Ärjyy Ämmä talvi-yössä,
karkaa varsat vahtopäiset,
välkkyy kuudan virran vyössä,
helkkää hiljaa hileet jäiset;
kuuntelevi korpi sankka,
kaupunki ja linnan muuri,
varus Kainuun uusi, vankka,
valmihiksi saatu juuri.
Kuutamossa kuohut ryntää,
utu täyttää taivahalle,
pauhu paatta jäistä kyntää,
hyytyy jälleen hyhmän alle;
kosken päällä kohvakirkko,
siinä tornit, siinä pylväät,
kimmeltävi jäinen nirkko--
taasen kaatuu kaaret ylväät.
Mutta Pöllyvaaran peikot
lyövät yössä kättä kahta,
vastaa tervehdykseen veikot
tuolta puolen Turjan lahta,
humahtavat kuuset Kuhmon,
Paltatörmän hongat kuiskaa,
mutta Kivesvaaran ruhmon
päällä Hiiden neiet huiskaa.
Kosken rannalla on talo,
tulet tuikkaa virran vyöhön,
vilkkuu kapakasta valo,
kaikuu telme talvi-yöhön.
Siellä Erkki Pehrsson peuhaa,
sihteeri ja tullivouti,
ja hän räyhää ja hän reuhaa;
hyvin juoda Erkki jouti.
Virkana ei hällä muuta,
sulkea vain tulliportit,
kapakassa soittaa suuta,
hoitaa pullot, pelikortit.
»Hei, vai etkö velkaa anna,
siispä päältä housut, paita!
Eukko, tuoppi täysi kanna,
juokaa, veikot, harjakkaita!»
Erkki Pehrsson iloissansa
iskee pöytään tinakannun:
»Kuka myöpi kunniansa,
kuka panttaa maan ja mannun,
kuka lahjat laulun, viisun,
kuka tunnon hyvän tuhlaa;
minä vainen vaatteet riisun--
eikös juoda Erkin juhlaa?»
Täss' on poika, Erkki Pehrsson,
kaupungin ma portit suljen,
täss' on herra, Erkki Pehrsson,
koska tahdon, itse kuljen.
Pukuani moittii moni,
mulla vastaus on ainut:
kunniassaan Salomoni
paremmin ei vaatehtainut.»
Hoilaa Pehrsson pöydän päällä.--
Koputetaan, viesti tuodaan:
»Hoi, on matkustaja täällä!»--
»Veikot, hälle malja juodaan!»--
»Hoi, hän portin eessä pauhaa!»--
»Viekää hälle viinatilkka,
totta, toivon, saa hän rauhaa!»--
»Erkki, jätä pois jo pilkka!
Maaherran on airut tiellä.»--
»Olkoon vaikka itse pirun,
saa hän siksi olla siellä
kuin ma viinan päästä virun.
Hoi, on veikot virka vakaa:
kun on torninkello kuusi,
portti kiini! Miesi makaa,
virka valvoo.--Korjaa luusi!»
Punaisena koitti huomen,
kohta kaikui joka kotaan:
»Rikottu on rauha Suomen,
viedään jälleen miehet sotaan.»
Tullut oli airut, tuoden
sanan synkän, ilottoman.
Mutta ennen päätä vuoden
sai jo Pehrsson virkaloman.