VESANEN. Anna anteeksi, tyttöseni, mutta tämä on jo enemmän, kuin mitä
yksi isä voi käsittää, varsinkin kun hän haluaisi naittaa tyttärensä.
Olla kokonaista seitsemän kuukautta pääkaupungissa, ja tulos koko
matkasta on, että on nähnyt yhden nuoren miehen, jolla ei saappaan
korot ole väärässä. Se on todellakin masentavaa. Minä odotin jo jotakin
parempaa, salakihlausta eli jotain sellaista... — Seitsemän uutta
hametta, kolme hattua, kaksi saalia, yksi silkki-manttilja ja viisi
paria uusia kenkiä sekä kuusi paria silkkisukkia lähetin sinulle,
pikku enkelini — ja kaikesta tuosta tavarasta: pieni ikkuna-tuttavuus,
jonkinlainen haaveilu-lemmitty. — Pikku ystäväni... se on todellakin
tuskallinen kokemus!
NOORA. Jos nyt joku vieras henkilö kuulisi sinun puheitasi, isä,
tietämättä että sinä puhut leikkiä...
VESANEN. Leikkiä? Kuulehan vaan! Onko siinä vielä leikin sijaa?
Luuletko todellakin asian tuntuvan leikiltä isälle, joka tahtoisi
naittaa tyttärensä. Mutta koska suhteet vielä ovat sillä kannalla, hyvä
Nooraseni, niin kyllä minä kumminkin uskoisin, että...
NOORA (pitää käsiä korvien edessä). Nyt sinä jälleen alat varatuomari
Norosesta; mutta minä en tahdo hänestä kuulla mitään. Hyvästi, isä!
Kun tulet toisiin ajatuksiin, niin löydät minut tuolta lehtimajasta,
alhaalla puistossa. Hyvästi! hyvästi! (Juoksee ulos peräovesta).