Kuten edellisestä näkyy, on kokemusperäisen tieteen onnistunut murtaa
ahdasmielisten materialistien rakentamat etuvarustukset ihmisruumiin
melkein luoksepääsemättömän ja voittamattoman linnotuksen ympäriltä,
vallottamalla tutkimuksiensa esineeksi paitsi fyysillistä ruumista,
myöskin sen eetterisen kaksoispuolen. Tällä vallotuksella oli myöskin
toinen suurenmoinen seuraus: aineen ääriviivojen laajentuessa nähtiin,
ettei suinkaan vielä oltu päämaalia saavutettu, vaan että vallotustyö
oli saanut uuden suunnan, joka tarmokkailla ponnistuksilla voisi
vihdoin viedä tarkotuksenmukaiseen tulokseen. Olihan nähty vilahduksia
vielä hienompiaineisistakin ruumiista ihmisruumiin valunnoksissa:
eetteri- ja astraliruumiista, ja nyt tuli kysymys, kuinka olisi saatava
tutkimuksen alaisiksi nuo uudet aine-yhdistelmät, joiden olemassaoloa
ei enää voitu epäillä. Mutta jo tieteilijöiden antamat pintapuoliset
nimitykset: "sisäinen aura", "ulkoinen aura" ja "ultra-ulkoinen
aura" tuo ilmi seikan, ettei havainnollinen tiede tähänastisissa
tutkimuksissaan ollut voinut tunkeutua ulkokuorta syvemmälle.
Korkeintaan oli se määritellyt näkymättömien ruumisten ulkonaisen
aseman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen nähden.
Työn rajottuminen on nähtävästi aiheutunut siitä, ettei yhdellekään
havainnollisen tieteen harrastajalle ole onnistunut löytää työasetta,
jolla hänen olisi ollut mahdollista tutustua tämän uuden aineen hienoon
kokoomukseen, vaikkakin hän on todennut sen olemassaolon ja useita sen
ominaisuuksista.
Ainoat tiedonannot, joita löytyy tältä alalta, ovat yksinomaan
salatieteellisen tutkimuksen kautta saatuja. Mutta ennenkuin tarkemmin
tuodaan esille tämän viimeksimainitun tutkimustavan tuloksia ihmiseen
nähden, on tarpeen hiukan tarkastaa sitä maaperää, josta nämä totuudet
ovat esiinkaivetut, ynnä työasetta, jolla tutkimuksen tulokset saatiin
tajutuiksi ihmisen päivätajunnalle.
Joudumme silloin heti tekemisiin aineen kanssa, jolle havainnollinen
tiede ei ole antanut nimeäkään ja jota salatieteelliset tutkijat
kutsuvat astraliaineeksi ("tähtiaineeksi") sen erinomaisen kirkkauden
ja läpikuultavaisuuden takia.
Tämän aineen laatu, sen hienous, läpikuultavaisuus ja suuri
molekylivärähdysten nopeus vaatii aivan erikoisen aistin ihmisessä
tutkimuksia varten. Ja salatieteilijät väittävät, että heidän
keskuudessaan löytyy henkilöitä, joiden on onnistunut kehittää
ruumiissaan tuo aisti, minkä he erikoisesti harjottamalla ovat voineet
sovelluttaa tekemään havainneita astraliaineessa. Tämänkin aistin
olemassaolo on jo tavallaan havainnollisen tieteen hyväksymä. Se on
näet ilmennyt kokeilujen sivutuloksena edellämainituissa patologisissa
hypnoosissa ja somnabulisissa ilmiöissä. He kutsuvat sitä eri nimillä:
milloin "lucidite'ksi", milloin "sisäiseksi autoskopiaksi" j.n.e.
Jokapäiväisessä kielessä on se tunnettu nimellä kuudes aisti, ja
sillä tarkotetaan silloin henkilön kykyä nähdä tavallisen fyysillisen
aineen läpi aineeseen, joka on rakenteeltaan aivan toisenlaista kuin
fyysillinen aine. Tämä vastaa juuri salatieteilijöiden kuvaamaa
astraliainetta. Ja samoinkuin tavallisella näkemyksellä täytyy olla
elin, jolla se vastaanottaa ulkomaailmasta eetterin värähdykset,
jotka se sitten kehittää erityisissä aivo-osasissa subjektivisiksi
näkösensatsioneiksi, niin väittävät salatieteilijät myöskin
astralisella näkemyksellä olevan elimensä, jonka toiminnan avulla
astralivärähtelyt voidaan saada personallisesti tajutuiksi ihmisen
päivätajunnalle. Nämä elimet olisivat heidän väitteensä mukaan aivoissa
löytyvät pienet rauhasen tapaiset lisäkkeet: hypophysis cerebri eli
"alapuolinen aivolisäke", ja glandula pinealis eli "käpyrauhanen",
jotka nyt ovat näennäisesti surkastuneessa tilassa. Näistä edellinen
välittää alempaa ja jälkimäinen ylempää astralista näkemystä — riittäen
aina mentaalitason piireihin saakka. Mainituiden elinten enemmän tai
vähemmän kehittyneestä toimintakyvystä riippuu tietysti astralisen näön
terävyys ja astralisten näkemysten arvo.
Voi näet usein niinkin käydä, että luonnottomilla menettelyillä on
saatu nämät elimet toimimaan. Silloin henkilön näkemykset ovat yhtä
sekavat ja epäluotettavat kuin sairaalloisen silmän tai minkä väärin
asetetun optillisen koneiston tahansa.
Ettei tämä salatieteilijäin esiintuoma väite käpyrauhasen toiminnasta
ole niinkään tuulesta temmattu, käy selville, kun luodaan lähempi
silmäys käpyrauhasen merkitykseen, mikäli siitä on ylimalkaan tietoa.
Anatomi L. Testut kirjottaa siitä anatomisessa teoksessaan "Neurologie"
seuraavasti:
"Vasta viimeisinä aikoina on vihdoinkin onnistuttu löytämään
tutkimustapa, joka heittää valoa tähän niin pimeään ja viime aikoihin
saakka tuntemattomaan elimeen. On käännytty vertailevan anatomian
puoleen, joka tähänastisilla saavutuksillaan tarjoaa asian ratkaisua
varten ennen huomaamattoman asianhaaran. Muutamilla alempien ryhmien
luurankoisilla, etenkin sisiliskolla, näemme käpyrauhasen kehittyvän
pitkään kannakkeeseen, jolla se ohjaa itselleen tien ihon pintaa kohti.
Lävistäen pääkopan seinämän, kehittyy se sitten ihon pinnan alla
munamaiseksi elimeksi. Tämän elimen histologinen tutkimus osottaa, että
käpyrauhasen solurakenne on aivan sama kuin silmän."
Kun oppinut anatomi sitten seikkaperäisen selityksensä lopulla,
josta yhä selvemmin käy ilmi käpyrauhasen ja silmän yhtäläisyydet
— antaaksensa piiskan iskun salatieteilijöille — puhkeaa sanomaan:
"kuinka kaukana onkaan, kuten näkyy, tämä nykyinen tieteellinen
tutkimus naurettavasta Descartesin ja Magendie'n hypoteesista"
(että muka käpyrauhanen olisi sielun silmä), — niin tuntuu tuo isku
kokonaan epäoikeutetulta. Salatieteilijöiden mielestä päinvastoin
nämä havainnollisten tieteilijöiden tutkimukset yhä enemmän antavat
tukea salatieteen väitteille. Onhan salatieteilijöiden otaksumalla
ollut jo todennäköisyyden leima, kun he käpyrauhasessa ovat tienneet
olevan jonkinlaista näköaistia, jota he nimittävät sielun näöksi
eli sielun silmäksi, koska se elin jo ulkonaisessakin suhteessa
osottaa yhdenlaisuuksia tavallisen fyysillisen silmän kanssa. Kun
sitäpaitsi otetaan huomioon että salatieteilijät ovat tätä väittäneet
jo aikoja ennen vertailevan anatomian saavutusten julkaisua, niin
on asia painunut vaa'assa melkoisesti salatieteilijöiden puolelle
eikä heitä vastaan. Ja kun filosofi Descartes aikoinaan lausui, että
käpyrauhanen olisi sielun asunto, tarkotti hän sillä samaa, mitä
nykyaikainen ihminen sanoo silmästä, että siinä on näkemisen asunto,
eli että samoinkuin silmä on ihmiselle tavallisen fyysillisen näkemisen
välikappale, on käpyrauhanenkin sielullisten ilmiöiden toimintaväline.
Vieläkin varmemmalle pohjalle astuvat salatieteelliset "hypoteesit"
tuon vertailevan anatomian tekemän havainnon kautta, kun otetaan
huomioon, että tämä merkillinen keksintö käpyrauhasen fysiologisesta
merkityksestä tehtiin sisiliskolajissa _Hatterin punctata_, joka
löytyy Uuden Seelannin eläinkunnassa. Tämä maa on jäte siitä suuresta
kadonneesta maanosasta, joka sekä tiedemiesten sekä salatieteilijöiden
piirissä on tunnettu Lemurian mantereen nimellä. Nyt salatiede opettaa,
että tuona kaukaisena aikana, joka kulkee lemurisen kehityskauden
nimellä, eläinkunnan näköaistimus oli niin sanoakseni vaistomaista eli
epämääräisesti intuitivista laatua, ja että heiltä puuttui näköaisti
kokonaan siinä merkityksessä kuin nykyään näköaistilla ymmärretään.
Kun fyysillinen maailma ei ollut tiivistynyt ainelaatuunsa nähden
siihen asteeseen, joka olisi edellyttänyt karkean fyysillisen
näkemyksen tarpeellisuutta, olivat fyysilliset näköelimet silloin
ihmisellä kehittymättöminä, rudimentarisina orgaaneina, ja sen sijaan
käpyrauhanen toimitti näköelimen tehtäviä. Miljonia vuosia kestäneen
kehityskauden aikana, ainemaailman tiivistyessä alkoi eläinkunta
tarvita uutta elintä, joka vastaisi tarkotustansa uudessa ympäristössä.
Silloin ihmiselle, joka ulkonaiseen muotoonsa nähden muodosti
korkeimman jakson senaikuisesta eläinkunnasta, kehittyi vähitellen
näköaisti siihen suuntaan, jommoisena se nykyään esiintyy, samalla
kuin hänen entinen "silmänsä" yhä enemmän ja enemmän toimettomana
kuihtui, tullen tarpeettomaksi uudessa kehityksessä. Tuona kaukaisena
aikana, jolloin käpyrauhanen oli ihmisellä silmän asemasta, vastasi
akaashan tiivistymisaste sitä ainetilaa, jota salatieteellisissä
teoksissa kutsutaan astraliaineeksi. Ihmisen silloinen päivätajunta
liikkui luonteenomaisesti astralimaailmassa, joka vastasi meidän
nykyistä alitajuntaamme eli uni-maailmaa. Meidän päivätajuntamme taas
oli heille yhtä hämärä kuin unitila nykyään meille. Vieläkin opettaa
salatiede, että luonto ei koskaan rakenna mitään turhan takia. Kaikilla
elimillä ihmisruumiissa on alkuansa löytynyt vain niiden perustyypit,
joiden tulee vihdoin kehittyä mitä suurimpaan täydellisyyteen.
Mutta sitä astralista näkemistä, joka esiintyi Lemurian aikuisella
ihmisellä, ei suinkaan voida pitää käpyrauhasen toiminnan huippuna.
Ihmisen yksilöllinen kehitys oli silloin siksi alhainen, että hän ei
kyennyt personalliseen tietovarastoonsa liittämään niitä kokemuksia,
joita tuon elimen käyttö hänelle tarjosi. Olihan yksilöllisyys vasta
hiljakkoin astunut inhimillisen muodon asujaksi ja käpyrauhasen tehtävä
rajottui siis toimimaan korkeintaan vain hänen välttämättömimpänä
elämän ohjaajanaan silloisissa oudoissa olosuhteissa. Siksipä sanovat
salatieteellisten koulujen opettajat, että tulevaisuudessa, elämän
ylöspäin kohentuvalla kaarella, on ihmiselle vielä kerran koittava
aika, jolloin tuo sama elin kehittyy uudelleen toimintaan. Silloin
ne kokemukset, jotka lemurisena aikakautena vierivät pois jättämättä
jälkeä ihmisen yksilöllisyyteen, uudistuvat ja kätketään pysyväisesti
itsetietoisen ihmisen tietovarastoon. Ihmisen on sitä ennen tultava
astralisen tajuntatason herraksi, samoin kuin hänen on saavutettava
täydellinen yliherruus myöskin fyysillisessä maailmassa.
Löytyy useita menettelytapoja, joilla on mahdollista nykyaikaiselle
ihmiselle saada nuo muinaisten aikojen elimet, aivolisäke ja
käpyrauhanen, toimintaan, mutta näistä on hyväksyttävä ainoastaan
ne ohjaukset, jotka tottunut salatieteellinen opettaja sovelluttaa
erikseen kuhunkin oppilaaseen. Opettajan on tunnettava oppilaansa
perinpohjin ja oltava perehtynyt hänen sieluelämänsä pienimpiinkin
vivahduksiin.
Tämmöisissä olosuhteissa alkaa opettaja jouduttamaan oppilaansa
kehitystä saattaakseen hänet jo aikaisemmin sille asteelle, jolloin
astralinen näkö luonnostaan alkaisi puhjeta esille. Menettelytapa
on sama, millä tottunut puutarhuri vaalii kukkaa ansarissa, antaen
auringon sille helakasti paistaa, jolloin nuput pian aukaisevat
uinuvat terälehtensä. Toisin sanoen hän erikoisissa suotuisissa
olosuhteissa kiihottaa oppilaansa kehitystä ennen aikaansa, samoin
kuin kasvin hoitaja hyötää kukan puhkeamaan ennen sen tavallista
kukinta-aikaa. Muut menettelytavat johtavat päinvastoin taantumiseen.
Koetetaan tavalla tai toisella, joko huumaavien narkotisten
aineiden käyttämisellä tai ruumista raatelemalla askeesilla eli
itsekidutuksella kuolettaa ihmisen nykyinen päivätajunta ja saada hänen
tajuntansa taannutetuksi siihen entisyyden tilaan, jolloin astraliset
toimintavälineet olivat sen ainoana silmänä. Tämä viimeksi mainittu
menettely on kaikin puolin hyljättävä, sillä onneton on se nykyaikaisen
kehityskauden ihminen, jolle astralinen maailma avautuu hänen ollessaan
alhaisella sielullisella ja henkisellä asteella. Helposti muotoja luova
astraliaine kuulakkaana ja nopeasti värähtelevänä synnyttää silloin
ihmisen tajunta-piiriin sen alhaista astetta vastaavia mielikuvia,
joiden laatu erikoisuudellaan ja outoudellaan saattaa ihmisen
helposti pois tasapainostaan. Tavallisimmin joutuu ihminen silloin
mielipuolisuuden kovaonniseen tilaan.
Minkälainen on sitten näky, kun ihmisen astralinen näkemys avautuu
oikealla tavalla ja oikeaan aikaan?
Yksi aikamme suurimmista selvänäkijöistä C.W. Leadbeater teoksessaan
"Selvänäköisyys" kirjottaa seuraavalla tavalla:
"Toisilla ihmisillä se alkaa aivan yhtäkkiä, ja jonkun tavallisuudesta
poikkeavan tapauksen vaikutuksesta he kerran näkevät hämmästyttävän
näyn. Sellaisessa tapauksessa näkijä hyvin usein, kun ei kokemus
uudistu, alkaa aikaa myöden luulla, että hän siinä tilassa on
ollut hallusinatsionin vallassa. Toisilla se herää siten, että
he satunnaisesti alkavat nähdä ihmisen auran kirkkaita värejä ja
värähtelyjä. Muutamat huomaavat yhä useammin alkavansa nähdä ja kuulla
jotakin, jolle heidän ympärillään olevat ovat sokeita ja kuuroja.
Toiset taas näkevät silmäinsä edessä ihmiskasvoja, näköaloja tai
värikkäitä pilviä pimeässä, ennenkuin he laskeutuvat levolle. Ja
ehkä kaikkein tavallisin kokemus on, että ihmiset alkavat muistella
yhä selvemmin ja selvemmin mitä he ovat nähneet ja kuulleet toisella
tasolla unensa aikana."
Tämän tapaisena alkaa oppilaalle astralisen tajuntatilan havahtuminen,
jonka tietoisuuden hän on välittänyt päivätajuntaansa yllämainituiden
aivoissa löytyvien elinten avulla, ja kuta huolellisemmin ihminen
on tehnyt työtä oppilaan asteella ruumiinsa uudeksi luomiseen
nähden, sitä selvemmiksi kehittyvät vähitellen hänen astraliset
havaintonsa. Korkeammalle kehittyneenä tämä näkö esiintyy täydellisenä
käyttökuntoisena työaseena, joka avaa näkijälle aivan uuden ja
ihmeellisen maailman. Siellä ihminenkin esiintyy aivan toisenlaisessa
valossa kuin ennen. Edellämainittu kaukonäkijä kuvaa tätä seuraavaan
tapaan:
"Hämmästyen katselee hän elementalisen elonaineen alati liikkuvan
meren proteusmaisia muotoja, jotka aina pyörivät hänen ympärillään,
usein uhkaavina, mutta aina väistyen tahdon ponnistuksen tieltä.
Hän ihmettelee niiden olentojen suunnatonta paljoutta, jotka tästä
valtamerestä nousevat hetkeksi elämään eristettyinä olioina, ihmisen
joko hyvien tai pahojen ajatusten ja toivomusten vaikutuksesta. Hän
katselee luonnonhenkien monilukuisia heimoja niiden liikkuessa työssään
tai leikeissään. Toisinaan kykenee hän kerta kerralta suuremmalla
ilolla tarkastamaan kristillisen sanaston enkelilaumoja...
"Mutta ehkä näitä kaikkia vielä mielenkiintoisemmat ovat hänelle
astralimaailman ihmisasukkaat, joiden hän huomaa jakautuvan kahteen
suureen luokkaan — niihin, joita sanomme eläviksi, ja niihin, joista
useimmat ovat paljon enemmän eläviä, mutta joita niin typerästi ja
väärin nimitämme kuolleiksi...
"Hän kykenee näkemään ihmisen auran astraliruumiiseen asti, ja vaikka
ihmisen korkeampi puoli vielä pysyy näkymättömänä hänen katseelleen,
niin hänen on kuitenkin mahdollista havaintoja huolellisesti tekemällä
oppia hyvin paljon ymmärtämään korkeampaa osaa sen avulla, minkä hän
nyt näkee. Kyetessään tutkimaan eetteristä kaksoispuolta, hän osaa
määrätä kaikkien hermoston vikojen ja tautien paikan ja laadun, ja
astraliruumiin ulkomuodosta hän taas heti osaa nähdä edessään olevan
ihmisen tunteet, intohimot, halut ja harrastukset ja paljon hänen
ajatuksiaankin.
"Katsoessaan ihmistä, hän näkee sen ympärillä astralisen auran
loistavan utumuodon, jossa kaikenlaiset kirkkaat värit hehkuvat
ja jonka värit ja loisto yhtämittaa muuttuvat ihmisen ajatusten
ja tunteiden mukaan. Hän näkee, kuinka tässä aurassa vuoroin ovat
vallalla puhtaan rakkauden ihana ruusunväri, hartauden tunteen kirkas
sini, itsekkyyden kolkot, samean ruskeat, suuttumuksen tulipunaiset,
aistillisuuden kaameat tummanpunaiset ja pelon lyijynharmaat värit
tai vihan ja pahuuden mustat pilvet ja sadat muut merkit, joita
harjaantunut silmä niin helposti osaa lukea. Ja senvuoksi ei kukaan
ihminen voi häneltä salata, mitä hän todellisuudessa tietää jostakin
asiasta."
Tämäntapaisesti yleis-katsauksellisesti kuvaavat salatieteilijät
ihmistä, nähtynä astralisella näöllä, ja tämä heidän antamansa kuva
ei kovinkaan paljon poikkea siitä kuvasta, joka on tuotu jo esiin
esim. Kilnerin havainnollisissa tutkimuksissa paitsi ₋siinä, että
salatieteilijöiden esitys osottaa enemmän varmuutta auran värien
selittämiseen nähden. Salatieteilijälle on onnistunut tunkeutua
syvemmälle tutkimuksissaan, kun hän ei ainoastaan ole havainnut
tieteilijöidenkin todentaman auran olemassaolon, vaan on myöskin
kyennyt tekemään havaintoja siitä, miten nuo eri värit suhtautuvat
ihmisen eri kehitysasteissa tai eri sielunilmauksissa. Siksi monta
kerta on näitä huomioita tehty ja siksi useat kaukonäkijät ovat
vakuuttaneet samaa, että jos ollenkaan pannaan huomiota heidän
tutkimuksiinsa ja uskotaan, että he havainnoissaan ovat olleet
rehellisiä, niin täytyy näitä saavutuksia pitää yhtä pätevinä kuin
konsanaan muidenkin tieteilijöiden tutkimusten tuloksia.
Auraa salatieteilijöiden mukaan ei ole pidettävä vain valunnoksena
eli heijastuksena, jonka aiheuttajana olisi ihmisen fyysillinen
ruumis, vaan aura sisältää hienompiaineisen koneiston, joka on
ihmiselle yhtä oleellinen ja tärkeä kuin hänen fyysillinen ruumiinsa,
vaikka ainoastaan viimemainittu aineen enimmin kiteytyneenä osana
on näkyväinen fyysillisille aisteille ja välttämätön työase
ihmiselle ulkonaisella toiminnan tasolla. Aurassa sitä vastoin
löytyvät ne aineosaset, jotka muodostavat ihmisen käyttövälineet
eli ruumiit, sieluelämän ilmauksia ja tajunnan toimintaa varten.
Koska salatieteelliset tutkijat näkevät näissä käyttövälineissä eri
kehitysasteita sekä säännöllisen niille ominaisen elimistön, voivat he
täydellä syyllä kutsua niitä ruumiiksi, astrali- eli tunneruumiiksi
ja mentaali- eli ajatusruumiiksi. Näillä tutkimustensa johdosta
syntyneillä nimityksillä he samalla ovat tuoneet ilmi sen väitteen,
että ne ilmiöt, jotka ovat kulkeneet tunne-elämän ja aatteilun nimellä,
eivät ollenkaan tapahtuisikaan ihmisen näkyväisessä ruumiissa vaan
että niiden toiminnan ahjo löytyisi näissä näkymättömissä ruumiissa.
Fyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi silloin vain se toimeenpaneva
fyysillinen työ, joka aiheutuu mentaaliruumiin aatteilusta ja
tunneruumiin värähtelyistä, mikä kiihotus eetteriruumiin välityksellä
on saapunut ihmisen fyysilliseen hermostoon.
Alkuperäisellä sielullisesti alhaisella ihmisellä ovat nämä ruumiit
hyvin vähän kehittyneet ja kerrassaan kykenemättömät ilmaisemaan
mitään korkeampaa sielullista toimintaa, yhtävähänkuin kapalolapsen
ruumis kykenee täyttämään aikuisen tehtäviä. Tällä asteella oleva
astrali-ruumis, joka epämääräisenä utuna ympäröitsee ihmisen
fyysillistä ruumista ja on väriltään synkkä, ei voi vähintäkään
vastata hienompiin värähtelyihin, vaan yksinomaan semmoisiin, jotka
ovat tekemisissä fyysillisen tajunnan karkeimpien ja alkeellisimpien
viettien, kuten nälän, janon tai sukupuolihimon tyydyttämisen kanssa.
Silloin ovat astraliruumiin värivivahdukset mitä alkeellisimmat ja
verrattuaan eri henkilöiden astraliruumista toisiinsa voi tottunut
katsoja nähdä ja määritellä kysymyksessä olevan henkilön sielullisen
kehitysasteen. Sillä ihmisen yhä enemmän kehittyessä joutuu hänen
astraliruumiinsa suuren muovauksen alaiseksi. Tuo entinen muodoton,
utuinen ainekerros saa enemmän eloisuutta ja sen atomit joutuvat mitä
kiihkeimpään värähtelyliikkeeseen. Tämä liikunto sekä se seikka,
että entisten kolkkojen värien sijalle on ilmennyt uusia helakampia,
antaa kehittyneemmälle astraliruumiille loistavan kirkkauden, joka
täydellä syyllä vastaa nimitystään astralinen eli "tähtikirkas".
Tämmöinen kirkas sielullisten ilmausten käyttöväline kehittyy
yhtärinnan ajatusruumiin kanssa, mikä viimeksimainittu muodostaa
astraliruumista ulompana olevan osan ihmisen aurasta, vaikkakin se
sitäpaitse täydellisesti lävistää kaikki alemmat ruumiit. Ihmisen
oppiessa itsenäisesti ajattelemaan eikä vain märehtimään toisten
luomilla ajatuksilla, kasvattaa hän itselleen aina voimakkaampaa ja
kehittyneempää ajatustensa ilmaisukoneistoa, joka soveltuu niin hyvin
itsenäisempään älyntoimintaan kuin suurempaan vastaanottavaisuuteen,
kun aatemaailman värähdykset pyrkivät laskeutumaan alas fyysilliselle,
päivätajunnan tasolle.
Kun kaukonäkevän silmällä katsellaan korkealle kehittyneen ihmisen
ruumista, niin astuvat ehdottomasti etualalle nämä luonnon silmälle
näkymättömät ruumiit. Silmää häikäisevästi näkyy silloin ei ainoastaan
niiden värien loisto ja sopusuhtainen järjestys, vaan myöskin näihin
kuuluva organismi. Sillä samoinkuin fyysillisessä ruumiissa löytyy
elimiä kutakin erikoista ruumiin toimintaa varten, samoin löytyy
myöskin näissä näkymättömissä ruumiissa kutakin toimintaa varten
tarpeelliset elimet, jotka kehittyvät sitä mukaa kuin ihmisen henkinen
tarve vaatii niiden käyttöä. Voimakkaina pyörteinä eri paikoissa
astraliruumiissa, kukin eri tehtävineen, ne avaavat ihmiselle yhä
laajemman ja laajemman tajuntapiirin ja kehittyneen ihmisen ruumiissa
ne loistavat kuin kirkkaimmasti hehkuvat tulikehät. Tämmöisen pyörteen
säteily se on, joka pyhimyksen tai korkean tietäjän silmäkulmilla
heijastuu ihmeellisenä sädekehyksenä.
Nämä yllämainitut ruumiit luetaan ihmisen alempiin eli kuolevaisiin
ruumiisiin. Mutta vieläkin korkeammista ihmisruumiista puhuvat
kaukonäkevät Tietäjät.
He kertovat semmoisistakin ruumiista, jotka eivät ole alistetut
kuoleman lain alaisiksi. Alinta näistä ruumiista nimittävät he
syyruumiiksi, joka ainelaadultaan on jo siksi hienoa ja puhdasta, että
sen värähtelyissä voipi säilyä inhimillisen tiedon kaikki saavutukset,
jotka on hankittu maaelämän aikana. Tähän ruumiiseen pukeutuu ihminen,
kun hän lähestyy jumaluutta, ja siihen pukeutuneena alkaa hän myöskin
jälleensyntymisen pyhiinvaelluksen aineen karkeampiin kerroksiin.