Romain Rolland'illa (ja hänen suurella romaanillaan) on ollut oma
kohtalonsa nykypäiväin europpalaisessa kirjallisuudessa: kuin
Noan kyyhkysen on hänen ollut vaikea löytää oksaa mille istuutua.
Niinkuin aikoinaan Voltaire, Rousseau, Madame de Staël ja monet
muut ranskalaiset, lienee _Jean-Christophe'inkin_ tekijä löytänyt
toistaiseksi turvapaikan puolueettomasta Sveitsistä, mutta hänen
romaanillaan ei ole ainakaan vielä varmaa, vakiintunutta asemaa
missään kirjallisuudessa, kaikkein vähimmin ehkä juuri Ranskan.
Ruotsin akatemian päätös antaa Nobelin kirjallisuuspalkinto
"Jean-Christophe'in" tekijälle ei liene herättänyt missään niin suurta
tyytymättömyyttä kuin palkinnonsaajan kotimaassa, missä ei ole voitu
unohtaa niitä karvaita sanoja, joita Romain Rolland sekä ennen sotaa
että sen aikana on lausunut maanmiehistään. Mutta tyytyväisiä eivät
ole häneen saksalaisetkaan. Sillä vaikkakin hän ennakkoluulottomammin
kuin ranskalaiset yleensä on suhtautunut Saksan yhteiskuntaan ja
kulttuuriin, vieläpä tunnustaen erikoista ihailuaankin germaanisen
hengen syvyyttä ja rikkautta kohtaan, niin ovat ainakin saksalaiset
natsionalistit loukkautuneet siitä tavasta, millä hän romaanissaan on
asettanut saksalaisen ja ranskalaisen sivistyksen rinnan, tavasta,
jossa he kaiken näennäisen puolueettomuuden alla ovat olleet
huomaavinaan ranskalaisesti tarkoituksellista yksipuolisuutta. Myöskään
ei Romain Rolland'in sodanaikainen polemiikki eräiden saksalaisten
professorien kanssa ole ollut omiaan lähentämään hänen suhteitaan
Saksaan. Kun koko Europpa, myöskin n.k. puolueeton, tällä hetkellä on
kahtena leirinä, joiden tunnusmerkkeinä ehkä ensi sijassa juuri voi
pitää Ranskan trikolooria ja Preussin kotkaa, niin ovat mielipiteet
Rolland'in kirjailijapersoonallisuuden arvosta ja merkityksestä hyvin
jaetut ja ristiriitaiset myöskin muissa maissa kuin niissä kahdessa,
joita riitakysymys Saksa-Ranska lähinnä koskee.
Mutta riippumatta siitä, miten arvostelemme hänen koettaan vertailla
toisiinsa saksalaista ja ranskalaista henkeä ja sivistystä, on
mielestäni luettava hänelle katoamattomaksi ansioksi, että hän
niin rohkeasti ja ainakin silminnähtävällä puolueettomuuden
halulla on käynyt käsiksi nykyisen Europan ehkä polttavimpaan
kulttuurikysymykseen. Kuinka toisenlainen, kuinka paljon miehisempi,
kiinteämpi ja syvempi onkaan hänen otteensa kuin esim. Maurice
Barres'in, joka ranskalaiskiihkoisissa romaaneissaan on hänkin
koettanut suorittaa jonkinlaista saksalaisen ja ranskalaisen
kansallishengen inventeerausta, päästen erehtymättömällä varmuudella
aina siihen tulokseen, että ansiot ovat Vogesien länsi- ja puutteet
itäpuolella! Romain Rolland lähestyy kunnioituksella sekä germaanista
että romaanista henkeä, hän tunnustaa, että jokaisen kansansielun
pohjalla on jotain arvoituksellista, erittelylle saavuttamatonta eikä
hän tuomitse sentähden kaikkea mitä hän ei ymmärrä. Ja silloinkin,
kun hän käyttää rankaisevaa satiiria ja ivaa (kuten esim. _La Revolte
ja La Foire sur la place_ niteissä), ei hänen arvostelunsa koskaan
ole vahingoniloinen eikä itsevanhurskas, vaan tuntee lukija helposti
hänen ivansakin alla hänen oman myötäelämyksensä ja kärsimyksensä.
Tämä kaunis piirre Romain Rolland'issa, todella harvinainen sellaisena
kansallisten intohimojen kuohuttamana aikana kuin nykyinen, tulee
näkyviin myöskin niissä sanomalehti-artikkeleissa, joita hän sodan
kestäessä on julkaissut sveitsiläisissä lehdissä ja jotka hän itse
on koonnut niteeksi nimellä _Au-dessus de la Mêlée_ ("Taistelun
yläpuolelta"). Tässä kirjasessaan sanoo hän m.m.: "Olen viime vuonna
saanut runsaasti vihamiehiä. Tahdonpa sanoa heille: he voivat vihata
minua, mutta he eivät onnistu opettamaan minua vihaamaan. Minulla ei
ole mitään yhteistä heidän kanssaan. Minun asiani on sanoa mitä pidän
oikeana ja inhimillisenä, huolimatta siitä, miellyttääkö se ihmisiä
vai eikö. Tiedän että kerran lausutut sanat itsestään raivaavat
tietä itselleen. Minä kylvän ne veren tahraamaan multaan. Luotan
tulevaisuuteen. Laiho on kerran nouseva."
Romain Rolland on syntynyt pienessä Clamety'n kaupungissa keskisessä
Ranskassa v. 1866. Kouluopintonsa alkoi hän kotikaupungissaan, missä
hänen isänsä oli notariona, ja jatkoi Parisissa. Ylioppilaaksi tultuaan
kirjoittautui hän historiallis-maantieteelliseen tiedekuntaan, mutta
hänen halunsa ja sydämensä vetivät musiikkia ja kirjallisuutta kohti.
Hänen nuoruutensa jumalia olivat Spinoza ja Leo Tolstoi. Aluksi
saavutti hän huomiota musiikkihistoriallisilla tutkimuksillaan, joiden
perustalla hänet lopulta nimitettiin professoriksi Parisin yliopistoon.
Opettajatoimensa ohella harjoitti hän musiikkikritiikkiä sekä julkaisi
joukon taiteilijamonografioja, m.m. Millet'stä, Beethovenista,
Michelangelosta (käännetty myöskin suomeksi) ja Tolstoista. V. 1904 hän
alkoi eräässä aikakauslehdessä julkaista "Jean-Christophe"-romaaniaan,
jonka viimeinen ja samalla kymmenes osa valmistui v. 1912.
Terveydellisistä syistä oli Rolland'in jo v. 1910 pakko luopua
opettajantoimestaan yliopistossa.
Erityisen aiheen kiinnittää lukevan yleisömme huomiota tähän
jättiläisromaaniin antaa sen paraikaa ilmestyvä suomennos. Kaksi
nidettä, _Sarastus_ ja _Aamu_, tulivat kauppaan viime kevännä, kaksi
seuraavaa nidettä, _Nuorukainen_ ja _Kapinaannousu_, tullevat jouluksi.
Ensi vuoden kuluessa saanemme näin ollen "Jean Christophe'in" ehkä jo
kokonaisuudessaan suomeksi. Ilmestyneiden osien suomennos, jota olen
siellä täällä vertaillut alkutekstiin, tuntuu tarkalta ja ilmehikkäältä
ja antaa mielestäni oikean kuvan Romain Rolland'in hiukan karusta ja
kuvaköyhästä, mutta samalla täsmällisestä kielenkäytöstä.
Olen jo edellä maininnut sen aatteellisen taustan
(saksalais-ranskalaisen sivistysprobleemin), jota vastaan romaanin
päähenkilön kehitys ja kohtalo kuvastuu ja joka antaa tälle
teokselle sen huomattavan aseman ajankohtamme ehkä keskeisimmässä
kulttuuriväittelyssä. Yhtä edulliseksi ei arvostelu mielestäni
muodostu, jos tarkastaa "Jean Christophe'ia" vapaana taideluomana.
Teoksella on epäilemättä liian suuressa, joskus aivan väsyttävässä
määrässä kuvaileva eli deskriptiivinen luonne: tekijä puhuu, selittää,
erittelee, kuvailee henkilöidensä puolesta, antamatta tarpeellisessa
määrässä heidän itsensä toiminnallaan paljastaa sisintänsä.
Draamallinen heimo jää siten verraten heikoksi. Toiselta puolenhan
ei romaanin perusaatekaan ole aivan uusi eikä vailla vertauskohtia.
Goethen "Wilhelm Meister" ja Kellerin "Der grüne Heinrich" tulevat
mieleen. Ajatus kuvata yksityisen persoonallisuuden kehitystaistelussa
aikamme kuumeista, monikirjavaa elämää, sen ristiriitaisia pyrkimyksiä,
sen uskoa ja epäuskoa on myöskin viime aikoina syntynyt yhtaikaa
useissa kirjailija-aivoissa. Noin kymmenen vuotta sitten koetti
Edvard Stilgebauer hakea sille muotoa suuressa romaanissaan "Götz
Krafft, Geschichte einer Jugend", joka kuitenkin muodostui tekijälleen
suuremmaksi taloudelliseksi kuin taiteelliseksi voitoksi. Ehkä vielä
lähemmäksi Rolland'in ajatus- ja mielikuvamaailmaa tulee Jakob
Wassermannin "Das Gänsemännchen", joka ilmestyi v. 1914 ja lienee
kirjoitettu samoihin aikoihin kuin "Jean Christophe'in" viimeiset
osat. Suoranaista vaikutusta teoksesta toiseen olisi luullakseni
tässä turhaa, jopa lapsellistakin etsiä -- siitäkin huolimatta,
että Rolland on jättänyt vertaileville kirjallisuustutkijoille
houkuttelevan johtolangan antaessaan päähenkilölleen saman sukunimen
kuin Stilgebauerkin. Epäilemättä ovat nämä kirjailijat kukin löytäneet
aiheensa keskeltä ajan kuohuvaa elämää. Se on yhteisomaisuutta,
niinkuin ilma, jota kaikki hengitämme.
Romain Rolland'in sankari Jean-Christophe Krafft on syntynyt
pienessä kaupungissa Reinin varrella rappeutuneesta ja köyhästä
musiikkerisuvusta. Hänen lapsuutensa kehityskamppailu on mitä vaikein,
mutta samalla sitkeä ja vastustamaton kuin luonnonvoiman. Hänessä elää
taiteilija-neron sielu, joka vastustusten kohdatessa karaistuu ja
voimistuu, kokoontuu ja yksinäistyy taiteellisen luomistyön tehtäviin.
Pohjaltaan on hän germaaninen taiteilijaluonne: persoonallinen,
väkivaltainen, idealistinen, mutta mietiskelyssään seestymätön ja
muodoton. Useita piirteitä on Rolland lainannut häneen Beethovenin
elämäkerrasta, mutta arvostelijat ovat myöskin olleet huomaavinaan
Jean-Christophe'in vaiheissa yhtymäkohtia m.m. Rousseau'hon, Tolstoihin,
Gluckiin, Wagneriin ja Händeliin. Jean-Christophe'in kohtalo muodostaa
tavallaan tyypillisen nykyaikaisen taiteilijatarinan olematta silti
abstraktinen tai kuivan vertauskuvallinen. Se sisältää samalla
tiivistettynä nykyaikaisen ihmisen elämäntarinan. Samat kysymykset ja
ongelmat, samat ristiriidat, pettymykset ja houkutukset, jotka tulevat
Jean-Christophe'in tielle, kohtaavat myöskin jokaista, joka nykyajassa
silmät avoinna ja vilpittömällä mielellä koettaa tunkeutua läpi sen
kaaoksen, joka meitä kehdosta alkaen ympäröi ja joka peittää meidän
tiemme pilviin ja sumuihin.
Emme tahdo kiiruhtaa lukijan edelle yksityiskohtaisemmin seuraamalla
juonen kulkua tässä merkillisessä romaanissa.
"Jean-Christophe" on kaiken kaikkiaan niitä kirjoja nykyajassa,
joista turvallisesti voi ennustaa, että ne jäävät elämään meidän
jälkeemme. Romain Rolland ei tosin ole niitä harvoja kadehdittavia
runoilijaneroja, jotka keveästi ja vaivattomasti näyttävät löytäneen
kaiken sen mitä toiset turhaan etsivät ja jotka tuntuvat syntyneen
sanan verraton valmius ja mahti huulillaan. Romain Rolland'in
ajatus taistelee vaivaloisesti selkeyteen. Siltä puuttuu se hieno
älyllinen kimallus, joka on ominainen useille hänen maanmiehistään,
myöskin pienemmille kyvyille kuin hän. Mutta siinä on syvyyttä ja
hellittämätöntä pyrkimystä, mikä paljastaa filosoofin ja moralistin.
"Jean-Christophe" on suurpiirteinen yritys läpileikkaukseen
aikakautemme moraalista ja kulttuurista. Se on niitä hengentuotteita,
joissa sokean vihan ja itsekylläisten rotu-ennakkoluulojen silpoma
nykyishetki voi nähdä pintaa syvemmälle, oppia, etteivät inhimillisten
ansioiden ja puutteiden rajat kulje valtakuntien ja kansojen rajoja
myöten, tuntea ne valtasuonet, jotka johtavat maasta maahan ja antavat
-- kuinka ajankohtamme koettaneekin sitä kieltää yhteisen verenkierron
europpalaiselle kansaperheelle.