"Yhtä paljon."
Hän huokasi uudelleen. "Kuulkaa, hyvä, ystävällinen ylhäisyys, minä
tahtoo matkustaa Amerikaan. Olkaa kiltti ja antakaa minulle niin paljon
rahaa!"
"Minä itse vien sinut kerran sinne, Yuki."
Tämä ei näyttänyt olevan erikoisemman tyytyväinen tästä vastauksesta.
"Kiitos -- niin -- ehkä joskus." -- Vähän aikaa mietittyään kysyi hän
jälleen: "Sanokaa, eikö maksa yhtään enempi kuin neljä tai viisi sataa?"
"Niin paljon se suunnilleen maksaa, -- ehkä mahdollisesti hiukan
enemmän."
Nyt huokasi Yuki vielä syvempään, ja Jack huomasi selvästi, ettei se
ollut teeskenneltyä.
* * * * *
Muutamia päiviä tämän jälkeen, kun hän sattumalta tuli tarkastelleeksi
hänen kauniita pikku tavaroitaan, jotka yleensä huvittivat häntä
suuresti, -- Yuki oli ulkona poimimassa kukkia päivällispöytään --
sattui hänen käteensä hänen pieni jalokivilippaansa. Kuten kaikkiin
muihinkin hänen tavaroihinsa oli siihenkin suihkutettu hajuvettä. Hän
kohotti lippaassa olevaa pientä tyynyä, jonka alla koruesineet olivat,
ja silloin sai hän nähdä jotain, mikä häntä suuresti kummastutti.
Siellä oli kokonainen pinkka seteleitä. Hän laski ne. Niitä ei ollut
täyteen sataaviittäkymmentä dollaria. Hän laski sitten, miten paljon
hän yhteensä oli antanut hänelle, ja se teki suunnilleen vain noin
puolta enemmän kuin mitä lippaassa oli. Yuki oli siis kuitenkin ollut
säästäväinen!
Mutta mitä tarkotusta varten hän oli säästänyt rahoja?
Hänen epäilyksensä heräsivät, ja vielä vähän aikaa etsiskeltyään löysi
hän kaikki ne kallisarvoiset silkkikankaat, mitkä hän oli lahjoittanut
hänelle -- ja jotka Yuki oli ilmoittanut varastetuiksi -- kokoon
käärittyinä ja piilotettuina erääseen koriin.