NORONEN. Siksi... että... että...
HALONEN (on huomannut hänen rikkinäiset housunsa, nauraen). Ha, ha, ha,
ha! Mitä tuo on?... Oletko tapellut jonkun kanssa?
NORONEN (nolona). Ei, — itseni kanssa minä vaan olen riidellyt... Eikö
ne ole sievät housut... kalliit ne ovat... Mutta paljon ovat ne harmia
tuottaneet minulle... Minun kova-onneni...
HALONEN. Mitä — yhäkö sinua vaivaa tuo sama luulottelu kovasta
onnestasi? —
NORONEN. Mitä sinä lörpöttelet luulottelusta? — Pidätkö sinä
luulotteluna sen, mikä on todellista... häh?... Eikö se ole kova-onni,
kun aamulla, vuoteesta noustuaan, saa turhaan etsiä tohveliaan, repii
rikki yötakkinsa hihavuorin, työntää kumoon kerma-astian, näkee piian
repivän irti housun napit, juuri kun on saanut housut puhtaaksi päälle
otettavaksi, juoksee kiireessään kumoon poikanulikan kadulla, josta
sitte saa kuunnella äidin haukkumista, niin että korvat pakahtuvat,
häh? — Eikö sekään ole kova-onni, kun päästyänsä tänne, kynnyksen
yli astuessa kompastuu suulleen, pudottaa hattunsa ja keppinsä, sekä
ottaessaan niitä ylös, kepillään jälleen lyö hatun kädestään ja
sivumennen astuu sen päälle, niin että se menee kokonaan pilalle, —
häh? — Miksi sitä sanot, kun hattua katsellessaan sekaantuu niin, että
työntää pöydältä alas pormestarin kahvikalut, sekä harmistuneena tästä,
istahtaa tuolille, joka paikalla menee rikki ja kaatuu niin, että
vihdoin löytää itsensä pöydän alta, häh? — Pidätkö sitäkin luuloteltuna
onnettomuutena, kun parhaillaan tekee rakkauden tunnustusta tytölle,
jota rakastaa, jumaloitsee, erään houkutellun nuuskahiukkasen tähden
joutuu aivastamaan niin, ettei saa sanaa sanotuksi, vaikka näkee
rakastettunsa juoksevan tiehensä pilkallisesti nauraen... häh? — Onko
se onni, kun oikoessaan vaatteitaan, repäsee rikki housun punttinsa,
ja sen kautta menettää pormestarin suosion, jolta juuri on hakemassa
erästä tuottavaa tointa maistraatissa, sekä vihdoin vihoissansa sattuu
repäsemään halki koko housun lahkeen (nostaa ylös jalkaansa)... häh?
— Eikö tämä kaikki ole kovanonnen peliä... häh? — Ja tuo kaikki on
tapahtunut jo tänään, kello kahdeksasta aamulla... (ottaa kellon
taskustaan, katsoo sitä) kello yhteentoista päivällä... häh? — Nyt
on vielä jäljellä enemmän kuin kaksitoista tuntia puoliyöhön, niin
että vielä ehtii tapahtua mitä hyvänsä... (Pistää innossaan kellon
taskunsa sivuitse, joka putoo lattiaan.) Siunatkoon! — Tuossa tuokin
on!... (Vääntelee epätoivoisena käsiään.) Oih... minä olen oikea
kovanonnen lintu, kohtalon leikkipallo! Ystäväni, hanki minun kaulaani
nuoranpätkä, sekä kivi toiseen päähän, ja heitä minut meren syvyyteen.
Ei, tällaista kovanonnen leikkiä ei voi lempokaan sietää!
HALONEN (on nauranut koko ajan, ottaa kellon lattialta). Ole mies,
Noronen! — ja hiiteen heitä mokomat oletukset. — Tässä maailmassa ei
ole mitään sellaista, jota kutsutaan kovaksi onneksi. Ainakaan minä en
sellaista tunne.
NORONEN. Niin, sinä!
HALONEN. Niin, minä juuri! Ymmärrän hyvin, mitä sillä tahdot sanoa:
että minä muka olen alituisen onnen suosikki — eikö niin? Minä tiedän,
että moni ystävistäni on samaa mieltä. No niin, voi olla siten, että
minä olen onnen lempilapsi. Mutta miksi se niin on? — Ainoastaan siitä
yksinkertaisesta syystä, että minä tahdon sen niin olemaan, ja että se
on minun päämaalini, johon minä pyrin.
NORONEN. Voineeko sitä juuri asettaa päämaalikseen? — Ainakin minulle
ei se onnistu, jos vaikka miten yrittäisin; minä olen ja pysyn
onnettomana.
HALONEN. Lorua! Tiedätkö, kuinka eräs kirjailija lausuu tästä asiasta:
»Ihmisen synkät ja valoisat hetket määräävät hänen kohtalonsa».
NORONEN. Ja entä sitte?
HALONEN. Entäkö sitte? Etkö ymmärrä, mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa
sitä, että elämä tuntuu erilaiselta, aina sen mielentilan mukaan,
jonka alaisena sitä tarkastelemme. Jos olet ärtyinen, vihainen,
katkeralla mielellä ei silloin sinuun vaikuta kukkain tuoksu, ei
lintuin laulu eikä luonnon hymyily, sillä sinä itse katkeroitat kaiken
tuon ärtyisyydelläsi, kiusallisuudellasi ja pahalla luonnollasi.
Kaikki mitä silloin aijot toimittaa, onnistuu huonosti sentähden,
että sinä sisäisen tyytymättömyytesi vaikutuksesta teet kaikki nurin
päin. — Mutta jos sitävastoin olet iloinen ja tyytyväinen, jos sinulla
on puhdas sydän ja vapaa omatunto, silloin, ystäväni, silloin voit
rasittumatta kantaa vastoinkäymisesi... ja monta sellaista tapausta,
jotka ensi katsannolla näyttävät ikäviltä, voit sinä onnellisesti
tehdä huvittaviksi ja hyödyllisiksi. Tarkastele maineen miehiä
kaikilta ajoilta: koko heidän elämänsä läpi käy hyvin huomattava
piirre iloisuutta ja tyytyväisyyttä, aina kreikkalaisesta huimapäästä,
Alkibiadeesta, preussilaiseen Fredrik suureen asti. Heistä minä olen
oppinut perusajatukseni: hymyillen nousen minä aamulla vuoteeltani ja
nauraen menen sinne jälleen illalla.
NORONEN (huokaa). Vaikea sitä on silloin nauraa, kun kiusallisuudet
eivät lopu milloinkaan.
HALONEN. Ja miksi ne eivät lopu milloinkaan? Siksi, rakas ystävä,
että sinä et naura milloinkaan. Olisit tänäkin aamuna vuoteelta
noustessasi nauranut ja hyräillyt jonkun iloisen laulun pätkän,
sen sijaan kun olit ärtyinen ja vihottelit, kun et heti löytänyt
tohveleitasi; ole varma, ystäväni, silloin et olisi repinyt takkisi
hihavuoria, etkä lyönyt rikki kerma-astiaa. Jos et olisi riidellyt
piikasi kanssa muutamasta irti revitystä housun napista, niin silloin
et ensiksikään olisi kuluttanut aikaasi turhaan, etkä sitte kiireissäsi
juossut poikaviikarin niskaan; et myöskään olisi saapunut tänne niin
hajamielisenä ja aikaansaanut sitä sekasortoa, josta äsken kerroit.
Epäonnistumiset seuraavat toisiansa. Sinä et milloinkaan vapaudu
niistä, sillä sinä, katkeroittuneena jostakin epäonnistuneesta teosta,
pysyt yhä ärtyisenä ryhtyessäsi johonkin toiseen. Jos yrittäisit
totuttaa itseäsi: ei hätäilemään, eikä tulemaan alakuloiseksi
kaikista vähäpätöisistä vastoinkäymisistä, niin ei ainakaan omasta
tahdostasi kovaonni sinua seuraisi. Mutta niin et tee. Ihmisten
omituiset vastoinkäymiset eli onnettomuudet johtuvat siitä, että
he eivät osaa niitä ollenkaan vältellä. Pois kaikki alakuloisuus!
Se on ensimmäinen ehto rattoisuuteen ja onneen. Jo lapsena pitäisi
opetettaman hymyilemään elämälle, aivan samoin kuin opetetaan lukemaan.
Iloinen nauru usein on suuremmaksi hyödyksi meille kuin luvut ja laulut
yhteensä. Naura sentähden, ystäväni, naura sydämmesi syvyyksistä!
NORONEN. Minä en voi. Paljoa helpommin voisin itkeä. Ja varsinkin tällä
kerralla, jolloin kaikki on mennyttä: rakkaus ja koti-onnen suloisuus,
pormestarin suosio ja paikka sellainen, jossa olisin voinut hyödyttää
itseäni sekä muita!... Se on liiaksi paljon vastoinkäymistä yhdellä
kertaa, voidakseni vielä nauraa!
HALONEN. Meidän elämämme viisaus näyttää olevan hyvin erilainen: minun
nauru ja sinun alituiset valitukset! Rohkaise itseäsi! Minä ehkä olen
lähetetty sinun pelastajaksesi.
NORONEN. Niin oikein. Minä vielä en ole ehtinyt kysyäkään, mikä sinut
on tänne tuonut?
HALONEN. Sitä en itsekään tiedä... eräs kirje holhoojaltani hänen
ystävälleen pormestari Vesaselle — siinä kaikki! Mutta käyttäkäämme
tilaisuutta hyväksemme. Jätä minun huostaani kohtalosi. Sanoithan, että
onni seuraa minua.
NORONEN (syleilee häntä). Sinä saatat minut uudestaan toivomaan!
Puhu sinä Nooran kanssa, hänen isänsä ja koko maailman kanssa. Sinä
varmaankin onnistut saamaan asiat vielä hyvälle kannalle!
HALONEN. Tahdon tehdä kaikki mitä voin. Ole vakuutettu siitä.
NORONEN (liikutettuna). Sinä olet minun ainoa ystäväni!
HALONEN (matkii). Ja sinä minun paras ystäväni!
NORONEN. Sinä todellakin tulit kreivin aikaan... ilmestyit kuin minun
hyvä enkelini.
HALONEN. Ole nyt vaan iloinen ja hyvällä mielellä.
NORONEN (huo'aten). Jos vaan voisin.
HALONEN. Sinun pitää koettaa. — Naurahan hieman.
NORONEN. Se ei onnistu.
HALONEN. No, yritä edes! Minä opetan sinulle, kuinka alat ajattelemaan
tulevaisuuttasi. Mieti nyt aluksi jotakin oikein hauskaa, esimerkiksi
Nooraa, ja miten hän suutelee ja hyväilee sinua. — Näes vaan... sinä
hymyilet jo! Hyvä! Ajattele sitte, että hän olisi sinun vaimosi;
sinä istut kotonasi keinutuolissa ja vaimosi tulee luoksesi pienen,
paksupäisen ja kirkuvan Norosen kanssa...
NORONEN.... pienen, paksupäisen, kirkuvan Norosen kanssa!...
(Riemuissaan.) Ah, ystäväni, se olisi taivaallinen onni! Se käy
yli minun ymmärrykseni! — Se olisi paratiisin elämää!... Hei
hopparallallallaa! (Hyppii.) Tule tanssimaan!... (Ottaa Halosen
olkapäistä kiinni ja tanssivat.)
HALONEN. Katsohan nyt, eikö sitä voi nauraa ja olla iloinen, kun vaan
tahtoo!... Mutta nyt sinun täytyy mennä sivuhuoneesen! Tuloni on
ilmoitettu pormestarille, ja hän voi tulla millä hetkellä hyvänsä!
Pois nyt hetkiseksi... kyllä minä toimitan täällä sinulle tytön ja
paikan! — (Ottaa kiinni Noroseen ja tanssii hänen kanssansa ulos.)
Hopparallallallaa, lystiä vaan!... (Ovella.) Hyvästi vähäksi aikaa!...
Me tapaamme pian toisemme... (Huutaa hänen jälkeensä.) Mutta älä unhota
nauraa! (Panee oven kiinni.)