Nainen kosii ja saa rukkaset.
Yhtämittaa ahdistivat Jack Bigelowia nakodat [nakoda = avioliittojen
välittäjä], jotka eivät jättäneet häntä rauhaan sen vuoksi, että
häntä pidettiin erittäin varakkaana ulkomaalaisena. Vaikkakin
hänestä tuntui hauskalta kuunnella heidän juttujaan kaikista niistä
enemmän tai vähemmän onnellisista avioliitoista, jotka he olivat
solmineet, ei hän kuitenkaan takertunut heidän ansoihinsa. Hän hylkäsi
poikkeuksetta kaikki tilapäistä avioliittoa tarkottavat tarjoukset,
jollaisia siellä on runsaasti tarjona. Näin menetteli hän etupäässä
sen lupauksensa tähden, jonka hän -- ennen Amerikasta lähtöään --
oli antanut parhaimmalle ystävälleen, Taro Burton-nimiselle nuorelle
japanilaiselle, joka opiskeli samassa yliopistossa kuin hänkin. Hän
oli nimittäin tälle ystävälleen luvannut, ettei hän oleskelunsa
aikana Japanissa lisäisi niiden ulkomaalaisten lukua, jotka
ajattelemattomasti, lyhykäisen onnen saavuttamiseksi, ottavat itselleen
japanilaisia vaimoja, kuitenkin jonkun ajan kuluttua jättääkseen heidät
oman onnensa nojaan.
Taro Burton suorastaan halveksi niitä ulkomaalaisia, jotka hankkivat
itselleen japanilaiset vaimot ja sitten jättivät ne, samoin kuin hän
halveksi niitä japanittaria, jotka sellaiseen suhteeseen alentuivat.
Hän itse ei ollut puhdasverinen, sillä hänen isänsä oli englantilainen
ja äitinsä japanitar. Hänen isänsä ei ollut kuitenkaan ollut muiden
kaltainen. Hän oli uskollisesti pitänyt huolta vaimostaan ja
lapsistaan, mutta hän olikin mennyt naimisiin erään aatelisen, ylpeän
Johichis-suvun jälkeläisen tyttären kanssa, ja vihkimistoimituksen oli
suorittanut eräs englantilainen lähetyssaarnaaja.
Siitä huolimatta, että tämä avioliitto oli ollut kaikin puolin
onnellinen, uskoi hän eur-aasialaisen [eur-aasialainen = lapsi, jonka
toinen vanhemmista on europalaista, toinen aasialaista rotua] kohtalon
aina olevan sangen surullisen, ja hän tunsi kiihkeätä vastenmielisyyttä
sellaisia avioliittoja kohtaan, missä toinen puolisoista oli
vierasmaalainen, varsinkin kun hän tiesi, miten kevytmielisesti
ulkomaalaiset olivat valmiit moisia liittoja solmimaan, sekä miten
vähän he antoivat niille arvoa. Tosin tapahtui avioliitto-ero lain
mukaisesti, vaan Taron mielestä se oli inhoittavaa, sillä nainen jäi
joka tapauksessa sattumista riippuvan onnen nojaan.
Viiden vuoden ajan, aina siihen saakka kuin he neljä kuukautta
sitten olivat lopettaneet yliopistolliset opintonsa ja joutuneet
eroon toisistaan, olivat nuo nuoret miehet -- amerikalainen ja
puoljapanilainen -- olleet mitä ystävällisimmässä suhteessa toisiinsa,
suhteessa, jonkalainen voi syntyä ainoastaan kahden nuoren miehen
välillä.
Alkuperäisesti oli ollut aikomus, että molemmat ystävykset
matkustaisivat yhdessä Japaniin, Taro Burton palatakseen kotiinsa ja
Jack Bigelow ollakseen vuoden matkoilla, ennenkuin hän liittyisi isänsä
liikkeeseen. Hänen isänsä oli nimittäin muuan rikas laivanrakentaja
Amerikassa.
Jostakin syystä, mitä ei Taro koskaan ystävälleen ilmoittanut, oli hän
kuitenkin viimeisellä hetkellä päättänyt jäädä Amerikaan, vaan kehoitti
sitä enemmän Jackia matkustamaan yksinään. Luvaten saapua perässä
niin pian kuin suinkin mahdollista, onnistui Taron saada toverinsa
lähtemään. Näin ollen tuli Jack Bigelow tehneeksi yksinään pitkän
matkan Japaniin sekä vuokranneeksi pienen huvilan Tokion läheltä.
Oli kuitenkin vahinko, ettei Taro ollut voinut seurata ystäväänsä,
sillä vaikk'ei Jack ollutkaan luonteeltaan heikko, oli hän suruton ja
hyvänluontoinen sekä antoi liian usein tunteilleen vallan.
Ellei hänen japanilainen ystävänsä olisikaan voinut muuta, niin olisi
hän ainakin kyennyt poistamaan viekkaat avioliittojen välittäjät
toverinsa ovelta, välittäjät, jotka ovelasti uskottelivat hankkivansa
kaikenlaista maallista onnea ja menestystä. Mitenkä olikaan, pääsi
viimein muuan heistä niin pitkälle, että hän kursailematta saattoi
esittää asiansa.
Tämä nakoda, jonka nimi oli Ido, toi eräänä päivänä hänen luokseen
nuoren japanittaren, jonka hän ehdottomasti tahtoi naittaa Jackille,
tai ainakin toimittaa tämän hänen lähemmin tarkastettavakseen.
"Hän on kaunis kuin itse auringon jumalatar", selitti nakoda
innostuneena.
"Häntä, jota viimeksi tarjositte, te vertasitte kuuhun", lausui nuori
mies nauraen, "Ehkä teillä tämän jälkeen on tarjota minulle tähtösiä."
"Tähtösiä!" huudahti nakoda, joka ensin hieman ällistyi, vaan virkkoi
kuitenkin kohta kasvot tyytyväisyyttä loistaen: "Todellakin! Hänen
silmänsä, hänen jalkansa ja hänen hiuksensa, kaikki ne säteilevät kuin
tähdet. Hän pyytää vain saada näyttäytyä teidän armollenne."
"No, olkoon sitten menneeksi! Suostun siihen huvin vuoksi
tämän yhden ainoan kerran", lausui Jack nauraen. "Viekää hänet
vastaanottohuoneeseen; palaan muutaman silmänräpäyksen kuluttua. Mutta
muistakaa", jatkoi hän, "että minä antaudun tähän ilveilyyn vain huvin
vuoksi. En ole ollenkaan ollut aikeissa mennä naimisiin, kaikkein
vähimmän hänen säätyynsä kuuluvan tytön kanssa."
"Ettekö edes pieneksi ajaksi?" koetti nakoda häntä ylipuhutella.
"En pienimmäksikään ajaksi", vastasi nuori mies, vaan nakoda oli jo
kadonnut.
Kun Jack, joka todellakin oli huvitettu näkemään sen tytön, jota
hänelle tarjottiin vaimoksi, tuli vastaanottohuoneeseen, huomasi hän,
että akkunaverhot olivat vedetyt syrjään, joten sisään virtaavat
auringonsäteet valaisivat kirkkaasti jokaisen esineen. Shojit [shoji =
japanilainen, moniosainen, syrjään työnnettävä ovi] olivat työnnetyt
sivuille ja oven aukossa seisoi nuori tyttö hurmaavassa asennossa, pää
alas painuneena ja katse permantoon tähdättynä. Jack ei senvuoksi heti
nähnyt hänen kasvojaan. Hän oli pieni ja hento, vaan ei kuitenkaan
niin pieni kuin japanilaiset naiset yleensä. Hänen ristissä olevat,
valkoiset kätösensä olivat valkoisimmat ja sievimmät mitä hän ikänä
oli nähnyt. Hän oli aina kuullut ylistettävän japanittarien käsien
kauneutta, joten häntä ei laisinkaan ihmetyttänyt, että tähänkin
luokkaan kuuluvalla naisella -- hän piti varmana, että tuo tyttö oli
geisha -- oli noin kauniit ja hyvin muodostuneet kädet. Hän otaksui
tytön asettaneen ne ristiin rinnalleen sen vuoksi, että ne paremmin
vetäisivät huomiota puoleensa, ja tytön hieman teeskennelty käytöstapa
sekä huvitti että miellytti häntä. Katseltuaan tyttöstä hetkisen vaipui
tämä alas matolle ja polvistui nöyrästi hänen eteensä. Hän oli puettuna
punaiseen kimonoon, ja vyötäisillään oli heleän värinen obi [obi =
japanittaren vyö]. Hänen hiuksensa olivat geishojen tavalliseen tapaan
kierretyt päälaelle kukkaiskruunuksi, jota pitivät koossa tikaria
muistuttavat hiusneulat. Hänen kumartuessaan alas irtautui pari neulaa,
ja uhkea, kastanjan ruskea hiuskiehkura hulmahti irroilleen, se putosi
hänen kasvoilleen ja melkein peitti koko tuon pienen, kyyristyneen
olennon.
Tyttö alkoi vavista tuon onnettoman sattuman tähden, vaan pysyi
kuitenkin hiljaa polvistuneessa asennossaan.
Jack Bigelow seisoi hetken hämmästyksestä vaiti. Sellaista tukkaa hän
ei ollut koskaan maailmassa nähnyt. Se oli hyvin tumma, ja öljy oli
aikaansaanut tuohon lainehtivaan aarteeseen punaisenruskean kiillon.
"Hyvä Jumala", lausui hän, kun tuo pikku olento oli ollut vaiti
kokonaisen minuutin, "hänhän aivan väsyy tuossa epämukavassa asennossa."
Nuori tyttö ei noussut kuullessaan hänen äänensä; hän vain ryömi
lähemmä häntä, aina edelleen hiuksiinsa kietoutuneena. Jack tunsi
olevansa hämillään, samalla kun häntä tuo käytös suuresti huvitti.
"Älkää olko siinä asennossa", virkkoi hän. "Tehkää hyvin ja nouskaa
ylös. Minä pyydän, nouskaa!"
Nakoda sanoi, että hänen tulisi auttaa hänet ylös, ja kun nuori mies
niin teki, kietoutuivat hiukset hänen käsiensä ympäri. Tytön noustua
näki Jack hänen pienet, ruusuiset kasvonsa, suun vienot viivat ja
pehmeät, pyöreät posket, vaan silmänsä piti tyttö edelleen alas
luotuina, joten hän ei kokonaisuudessaan eroittanut hänen kasvojaan.
"Mikä teidän nimenne on?" kysyi hän ystävällisesti, "ja mitä minusta
tahdotte?"
Nyt nosti tyttö silmänsä ja nuori mies jäi sanattomaksi hämmästyksestä.
Ne olivat, joskin kapeat ja pitkulaiset, kuitenkin suuret ja --
siniset. Ensi silmäyksellä hän ei ollut huomannut tytössä mitään
erikoisempaa, vaan nyt kun tämä seisoi hänen edessään pitkiin
hiuksiinsa kietoutuneena ja syvissä, sinisissä silmissään kostea
kiilto, oli tämä hänen mielestään mitä ihanin pikku olento, joka teki
häneen ihmeellisen vaikutuksen. Sellaisilla hiuksilla ja sellaisilla
silmillä varustettu japanilainen tyttö! Ja jota kauemmin hän tyttöä
katseli -- katseli, mitenkä hänen pukunsa niin mainiosti somisti
häntä, sitä selvemmin hän huomasi, että tämä, huolimatta sinisistä
silmistään ja kastanjan ruskeasta tukastaan, todellakin oli japanitar.
Hän koetti ajatuksissaan selittää tällaista poikkeustapausta, vaan
mitään epäilystä hänen kansallisuudestaan ei kuitenkaan saattanut olla.
Missään tapauksessa ei hän voinut olla vierasmaalainen.
"Tehän olette japanitar?" virkkoi hän viimein, päästäkseen asiasta
täyteen varmuuteen.
Tyttö nyökäytti päätään myöntävästi.
"Niin, arvasinhan sen -- -- ja kuitenkin --"
Tyttö hymyili ja sulki silmänsä, ja samalla hetkellä oli hän
täydellinen japanitar ja kauniimpi kuin kukaan muu.
"Katsokaahan -- teidän hiuksenne ja silmänne --" jatkoi hän. Hän
nyökäytti jälleen päätään ja hymyili, syvien kuoppien syntyessä hänen
poskiinsa. Jack huomasi, että tyttö oli hänet ymmärtänyt.
"Mitä te tahdotte minusta?" kysyi hän, kuitenkin enemmän vain
saadakseen kuulla hänen äänensä, sillä olihan hänellä selvillä hänen
käyntinsä tarkotus.
Tyttö tuli äkkiä totiseksi. Hän punastui ja painoi silmänsä maahan.
Jack huomasi, miten vaikeata ja kiusallista hänelle oli selittää
asiansa, vaan kuitenkin sai tyttö sanotuksi:
"Minä tahtoo tulla vaimoksenne, milord", lausui hän huonolla
englanninkielellä, ja tytön äänen merkillinen väri herätti nuoressa
miehessä niin oudon tunnelman.
Jack osasi kyllä etukäteen aavistaa hänen vastauksensa, vaan se tapa,
millä tyttö asiansa esitti, kummastutti häntä suuresti. Että tuo
ihmeellisen kaunis neito, joka seisoi hänen edessään, pyysi päästä
hänen vaimokseen -- hänen, jolla ei ollut pienintäkään aikomusta
solmia avioliittoa -- se häiritsi hänen mielenrauhaansa, se liikutti
häntä. Hän tuli ajatelleeksi, miksi tuo tyttö juuri oli tullut _hänen_
luokseen, eikä hän voinutkaan olla kysymättä:
"Minkätähden te oikeastaan tahdotte mennä naimisiin juuri minun
kanssani?"
Tytön kasvojen ilme jäi hänelle nyt aivan arvoitukseksi. Tämän poskilta
katosi äkkiä puna ja hän muuttui kuoleman kalpeaksi. Sitten purskahti
hän nauruun, terävään, kummalliseen nauruun, joka täytti koko huoneen
ja kaikui ylt'ympäri talossa.
"Niin, minkä tähden?" toisti Jack.
Tyttö kohautti olkapäitään ja vastasi:
"Minä tarvitsee rahaa?"
Tietysti oli se senvuoksi ja tiesihän hän sen jo edeltäkäsin, vaan
häntä kuitenkin kiusasi saada kuulla se hänen omilta huuliltaan.
Tyttöhän oli mitä ihastuttavin olento!
"Ei teidän tarvitse myydä itseänne rahasta", virkkoi hän vakavasti.
"Minä kyllä annan teille niin paljon rahaa kuin tarvitsette. Te olette
hyvin nuori, eikö niin? Vasta pikku tyttö! _Minä_ en voi mennä
naimisiin kanssanne. Sehän olisi aivan väärin teitä kohtaan!"
Tyttö kohautti jälleen olkapäitään ja lausui nakodalle muutamia sanoja
japaninkielellä.
"Hän sanoo, että siinä tapauksessa hänet nai joku toinen", selitti tämä.
"Niin, niinpä kai!" virkkoi nuori mies katkerasti.
Tyttö kääntyi ja lähti ovea kohti, vaan palasikin äkkiä.
"Olen nähnyt teidät ennen", virkkoi hän avomielisesti.
"Missä sitten!" Jack kiintyi asiaan, ja hänestäkin tuntui, kuin olisi
hänkin nähnyt tuon tytön aikaisemmin.
"Teehuoneessa."
"Missä teehuoneessa?"
"Siinä pienessä saaressa. Ettekö muista. Minä tanssii näin." Hän otti
muutamia askeleita.
"Mitä kuulenkaan! Oletteko te se nuori tyttö, joka tanssi siellä?" Nyt
tunsi Jack hänet heti. "Mutta miten te muistatte minut?"
"Lopetettuani tanssini seurasi te minua ja teidän mukana toinen herra,
ja sitäpaitsi on joku näyttänyt minut teille -- se vanha vaimo, joka
aina on minun mukana."
"Kuinka hän tuntee minut?"
"Ei tunne niin, että olisi puhunut kanssanne -- vaan hän sanoo, että te
on rikkain barbaari koko Japanissa."
"Vai niin, nyt ymmärrän", sanoi hän kylmästi.
"Hän sanoo minun tarvitsevan mennä juuri teidän kanssa naimisiin."
"Todellakin! Mutta miksi?"
Hän loi ensin katseensa lattiaan, sitten lausui:
"Hän tietää, että minä voi rakastaa teitä."
"Rakastaisitteko te minua todellakin?" Hän naurahti. Tytön suora
puhetapa alkoi miellyttää häntä.
"Minä rakastaisi", sanoi tyttö, ja miehekkään itsetietoisena oli Jack
heti valmis uskomaan häntä.
"Mutta ettekö te mieluummin jäisi teehuoneeseen kuin menisi naimisiin?"
kysyi hän.
"Minä ei siellä ansaitse paljon rahaa."
"Teettekö te siis kaiken vain rahan tähden?"
"Millä minä muuten eläisi?"
Tämä kysymys sai Jackin jälleen muistamaan tytön käynnin tarkotuksen.
Tyttö ojensi nyt molemmat kätensä nuorta miestä kohden ja huudahti:
"Voi, teidän ylhäisyytenne, menkää naimisiin minun kanssa!"
Jack tarttui äkkiä hänen käsiinsä ja sulki ne omiinsa. Ne olivat niin
ihastuttavan pehmeät ja pienet, että ne olisivat mahtuneet hänen yhteen
käteensä. Niistä, samoinkuin koko hänen pikku olennostaan, levisi
suloinen tuoksu.
"Teidän ei pitäisi mennä naimisiin", virkkoi hän hiukan neuvottomana.
"Miten vanha te olette?"
Tyttö ei ollut kuulevinaan hänen kysymystään.
"Minä tahtoo olla teille hyvä ja uskollinen vaimo -- aina", sanoi hän,
vaan korjasi kohta sanojaan, ikäänkuin pelästyneenä. "Ei, ei, minä
erehtyi -- ei aina -- vain vähän, vähän aikaa -- aivan niinkuin te,
ylhäisyys, tahtoo."
"Mutta minä en sitä tahdo", lausui Jack, nauraen hermostuneesti. "Minä
en aio ollenkaan mennä naimisiin, enkä sitäpaitsi viivy Japanissa kuin
muutaman kuukauden."
"Voi, voi, menkää minun kanssa naimisiin vain pikku, pikku ajaksi",
rukoili tyttö hartaasti ja hengitti syvään. "Olkaa niin hyvä!"
Jackista tuntui tuskalliselta kuulla hänen noin puhuvan. Tyttö näytti
niin hennolta, hienolta ja ylhäiseltä. Hän päästi hänen kätensä, vaan
tarttui niihin heti uudelleen. Tytön silmät kävivät kosteiksi ja hän
näytti olevan itkuun purskahtamaisillaan.
Nuori mies sai äkkiä voimakkaan halun voida pidättää hänet itkemästä.
Tuollainen pieni, herttainen olento ei saisi itkeä. Aivan tahtomattaan,
ollenkaan ajattelematta sanojensa vakavia seurauksia, huudahti hän:
"Oi, älkää itkekö! Minä menen naimisiin kanssanne. Tietysti me menemme
naimisiin, jos te vain niin tahdotte."
Jack oli jälleen tarttunut hänen käsiinsä, ja hän tunsi, miten ne
alkoivat väristä.
"Kiitos, teidän ylhäisyytenne", sanoi tyttö hiljaisella äänellä. Hän
lausui sen melkein kuiskaten, eikä siinä ollut yhtään iloista sävyä.
Sitävastoin loistivat nakodan kasvot mitä suurinta tyytyväisyyttä.
Hän oli tehnyt hyvän kaupan, erinomaisen hyvän kaupan, sillä tuon
nuoren amerikalaisen kerrottiin olevan niin rikkaan, että jos hän vain
tahtoisi, voisi hän ostaa itselleen monta, monta sataa riisikenttää.
Nakoda lähestyi ystävällisesti hymyillen sopiakseen ehdoista.
"Hän maksaa ainoastaan kolmesataa jeniä käteisesti ja sitten on
suoritettava viisitoista jeniä joka viikon lopussa. Se on sentään
kerrassaan polkuhinta!"
Nakodan kasvot, jotka melkein irvistivät tyytyväisyydestä, saivat
Bigelowin jälleen järkiinsä. Hän oli sanonut tahtovansa mennä naimisiin
sen pikku olennon kanssa, jonka kylmiä käsiä hän piteli omissaan, mutta
nyt irroitti hän ne, ikäänkuin ne olisivat olleet kuolleen kädet -- ja
hän astui pari askelta taaksepäin.
"Minä en tahdo tehdä sitä -- en!" hän melkein huusi. "En koskaan!"
Sen jälkeen tuli hän ajatelleeksi, miltä tuntui tuosta nuoresta
tytöstä, kun hän sillä tavoin hylkäsi hänen naimatarjouksensa, ja hänen
sydämensä suli jälleen.
"En ajatellut mitä sanoin, luvatessani mennä naimisiin teidän
kanssanne. Minä en tahdo mennä naimisiin kenenkään japanilaisen
tytön, enempää kuin kenenkään muunkaan kanssa. Minulla ei ole siihen
oikeutta, ja minä menettelisin väärin teitä kohtaan." Hän vaikeni
silmänräpäykseksi ja lisäsi sitten: "Luulen kuitenkin, että minä voisin
tavattomasti pitää teistä -- jos vaan teidät tuntisin."
"Mutta --" keskeytti hermostuneena nakoda, joka näki suuren
välityspalkkion livahtavan ohi nenänsä.
Jack heitti häneen terävän silmäyksen, mistä oli seurauksena, että hän
nopeasti poistui.
Jackin selitettyä, ettei hän tahtonut mennä naimisiin tytön kanssa,
alkoivat tämän kasvot loistaa tyytyväisyydestä -- seikka, jota Jack
suuresti ihmetteli. Tätä seurasi kuitenkin hetkeksi pettymyksen ilme,
vaan tyttö ei lausunut sanaakaan. Hän vain heitti nuoreen mieheen
pikaisen, pelokkaan silmäyksen sekä kumarsi sen jälkeen hyvin syvään,
niin syvään, että hänen päänsä painui Jackin polvien tasalle. Sen
tehtyään jätti tyttö hänet.