"Aivan mainiosti. Te luulette noita mustia elukoita samanlaisiksi kuin
valkeita ihmisiä, mutta siinä peräti erehdytte. Mustat voivat kestää
vaikka millaista kohtelua, kun heitä vaan vähitellen totuttaa. Eihän
niillä voi olla sellaisia tunteita ja toiveita kuin meillä." Sitten
rupesi Haley suurella itsetietoisuudella kerskailemaan ammattitaitoansa
tällä alalla. Hänen hankkimansa orjaparvet olivat kaikkein parhaat, aina
lihavat ja hyvin voivat. Ani harvat menivät hukkaan ja hänen tappionsa
olivat suhteellisesti pienet. Tämä oli tietysti seuraus hänen järkevästä
menettelystään. Piti silloin tällöin osottaa hiukan inhimillisyyttä ja
vaan hätätilassa käyttää piiskaa. Alituisesta ruoskitsemisesta oli näet
vaan häviötä, orjat kun sen kautta heikkonivat ja tulivat kivulloisiksi.
Puhuttuaan kauvan aikaa samaan suuntaan ja kiitettyään hyvää sydäntään
sekä onnistuneita keinojaan kysäsi hän viimein herra Shelbyltä, mitä
tämä oli päättänyt heidän yhteisistä kaupoistaan.
Herra Shelby lupasi tuumia asiata ja neuvotella vaimonsa kanssa, mutta
tällaisiin epävarmoihin lupauksiin ei Haley tyytynyt, vaan vaati
pikaista vastausta.
Shelby kehoitti häntä silloin pistäymään uudestaan talossa myöhemmin
samana päivänä, jonka jälkeen orjakauppias kumarsi ja läksi.
"Ellen olisi", sanoi Shelby itsekseen, "tuon miehen vallassa, olisin jo
aikaa syössyt hänet päistikkaa portaita alas. Niin inhottavan itserakas
hän on, ja niin vastenmieliseltä tuntuu minusta kaupan hierominen hänen
kanssansa. Kyllä velkautuminen on sitä viimeistä."
Herra Shelby oli hiljainen, hyvänluontoinen mies, joka aina oli
kohdellut ympäristöään ystävällisesti eikä vaatinut liikoja
orjiltaankaan. Mutta hän oli nyt viime aikoina sekaantunut laveihin
yrityksiin, ja hänen raha-asiansa olivat joutuneet sellaiseen
epäjärjestykseen, että velkojia ilmoittautui joka haaralta. Mahtavin ja
vaarallisin heistä oli Haley. Hän oli jo monta kertaa kirjallisesti
ahdistanut Shelbyä ja oli nyt tullut itse. Shelby oli, kuten hän
itsekkin myönsi, tykkönään hänen käsissään sillä hetkellä. Ja hän oli
tästä sekä murheissaan että nöyryytettynä. Hän oli aina moittinut
henkilöitä, jotka myivät orjiaan kuin karjaeläimiä, ja nyt hän itse oli
aikeissa menetellä samalla tavalla.
Raskainta hänestä kuitenkin oli ilmoittaa asia vaimolleen, sillä hän
tiesi jo edeltäpäin tämän sitä paheksivan.
Rouva Shelby oli hyväsydämminen, mutta ennen kaikkia hurskas ja
jumalinen nainen. Hän koetti jokapäiväisessä elämässään toteuttaa
kristinopin vaatimuksia ja piti sentähden äidillistä huolta jok'ainoasta
palvelijastaan. Hän koetti opettaa heitä hyviin tapoihin ja
velvollisuuksien täyttämiseen, kehittää heidän henkisiä kykyjään ja
taipumuksiaan ja valvoi alituisesti heidän parastaan.
Rakkain kaikista hänen palvelijoistaan oli pikku Harryn äiti Elisa. Tämä
oli ollut rouva Shelbyn luona aina pikku tytöstä ja nauttinut mitä
huolellisinta hoitoa. Heidän välinsä muistutti enemmän äitiä ja tytärtä
kuin emäntää ja palvelijaa. Elisa olikin erittäin miellyttävä olento;
kasvot säännöllisen kauniit, käytös pehmeän sulava ja ääni täynnä
vienoutta ja sointuisuutta. Hänen ihovärinsä oli niinkuin pikku
Harrynkin melkein valkea. Emännän valvova silmä oli pelastanut hänet
niistä vaaroista ja kiusauksista, jotka muuten niin usein uhkaavat
kauniita orjatyttöjä. Täysi-ikäiseksi tultuaan oli hän joutunut
naimisiin kelpo miehen kanssa naapuritalosta ja eli nyt onnellisena ja
rakastettuna. Hänen miehensä kävi häntä tervehtimässä niin usein kuin
aika myönsi, ja pikku Harry oli hänen ilonsa ja ylpeytensä.
Illalla oli herra Shelbyn kertominen vaimolleen Haleyn käynnistä ja
heidän yhteisistä sopimuksistaan. Kuten hän jo edeltäpäin oli arvannut,
pani rouva Shelby tämän äärettömän pahaksi, eikä edes alussa oikein
ottanut uskoakseen koko asiaa. Hänestä tuntui ihan mahdottomalta, että
oma rakas miehensä antautuisi kauppoihin tuollaisten orjakauppiaiden
kanssa, joita rouva Shelby hamasta lapsuudestaan oli oppinut inhoamaan.
Hän tiedusteli kiihkeästi syytä miehensä hämmästyttävään päätökseen,
sillä kuten moni muukin rouva ei hän tietänyt mitään miehensä asioista
ja rahapulasta.
Mies selitteli hänelle silloin nykyisen ahtaan asemansa lisäten, että
hänen joko täytyi myydä pari orjaa tahi luovuttaa koko omaisuutensa
velkojilleen.
"Mutta miksi", kysyi rouva Shelby, "olet juuri valinnut Tuomon ja Elisan
pojan. Onhan Tuomo niin uskollinen, niin meihin kiintynyt, että hän
varmaankin olisi valmis antamaan henkensä meidän edestämme. Ja olemmehan
jo monta kertaa noin puoleksi luvanneet antaa hänelle vapauden. Entä tuo
pieni Harry, Elisa-paran sydänkäpy. Mitä äiti rukka ajatteleekaan
meistä, kun olemme valmiit aineellisen voiton takia riistämään lapsen
hänen sylistään. Monasti olen puhunut Elisalle hänen
äidinvelvollisuuksistaan ja terottanut hänen mieleensä, ett'ei ole
hellempää suhdetta kuin äidin ja lapsen. Minä olen kehoittanut häntä
alituisesti seuraamaan lastansa, rukoilemaan sen puolesta ja antamaan
sille kristillisen kasvatuksen. Mutta eihän nämä puheet merkitse mitään,
kun nyt myymme lapsen jumalattomalle miehelle, jonka luona se
luultavasti tärveltyy sekä ruumiin että hengen puolesta. Emmehän silloin
ensinkään seuraa antamiamme neuvoja."
Herra Shelbyn täytyi sydämmessään myöntää vaimonsa olevan oikeassa,
mutta hän tekeytyi väliäpitämättömäksi ja koetti puolustella itseään.
Miksikä hän oli muita moitittavampi? He myivät ja vaihtelivat orjiaan
ehtimiseen ja hän teki sen nyt ensikerran suuressa ahdingossaan. Tuomon
ja Harryn hän oli valinnut siitä syystä, että olivat tuottavimmat, vai
olisiko sitten parempi myydä kaikki tyyni?
Mutta rouva Shelby ei vaan voinut tyyntyä. Hän pyysi ja rukoili miestään
peruuttamaan kaupan sekä tarjosi kultakelloansa ja vähiä koristeitaan
velan suorittamiseksi.
Herra Shelby vakuutti kuitenkin, että purkaminen nyt oli myöhäistä,
sillä kauppakirja oli jo allekirjoitettu ja Haleyn käsissä, josta ei
hevin päässyt irti.
Tämä tieto masensi kerrassaan rouva Shelbyn; hän istuutui tuolille, pää
vaipui kättä vasten ja syvät huokaukset nousivat hänen rinnastaan.
"Niin, tämä on tosiaankin Jumalan rangaistus. Hän tahtoo näyttää meille
orjuuden kirouksen; hän tahtoo osoittaa, kuinka se tärvelee sekä orjan
että isännän. Sillä minä tiedän että orjien pitäminen on synti; jo
nuorena tyttönä sitä paheksin ja vielä selvemmäksi asia on käynyt
minulle nyt. Ystävällisyydellä, huolenpidolla ja hellyydellä olen
luullut voivani auttaa orjiani ja huojentaa heidän kuormaansa..."
"Pelkkää pettymystä! Mitäpä minä voisin niinkauvan, kuin ei lakimme ota
heitä turviinsa, vaan käsittelee heitä kuin kauppatavaraa. Parhaankin
isännän kuollessa tahi köyhtyessä heitä myydään niinkuin muutakin
irtaimistoa." Rouva Shelbyn ääni värisi mielenliikutuksesta ja katkerat
kyyneleet vierivät hänen poskillensa.
"Sinun surusi kaivelee minua suuresti, rakas vaimoni", sanoi vihdoin
herra Shelby, "mutta jos sinä tuntisit Haleyn, niinkuin minä,
ymmärtäisit, ett'en vähemmällä voinut päästä hänen kouristaan. Hänessä
ei ole rahtuakaan sääliä; hän olisi valmis myymään oman äitinsä, jos
vaan sen kautta luulisi hyötyvänsä. Huomen aamuna hän jo tahtoo viedä
omaisuutensa täältä ja siksi aion ratsastaa pois koko päiväksi, sillä en
kestä nähdä Tuomon kasvoja ja surullisia silmäyksiä. Saman neuvon
antaisin sinulle. Mene sinäkin jonnekin ja ota Elisa mukaasi."
"En, sitä en tee milloinkaan", sanoi rouva Shelby kiivaasti, "siten
osottaisin hyväksyväni tätä julmaa kauppaa ja olisin avulias sen toimeen
panossa. Minä tahdon mennä Tuomon luo, puhua hänen kanssansa ja
lohduttaa häntä. Hänen pitää tuntea emäntänsä mielenlaadun. Mitä Elisaan
tulee, en uskalla ajatellakkaan hänen suruansa."
Herra ja rouva Shelby eivät aavistaneetkaan, että eräs henkilö oli
kuullut koko heidän keskustelunsa.
Orjakauppiaan käynti talossa oli herättänyt Elisassa levottomuutta. Hän
oli kulkiessaan isäntänsä avonaisen oven ohi aamupuolella mielestään
kuullut Haleyn puhuvan hänen pikku pojastaan.
Koko päivän oli tuo ajatus vaivannut häntä ja kalvanut hänen mieltään.
Olisiko todella sellaiset kauheat asiat tekeillä ja millä tavalla hän
saisi varmuutta. Hajamielisesti ja takaperin hän oli suorittanut
tehtävänsä pitkin päivää tuumiessaan näitä kysymyksiä edestakaisin.
Kiihkeässä mielentilassaan ei hän iltasellakaan voinut mennä levolle,
vaan pistäysi pieneen käytävään, joka eroitti hänen huoneensa isäntäväen
makuukamarista. Siellä hän seisoi vavisten korva ohutta seinää vasten ja
kuuli jok'ikisen sanan, jonka isäntä ja emäntä illan kuluessa olivat
vaihtaneet.
Posket kalpenivat, koko ruumis jähmettyi ja herttaisille kasvoille
ilmestyi kova piirre. Hän oli tehnyt päätöksensä ja hiipi nyt hiljaa
pieneen kammioonsa, missä oli niin monta rauhallista ja onnellista
hetkeä viettänyt. Tuolla oli ikkuna, jonka ääressä hän oli istunut
ompelunsa kanssa tyytyväisesti hyräillen, tuolla pieni hylly täynnä
emännän antamia kirjoja ja muita pikku kaluja, joita oli saanut
jouluiksi. Niin, tämä oli tähän asti ollut hänen turvapaikkansa ja pieni
maailmansa.
Mutta nurkassa pienellä vuoteella nukkui hänen Harrynsä viattomuuden
unta, suu puoli avoinna, kiharat hajallaan ja kätöset hervottomina
peitteen päällä. Äiti kumartui vuoteen yli ja kuiskasi:
"Oma armahin lapseni, he ovat myyneet sinut, mutta äitisi on sinut
pelastava."
Ei ainoakaan kyynel valunut hänen poskelleen, sillä tällaisen surun
kohdatessa silmä ei itke, sydän vaan vuotaa näkymättömiä veripisaroita.
Elisa otti lyijykynän ja kirjoitti kiireesti: "Oi rakkahin emäntäni,
älkää ajatelko pahaa minusta, älkää liioin kutsuko minua
kiittämättömäksi! Olen kuullut koko teidän illallisen keskustelunne ja
koetan nyt pelastaa poikani. Ettehän moiti minua siitä? Jumala teitä
siunatkoon ja palkitkoon teidän hyvyytenne!"
Käännettyään tämän paperilipun kokoon meni hän piironkinsa laatikosta
ottamaan vaatteita pikku pojalleen ja niin hellä on äidin sydän, ett'ei
se edes tällaisenakaan kauhun hetkenä unohda ottaa vähän lelujakin
armahansa huviksi. Kaikki nämät tavarat hän sitten kääri niistimeensä ja
kiinnitti sen vyötärilleen. Nyt tuli pienokaista herättää. Kun tämä
viimeinkin avasi silmänsä ja näki äitinsä matkapuvussa, kysyi hän häntä
vakavasti katsellen:
"Minne menet, äiti?"
Äiti nojautui hänen ylitsensä ja sanoi matalalla äänellä: "Hiljaa,
Harryseni, et saa puhua ääneen. Paha mies aikoo ottaa Harryn ja kantaa
hänet pois pimeässä, mutta äiti ei salli sitä. Äiti aikoo pukea
sydänkäpynsä päälle lakin ja takin ja juosta kauvas pois hänen kanssaan,
ett'ei paha mies saa kiinni."
Lapsi ymmärsi, että oli jotakin vakavaa tekeillä ja pysyi aivan
äänetönnä äidin valmistellessa matkaa varten. Kun pienet varustukset oli
tehty, nosti hän pojan käsivarrelleen ja hiipi hiljaa kuin varjo ulos
pimeään yöhön. Ilma oli kylmä, taivas tähdissä, ja äiti kietoi
pienokaisensa huiviin puristaen häntä lujasti rintaansa vasten.
Tie oli tuttu ja muutaman minuutin kuluttua he saapuivat Tuomo sedän
tuvalle. Täällä Elisa pysähtyi ja naputti hiljaa ikkunaruudulle.
Mutta ennenkuin seuraamme häntä sisään, voimme ensin tutustua tuvan
asukkaisiin ja heidän jokapäiväiseen elämäänsä.