Oli aika, jolloin materialistinen maailma ei hyväksynyt ihmisessä
löytyvän muita aineen muotoja kuin mitkä senaikuinen tiede tunsi
kiinteän, juoksevan ja kaasumaisen aineen nimellä. Taivaankappalten
valoilmiöiden todisteluun tarvittiin kyllä tuo hypoteettinen eetteri
— mutta ei juolahtanut kenenkään mieleen ajatella, että sitä
olisi missään suhteessa tarvittu ihmisruumiin rakenteessa. Mutta
salatieteilijät väittävät, että ihmisruumis on käyttänyt rakennukseensa
ei ainoastaan eetteriä vaan myöskin aineksia jotka kokoonpanokseltaan
ovat eetteriäkin hienompia. He eivät voi yhtyä niiden materialistien
väitteeseen, jotka kieltävät ihmisen näkymättömien ruumisten
olemassaolon, sillä salatieteilijän sisäinen näkö on hänelle sen asian
todentanut.
Seuraavassa esityksessä koetan esiintuoda seikkoja, joiden nojalla
voidaan ottaa ratkaistavaksi, josko tuo alkuperäinen materialistinen
väite enää meidän aikanamme pitää paikkaansa edes havainnollisenkaan
tutkimuksen valossa.
Uusimmat tieteelliset tutkimukset ovat jo saavuttaneet siksi suuria
tuloksia kokiessaan saada näitä silmälle näkymättömiä ihmisruumiin
osia näkyviin myöskin tavalliselle ihmiselle, joka ei ole vähintäkään
kaukonäköinen, että useat tiedemiehet pitävät asian melkein jo
ratkaistuna. Lienee siksi tarpeen erikoisesti kosketella niitä
asianhaaroja, joilla nämä merkilliset saavutukset ovat havainnolliselle
tieteelle hankitut. Etualalla esiintyvät silloin niinkutsutut
hypnotiset ja somnambuliset ilmiöt, joilla eniten ovat kokeilleet
ranskalaiset Salpetrièren ja Nancyn koulukunnat.
Nimitykset hypnotismi ja somnambulismi johtuvat kreikkalaisista ja
latinalaisista sanoista hypnos ja somnus, jotka merkitsevät uni,
ja ihminen, joka on hypnotisoitu tai somnambulisti, on silloin
jonkinmoisessa unitilassa, jolloin hänen elimistössään ilmenee ilmiöitä
aivan erikoista laatua. Näyttää, kuin kokeiltavasta henkilöstä olisi
joko osittain tai kokonaan karkottunut pois sen entinen asuja.
Kokeiltava ei näet tässä tilassa enää voi itsenäisesti tahtoa, tuntea
tai toimia, — mitkä ovat inhimillisen yksilön pääominaisuudet —
vaan kaikki hänen elinilmauksensa ovat toisen ihmisen vallassa ja
käytettävinä. Tätä ilmiötä semmoisenaan voitaisiin pitää jonakin
hetkellisenä vitaliteetti-häiriönä, sairaalloisena ilmiönä, ellei olisi
samalla kertaa todettu, että tuo tahtova, tunteva ja toimiva kyky,
poistuessaan kokeessa olevasta ihmisestä, voi esiintyä ulkopuolella
ihmistä, tavalla, joka edellyttää, että jokin aineosa on näiden kykyjen
keralla poistunut ihmisruumiista. Kun siis huomattiin, että tämän
ruumiista ulonneen aineen mukana poistuivat myöskin ne elonilmaukset,
jotka oli pidetty sielulliseen toimintaan kuuluvina, niin alkoi
näyttää jo hyvin todennäköiseltä, etteivät sielulliset ilmiöt
kuuluisikaan fyysilliseen solutoimintaan. Varma oli ainakin se seikka,
että sielulliset tunne- ja tahto-ilmiöt. voivat syntyä ja ilmetä
ulkopuolella ihmisruumiin orgaanista solukoneistoa.
Kun näistä saavutuksista alettiin julkisesti puhua ja pohtia, niin
hajautui materialististen empiristien joukko kahteen leiriin.
Kävi selville, että samanlainen ahdasmielisyys, joka vallitsee
kirkollisissa piireissä kaikkea vapaampaa, dogmatisista kahleista
irtautunutta ajattelutapaa kohtaan, oli vallalla myöskin vanhoillisissa
tieteellisissä piireissä. Oman aikakauden saavutuksia oli siihen
määrin arvotettu ja kunnioitettu, ettei uskottu enää kehityksen
mahdollisuuksiin uusilla ennen polkemattomilla urilla. Siksipä niiden
tutkijoiden, jotka uskalsivat astua rintamaan raivaamaan laajempaa
tietoa ihmisestä kuin minkä tavallinen ammattitieteilijöiden joukkue
oli hyväksynyt, täytyi taistella kuumaa ottelua niiden tutkimuksien
puolesta, jotka he monien aikojen pitkällä ja vaivalloisella
työllä olivat löytäneet. Usein he jättivät oman personallisuutensa
maalitauluksi, johon heidän vastustajansa saivat ampua vapaasti
vihaiset syytöstensä nuolet. Näin ovat he voineet säästää löytämänsä
totuudet jälkimaailmalle, joka ehkä paremmin arvoittaisi niitä, kuin
heidän aikalaisensa. Täten voi myös ymmärtää, miksi aikaisempia tämän
suunnan miehiä, kuten Paracelsusta, St. Germainea, Cagliostroa ja
Mesmeriä on syytetty ja vieläkin syytetään petoksista, taikuudesta ja
tiesi mistä. Nykyisten tiedemiesten on usein täytynyt ristiä näiden
edelläkävijöiden keksinnöt uudella nimellä, jotta ei maailmalle näkyisi
niin suurelta se vääryys, jota aikoinaan on osotettu noille salattujen
tieteiden rohkeille esitaistelijoille. Uusi nimitys haihduttaa myöskin
ennakkoluuloiselta asian pohtimisen. Niin on animalinen magnetismi eli
mesmerismi uudempana aikana saanut hypnotismin nimen, ja vaikkei sen
ilmiöitä enää kenkään niihin perehtynyt tiedemies epäile, niin ovat
useat sen tutkijat vielä meidän päivinämmekin saaneet olla rintamassa
asiaa puolustamassa tietämättömän joukon edessä. Niinpä Reichenbach ja
englantilainen Braid ainoastaan muutamia vuosikymmeniä sitten saivat
otella monta kiivasta taistelua, ennenkuin heidän väittämillensä
ihmisruumiista ulkoneville "oodillisille" virtauksille annettiin
tieteellinen tunnustus.
Näiden oodillisten virtausten havaitsemisella on nähtävästi suuri
yhteys niiden ilmiöiden kanssa, joita myöhemmin tehtiin Salpetrièressä,
Parisissa. Reichenbach itse tekee selkoa havainnostaan jokseenkin
seuraavaan tapaan:
"Viekää tarkka-aistinen pimeään, niin hän selittää heti näkevänsä
teidät. Kiinnittäkää hänen huomionsa käsiinne, niin ne ensin
häämöittävät heikosti kuin harmaa savu, sitten ne näyttävät muodostavan
varjokuvan heikosti valaistulla taustalla, lopuksi näkyvät sormet
selvään omalla valollaan, ja joka sormella näyttää olevan valoisa
pidennys, joka voi olla yhtä pitkä kuin itse sormi.
"Kun ensi hämmästys tästä valo-ominaisuudesta, joka on ollut tuntematon
näihin aikoihin saakka, on haihtunut ja tahdotte ohjata kokeiltavanne
huomion näiden valoilmiöiden yksityisseikkoihin, kuulette te hänen
kenties sanovan uudestaan hämmästyneenä, että valot eri puolilla
eivät olekaan samanlaiset; että oikeasta kädestä lähtee sinertävä
ja taas vasemmasta kädestä keltasen-punainen ja siis heleämpi valo
kuin edellinen; että sama ero on olemassa jalkoihin nähden; että koko
ruumiinne oikea sivu on vihertävä, siis tummempi kuin vasen sivu, jonka
keltaisenpunainen valo loistaa kirkkaammin."
Tämän saman ilmiön ovat kokeiluillaan todentaneet Deleuze Durville
ja Pietarin lääketieteellisen institutin jäsen N. Jodko, jonka on
onnistunut sitä paitse valokuvata näitä valoilmiöitä eli valunnoksia
yli 1500 eri tapausta.
Tohtori Luys kokeili Charitéssa erään tarkkanäköisen kanssa, joka
oli saavuttanut kyvyn nähdä päivänkin valossa noita yllämainituita
ihmisruumiista lähteviä valunnoksia, ja samoinkuin Jodko on Luys'kin
valokuvannut erityisen menetelmän mukaan näitä valunnoksia ja
yrittämättä erikoisemmin määritellä niiden luontoa sanoo:
"Sanalla sanoen voimme tieteellisesti todeta magnetisoijan fluidumin,
jota Reichenbach kutsuu nimellä Od, Barety nimellä neurillinen voima.
Me voimme osottaa tämän erityisen fluidumin olemassaolon, fluidumin,
joka näyttää olevan yksi elämän oleellisia ilmestysmuotoja."
Todisteluja tämän ihmisruumista ympäröivän ainekerrostuman
olemassaolosta löytyy jo tarkasti tieteellisissäkin piireissä siksi
paljon, että ennakkoluuloton ja puolueeton tutkija ei vähintäkään
epäile asian olevan ratkaistun. Mutta niiden takia, jotka vielä
jonkinmoisella epäluulolla katselevat yllämainitun psyykillisen
tutkimuksen saavutuksia, lienee tarpeen mainita saavutuksista, joissa
kokeet ovat tehdyt yhtä havainnollisesti kuin esim. mikroskopiset
tutkimukset. Nämä julkaisi noin pari vuotta sitten (1911—1912)
tohtori Walter Kilner, St. Thomasin sairaalan lääkäri Lontoossa,
teoksessaan "The Human Atmosphere". Hän näyttää siinä, että nämä
valunnokset, joita myöskin on kutsuttu ihmisen "auraksi", ovat
mahdolliset tehdä näkyviksi tavallisellekin näölle, kun tutkijalla
on vain siihen tarvittava koneisto. Hän oli näet kokeillessaan "N"
säteillä fosforoivalle kalkkisulfiöille tullut panneeksi merkille
joitakin merkillisiä kerrostumia ihmisruumiin ympärillä, jotka hän
sitten, käyttämällä apunansa erikoisia väriaineita, onnistui saada
havaittaviksi tavalliselle silmälle. Siihen hetkeen saakka vakuuttaa
hän olleensa tietämätön okkultistien tutkimuksista, ja vasta sitten,
kun hän oli tehnyt yli 60 koetta, oli hän ensi kerran ryhtynyt
tutkimaan okkultistien havainnoita samasta aineesta. Hän terottaa
siksi nimenomaan ettei hän kuulu okkultistien joukkoon, eikä hänen
tutkimuksillaan ole mitään yhteyttä näiden viimeksimainittujen
tutkimusten kanssa, vaikkakin hän on heiltä lainannut muutamia
nimityksiä, jotka hänen mielestään ovat hyvin sopivia, kuten esim.
eetterinen kaksoispuoli eli eetteriruumis.
Keksinnöstään hän kirjottaa:
"Tuskinpa yksi ihminen tuhannesta on tietoinen siitä tosiasiasta, että
häntä ympäröi autereinen ainekerros, joka on mitä kiintonaisimmin
yhdistetty hänen ruumiiseensa, olkoonpa hän sitten valveilla tai
nukuksissa, kylmässä tai lämpimässä, ja joka tavallisissa oloissa
on näkymätön, mutta voidaan saattaa näkyväksi, kun olosuhteet ovat
suotuisat. Tämä usva — alkumuodostuma siihen sädekehään, joka aina
kuvataan pyhimysten pään ympärillä — on ollut näkyväinen eräille
selvänäköisyyden lahjalla varustetuille ihmisille, joita on kutsuttu
'selvänäkijöiksi' eli 'clairvoyanteiksi', mutta aivan viime aikoihin
saakka ei kenellekään muille.
"Huomautan vielä erikoisesti, ettei minulla ole vähintäkään
selvänäköisyys-kykyjä enkä ole okkultisti, vaan että tutkimukset ovat
yksinomaan fysikalista laatua, ja niillä voi kokeilla ken hyvänsä, joka
vain omaa kylliksi innostusta aineeseen.
"Niinkauankuin ihmisen auran näkeminen on rajottunut vaan muutamien
erikoisten yksilöiden yksityiskyvyiksi eikä tavallisella ihmisellä ole
ollut mahdollisuuksia joko vahvistaa tai hylätä heidän ilmotuksiansa,
niin on aina ollut ovi avoinna petoksellekin. Ja näin on ollut asian
laita aina meidän päiviimme asti. Sitä on katseltu epäilyksellä,
mutta tosiseikaksi jää nyt, ettei ole enempää taikuruutta ihmisauran
tutkinnassa niillä keinoilla, jotka tuomme esille, kuin basillien
tarkastelussa mikroskopisesea preparaatissa.
"Ei ole vähintäkään epäilyksiä ihmisauran olemassaolosta eikä tule
kestämään kauan, ennenkuin se tulee olemaan hyväksytty tosiasia,
koska niitä kerran voidaan tutkia tavallisella normaalinäöllä. Kun
on vielä huomattu, että aura vaihtelee muodoltaan eri fysiologisissa
olosuhteissa, niin on hyvin uskottavaa, että nämä eri vaihtelut tulevat
olemaan suuresta merkityksestä diagnosia tehtäessä."
Menettelytapa, jonka hän sitten jättää yleisön käsiin, on kovin
yksinkertainen. Pieniin lasisäiliöihin on hän tiivisti sulkenut
keksimiänsä väriliuoksia, joita hän nimittää spectouraniniksi eli
dicpaniniksi, ja kokeilija niiden läpi katsomalla, tarkotukseen
sopivassa valaistuksessa, voi harjaantua näkemään tämän inhimillisen
auran, jonka Kilner kuvaa seuraavasti:
"Ihmisen auraa on pidetty vain yksinkertaisena ilmiönä, vaikka se
todellisuudessa onkin yhdistetty.
"Ensiksi näkyy siinä kapea läpinäkyväinen osa, kumminkin synkempi
muuhun auraan verraten, joka usein hälvenee ulompaan auran osaan.
Silloin kun se on huomattavissa, näyttää se tummalta nauhalta, noin
neljännes engl. tuumaa leveydeltään, ja likinnä ruumista se kiertää
ruumiin ympäri, muuttamatta kokoaan millään kohdalla. (Eetterinen
kaksoispuoli.)
"Toinen eli tästä ulompi osa on sisä- eli keskusaura. Se on
auran tiivein osa ja vaihtelee verrattain vähän tai ei ollenkaan
laajuudeltaan etu- ja takapuolella tai sivulla, sekä seuraa niin
miehellä kuin naisellakin kokonaan ruumiin piirteitä. Tämä ilmenee heti
ulkopuolella eetterisen kaksoispuolen, mutta näyttää usein siltä kuin
olisi se suoranaisessa kosketuksessa itse ruumiin kanssa.
"Kolmas osa eli ulkopuolinen aura, alkaen sisäauran ulkoreunasta, on
kooltaan hyvin erilainen, ja sen ulkoreunaa on tähän asti pidetty
auran rajana. Kun auraa kokonaisuudessaan tarkastetaan spectouranisen
levyn eli vaalean sinertävän levyn läpi, niin näyttävät kaikki osat
sulautuvan yhteen ja lähinnä ruumista oleva osa on auran kaikkein
tiivistynein osa."
Selvemmäksi käy auran sekä muoto että väri, kun mainitsen yhden niistä
lukuisista esimerkeistä, joita tohtori Kilner tuo esille teoksessaan:
"(Tapaus 11). Tarkastettavana oli 30-vuotinen terverakenteinen
naishenkilö, joka koko elämänsä iän oli ollut terve ja voimakas.
Luonteeltaan oli hän erinomaisen tasainen. Hänen auransa oli sinertävä
väriltään, rakenteeltaan hienoimpia mitä koskaan olen nähnyt, näyttäen
katsojalle munanmuotoiselta. Ulkopuolinen aura oli suunnilleen
kaksitoista tuumaa leveä pään ja ruumiin kohdalla, sekä pieneni
asteettain säännöllisesti viiden tuuman levyiseksi jalkanivelten
kohdalla. Ulkopuolisen auran rajaa oli vaikea määrätä, koska senkin
ulkopuolella olevasta kerrostumasta ulkoni jonkinmoinen pilvimäinen
sädehdys, joka ei suinkaan ollut optillinen valohäiriö, koska se
huomattiin muissakin tapauksissa. Tälle säde-ilmiölle olemme antaneet
nimeksi 'Ultra eli ulkopuolisin ulko-aura'. Kun koehenkilö seisoi
sivuttain, niin ulko-aura edestä oli viisi tuumaa leveä ylhäältä alas
asti. Selkäpuolella oli se viisi tuumaa hartiain tienoilla, laajeten
kahdeksaksi tuumaksi lantion tienoilla, ja vähentyen edelleen neljäksi
tuumaksi jalkanivelten kohdalla. Sisempi aura oli yli koko ruumiin
noin kolmen tuuman levyinen. Eetterinen kaksoispuoli oli niukasti
neljännestuuman laajuinen."
Kun tekee yhteenvedon niistä useista kymmenistä kokeista, jotka tohtori
Kilner julkaisee teoksessaan, niin saapi jokseenkin selvän kuvan
ihmisen auran yksityisseikoista, ja tämä kuva on melkein samanlaatuinen
kuin salatieteilijöiden esittämät kuvaukset ihmisen eetteriruumiista
ja astraliruumiista. Viittauksia löytyy myöskin (ultra ulko-aura)
salatieteilijöiden ajatus- eli älyruumiiseen. Hyvin mieltäkiinnittäviä
ovat myöskin Kilnerin huomiot niistä muutoksista, jotka hän pani
merkille näissä tavallisille silmälle näkymättömissä ruumiissa,
ihmisen ollessa sairaalloisessa tilassa. Ei siis olekaan mikään ihme,
jos monen tutkijan huomio onkin tämän johdosta suuntautunut etsimään
useiden sairauksien syitä näistä näkymättömistä ruumiista. Näkyväisen
eli fyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi siinä tapauksessa ainoastaan
näiden patologisten tilojen esiin tuominen ihmisen itsetietoiseen
päivätajuntaan. Näin opettavatkin kyllä muutamat salatieteilijät, ja
tulevien havainnollisten tieteilijöiden tehtäväksi jää ratkaisu, mihin
määrin salatieteilijöillä on ollut oikein tai väärin.
Mutta vieläkin syvemmälle on tieteellisen tutkimuksen onnistunut
tunkeutua. On onnistuttu ei ainoastaan havaitsemaan näiden
näkymättömien ruumisten olemassaolo, vaan myöskin tekemään havaintoja
niissä esiintyvistä ominaisuuksista. Näistä saavutuksista tulee kunnia
psyykkisten tutkimusten harrastajille, jotka tieteellisen tarkasti ovat
todentaneet nämä ilmiöt. Useiden kokeilijain havaintojen joukosta otan
mainitakseni ainoastaan ranskalaisen oppineen Rochas'n tutkimukset,
jotka mielenkiintoisuudellaan ja selvyydellään eniten kiinnittävät
arki-ihmisen huomiota. Teoksessaan "Raskaasta hypnotisesta unesta"
lausuu hän seuraavasti:
"Kun kokeiltava magnetisoidaan (s.o. nukutetaan hypnotista
menetelmää käyttäen), häviää tunto hänen ihonsa pinnasta. Tämä
ilmiö on jo huomattu kauan sitten, mutta ei ole tiedetty, että
ihmisen tunto ulkoilee ruumiin ulkopuolelle. Sen ympärille muodostuu
näet tuntokerros, joka ulottuu ihosta muutamia sentimetrejä. Jos
magnetisoija tai kuka tahansa pistää tai hivelee kokeiltavan ihoa, ei
tämä tunne mitään, kun sitävastoin hän heti ilmaisee kosketuksen tai
kivun tunteen, jos kosketellaan ruumiin ympärillä olevaa tuntokerrosta.
"Vielä on havaittu, että samassa kuin hypnosi syventyy, muodostuu
sarja yhtäläisiä tuntokerroksia melkein yhtä etäälle toisistaan.
Näiden kerrosten tunto vähenee suhteellisesti niiden etäisyyden mukaan
ruumiista."
Tämän väitteen ovat tieteellisesti todistaneet kokeillaan de Rochas ja
Luys Charité sairaalassa (Tri E. Dupoy).
Tohtori Sicaro de Plauzolles kirjottaa aikakauskirjassa _Annales de
Psychiatre_ de Rochas'in kokeilusta:
"De Rochas oli jo huomannut, että riittävään hypnosi-asteeseen
joutuneet kokeiltavat tunsivat hänen kosketuksensa, kun hän heitä
lähestyi, vaikkei hän heitä koskettanutkaan.
"Ja todella, jos de Rochas pisti neulalla sitä tuntopiiriä, joka
ympäröitsi kokeiltavaa, niin kohta tuntui pistoa jossakin paikassa
ruumiissa.
"Nämä ilmiöt näyttäytyvät joskus myöskin kokeiltavan ollessa valveilla.
"Olemme nähneet de Rochas'n tekevän Charitéssa seuraavan kokeen eräällä
kokeiltavalla, jonka hän näki ensimmäistä kertaa. Kokeiltava ei
ensinkään tiennyt minkälainen koe hänellä aiottiin tehdä.
"Marguerite J... oli valveilla; de Rochas teki kädellään muutamia
magnetisia liikkeitä ja kosketuksia hänen oikeaan käteensä, jonka iho
pian menetti tunnon kokonaan. Kosketuksia jatkettiin; sitten de Rochas
äkkiä pisti ilmaa noin 12 cm päässä kokeiltavan kädestä, jolloin neiti
J. kiljahti ja äkkiä peräytyi."
Nämä esimerkit olen valinnut lukemattomista kokeista sillä alalla,
ja niistä käy jo selvästi ilmi, että tavalliset sensatsionit, jotka
materialistinen tiede oli ehdottomasti sitonut orgaanisen solutoiminnan
yhteyteen, voivat ilmetä ulkopuolella ihmisruumiin solurakenteen. Ei
näytä myöskään olevan mitään epätieteellistä siinä otaksumassa, että
niin hyvin tavallisen tunnon, kuin sielullisten tunne-ilmiöidenkin
välittäjänä ihmisen fyysilliselle ruumiille ihminen käyttää eetterin
hienoimpia tiivistymiä, jotka tieteellinen maailma tuntee, nimittäen
niitä eri nimillä joko auraksi, inhimilliseksi atmosfääriksi, tai —
niinkuin salatieteilijät — eetteri- ja astraliruumiiksi.
Näin pitkälle on havainnollisen tieteen onnistunut ratkaista
ihmisruumiin todellakin salaperäistä mysteriota. Jos
havainnollinen tutkimus vielä lisäksi olisi hyväksynyt julkisesti
ne tutkimusmenetelmät, jotka spiritistinen suunta on avannut
maailmalle, — vaikka tosin suurimmat nykyaikaisista tieteilijöistä
yksilökohtaisesti ovat antaneetkin niille täyden tunnustuksensa, ollen
itse personallisesti varmasti vakuutettuja mediumistisuusilmiöiden
todenperäisyydestä (Crookes, Lombroso, Aksakoff, Lodge y.m.) — niin
olisi havainnollisen tieteen pitkä taival asian lopulliseen ratkaisuun
melkoisesti lyhentynyt. Salatieteellisellä tutkimuksella on vieläkin
vähemmän mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi tieteen ottolapseksi, —
kunnia, johon se ei suinkaan pyrikkään — kuin spiritistisellä koululla,
mutta sen tehtävä läpi aikakausien onkin ollut vain pitää vireillä
tiedon liekkiä, josta se jakaa kipinän sinne, toisen tänne. Tietoa on
ihmisen sitten omilla ponnistuksillaan liehdottava suureksi tuleksi,
jotta se voi olla jostakin merkityksestä koko ihmiskunnalle.
Näin on havainnollinen tiede vähitellen raivannut itselleen tien
näkymättömän maailman rajamaille, ehkäpä jo astunut rajan ylikin.
Mutta ilman opasta ei "rajan" tuolle puolen ole hyvä mennä, eikä ole
tarviskaan, sillä Vartijat, jotka rajaa vartioivat, tarjoovat kyllä
uskaliaalle tiedon etsijälle tarvittavan oppaan — kun etsijän mieli
vain siksi nöyrtyy, että hän tarttuu ojennettuun käteen, vaikkakin
opasta nimitettäisiin halveksitulla nimellä "sälätieteilijä". Nämä
oppaat ovat jo vanhimpina aikoina puhuneet näkymättömien maailmoiden
olemassaolosta, joissa ihmisten on liikuttava näkymättömien
ruumiiden välityksellä, ja saman totuuden toistavat meidän päiviemme
salatieteilijät.
Heille näet näkyy koko ilmennyt aine yhtenä ainoana suurena
kokonaisuutena, alkuaineena, jota he kutsuvat akaashaksi, ja se
moninaisuus, jonka luonto aistimuksien kautta tuo ihmiselle, on heidän
mielestään vain tämän alkuaineen eri tiivistymiä. Ihmisen fyysillinen
ruumiskin olisi siten yksi tämän aineen tiivistyneimmistä muodoista,
saaden elinkykynsä eli vitalitetinsa tämän saman aineen hienoimmista
virtauksista, kuten kasvi ravintonsa auringon valosäteistä. Nämä
akaashan hienommat ainekset muodostavat ihmisruumiin ympärille
laajentuneen ruumiin, hienon kehän muodossa, jonka kautta kaikki
vaikutukset, niin suotuisat kuin vastenmielisetkin, virtaavat ihmisen
fyysilliseen ruumiiseen.
Kun tämä hieno aine samalla läpäisee koko fyysillisen ruumiinkin,
niin on helposti ymmärrettävissä, että se toiminta, mitä tavallisissa
oloissa kutsutaan hermotoiminnaksi, onkin vain eetterin värähtelyä
eetteriruumiissa, mikä värähtely hermoverkon avulla tuo vitalisen
elonvoiman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen. Eetteriruumiin eheydestä
riippuu, mihin määrin fyysillinen ruumis on kykenevä toimimaan
fyysillisellä tasolla; jos se joutuu epäkuntoon, ilmenee heti
sairaalloisia muutoksia fyysillisen ruumiin hermotoiminnan alalla. Nuo
omituiset ilmiöt hypnotisessa ja somnambulisessa tilassa johtuvatkin
yksinkertaisesti siitä epänormaalisesta seikasta, että sairaalloisten
henkilöiden eetteriruumis on eristetty pois johonkin määrin fyysillisen
ruumiin yhteydestä. Tämä eristyminen näkyykin selvänäköiselle katseelle
esim. silloin kuin ihminen nukutetaan joko magnetisesti tai joillakin
narkoosilla aineilla, kuten tapahtuu leikkauksissa. Jos joko hypnotista
tai tavallista narkotista unta pitkitetään kovin kauan tai jos uni
saatetaan liian syväksi, niin saattaa tapahtua, että eetteriruumiin
yhteys fyysillisen ruumiin kanssa tulee kokonaan katkaistuksi, jolloin
seuraa se ilmiö, jota kutsutaan kuolemaksi, s.o. ihminen jää vaille
fyysillistä ruumistaan.
Sama on suhde myös mediumisissa ilmiöissä. Mediumit ovat henkilöitä,
joilla on tavallisesti synnynnäisenä se sairaaloinen ominaisuus,
että heillä tavattoman herkästi, usein vastoin heidän tahtoansa,
eetteriruumis erkanee fyysillisestä toveristaan. Tämän tietäessämme on
helposti ymmärrettävissä ne ilmiöt, joista kerrotaan spiriritistisessä
kirjallisuudessa. Sivumennen olkoon mainittu, että tuommoinen
mediumistinen tila on todellakin sairaaloinen tila, johon ei kenenkään
tule erityisesti pyrkiä koettamalla tavalla tai toisella edistää
mediumistisia taipumuksia, sillä asiaan perehtymätön ja sen lakeja
tuntematon voi joutua mitä suurimpien vaarojen alaiseksi, joista
kuolema useinkin on vain pienin seuraus.
Ken kaukonäkevän silmällä katselee ihmisruumista ja sitä valtavaa
elonvirtausta, joka kaikkeuden akaashisesta aineesta virtaa ihmisen
olemukseen, ei suinkaan pidä ihmeenä, että moni näkijä on puhjennut
sanomattoman riemun valtaamana vertaamaan ihmistä enkeleihin, Jumalan
lähettiläisiin maan päällä, sillä se voiman keskitys, jonka ihmisen
näkymättömien kirkkaiden ruumisten välityksellä jätetään ihmisen
käytettäväksi, tekee ihmisestä kerran olennon, josta voidaan sanoa,
kuten ennen heprealainen runoilija lauloi:
Kun minä katselen taivaita
Sinun kättesi töitä, kuuta
ja tähtiä, jotka olet luonut
(niin kyselen): mitä on
ihminen, että häntä ajattelet
ja ihmisen poika, että hänestä
huolehdit; olethan tehnyt hä-
net enkelten kaltaiseksi ja
kruunannut hänet kunnialla
ja kirkkaudella? Sinä sallit
hänen tulla kättesi töitten
valtiaaksi ja olet kaikki
alistanut hänen jalkojensa alle.
Herra kuinka ihana onkaan
nimesi yli koko maanpiiriin!
(Ps. 8: 4-8, 10).