HALL (istuu penkillä, mutta nousee, kun Helena tulee verannalle
oikealta).
HELENA. Ei, he ovat kaikki puutarhassa. Alvilde, Gunda ja kaikki
muutkin ovat siellä.
HALL. Sitten he jäävät sinne pitkäksi aikaa. — Entäs äitisi —?
HELENA. Hän on myös siellä. — Emmekö mekin lähde sinne?
HALL. Minä tahtoisin kernaasti puhua sinun kanssasi kahdenkesken.
HELENA (pelokkaana). Täällä me emme koskaan ole kahden. Ja sitä
paitsi...
HALL. Helena!
HELENA. Ei, älä huoli! Ei!
HALL. Pelkäätkö sinä?
HELENA. Pelkään.
HALL. Tahdotko sinä mennä pois? — Vai pitääkö minun mennä?
HELENA. Pitää.
HALL. Enkö saa puhua sinun kanssasi kahdenkesken?
HELENA. Et.
HALL (hetken kuluttua). Olenko siis erehtynyt? — — Minä luulin —
(kääntyy pois hänestä).
HELENA. Mitä sinä luulit, setä?
HALL (kääntyy jälleen hänen puoleensa). Että sinä juttelisit mielelläsi
minun kanssani.
HELENA. Sen minä teenkin.