EERO. Hauskoja herroja. Iskivät heti silmänsä sinuun, Annikki. Tästähän
tulee oikein hupaista.
(Katkerasti.)
Äiti ei tiedä, mitä hän on tehnyt!
LEENA. Malta mieltäsi poika! Olet yhä vaan niin lapsellinen kuin
paitaressu. Jos olet mies, niin pidä puoliasi.
ANNIKKI (nauraa.) Samaa sanon minäkin!
EERO. Annikki, kuulehan minua. Älä rupea mihinkään tekemisiin noiden
herrojen kanssa. Tietäähän ne mokomat. Tulevat vaan tänne saareen
huvittelemaan eikä heistä ole takeita, mitä tekevät. Etkö kuule, mitä
sanon? Vastaahan toki.
ANNIKKI. En viitsi kuunnella hullutuksiasi. Olethan kuin mikäkin
härkäpää mustine silminesi.
(Eero säpsähtää harmista. Hillitsee tunteitaan ja menee pois.)
(Luotsikapteeni, Viklund ja Kanervo tulevat tuvasta.)
LUOTSIKAPTEENI. Nyt olen minä teille hankkinut kesäasunnon ja jätän
teidät rauhaan. Jos kansa ei ole kylliksi kohteliasta, niin älkää olko
millännekään. Sen kanssa ei helposti tule ystäväksi. En tahdo sentään
väittää, ettei olisi poikkeuksia, mutta ne ovat harvassa. Luotsivanhin
on hyvin ystävällinen mies, sillä hän on matkustanut paljon. Onhan hän
sitäpaitsi merikapteeni ja osaa käyttäytyä ihmisten parissa. Hänen
kanssaan voit lyöttäytyä ystäväksi, mutta koeta välttää muita. Heistä
sinä et kuitenkaan pääse selville.
VIKLUND. Ole huoletta, setä. Minä kyllä osaan tulla toimeen ihmisten
kanssa. Ja mitäpä minä heistä. Eihän minulla ole täällä aikaa muuhun
kuin maalaamiseen. Minun täytyy nyt hiukan korjata vanhoja syntejä.
Pariisin matkani meni melkein hukkaan. En ole sitä ennen tunnustanut
kenellekään, mutta nyt tunnen mieleni niin keveäksi ja sellaisen
työinnon suonissani, että rohkenen sen suoraan tunnustaa. Tulenhan
täälläolollani korvaamaan kaikki. Minä tahdon kuvata merta niin, ettei
sitä kukaan ennen ole samoin ymmärtänyt. Minä tahdon näyttää kaikille,
jotka eivät usko minuun, että minulla sittenkin on lahjoja. Älä hymyile,
setä, saatpa nähdä syysnäyttelyssä! Saatpa nähdä!
LUOTSIKAPTEENI. Hyvähän se olisi! Voithan koettaa, olethan nuori. En
tahdo toiveitasi ryöstää.
VIKLUND. Saatpa nähdä, saatpa nähdä!
LUOTSIKAPTEENI. Mutta mitenkä kävi Pariisissa?
VIKLUND. Pariisissa oli vallan toista. Eihän se ollut oikeaa elämää.
Viini ja naiset saivat minut vallan pyörälle päästä ja kahteen vuoteen
en tehnyt muuta kuin tuhlasin perintöni. Täällä ei ole viiniä eikä --
naisia.
KANERVO. Niinkö luulet? Ehkä täällä on molempiakin.
(Nauravat.)
LUOTSIKAPTEENI. Sitä minäkin luulen. Ja onhan minullakin hiukan
kokemusta nuoruudestani. Olen minäkin asunut saaristossa!
VIKLUND. Ja vaikka täällä olisi tuhat impeä, niin ovat ne vaan minun
mallejani. Tämä luonto, tämä kansa on kuvattava ja minä tulen sen
tekemään. En ole todellakaan koskaan ennen tuntenut sellaista intoa,
kuin nyt ja sen vuoksi uskallan toivoa, että minä tällä kertaa saan
suuria aikaan.
LUOTSIKAPTEENI. Minun alkaa jo olla kiire. Lähdetäänkö katsomaan, joko
vene on palannut minua hakemaan?
VIKLUND. Mene vaan setä Kanervon kanssa! Minä alan järjestellä
huonettani.
(Luotsikapteeni ja Kanervo menevät. Annikki tulee.)
VIKLUND. Anteeksi, haetteko ketä?
ANNIKKI. En. Poikkesin vaan tänne.
VIKLUND. Oletteko talonväkeä.
ANNIKKI. En, olen naapurista.
VIKLUND. Mikä teidän nimenne on?
ANNIKKI. Annikki.
VIKLUND. Sointuva nimi. Sopii hyvin teille. -- Minun nimeni on Viklund.
Olen maalari. Olen tullut tänne merensaareen kuvaamaan ihmisiä ja
luontoa. En ole ennen nähnyt näin suurenmoista luontoa, vaikka olenkin
matkustanut halki Euroopan. Ette voi arvata, kuinka iloinen olen siitä,
että olen tullut juuri tänne. Täällä ei minulta tule puuttumaan työtä.
ANNIKKI. Vai niin. Ja mitä varten te sitte maalaatte niitä tauluja?
VIKLUND. Mitäkö varten? Sepä omituinen kysymys. Mitäkö varten? Mitenkä
siihen oikeastaan vastaisin.
(Miettii.)
Minä maalaan sitä varten kuin kaikki muutkin maalarit, että jokainen
pieninkin piirre tulisi kuvatuksi, että jokainen luonnonilmiö tulisi
värien kautta tulkituksi. Sitä varten maalaan. Kuulkaa, ettekö te
tahtoisi ruveta minulle malliksi, että heti alusta pääsisin työhön
käsiksi. Olisin teille siitä hyvin kiitollinen.
ANNIKKI. Minäkö? Mitä hyötyä teillä olisi minun maalaamisestani. Onhan
täällä saarella tärkeämpiäkin henkilöitä kuin minä.
VIKLUND (Nauraa.) Te käsitätte minua väärin. Minä en maalaa ainoastaan
tärkeitä asioita, vaan kaikkia, joissa on jotain muista eroavaa.
ANNIKKI. Mitä minussa sitten olisi muista eroavaa?
VIKLUND. Mitäkö teissä on muista eroavaa. Sanonko sen.
(Lähenee Annikkia.)
Mutta ehkä suututte. Ettekö? No te eroatte tuhansista muista sen vuoksi,
että olette kaunis.
ANNIKKI. Nyt puhutte tyhmyyksiä.
VIKLUND. En, en. Se on vakava ajatukseni! Sen vuoksi tahdon teidät
maalata. Lupaatteko ruveta mallikseni?
ANNIKKI. Mutta jos siinä on jotain pahaa. Minä en ymmärrä näitä asioita.
VIKLUND. Ei siinä mitään pahaa ole. Sehän on vallan tavallista.
(Lähenee vielä Annikkia.)
Lupaatteko?
ANNIKKI. Jos siinä ei mitään pahaa ole, niin voinhan luvata. Älkää
sentään tulko niin lähelle! Te säikäytätte silmillänne minua. Ei, nyt
minä menen, hyvästi.
VIKLUND. Älkää nyt niin kiireesti.
ANNIKKI. Kyllä minä nyt menen.
VIKLUND. Muistatteko lupauksenne?
(Eero on tullut ja seisahtunut syrjään.)
ANNIKKI. Muistan.
(Huomaa poistuessaan Eeron ja säpsähtää. Juoksee pois.)
VIKLUND. Oletteko te tämän talon miehiä?
EERO. Olen.
VIKLUND. Oletteko emännän poika?
EERO. Olen.
VIKLUND. Luotsiko?
EERO. Oppilas.
VIKLUND. Varmaankin hauska ammatti?
EERO. En tiedä.
VIKLUND. Olen maalari. Täällä on paljon aiheita maalata.
EERO. Vai niin.
VIKLUND. Annikki on luvannut, että saan maalata hänetkin.
EERO. Hyvä on.
VIKLUND. Ettekö tekin antaisi minun maalata teistä kuvaa, kun istutte
veneenne peräsimessä silmä jäykkänä. Siitä tulisi oivallinen taulu, joka
herättäisi huomiota näyttelyssä? Suostutteko?
EERO. En.
(Poistuu. Luotsikapteeni ja Kanervo palaavat.)
LUOTSIKAPTEENI. No nyt on vene rannassa ja minun täytyy jatkaa matkaani.
Hauskaa kesää vaan teille molemmille! No mutta Armas, miksi olet noin
nolon näköinen?
VIKLUND. Sain jo koetella sanojesi totuutta. Tämän kansan kanssa ei
helposti tule tuttavaksi. Tuo nuori luotsioppilas on saakelin hävytön
mies. Kohteli minua kuin mitäkin poikanulikkaa.
LUOTSIKAPTEENI (Nauraa.) Siinä sen näit! Varo vaan, ettet kovin usein
polta kynsiäsi täällä saaressa. Merikansa on nyt kerta kaikkiaan sitä
maata! Kyllä sinä vielä joskus opit heitäkin ymmärtämään. Mennäänkö
rantaan?
(Lähtevät.)