolla pyytää saada ilmi totuutta, jota
ei millään tavallisella keinolla voi saada; sillä yleiseen kanteesen
ritari Ramornyn väkeä vastaan vastattaisiin vaan yleisellä
kieltämisellä. Mutta vielä pitää minun kysyä herra Lundin'ilta, meidän
kunnian-arvoiselta majistraatin-sihteeriltämme, kuinka me saisimme
syyllisen estetyksi sillä välin poiskarkaamasta?"
"Porvarein pitää tarkasti vahtia valleilla, laskusiltain pitää
olla ylösvedettynä ja porttien rautaristikkojen alaslaskettuna
päivänlaskusta päivännousuun asti, ja lukuisien vartijajoukkojen pitää
kulkea pitkin katuja koko yö. Tämän vahtimisen vaivan porvarit kyllä
mielellään ottavat päälleen, saadaksensa naapurinsa murhaajan paon
varmaan estetyksi".
Tähän ehdoitukseen muut neuvoittelumiehet kaikki ilmoittivat
suostumuksensa sanoilla, merkeillä tahi silmäinluonnillaan.
"Mutta", kysyi ylituomari, "mitäs sitten, jos joku tuosta
epäluulon-alaisesta väestä ei suostu käymään koetusta paarituomiolla?"
"Hän saattaa vaatia toista koetusta kahdentaistelun kautta", vastasi
arvokas sihteeri, "säädyltä yhden-arvoisen miehen kanssa. Sillä
kanteen-alaisella pitää olla valta, kun näin jätetään asia itse Jumalan
tuomion alle, valita millä valan tuomion-lajilla hän tahtoo tulla
koetetuksi. Mutta jos hän ei kumpaankaan tahdo käydä, niin on hän
julistettava syylliseksi ja sen mukaan rangaistava".
Neuvoittelu-kokouksen viisaat miehet yksimielisesti suostuivat
majistraatin sihteerin sekä ylituomarin ehdoitukseen, ja päättivät
juhlallisesti mennä kuninkaalta anomaan, että, heidän etuuskirjassaan
suodun oikeuden mukaan, heidän kaupunkilaisensa murha-asia
tutkittaisiin yllämainitulla tavalla.[29] Mutta ennenkuin kokous
hajosi, katsoi pormestari Craigdallie sopivaksi kysyä, kuka
määrättäisiin Marketta Proudfuten sekä hänen molempain lastensa
puolesta taistelemaan.
"Siitä ei tarvitse pitkää keskustelua", sanoi ritari Charteris,
"olemmehan me miehiä, ja käymme miekka vyöllä, joka miekka olisi poikki
katkaistava sen miehen pään yli, joka ei sitä ottaisi vetääkseen ulos
tupesta murhatun naapurimme lesken ja orpoin puolesta ja hänen surmansa
miehuulliseksi kostoksi. Jos ritari Ramorny itse suuttuu meidän
tutkimuksestamme, niin olen minä, Patrik Charteris, Kinfauns'in herra,
taisteleva häntä vastaan henkiin ja veriin, niin kauan kuin mies ynnä
ratsu pysyy pystyssä, ja peitsi sekä miekka ei katkea. Mutta siinä
tapauksessa että taisteluunvaatija olisi aatelitonta säätyä, niin olen
varma että Marketta Proudfute saa puolustajakseen valita vaikka kenenkä
Perth'in urhoollisimmista porvareista -- ja häväistystä ijäksi olisi
meidän kaunihille kaupungillemme, jos se, johon lesken vaali sattuis,
olisi niin ilkeä pelkuri ja petturi, ja kieltäytyisi pois! Käskekää
Marketta Proudfute sisään, että hän saa valita".
Heikki Sepällä, tätä kuullessaan, oli se surullinen vakuutus
mielessänsä, että leski-paran vaali oli hänet kohtaava. Näin oli siis
hänen äsköinen sopunsa kaunoisen Katrin kanssa jälleen rikkoutuva tämän
uuden tappelun kautta, jota ei hänen käynyt millään kunniallisella
tavalla välttäminen ja josta hän muussa tapauksessa olisikin ollut
suuresti iloinen, koska siinä hänelle oli tarjona loistava tilaisuus
tehdä urhotöitä koko hovin ja kaupungin nähden. Hän näet tiesi, että
Katri, Klemetti-isän opetuslapsena, katsoi tuomiota taistelun kautta
pikemmin Jumalan pilkaksi kuin asian heittämiseksi Jumalan huostaan, ja
että Hanskurin tyttären mielestä ei se ollut järjellinen keino, kun
ihmisen viattomuus tai syyllisyys tehtiin riippuvaksi suuremmasta
kädenvoimasta tai miekastelutaidosta. Seppä siis pahoin pelkäsi
morsiamensa omituisia mielipiteitä siinä asiassa, jotka olivat paljon
valistuneemmat sillä aikakaudella ylimalkaan tavallisia.
Sill'-aikaa kun nuot ristinriitaiset tunteet hänen sydäntänsä
ahdistivat, astui murhatun miehen leski sisään, peitettynä paksulla
murheharsikolla; häntä seurasi tai talutteli viis, kuus arvokasta,
samalla, surua osoittavalla tavalla puettua vaimoa. Yksi näistä
seuralaisista kantoi pikkuista lasta, Olivier raukan viimeistä
rakkaudenpanttia. Toinen talutti toista, noin kaksi vuotta tahi sillä
paikoin vanhaa, astunnassaan vielä horjuskelevaa pienokaista, joka
kummastuksella ja pelolla katseli, milloin noita mustia vaatteita,
jotka sen päälle oli laitettu, milloin tätä suurta kokousta tässä.
Kaikki läsnä-olijat nousivat surujoukon sisääntullessa, ja tervehtivät
heitä syvimmillä surkuttelevaisuudella. Marketta, vaikka hupsun
Olivier-paran vaimo, vastasi tähän tervehdykseen arvokkaisuudella,
jonka kenties murheen ankaruus hänelle antoi. Ritari Charteris nyt
astui esiin; hän tarttui leski-paran käteen sillä kohteliaisuudella,
jota ritari oli velvollinen osoittamaan vaimopuolelle, suojelija
sorretulle, pahantekoa kärsineelle leskelle, ja selitti lyhyesti, millä
keinoin kaupunki oli päättänyt pyytää kostoa Marketan miehen surmasta.
Hän tiedusteli nyt hellyydellä ja lempeydellä, jotka eivät olleet
ylimalkaan hänessä tavalliset, oliko vaimo-parka selvälleen ymmärtänyt
hänen sanansa, ja lausui sitten ääneensä läsnä-olijoille: "Hyvät
Perth'in kaupungin porvarit, vapaasyntyiset killanveljekset ja
ammattikuntain jäsenet, huomatkaa kaikki mitä tässä nyt tulee
tehtäväksi, sillä se ala koskee teidän oikeuksianne ja etuuksianne.
Tässä seisoo Marketta Proudfute; hän tahtoo pyytää laillista kostoa
miehensä surmasta, joka on tullut ilkeällä tavalla murhatuksi -- niin
leski väittää -- ritari Juhana Ramornyn käden kautta, ja tätä
kannettansa hän tahtoo näyttää toteen taikka paarituomiolla taikka myös
miehen voimalla, senvuoksi minä, Patrik Charteris, miekkavyöllinen
ritari ja vapaasukuinen aatelismies, tarjoan taistelemaan hänen
puolestaan, puolustaen hänen oikeata asiataan, niin kauan kuin mies ja
ratsu vaan pysyy pystyssä -- jos nimittäin joku minun säätyläiseni
nostaa kintaani maasta. Mitäs sanot, Marketta Proudfute, tahdotko ottaa
minut taistelijaksi puolestasi?"
Leski vastasi sulkeuneella äänellä: "En minä jalompaa voisi
toivoakaan".
Ritari Charteria sitten otti leskeä käteen, suuteli häntä otsaan,
niinkuin tämmöisessä tilaisuudessa tavalliset menot vaativat, ja lausui
juhlallisesti: "Niin auttakoon minua Jumala ja St. Johannes hädässäni,
kuin minä vannon täyttää velvollisuuteni sinun puolustajanas
ritarillisesti, uskollisesti ja miehuullisesti. Ja nyt, Marketta,
valitse tämän kauniin kaupunkimme porvareista, läsnä- tai
poissa-olevista, oman mielesi mukaan yksi mies, jolle tahdot
puolustuksesi uskoa, jos se, johonka kantees sattunee, nähdään olevan
minua alhaisempi säädyltänsä".
Kaikkein silmät kääntyivät Heikki Sepän puoleen, jonka yleinen ääni jo
oli ennalta merkinnyt kaikin puolin soveliaimmaksi taistelijaksi tässä
tilaisuudessa. Eikä leski odottanutkaan tuota yleistä silmäin
viittausta. Kohta kun ritari Charteris oli puhunut, meni hän poikki
permannon sinne, missä aseseppä seisoi pöydän alipäässä säätyläistensä
joukossa. Marketta otti häntä käteen --
"Heikki Seppä", lausui hän, "kunnon porvari ja ammattimies, minun --
minun" --
"Mieheni", arveli hän sanoa mutta se sana juuttuikin raukan kurkkuun;
hänen täytyi sanoa sanottavansa toisella tavalla.
"Poismennyt rakasti ja kunnioitti sinua yli kaikkein muiden miesten;
oikeus ja kohtuus on siis, että sinä menet taisteluun hänen leskensä ja
orpoinsa puolesta".
Jos vielä olisi ennen ollut Heikille mahdollista -- joka siihen aikaan
ei ollutkaan -- jollakin lailla kieltäytyä tai väistyä pois tästä
luottamusvirasta, mihin häntä kaikki ihmiset näkyivät määräävän, niin
sulki tämä lesken puhe häneltä kaiken pakotien; käsky taivahasta ei
olisi häneen tehnyt syvempää vaikutusta kuin tää onnettoman Marketan
rukous. Lesken viittaus vainajan ystävyyteen liikutti seppää sydämen
perimmäistä pohjukkaa myöten. Niin kauan kun Olivier vielä eli, oli
tosin tuossa hänen ylenmääräisessä mieltymyksessään Heikkiin, jolla oli
niin peräti toisenlainen luonne, jotakin hupsumaista ja naurattavaa.
Mutta kaikki se oli nyt unohdettu; Heikki totteli nyt vaan sydämensä
luonnollista lämpimyyttä ja muisti vaan että Olivier oli ollut hänen
ainainen seurakumppalinsa ja ystävänsä -- että Proudfute oli häntä
rakastanut ja kunnioittanut niin paljon kuin hupsu-raukan sydämessä voi
olla niitä tunteita ketään kohtaan -- ja kaiken päälliseksi, että
vainaja, niinkuin oli suuri syy luulla, oli tullut Heikille itselleen
oikeastaan aiotun surman uhriksi.
Iloisuudella, joka hänelle vielä minuutin aikaa ennen tuskin olisi
ollut mahdollinen ja joka näkyi hänen sydämessään palavaa synkkää
mielihyvää osoittavan, painoi siis seppä huulensa onnettoman Marketan
kylmään otsaan ja vastasi:
"Minä, Heikki Seppä, asuva Perth'in kaupungissa Wynd-kadulla,
rehellinen ja uskollinen mies, vapaana syntynyt, suostun tulemaan tään
Marketta lesken sekä hänen orpoinsa puolustajaksi ja lupaan heidän
puolestansa taistella henkiin ja veriin ketä hyvänsä minun säätyistäni
miestä vastaan, niin kauan kuin rinnassani on henkeä. Niin totta
auttakoon minua Jumala ja Pyhä Johannes!"
Läsnä-olevien rinnasta pääsi puoleksi hillitty huudahdus, joka osoitti
kuinka hartaat he olivat tälle asialle ja kuinka lujasti he nyt sen
menestykseen luottivat.
Ritari Charteris tuosta ryhtyi toimiin, saadaksensa kuninkaalta lupaa
jatkamaan tutkimista Olivier Proudfuten murhan suhteen ensiksi
paarituomiolla ja sitten, jos niin tulisi tarvis, kahdentaistelulla.
Sen jälkeen kun kaupunkilaisten neuvoittelukokous oli loppunut, pyysi
hän saadakseen kahden kesken puhutella kuningasta ja toimitti silloin
asian. Robert, jonka mieli kävi kovin pahaksi, kun hän tästä uudesta
väkivallasta kuuli, käski ritari Charteris'ia asian-omaisten kanssa
seuraavana aamuna kohta messun jälkeen takaisin tulemaan, jolloin
saisivat kuulla mitä kuningas valtioneuvostensa kanssa oli päättänyt.
Sillä välillä lähetettiin yksi kuninkaan käskyläinen marskin kartanoon,
ritari Ramornyn väen luetteloa läpikatsomaan, sekä käskemään, että sen
herran kaikin väkineen piti, kovan rangaistuksen uhalla, pysyä
Perth'issä, siksi kun saisivat kuninkaalta toisen käskyn.