(NORONEN. HALONEN.)
HALONEN (aukasee ovea). Täällä ei ole ketään? (Tulee sisälle ja huomaa
Norosen.) Mitä... Kuka te olette?... (Tulee lähemmäksi.) Vilhelm! —
Oletko se sinä, Vilhelm? — Hyvää päivää! vanha ystävä.
NORONEN (levottomana, kätkien jalkaansa). Te varmaankin olette
erehtynyt, hyvä herra; — en minä ole se, jota te etsitte... Minä olen...
HALONEN. Vilhelm... niin, niin... sen minä tiedän!... Etkö enää tunne
minua, Kustaa Halosta, entistä koulu- ja ylioppilastoveriasi?
NORONEN (hämillään). Mitä minä kuulen? — Oletko se sinä todellakin?
HALONEN. Ihan varmaan, minä se olen, vanha poika! Mutta mikä sinua
vaivaa, ystäväni? — Tule syliini, että saan rutistaa sinua sydäntäni
vastaan! (Vetää hänet ylös, puristaa rintaansa vastaan ja pyörähtää
ympäri hänen kanssaan.)
NORONEN (estellen). Hiljaa... älähän nyt... minä pyydän, laske minut!
(Pääsee irti.) Sinä olet yhä vaan sama hulivili, kuin ennenkin.
HALONEN. Aina vaan sama! — Mutta entäs sinä?
NORONEN (hätäisenä, pyrkii piiloon). Älä katso minuun!...