Tuomon eli Tuomo sedän, joksi häntä tavallisesti nimitettiin, tupa oli
pieni puurakennus herraskartanon läheisyydessä. Tuvan edustalla oli
vähänen puutarha, jossa aina kesäisin rehotti kukkia, hyötymansikoita,
vattuja ja vihanneksia. Toimelias käsi oli paitsi sitä tuvan etupuolelle
istuttanut köynnöskasvia, jotka kiipesivät pitkin huoneen seinää ja
milt'eivät peittäneet sitä tykkänään.
Aikaisemmin samana päivänä, jota edellisessä on kuvattu, istuivat kaikki
tuvan asukkaat koossa: Tuomo setä, hänen vaimonsa Chloe täti ja kolme
villapäistä lasta, joista nuorin juuri parhaallaan harjoitteli
kävelytaitoa. Vähä väliä hän nousi jaloilleen ja kompastui jälleen
veljiensä suureksi huviksi.
Chloe täti, joka oli herraskartanon paras keittäjä, oli juuri hiljattain
päässyt illallistoimistaan sieltä ja kiirehti nyt valmistamaan omalle
rakkaalle ukolleen ehtoollisruokaa. Hän seisoi toimeliaana lieden
ääressä paistaen jotakin paistinpannussa ja raotti vähä väliä kattilan
kantta, jossa varmaankin hajusta päättäen kiehui jotakin oikein
maukasta.
Chloe täti tiesi olevansa taitavin keittäjä koko lähiseudulla ja tämä
pani hänen tummat kasvonsa ilosta ja tyytyväisyydestä hohtamaan. Ei
kukaan osannut valmistaa sellaisia maissikakkuja tahi panna toimeen niin
komeita puolipäiviä, kuin hän. Vieraiden tulo kartanoon olikin hänestä
oikea riemuhetki, sillä nyt hän taas sai ponnistaa voimiaan ja näyttää
keittotaitonsa tuloksia. Ja kun vieraat sitten kiittelivät putinkia,
kysyivät sen tekijää ja ottivat sitä kahdesti jopa kolmastikin, ei Chloe
täti pyytänyt parempaa palkintoa. Hänen sydämmensä sykki riemusta sitä
ovenraosta kuullessaan.
Pienen pöydän ääressä, joka jo illallista varten oli peitetty valkealla
liinalla, istui perheen isäntä, Tuomo setä, herra Shelbyn paras työmies.
Koska hän on koko kertomuksen päähenkilö, on syytä katsella häntä vähän
tarkemmin. Hän on isokasvuinen ja harteva mies. Kasvot ovat Afrikan
neekerin, väri tumma ja tukka villainen, mutta näissä mustissa kasvoissa
kuvastuu niin paljon viisautta ja jaloutta, arvokkaisuutta ja nöyryyttä,
ett'ei niitä kerran nähtyään unhota.
Hän istui tänä iltahetkenä rihvelitaulu edessään ja muodosteli suurella,
kirjoitukseen tottumattomalla kädellään hitaasti kirjaimia. Hänen
isäntänsä kolmetoista-vuotias vilkas poika, nimeltä Yrjö, toimitti
opettajanvirkaa ja teki tuon tuostakin pieniä muistutuksia.
"Ei niin, setä Tuomo", sanoi hän innokkaasti, "nyt tulee h, vaikka
pitikin tulla k." Ja asian selvitykseksi hän kirjoitti taululle koko
rivin k ja h kirjaimia.
"Kah kummaa", sanoi Tuomo setä ja silmäili nuorta opettajaansa
ihmetellen ja kunnioittaen. Sitten hän tarttui rihveliin uudestaan ja
kävi taas uutterasti harjoittelemaan.
Sillä aikaa oli illallinen valmistunut ja Chloe täti kutsui suosikkinsa
nuoren Yrjö herran jakamaan heidän ateriaansa.
Hän ei suinkaan kursaillut, sillä hän tunsi Chloe tädin piirakat ja
kakut ja oli heti valmis ottamaan eteensä suuren kappaleen maissikakkua.
Illallinen syötiin hilpeästi keskustellen ja pakinoiden. Chloe täti piti
nuorinta polvellaan ja varoitteli silloin tällöin vanhempia lapsiaan
olemaan hiljaa, sillä kuuma afrikalainen veri ei sallinut heidän istua
maltillisesti pöydän ääressä. Välistä he kieriskelivät keskellä lattiaa,
välistä taas konttasivat pöydän alle ja vetivät pikku siskoa jaloista.
Syötyänsä leikki Tuomo setä pikku tyttönsä kanssa, jotta Chloe täti
rauhassa saisi ruveta siivoamaan huonetta ja tehdä pieniä valmistuksia
hartaushetkeä varten, joka illempana oli pidettävä heidän tuvassaan.
Tuoleista ja istumasijoista oli tosin puute, mutta Chloe täti ei ollut
neuvoton. Tyhjiä tynnyriä vieritettiin tupaan ja niiden yli asetettiin
laudanpätkiä, sankoja ja saavia käännettiin ylöalasin ja näin saatiin
kyllin istunpaikkoja.
Hetken päästä keräytyi tupaan kirjava joukko. Siellä oli sekä vanhoja
harmaapäitä että nuoria vilkkusilmiä. Toiset olivat oman kartanon väkeä,
toiset taas olivat tulleet naapuritaloista kuullaksensa Tuomo sedän
puhuvan Jumalan sanaa ja selittävän raamattua. Hänen sanansa olivat niin
lämpimät, yksinkertaiset ja sydämmelliset, että tekivät paljoa syvemmän
vaikutuksen, kuin monen oppineen saarna. Varsinkin oli Tuomo setä vahva
rukouksessa. Sanat vuotivat ihan virtana hänen huuliltaan ja tuntuivat
tulevan suoraapäätä sydämmen syvyydestä. Eräs vanha neekeri lausuikin
kerran, että Tuomo sedän rukous varmaankin kohosi suoraan taivaaseen.
Puheiden välillä laulettiin joko virsiä tahi muita hengellisiä lauluja.
Siinä oli eloisuutta ja innostusta. Neekerit näkyivät erittäin
rakastavan sellaisia lauluja, jotka väririkkaissa kuvissa puhuivat
uudesta Jerusalemista, Kaanaasta ja Jordanin rannoista. Niiden
loppusäkeet toistettiin aina voimalla ja vakuutuksella.
Myöskin Yrjö herra oli ollut kokouksessa mukana ja luki viimeiseksi
yleisön kehoituksesta kappaleita Ilmestysraamatusta liittäen lukuunsa
lyhyitä selityksiä, joita oli oppinut hurskaalta äidiltään.
Jotenkin myöhään erosi seurue Tuomo sedän luota, mutta tämä ei
sittenkään heti mennyt levolle, vaan luki ja lauleskeli vielä kauvan
aikaa sen jälkeen itsekseen. Seuraus siitä oli, että sekä hän että Chloe
täti heti kuulivat Elisan naputuksen ja lähenivät kummastuneina ikkunaa.
"Mitähän ihmeitä nyt on tapahtunut", huusi Chloe havaitessaan Elisan
ikkunan takana. "Laske hänet sisään, ukkoseni", lisäsi hän, mutta
samassa jo pakolainen astuikin tupaan.
"Taivas varjelkoon! Mikä Teitä vaivaa, oletteko sairas", päivitteli
Chloe nähdessään Elisan kalpeat kasvot ja palavat silmät. "Ihan Te
säikäytätte minut pahan päiväsesti." Ja Chloen mustat silmät pyörivät
hämmästyksestä.
Elisa kertoi lyhyesti ja kiireesti kaikki, mitä oli sinä iltana kuullut,
isäntänsä päätöksen, emäntänsä rukoukset palvelijansa puolesta, herra
Haleyn tulon seuraavana päivänä.
Kuuntelijat olivat tuskin käsittää ja uskoa näin hämmästyttäviä uutisia.
Tuomo setä seisoi siinä ojennetuin käsin ja tuijottavin silmin, kunnes
vihdoin aivan kuin hervottomana vajosi tuoliin ja painoi päätään
polviaan vasten.
"Jumala armahtakoon meitä", huokasi Chloe. "Mitä ukkoni sitten on
tehnyt, koska isäntä voi kohdella häntä tällä tavalla?"
"Ei mitään, ei kerrassaan mitään", vakuutti Elisa, "mutta isäntä sanoi
olevansa sellaisessa rahanpulassa, että joko Tuomo ja minun Harryni
olivat myytävät, tahi koko kartano ja kaikki muut... Mutta minä en voi
ajatella lastani tuon miehen käsissä ja siksi pakenen. Jos erehdyn
tässä, on Jumala sen minulle anteeksi antava, mutta en voi toisin
tehdä."
"Sinun pitää mennä mukaan, ukko", sanoi nyt Chloe kiihkeästi. "Aiotko
todella odottaa siksi, että vievät sinut alas virtaa myöten sinne, missä
orjia tapetaan joukottain nälkään ja ylen raskaaseen työhön. Vielä on
aikaa. Riennä nyt! Minä panen kalusi kokoon."
Tuomo setä kohotti päätään hitaasti ja sanoi tyynesti, vaikka samassa
surullisesti: "En minä aio lähteä. Elisan paon pidän luonnollisena; sitä
en millään ehdolla tahdo estää. Mutta kuulithan sinä, mitä äsken
kerrottiin, että joko minä tahi kaikki muut kartanossa ovat myytävät.
Miksi en silloin uhraisi itseäni. Isäntäni on aina tarvitessa löytänyt
minut paikaltani; en ole vielä koskaan hänen luottamustansa pettänyt,
enkä aio sitä vast'edeskään tehdä. Isäntää ei saa moittia, kyllä hän
pitää huolta sinusta ja noista pikku-raukoista."
Hän kääntyi vuodetta kohti, missä pienet villapäät rauhaisasti
nukkuivat. Mutta tämä näky teki lopun hänen tehdystä tyyneydestään. Hän
kätki päänsä suuriin käsiinsä ja nyyhkytykset, jotka panivat koko
ruumiin väräjämään, täyttivät tuvan.
Viimein sanoi Elisa matalalla äänellä: "Aika rientää, minun on
lähteminen. Koettakaa saada sanaa miehelleni ja tervehtikää häntä.
Kertokaa hänelle paostani ja että koetan päästä Kanadaan. Kun hänet
viimeiseksi tapasin, en voinut aavistaakkaan tällaisia... Ja sanokaa
myöskin hänelle, että jos emme enää tässä elämässä tapaisi toisiamme"
..... ääni petti, eikä hän voinut jatkaa. Hän kääntyi oveen päin ja sai
viimein itkusta tukahdetulla äänellä kuiskatuksi: "sanokaa, että hän
aina elää, niin että kohtaamme toisemme taivaassa."
Sitten hän katosi pimeään yöhön.