Kuin aaveet käymme elon mailla näillä
ja tuomittuina yksinkulkuhun,
mut kuormaa kahden eest' on olkapäillä:
ma vuokses kärsin, puolestain sa mun.
Niin lähellä ei ystäväänsä kenkään
kuin me kaksi yössä sydänten,
mut huojentaa ei salli onnen senkään
elomme taakkaa murhe yhteinen.