Verinen maa, miss' elämää ei laki
Voi turvata.
Byron.
Tuhka-keskiviikon (ensimmäisen paastopäivän) aamu koitti vaaleana ja
harmaana, niinkuin aamut ovat sillä vuoden-ajalla Skotlannissa, missä
ilkein, kolkoin ilma usein tulee juuri ensimmäisinä kevät-kuukausina.
Oli nyt kova pakkanen, ja kaupunkilaiset nukkuivat pitkään edellisen
pyhän mässäämisen perästä. Aurinko oli siis jo koko tunnin ollut
taivaanrannan yläpuolella, ennen kuin yleisemmin alkoi näkyä elämän
merkkiä Perth'in kaupungin asukkaissa. Oli siis jo melkoinen aika
päivän-nousun jälkeen kulunut, kun eräs kaupunkilainen, aamumessuun
mennessään, huomasi Olivier Proudfute paran ruumiin. Se makasi kasvot
maahan päin, poikki katuojan, sillä tavalla kuin oli kaatunut, koska,
niinkuin lukija varmaan on arvannut, ritari Ramornyn "vyö-pojan" s.o.
käskyläisen, Bonthron'in sivallus oli häneen sattunut.
Tämä aikainen kaupunkilainen oli Allan Griffin -- siksi kutsuttu, koska
hän oli Griffin-ravintolan isäntä. Hänen huutonsa kokosi sinne ensin
muutamia naapureita ja vähitellen koko suuren kansanjoukon. Tuon
yleisesti tutuu härännahkaisen kylterin sekä kypärin punaisen sulkasen
näkö ensin synnytti sen huhun, että tapettu mies oli uljas Heikki Seppä
-- tämä väärä luulo kesti jonkun aikaa; sillä Griffin-ravintolan
isäntä, joka itse joskus oli ollut raatimiehenä, ei sallinut ruumista
siirtää eikä liikuttaakaan, ennen kuin pormestari Craigdallie olisi
tullut. Näin tavoin jäivät kasvot näkemättä.
"Tämä asia koskee koko meidän kaunista kaupunkia", lausui hän; "ja jos
tää tässä todellakin on uljaan Wynd'in Heikin ruumis, niin ei ole sitä
miestä Perth'issä, joka ei panisi alttiiksi tavaraansa ja henkeänsä,
saadakseen siitä kostoa. Katsokaa vaan, ne konnat ovat häntä takaapäin
sivaltaneet -- eipä olekaan yhtään miestä pari peninkulmaa ylt'ympäri
Perth'in kaupunkia, ei Vuoristossa eikä Alankomaissa, ei aatelista eikä
aatelitonta, joka olisi tohtinut astua hänen silmiensä eteen, semmoinen
ilkeä aikomus mielessänsä. Voi, Perth'in urhokkaat miehet! Teidän
miehuutenne kukka on hakattu maahan, ja vieläpä niin kunnottomalla,
kavalalla kädellä!"
Hurja vimmanhuuto nousi kansanjoukosta, joka kiireesti yhä
karttumistaan karttui.
"Nostakaamme hänet hartioillemme", virkkoi eräs väkevä lihamies, "ja
kantakaamme hänet kuninkaan silmäin eteen Dominikolais-luostariin".
"Niin oikein", vastasi muuan seppä; "ei mikään telje eikä lukko saa nyt
estää meitä pääsemästä kuninkaan puheille -- ei mikään munkki eikä
messu san meitä nyt luopumaan päätöksestämme. Ei ole koskaan yksikään
seppä taitavammin kuin hän kilkuttanut alaisinta!"
"Dominikolais-luostariin! Dominikolais-luostariin!" huusi koko
kansanjoukko.
"Malttakaa mielenne, naapurit", kehoitti toinen porvari. "Meidän
kuninkaamme on hyvä kuningas, ja rakastaa meitä niinkuin omia
lapsiansa. Douglas'in kreivi ja Albanyn herttua nehän estävätkin hyvää
Robert kuningasta kuulemasta kansansa parkumista".
"Pitääkö meidän vai tulla murhatuiksi omilla kaduillamme, senvuoksi
muka että kuninkaalla on liian pehmeä sydän?" kysyi lihamies. "Kas
Robert Bruce se teki toisin. Jos ei kuningas huoli pitää puoltamme,
niin pitäkäämme me itse. Soittakaa kaikkia kirkonkelloja takaperin,
joka ainoata helisevää ja kalisevaa mitä meillä on. Huutakaa
säästämättä kurkkuanne: St. Johanneksen metsästysjoukko on liikkeellä!"
"Niin oikein," huusi toinen porvari, "ja juoskaamme Albanyn sekä
Douglas'in tyyspaikoille, ja polttakaamme ne poroksi! Ilmoittakoot
tulen liekit läheisille sekä kaukaisille, että Perth'in porvareissa on
ollut uljaan Heikki Seppänsä kostajia! Hän on sen seitsemänkin kertaa
sivaltanut miekallaan kauniin kaupunkimme puolesta -- näyttäkäämme nyt
että mekin toki kerran voimme taistella, hänelle tehtyä pahaa
kostaaksemme. Hoi! hoi! uljaat porvarit, St. Johanneksen
metsästysjoukko on liikkeellä!"
Tämä huuto, Perth'in porvarein vanha tuttu sotahuuto, joka harvoin
kuultiin muulloin kuin yleisen metelin aikana, kajahti nyt mies
mieheen. Samassa rupesi parista läheisestä kirkontornista, joihin
vimmastuneet porvarit olivat nousseet, mihin pappein luvalla, mihin
kiellosta huolimattakin, kuulumaan tuo pahaa ennustava kelloin
vongahteleminen, jota sanottiin kellojen soittamiseksi takaperin, siitä
syystä. että eri-äänisiä kelloja soitettiin päinvastaisessa
järjestyksessä kuin tavallisesti.
Vaikka kansanjoukko tihenemistään tiheni ja vaikka melu tuli yhä
kovemmaksi ja yleisemmäksi, piti kuitenkin Allan Griffin,
vahvaruumiinen, vahva-ääninen mies, jota sekä ylhäiset että alhaiset
pitivät suuressa arvossa, aina vielä paikkansa. Hän seisoi hajareisin
ruumiin yli, huutaen kansalle, että pysyisivät poikempana ja
odottaisivat kaupungin hallitusmiesten tuloa.
"Meidän pitää hyvää järjestystä noudattaa tässä asiassa, hyvät naapurit
-- meillä pitää olla hallitusmiehemme johtajina. He ovat laillisella
tavalla valitut ja huudetut meidän raastuvassamme; he ovat paitsi sitä
kunnon miehiä ja rehellisiä jokaista ihmistä kohtaan. Meidän tulee
laittaa niin, ettei meitä voi sanoa kapinan nostajiksi taikka
joutaviksi kuninkaan rauhan rikkojiksi. Seisokaa te vaan hiljaa ja
tehkää tilaa, sillä kas tuossa jo tuleekin pormestari Craigdallie,
niin, ja myös kunnon Simo Hanskuri, jolle meidän kaunis kaupunki on
niin suuressa kiitollisuuden velassa. Voi, voi, sentään, hyvät
naapurit! Hänen kaunis tyttärensä oli morsian vielä eilen illalla --
nyt Perth'in kaupungin Kaunotar on leski, ennen kuin vielä edes on
ollut aviopuoliso!"
Tämä uusi surun aine kiihdytti kansan vimmaa sitä enemmän, koska jo
myös oli tullut paljon naisiakin joukkoon, jotka nyt huusivat
sotahuutoa miehille:
"Niin, niin, St. Johanneksen metsästysjoukko on liikkeellä! Taisteluun,
Perth'in kaupungin Kaunottaren ja Heikki Sepän puolesta kostamaan!
Aseisin, aseisin joka mies, ja älkää arastelko nahkaanne. Talleille,
talleille! -- kun hevonen on poissa, ei huovista ole mihinkään --
hakatkaa maahan tallirengit ja palvelijat -- haavoittakaa, kintustakaa,
tappakaa hevoset -- surmatkaa nuot konnat, knaapit sekä hovipojat!
Tulkoot nuot ylpeät ritarit jalkaisin vastahamme, jos uskaltavat."
"He eivät uskalla -- he eivät uskalla!" huusivat miehet vastaan.
"Heidän koko voimansa on heidän hevosissaan ja rautavaruksissaan. Ja
kuitenkinpa ne röyhkeät, kiittämättömät roistot ovat surmanneet
asesepän, jonka vertaista ei ole koskaan Milanossakaan eikä Veneziassa
ollut. -- Aseisin, aseisin, hyvät naapurit! St. Johanneksen
metsästysjoukko on liikkeellä!"
Keskellä näitä huutoja saivat kaupungin hallitusmiehet sekä muut
arvopersonat töin tuskin vaan tilaa, niin että voivat ryhtyä ruumiin
katsastamiseen. Heillä oli majistraatin kirjuri muassaan voidakseen
laittaa virallisen kertomuksen siitä, missä tilassa he olivat ruumiin
tavanneet. Tätä viivytystä kansa kärsi suurella maltillisuudella ja
järjestyksellä; se oli omituinen osa Skotlantilaisissa, joiden viha
siinä suhteessa on aina ollut sitä pahemmin vaarallinen. Sillä
kostonpäätöksessään hellittämättä, myöntyvät he kärsivällisesti
kaikkiin toimiin, jotka aikaa vievät, vaan ovat välttämättömät koston
varmaksi täyttämiseksi. Kansanjoukko siis vaan tervehti
hallitusmiehiänsä kovalla huudolla, jolla se yhtä-aikaa ilmoitti
kostonhaluansa sekä kunnioitustansa niitä kohtaan, joiden johdon alla
he toivoivat saavansa koston täytetyksi oikealla, lainmukaisella
tavalla.
Näin kajahtelivat tervehdyshuudot niitä joukkoja myöten, jotka tiheästi
täyttivät kaikki läheiset kadut, kertoellen toisillensa ja kuullellen
tuhansia eri huhuja tapahtuneesta seikasta. Kaupungin hallitusmiehet
puolestaan nyt nostivat ruumiin ja katsastivat sitä tarkemmin. Silloin
tietysti oitis huomattiin ja kansalle myös julistettiin, että siinä
makaava murhattu mies ei ollutkaan Wynd-kadun seppä, jota hänen
kaupunkilaisensa pitivät niin suuressa ja -- sillä aikakaudella enimmin
kunnioitettuihin avuihin nähden -- niin täydesti ansaitussa arvossa.
Huomattiinpa että siinä makasi paljon vähemmin arvokas mies, vaikkei
sekään arvoton kuntalaistensa kesken -- iloinen lakintekijä Olivier
Proudfute. Kansan vimma oli paljon kiihtynyt nimen-omaan siitä
yleisestä luulosta, että heidän suorapuheinen, uljas sankarinsa Heikki
Seppä oli surmattu, niin että se nyt, kun tuo luulo perättömäksi
nähtiin, melkein kokonaan laimistui. Jos Olivier parka heti kohta olisi
tullut tunnetuksi, niin epäilemättä kostonhuuto hänen kuolemastaan
olisi ollut yhtä yleinen, jos kohta ei yhtä vimmainen kuin Wynd'in
Heikin puolesta. Mutta näin nyt tää ympärikiertävä uusi sanoma nosti
yleisen hymyilemisen joukossa -- niin likekkäin ovat usein
kauhistavaisuus ja naurattavaisuus.
"Murhamiehet varmaankin ovat luulleet häntä Heikki Sepäksi", "ja se
epäilemättä mahtoi olla hänelle suuri lohdutus kovassa onnessaan".
Mutta muutamien lisään saapuneitten henkilöitten tulo muutti jälleen
koko tilaisuuden luonteen surulliseksi.