NORONEN (yksinään, yhä aivastaen). Hyvä ne... neit... (aivastaa)...
ti Noora!... (aivastaa)... Neiti... i... i (aivastaa)... Piru
periköön koko aivast... (aivastaa)... aivastuksen ja nuuskan!...
(aivastaa, pyyhkii nenäänsä, odottaa jos vielä tulisi)... Jos nyt
olisin aivastanut edes kuoliaaksi itseni... (Kävelee kiukkuisena
edestakaisin.) Kas niin, heti loppui, kuin toivoin että sitä olisi
kestänyt ijankaikkisesti. Se oli kirottu kova-onneni, alituinen
pahahenkeni. (Käy kiinni nenäänsä.) Oi, nenä, nenä, mitä sinä teit
minulle! Sinä ilkiö, pahan onnen vekara, turmelit minun onneni! Olin
juuri pääsemäisilläni alkuun, ja sanat alkoivat tulvia huuliltani...
mutta silloin sinä tulit väliin kirotulla kutkuamisellasi... ja hävitit
kaikki... kaikki... Oi, Jumalani... tällaisesta voi tulla hulluksi. —
— — — Jos nyt vielä tulee pormestarikin... Minä olen aivan sekaisin...
Miten saada kokoon ajatuksensa?... Mitä puhua hänelle?... (Korjailee
itseänsä peilin edessä.) Tuhat tulimaista! miltä minä näytän!...
(Oikoo takkiansa ja housun lahetta, jolloin housun lahkeen reuna
repee.) Ja taas uusi onnettomuus... siinä se on! Nyt en voi enää mennä
minnekään tuollaisilla housuilla. Oih!...