Idän valtioista olemme siirtyneet Lännen puolelle. Kulkutiet
koskettavat Kanadaa, jonka suunnattomista havupuumetsistä sadat
höyrylaivat kuljettavat puutavaraa Chicagoon. Kanada on Intian jälkeen
Britannian kallisarvoisin siirtomaa. Ihmisistä ei se kylläkään ole
rikas: asukkaita on ainoastaan 5.400.000, vaikka se on alaltaan yhtä
suuri kuin koko Europa ja kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. Idästä
länteen leviää maa niin pitkälti, että se on mitaltaan neljännes
maapallon ympäryksestä, mutta vaikka varsinkin pohjoiset, kylmät osat
ovat harvaan asuttuja, ovat sen luonnolliset rikkaudet tavattomana
tulolähteenä. Vainiot, vuoret, metsät ja vesi suovat suuremmoisen
sadon. Yksistään viljaa lähetetään Kanadasta 750 milj. markan arvosta
vuodessa.
Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla on Erie-järven itäpäässä muuan maailman
ihmeitä ja Pohjois-Amerikan kuuluisin nähtävyys. Erie-järvi laskee
Ontarioon, joka on sata metriä alempana, ja jokseenkin puolitiessä
näiden järvien välillä syöksyy vesipaljous äkillisen kynnyksen yli ja
sinkoutuu pauhaten syvyyteen. Tämä 900 metriä leveä kynnys on valtainen
kalkkikivikerros, jonka alla vuorilaji on hauraampaa liuskakiveä.
Liuskakiven hivuminen tapahtuu nopeammin kuin kovan kalkkikiven, joka
senvuoksi riippuu kuin ulkonevana pöydänsyrjänä. Kun altakovertuminen
on kehittynyt niin pitkälle, että kalkkikivi ei enää kykene kestämään
vesipaljouden painoa, murtuu tuolloin tällöin lohkareita irti
kalkkikivireunasta ja sortuu huumaavalla pauhulla syvyyteen. Siten
hivuttaa putous aikojen kuluessa kynnystä, ja Niagara siirtyy senvuoksi
ylöspäin Erie-järveä kohti. Mutta kilometrin taipaleeseen lasketaan
sentään kuluvan kaksikymmentätuhatta vuotta.
Kosken jumu kuuluu kuuden penikulman päähän, ja lähemmäksi tullessaan
näkee suuria hyrskepilviä kohoavan kuilusta, joka on viisikymmentä
metriä putouksen kynnyksen alapuolella. Suuremmoisuudessa voittaa
Niagaran ainoastaan Viktoria-putous Sambesissa. Ihminen tuntee itsensä
vähäpätöiseksi ja ahdistuneeksi, kun uskaltautuu kosken ylä- ja
alapuolelle rakennetuille silloille katselemaan, miten nuo
kahdeksantuhatta kuutiometriä vettä sekunnissa äänettömästi kuin öljy
soluvat kynnyksen yli, seuraavassa silmänräpäyksessä musertuakseen
hyrskeeksi ja vaahdoksi ukkosenkaltaisella jyrinällä. Monet uskalikot
ovat menettäneet henkensä yrittäessään laskea alas Niagaraa, mutta
kerran on se onnistunut eräälle, joka teki matkan vankassa pieluksilla
sisustetussa tynnyrissä. Nuorallatanssija Blondin teki aikoinaan
ihmeellisiä matkoja Niagaran poikki teräslankaköydellä, joka oli
pingotettu rannasta rantaan.
Niagaran alapuolella virtaa vesi Ontarioon vastapäätä Torontoa, Kanadan
isointa kaupunkia. Sitte juoksee se pois järven koilliskolkasta,
muodostaen kiemurtelevia vesiteitä "Tuhanneksi saareksi" nimitetyssä
saarisikermässä. S:t Lorenso-nimisenä jatkuu senjälkeen virta milloin
kaitana ja koskisena, milloin suvannoiksi laajeten. Suuren Montrealin
kaupungin kohdalla alkaa sen tyyni alijuoksu, ja Quebecin alapuolella
levenee virta kuin metsästäjän torveksi. Se jäätyy joka vuosi, ja jää
on paikotellen niin vahvaa, että sille voidaan asettaa rautatiekiskoja
raskaiden tavarajunien kuljettamiseksi. Mutta keväisin, jäidenlähdön
aikana, on virran naapuruus vaarallinen, ja toisinaan pusertuu suuria
jäävuoria Montrealin alavampien osien yli. -- Edellä on mainittu
Kanadan kolme tärkeintä kaupunkia, mutta siirtomaan pääkaupungin
kunnia-aseman on saanut pikku Ottawa.
Englantilainen valta on Pohjois-Amerikassa ikäänkuin pingotettu kahden
kultakaivoksen väliin. Äärimäisessä idässä on New Foundland, jonka
matalikoille kylmä napavirta tuo vuosittain suunnattomat määrät
hylkeitä, turskia, lohia, silliä ja hummereita; pyynnissä työskentelee
runsaasti viisikymmentätuhatta kalastajaa. Lännen etäisimmällä kulmalla
taasen on Klondike itään Alaskan maakunnasta, joka jo aikaisemmin
tuotti tavattomia rikkauksia turkiksilla, hylkeenpyynnillä ja
lohenkalastuksella, mutta tuli vähitellen yhä huomatummaksi maan
poveenkin kätketyistä aarteista. Aivan sanoin kuvaamaton on se kiihko,
joka valtasi koko Pohjois-Amerikan ja ulottui kauvas muuallekin, kun
"Excelsior"-laiva heinäkuussa v. 1897 toi Seattleen Tyynenmeren
rannikolle ensimäisen kultalastin Klondikesta! Oli löytynyt erinomaisen
rikas uusi kulta-alue, ja muutamia suomalaisiakin oli niiden miekkosten
joukossa, jotka selkä köyryssä kantoivat kultahietasäkkinsä laivasta
maihin, alueen ensimäisinä penkojina. Ihmiset syöksyivät Jukon-virran
varsille ihan päättöminä, rikkaat ja köyhät, ylhäiset ja alhaiset,
tuhansittain sortuen säännöttömien yhteiskuntien rosvoelämään ja
Pohjolan ylen ankaran talven hirveihin kärsimyksiin; pakkanen painuu
usein 55 asteeseen. Maan kamara on ainiaan jäässä; kullan etsimiseksi
on sitä sulatettava nuotioilla. Vähitellen ovat olot järjestyneet,
kulta-alueille on kohonnut komeita kaupunkeja, ja vuotuinen
kullantuotanto on noussut puoleenkintoista sataan miljoonaan.
Maanmiehiämme on runsaasti työskennellyt kullanetsijöinä sikäläisessä
jylhässä luonnossa, sitkeydellään keräten suuriakin omaisuuksia.
Kanadassa on paljon suomalaisia, työskennellen Canadian Pacific-radan
töissä, kulta-, vaski-, kivihiili- y.m. kaivoksissa, metsätöissä ja
maanviljelijöinä. Kauniilla Vancouverin saarella Tyynessä valtameressä
ovat Nanaimo ja Wellington huomattavia suomalaisten asuttamia
kivihiilikaivos-kaupunkeja; Vancouverin ja edellämainitun Seattlen
kaupungin välillä on Malcolm-saari, joka muutamia vuosia takaperin
herätti omituista huomiota Suomesta käsin perustettuna sosialistisena
"Malkosaaren" siirtolana. Keskellä Länsi-Kanadan aavoja preirioita on
New Finlandin (Uuden Suomen) maanviljelys-asutus; Kanadan hallitus
edistääkin maanviljelijäin lisääntymistä erittäin suotuisilla ehdoilla.
Idempänä ovat etupäässä pohjanmaalaiset kansoittaneet Copper Cliffin
vaskikaivos-kaupunkia. Mutta maanmiehiämme asuu pitkin koko Kanadaa,
lukeutuen Yhdysvaltain suomalaisiin, mistään valtiollisesta rajasta
välittämättä.
Yhdysvaltain varsinaiset suomalaisvaltiot sijaitsevat pohjoisvaltioiden
keskellä -- Michigan ja Minnesota. Edellisessä ovat rauta- ja
vaskikaivannot, jälkimäisessä rautakaivannot ja maanviljelys etupäässä
kiinnittäneet kansalaisiamme. Laajin suomalaisalue Michiganissa on
valtion pohjoiseen pistäytyvä Superior-järven saartama niemimaa; sen
jatkoa on suomalaisten keskuudessa kuuluisa "Kuparisaari", joka on
maailman huomattavimpia raudan ja vasken tuottajia. Siellä ovat
Amerikan suomalaisten suurimmat ja vanhimmat pesäpaikat. Calumetin ja
Hancockin kaupungeissa suomalaiset elelevät miltei kuin kotimaassaan;
heitä on kumpaisessakin enemmän kuin keskulaisessa Suomen kaupungissa.
Liikemaailma on siellä suureksi osaksi suomalaisten käsissä, ja paljon
on heitä kaikenlaisissa viroissakin sekä muissa luottamustoimissa. Sekä
Kuparisaarella että muualla Michiganissa on runsaasti suomalaisia
yhdyskuntia. Uusimpia näistä on Kaleva, jossa nykyään ilmestyy
Yhdysvaltain johtava suomalainen sanomalehti.
Länteen kulkiessamme on ennen Minnesotaa edessämme pieni Wisconsin,
missä suomalaisilla on m.m. Uuden Suomen ja Uuden Savon hiljaiset
maanviljelyspaikat hallussaan. Minnesota on aivan erityisesti
miellyttänyt kaikkiakin skandinavialaisia, ja nämä ovat paljon
vaikuttaneet valtion hallinnossakin. Suomalaisten suuri lukumäärä on
myös saanut aikaan, että maanmiehemme ovat vähitellen kohonneet yhä
huomattavammaksi ainekseksi Minnesotassa. Valtiossa on nykyään seutuja,
joita samotessaan helposti luulisi olevansa Suomessa, kun asukkaat ovat
säilyttäneet kaikki kotoiset tapansa. Sellaista tienoota on New York
Millsin ympäristö. Tässä kauppalassa ilmestyy Yhdysvaltain suomalaisten
vanhin sanomalehti. Paikkakunta on niin supi suomalaista, että
toiskielisetkin oppivat suomea. Postimestari saattaa olla nimeltään
Otto Osto tai Etulieri ja puhua selvää Kuusamon murretta, mutta
syntyään ovat Austin ja Ed O'Leary irlantilaisia. Eräällä toisella
suurella suomalaisseudulla, Hannassa Wyomingin valtiossa, oli
"Iso-Kalle Härmästä" -- neekeri; häntä surtiin kuin omaa kansalaista
suomalaisten keskuudessa, kun hän noin 100 suomalaisen kanssa sai
surmansa kaivosräjähdyksessä -- jollaiset tapaukset alituiseen uhkaavat
tätä kansalaisillamme yleistä ammattia.
Minnesotassa ovat myöskin metsätyöt yleisenä tulolähteenä ja etenkin
rautakaivokset. Valtion koillisosa on mitä rikkainta rauta-ainetta,
jolle on äkkiä kohonnut monia suuria kaupunkeja suomalaisten
pesäpaikoiksi, kuten Virginia ja Ely. Cokato ja Nurmijärvi ovat New
York Millsin ympäristön lisäksi varakasta ja väkirikasta suomalaista
maanviljelysaluetta. Tässä valtiossa ovat meidän suurmiehemmekin
edustettuina nimillään: Lönnrot, Runeberg ja Dopelius (sic!) ovat
edistyviä kauppaloita. Viimeksimainitun nimen oikokirjotus muistuttaa
erästä kummallista dakotalaista nimeä: kuka aavistaisi, että Snoma
Etelä-Dakotassa on aiottu kuulumaan Suomi, vaikka pääpostihallitus
Washingtonissa luki anojain käsialan väärin! Minnesotan länsipuolella
leviävät Pohjois- ja Etelä-Dakotan ruohoaavikot, jotka Montanan
valtiossa -- lännempänä -- muuttuvat kunnaiseksi maisemaksi. Täällä
menestyivät aikoinaan parhaiten biisonihärkien eli puhvelien
miljoonalaumat. Nyt on tämä voimakas elukka hävinnyt sukupuuttoon,
lukuunottamatta joitakuita pieniä suojeltuja laumoja Yellowstonen
kansallispuistossa ja Texasissa. Maan alkuperäisinä asukkaina ovat ne
hävinneet valkoihoisten tieltä, niinkuin intiaanit ovat espanjalaisten
löytöretkeilijäin päivistä asti vähentyneet viidestä miljoonasta
270.000:een. Pohjois-Dakotan maanviljelyspaikoista ovat monet
suomalaisia, jotkut nimeltäänkin, kuten Pelto ja Savo. Etelä-Dakotassa
ja siihen rajottuvassa Wyomingin valtiossa on Mustien Kumpujen
vuoristo, jonka kaupungeissa on suuria ja edistyneitä suomalaisia
siirtokuntia, kuten Lead ja Terraville. Niiden kaivoksista saadaan mitä
moninaisimpia metalleja. Montana, Pohjois-Dakotan länsipuolella, on
Yhdysvaltain vaskirikkain valtio; kultaa ja hopeaa saadaan sieltä myös
runsaasti, jotapaitsi kivihiilikerrokset ovat mitä tuottoisimpia. Monia
huomattavia asutuksia on tässäkin valtiossa, johtuen sikäläisen
kultakuumeen ensi päivistäkin asti. Viime aikoina on pieni Idahon
valtio Montanan länsipuolella tullut tunnetuksi samanlaisena
kaivosalueena ja koonnut maanmiehiämme moniksi uusiksi siirtokunniksi.
Wyomingin valtion kulmasta Montanan etelärajalla on Yellowstonen
kansallispuisto erotettu neliömäiseksi rauhotetuksi alueeksi, joka
tarjoaa monia Amerikan ihmeellisimpiä nähtävyyksiä. Siitä on kirjotettu
kokonaisia teoksia. Siellä on nelisentuhatta kuumaa lähdettä ja
satakunta geisiriä, kiehuvaa suihkulähdettä, laakson syvemmissä osissa
Kalliovuorten harjanteiden välillä. Muuan niistä syöksee vetensä lähes
sadan metrin korkeuteen, toisen suihku kohoaa täsmälleen tunnin
väliajoin. Puistossa on monia muita luonnonihmeitä, ja sen
rauhotettujen eläinten joukossa on majavakin saanut turvapaikan.
Kalliovuoristo kohoaa länteen tultaessa näkyviin vaaleansinisenä
seinänä, joka mitä mahtavampana vuoristojonona jatkuu Pohjois-Amerikan
pohjoisosasta Etelä-Amerikan alimpaan kärkeen asti, jälkimäisessä
Andien nimellä. Sen länsipuolelle jää peräti hedelmällinen kaistale
Tyynenmeren rannikkoa, Yhdysvaltain valtioista Kalifornia, Oregon ja
Washington. Ensiksimainitussa kasvaa Sierra Nevadan rinteillä kaksi
havupuulajia, joita sanotaan mammutpuiksi, syystä että ne ovat
kasvikunnan jättiläisiä, niinkuin mammutit olivat eläinkunnan. Muuan
tällainen jättiläinen oli 144 metriä korkea ja tyveltään 35 metriä
ympärimitaten. Nämä puut saavuttavat monen tuhannen vuoden iän, mutta
lopullinen häviö uhkaa jo niitäkin; ne ovat viimeisiä jäännöksiä
menneestä kehityskaudesta.
Kalliovuoriston petoeläimistä on harmaakarhu isoin. Kovin vaarallinen
ei sekään ole ja joka tapauksessa on se mainettansa parempi. Jos sen
vain annetaan olla rauhassa, ei se tee vahinkoa ainoallekaan ihmiselle,
ja ahdistettaessa se melkein aina pötkii pakoon. Mutta jos sitä
haavotetaan lyhyeltä matkalta, voi se sydäntyä julmaan kostoon, ja se
on kotiseutunsa voimakkain eläin. Se on meikäläistä mesikämmentä
kookkaampi, saattaa kasvaa puolenkolmatta metrin mittaiseksi, mutta on
muuten elämäntavoiltaan samanlainen.
Lounaisvaltioissa ja Meksikossa ovat peljättyjä petoeläimiä jaguaari ja
puma, jotka ovat tavallisempia Etelä-Amerikassa. Niitä esiintyy
metsänlaidoissa ja korkeassa preirieheinikossa, missä hurjat
ratsastajat karauttavat niiden perään, pyydystävät niitä suopungeilla
ja laahaavat hevostensa perässä, kunnes ne kuristuvat. Jaguaari elelee
myös mielellään tiheiköissä virtojen rannoilla ja nevoilla. Se
pysyttelee maassa, mutta ketterä ja rohkea puma ajaa saalistaan
puissakin. Molemmat ovat verenhimoisia rosvoja, mutta jaguaari on
isompi, väkevämpi ja villimpi. Se ei koskaan tule oikein kesyksi,
synnynnäisestä salakavaluudestaan ei se pääse; puma sitävastoin on
hyvinkin kesytettävissä.
Puma ei milloinkaan hätyyttele ihmistä, mutta jaguaaria tulee hänen
varoa. Molemmat ovat paimenten vihollisia, mutta kun puma ei raatele
lammasta isompia kotieläimiä, hyökkää jaguaari myöskin hevosen,
muulin ja nautaeläimen kimppuun. Jaguaari metsästelee ainoastaan
aamusarastuksessa tai iltahämärässä taikka kuutamolla, puma yksinomaan
illalla ja yöllä. Edellinen on viekas ja kärsivällinen pyydystäjä. Se
ryömii väijyksiin niinkuin kissa ja vaanii tiheikön kätköstä
hellittämättömästi uhriaan. Ihmeteltävän notkeasti ja äänettömästi
hiipii se yhä lähemmä, ja ollessaan varma menestyksestä tekee se
hyppäyksensä, repäisee antilopilta, lampaalta tai vesisialta kurkun ja
laahaa saaliinsa pensastoon. Hevosesta se ahmii minkä jaksaa ja poistuu
sitte syrjäiseen paikkaan nukkumaan, palatakseen myöhemmin haaskalle.
Kalliovuoriston pääselänne kulkee Kalifornian itäpuolella Koloradon
valtion läpi. Tämä valtio on ehdottomasti maailman kaikkein
merkillisimpiä seutuja. Aivan ainoa laatuaan on Kolorado-virran
suuremmoinen rotko-uoma eli canjon. Tämä virta, joka laskee vetensä
Kalifornian lahteen, saa monia sivujokia Kalliovuorten saderikkailta
vuoriseuduilta. Mutta kun kokoontunut joki Utahin valtiosta joutuu
Arizonaan, juoksee se kuivan ja sadeköyhän ylätasangon halki, missä sen
vesi on uurtautunut vuorikalkin läpi lähes kahden kilometrin syvyyteen.
Kerrokset ovat vaakasuoraan päällekkäin, ja koko kerrostumasarja on
paljastunut veden ikuisesti hivuttavan voiman avulla, jota sora ja
vierinkivet ovat lisänneet. Tämä työ on jatkunut sen aikakauden alusta
saakka, jota maapallon kehityshistoriassa nimitetään plioseni-ajaksi,
ja siitä lasketaan kuluneen miljoonia vuosia. Ja kuitenkin on tämä
ajanjakso, pliosenikaudesta meidän päiviimme, geologisesti puhuen vain
mitätön askel verrattuna suurempien geologisten kehityskausien
pituuteen. Tämä rotko-uoma on runsaasti kolmekymmentä penikulmaa pitkä
ja 7-18 kilometriä leveä. Katselijalle se esittää mitä ihmeellisimpiä
näkyjä.
Koloradon valtio on kuuluisa myöskin kulta- ja hopealöytöjen
historiassa. Sen ihana Alppiluonto sisältää satumaisia aarteita,
kultakuume on tuon tuostakin riehahtanut siellä hurjiksi
temmellyksiksi. Kansalaisiamme työskentelee Koloradon kaivoksissa
hyvinkin paljon; heidän huomattavimmat asuinkaupunkinsa ovat Leadville
-- 11.000 jalkaa korkealla merenpinnasta -- ja Telluride. Molemmilla
seuduilla on heillä ollut omia kaivoksiakin.
Lopuksi päädymme Tyynenmeren rannikolle. Kalifornian pääkaupunki San
Francisco on maailman kauneimpia kaupunkeja ja sijaitsee niemellä
vuorten ympäröimän syvän ja tilavan vuonon äärellä. Sen hirveän
maanjäristyksen jäljet, joka muutamia vuosia takaperin perinpohjin
tuhosi kaupungin, ovat melkein hävinneet, ja uusia rautaisia ja kivisiä
loistorakennuksia on noussut rauniokasoista. San Franciscolla on
maailmankauppakaupunkina sama merkitys Tyynenmeren mittaamattomille
vesiteille kuin New Yorkilla Atlantin. Kalifornian viinitarhat,
hedelmäviljelykset ja ihanan lauha ilmanala tekevät valtiosta
todellisen paratiisin. Sen asuttaminen sai kuitenkin alkunsa vasta
viime vuosisadan puolivälissä heränneestä suuresta kultakuumeesta, joka
keräsi sinne väkeä kaikilta maailman ääriltä. Kullansaanti on sittemmin
suuresti vähentynyt, mutta hedelmällinen maaperä tuottaa yhä
lisääntyviä rikkauksia viljelijöilleen, ja sankat aarniometsät kestävät
vielä kauvan hakkuuta. Parhaita puutavaraliikkeessä ovat
jättilaismoiset "punapuut", joiden kannoilla saattaa pitää pikku
tanssiaisia. Suomalaisia työskentelee Kaliforniassa juuri etupäässä
punapuumetsissä.
Kalifornian pohjoispuolella on Oregonin valtio hyvää viljelysseutua,
mutta etenkin kuuluisa majesteetillisen Columbia-joen kalastuksesta.
Valtio on erityinen laatuaan siinä suhteessa, että suomalaiset, jotka
sinne kerran joutuvat, eivät siitä enää vieraannu; jos joskus
Kalliovuorten itäpuolellekin siirtyvät, niin aina he pyrkivät takaisin.
Columbian rannat ja lähellä sen suuta sijaitseva Astorian
kalastajakaupunki tenhoavat suomalaista luonnetta; terve kalastuselämä
joella ja suopean ilmanalan suosima maanviljelys ovat useimmilla
rinnakkaisina elinkeinoina. Lännen olot ovat kauttaaltaan
miellyttävämmät kuin itävaltioiden, eikä ihme, että siirtolainen pitkin
manteretta seikkailtuaan ja lopuksi tänne päädyttyään tuntee tulleensa
pysyväiseen satamaan. Astoriassa asuu kalastuskuukausina 6-7.000
kalastajaa, noin puolet suomalaisia; heillä on siellä supisuomalainen
kaupunginosa, Uniontown, oma suuri lohikeittimö, joka perustettiin v.
1896 onnettoman kalastuslakon jälkeen, useita liikkeitä, komea kirkko,
seuratalo, sanomalehti j.n.e.
Columbialla ei kalasteta muuta kuin lohta, vaikka esim. kampelat ja
sammit olisivat hyvää tavaraa -- halveksien viskataan muut kalalajit
verkoista takaisin veteen. Kalastuskausi alkaa huhtik. 10 p. ja kestää
elok. 10 p:ään, jotapaitsi, lohien laihoina palatessa kutemasijoiltaan
virran ylemmän juoksun varrelta, pienempi osa kalastajia harjottaa n.k.
syyskalastusta syysk. 10 p:stä lokak. 10 p:ään. Syyskalan hinta on
hyvin halpa. Muina vuodenaikoina sallii laki kalastaa ainoastaan
"syömäkaloja", omaksi ruuaksi. Saadut kalat viedään "känäreihin"
(lohikeittimöihin), joita on kymmenkunta. Keittimöissä, joissa
kiinalaiset ovat työmiehinä, lohet asetetaan tinalaatikkoihin,
keitetään ja lähetetään maailman markkinoille. Kukin kalastaja rupeaa
vakinaisesti koko kalastuskaudeksi pyytämään jollekin määrätylle
keittimölle.
Monet ja veriset ovat olleet riidat ahnaiden keittimönomistajain ja
kalastajien välillä kalan hinnasta. Entisinä aikoina kalastajat
ansaitsivat omaisuuksia, usein myöskin menettäen omaisuuksia
uhkapelillä; nykyään enää pieni osa onnistuu tekemään isompia säästöjä.
Entisvuosina kalastajat olivat arvonsa tuntevaa, vapaata väkeä; neljä
kuukautta vuodessa kalastivat ja kahdeksan herrastelivat, paitsi mitä
kului aikaa verkkojen kutomiseen ja veneiden tekoon, korjauksiin y.m.s.
Kymmenen dollarin kultaraha sai viikkokausia olla kadulla, ainoankaan
kalastajan alentumatta sitä ottamaan, kertoo niiltä vuosilta
traditsiooni tarpeeksi kuvaavasti. Nykyään suurempi osa naimattomista
viettää syksyn ja enimmän osan talvea Washington-valtion
kivihiilikaivoksissa.
Kalastus tapahtuu veneillä, jotka ovat noin 6 jalkaa läpimitaten
leveimmältä kohdaltaan ja 16-20 jalkaa pitkiä. Nuotilla ja muilla
vehkeillä ei kelpo mies alennu kalastamaan. Kussakin veneessä on kaksi
miestä, kapteeni ja "pullari" (soutaja). Kapteeniksi rupeaa jokainen,
joka keittimöltä saa vuokratuksi tahi omilla varoillaan hankkii veneen
ja verkon. Hän saa 2/3 yhteisestä ansiosta, ja soutaja kolmannen osan.
Kapteeni on peränpitäjä, ja laskee ja "pikkaa" (nostaa veneeseen)
verkon, soutajan hoitaessa purjeita, soutaessa ja huovatessa verkon
vesillelaskussa ja veneeseenotossa, ja pitäessä huolta siitä, että
matka joutuu silloinkin kun ei ole tuulta purjeissa tahi kun on
vastatuuli. Veneessä on pieni rautauuni, jolla lohirokkaa ja kahvia
keitetään, kun pistäytään johonkin lahden poukamaan ankkuroimaan.
Verkot ovat raskaita ja pitkiä, kolmesataakin metriä mitaltaan ja 30-35
jalkaa korkeita. Silmät ovat 8,5-10 tuumaa laajoja. Verkko lasketaan
poikittain ajelehtimaan virran mukana, pää kiinnitettynä veneen perään;
kun arvellaan saalista kertyneen, se nostetaan ylös, koukku isketään
jokaisen lohen niskaan, nuijalla annetaan lyönti päähän, ja kalat
heitetään veneessä oleviin puulaatikkoihin.
Joka vuosi hukkuu monta kalastajaa, milloin myrskyssä, milloin virran
suussa sijaitsevan matalikon hyökyihin tai muutoin tapaturmaisesti. On
sattunut, että kymmeniä veneitä on pirstautunut yhtenä päivänä. Työ on
alkukeväästä hyvin raskasta, ilmat kun ovat kylmiä, sateisia ja
myrskyisiä; kesäkuusta alkaen se on helpompaa, vaikka aina siinä saa
vähäväliä tarpeekseen hikoilla. Kalastusta harjotetaan yötä päivää,
useamman vuorokauden eväät mukana. Nousuveden ja laskuveden, "taidin"
ja "släkin", suuri vaihtelu tekee sen jännittäväksi, vesi kun muuttelee
12 jalkaa, jokakesäisestä, toisinaan tavattomasta tulvasta
puhumattakaan.
Columbian pohjoispuolella on Washingtonin valtio, sekin ilmanalaltaan
niin suotuisa, että maanviljelystä voi harjottaa läpi talven.
Suomalaisia työskentelee siellä kivihiilikaivoksissa, Carbonado
pääpaikkana, sahoissa ja maanviljelyksessä. Viimeksimainittu elinkeino
on tasaisesti tuottanut heille varallisuutta. Omituiselta tuntuu
suomalaisesta matkailijasta, kun hän tuolla maapallon toisella puolella
samoillessaan äkkiä jossakin lumihuippuisten jättiläisvuorten välisessä
ihanassa laaksossa havaitsee herttaisen kylän, joka rakenteeltaan
ehdottomasti muistuttaa kotimaata, ja lähemmäksi tullessaan kuulee
suloisen suomenkielen sointuvan vastaansa.
Mutta nykyäänhän suomalais-asutus jo ulottuu Tyynenmeren ylikin,
Sandwich-saarille ja Uuteen Seelantiin. Paljon on köyhä maamme,
menettänyt raatajia, joille ei suinkaan kaikille ole osattu varata
kunnollisia toimeen-tulon mahdollisuuksia täällä.