7. Gordon Kartumissa.

Kauneilta ja virkistäviltä peräti lienevät Savoijin alpit tuntuneet

Gordonista, kun hän sai suoda itselleen parin viikon levon Sveitsissä!

Mutta tälle miehelle ei riittänyt aikaa lepäillä. Pian tapaamme hänet

Bombayssa. Sinne hän sai sähkösanoman suurelta valtiomieheltä

Li-Hung-Shangilta, joka pyysi häntä viipymättä tulemaan Pekingiin.

Venäjä uhkasi Kiinaa sodalla, ja Kiina muisti, että Gordon oli

kukistanut Taiping-kapinan. Pekingissä onnistui hänen torjua sodanvaara

viisailla neuvoilla, ja hän näytti myös kiinalaisille, miten heidän oli

parhaiten järjestettävä puolustuksensa.

Käännämme uuden lehden Gordonin elämäntarinasta ja näemme hänet

Irlannissa. Taaskin kääntyy lehti, ja hän on palveluksessa

englantilaisella Mauritiuksen saarella, Madagaskarin itäpuolella. Ja

seuraavalla kerralla palvelee hän Etelä-Afrikassa. Vuoden 1882 lopulla

on hän jälleen Englannissa.

Vuotta myöhemmin käyskentelee hän yksinään ja unohdettuna Jerusalemin

kaduilla. Hän käy kaikissa niissä paikoissa, missä Vapahtaja

on elänyt ja kärsinyt, ja seuraa raamatusta tapausten kulkua.

Ristiinnaulitsemisen vuorella viipyi hän kauvan ja unelmoitsi muinaisia

aikoja. Maisemaa, joka loisteli päivänpaisteessa hänen ympärillään,

vuorten varjoisia rotkoja -- samoja piirteitä ja värejä oli muinoin

Ihmisen poika katsellut. Gordon ikäänkuin tahtoi valmistautua suuren ja

ihmeellisen elämän viimeistä vuotta varten.

Sillävälin oli Egyptissä sattunut merkillisiä tapauksia. Englanti oli

lähettänyt laivoja ja sotaväkeä kedivin maahan ja ottanut itselleen

vallan ja vastuun. Dervishien kuningas Mohammed Ahmed, jonka

saariasunnosta äsken oli puhe, julisti olevansa Jumalan valitsema

pelastamaan sorrettuja; hän oli "maadi" eli islamin Messias.

Muhamettilaisessa Sudanissa vallitsi kaikkialla tyytymättömyys, sillä

Egypti oli vihdoinkin lopullisesti kieltänyt kaiken orjakaupan. Maadi

keräsi kaikki tyytymättömät kansat ja heimot lippujensa alle. Hänen

päämääränään oli pudistautua irti Egyptin ikeestä. Ylpeänä ja

ylimielisenä levitti hän lentolehtisiä yli koko Sudanin, ja kuin

kulovalkeana kiiti hänen kutsumuksensa pyhään sotaan yli pohjoisen

Afrikan. Älykkäänä ja pontevana kykeni hän kurjasta Sudanista

loihtimaan niin voimakkaan valtakunnan, että se tuotti Englannille

huolta. Kymmenentuhannen egyptiläisen armeija, osittain englantilaisten

johtamana, läksi Kartumista kukistamaan Kordofania, mutta sen tuhosivat

niin perinpohjin maadin hurmaantuneet laumat, että tuskin ainoatakaan

pelastui kertomaan taistelusta. Kaatuneitten aseet ja ampumavarat

olivat voittajalle hyvään tarpeeseen.

Nyt oli Englanti ahtaalla, Egyptin puolesta ottamine vastuineen. Sudan

oli joko vallotettava tai jätettävä. Se päätettiin jättää. Kartumissa

ja monissa muissa paikoissa päiväntasaajan taakse asti olivat

egyptiläiset varusväet jäljellä. Miten voitaisiin ne pelastaa alas

Niiliä? Tultiin ajatelleeksi miestä, joka tunsi Sudanin paremmin kuin

yksikään muu. Gordon oli ainoa, joka pystyi viemään varusväet turvaan.

Vuoden 1883 lopulla tuli uusi Jobin viesti Sudanista. Maadi oli

tuhonnut erään englantilaisten johtaman egyptiläisen sotajoukon.

Silloin pyysi Englannin hallitus Gordonia ottamaan toimekseen kaikkien

varustuspaikkojen jättämisen tyhjilleen. Hän ryhtyi tehtävään, ja yhäti

melkein tuntemattomana omien maanmiestensä keskuudessa matkusti hän

suoraa päätä Kairoon. -- Vuotta myöhemmin ei yksikään englantilainen

olisi kieltäytynyt uhraamasta henkeänsä Gordonin tähden.

Niinpä läksi hän viimeiselle matkalleen ylös Niiliä. Viedä varusväet

turvaan! Se kuulostaa hyvin yksinkertaiselta. Mutta tositeossa se oli

toivoton tehtävä. Kartum oli vain puolitiessä päiväntasaajalle, ja

maadilla oli enin osa maata hallussaan. Gordon arveli kuitenkin

onnistuvansa joutuisan toiminnan avulla, ja joka tapauksessa tahtoi hän

tehdä velvollisuutensa. Koroskosta, Niilin suuresta S:n muotoisesta

kärjestä, karautti hän dromedarilla Nubian erämaan halki onnellisesti

Abu Hamediin, ja kulki taas sitte ylös Niiliä Berberin kautta

Kartumiin. Sudanissa riehuvasta sodasta huolimatta oli koko tie

esteettömästi avoinna.

Mutta sekä Englannin että Egyptin hallitukset jättivät lähettämättä

apuväkeä Koroskoon, Abu Hamediin ja Berberiin, -- kaikki Niilin

varrella olevia paikkoja, -- pitämään yhteyttä avoinna ja suojelemaan

varusväkien paluuta! Englantilaiset ministerit, egyptiläiset pashat,

lähettiläät, kenraalit ja insinöörit puhelivat sinne tänne,

kinastelivat pikku seikoista, yrittivät voittaa toisiaan viekkaudella

ja unohtivat kaikkein yksinkertaisimman keinon, joka olisi maksanut

vähimmin, varovaisuustoimenpiteen, joka olisi voitu toteuttaa

kuukaudessa. Sen sijaan tuumiskeltiin rautatien rakentamista Punaiselta

mereltä Niilin rantaan, mutta insinöörit laskivat, että se työ vaatisi

pari vuotta, ja että vesi, joka oli pumpattava merestä erämaahan,

kävisi niin kalliiksi, että samoilla kustannuksilla oli voitu täyttää

veturien höyrypannut samppanjalla. Niin, Korosko, Abu Hamed ja Berber

jätettiin suojattomiksi, ja siten myös luovutettiin Gordon ja varusväet

oman onnensa varaan.

Helmikuun 18. p:nä 1884 saapui Gordon, toistamiseen Sudanin

kenraalikuvernöörinä, Kartumiin. Hän asettui jälleen asumaan entiseen

palatsiinsa. Kaikenlaiset julmuudet ja vääryydet olivat taas päässeet

rehottamaan niiden vuosien kuluessa, jotka hän oli ollut poissa. Hän

avautti ylenmäärin täytettyjen vankilain portit, kaikki vangit

päästettiin vapaiksi, kaikki maksamattomat verokuitit poltettiin

roviolla palatsin edustalla. Kaikki ruoskimis- ja kidutuskojeet

särettiin pirstaleiksi ja heitettiin Niiliin.

Sitten alotettiin kaupungin tyhjentäminen. Kolmisentuhatta naista ja

lasta lähetettiin Abu Hamediin ja Nubian erämaan halki Koroskoon. He

pääsivät vaaroitta perille ja olivat pelastettuja. Missä naiset ja

lapset saattoivat kulkea, siellä olisi ollut mitättömän helppo

kuljettaa Egyptistä sotaväkeä. Sen sijaan lähetti Englannin hallitus

retkikunnan Suakiniin hankkimaan kiinteätä lähtökohtaa Punaisen meren

rannikolta. Sudanin kapinalliset heimot syttyivät tästä hehkuvaan

raivoon, sillä he luulivat, että valkoisilla oli aikomuksena tulla

ottamaan omakseen heidän maansa. Yhä lujemmin liittyivät he maadin

kannattajiksi. Ja heidän vihansa keskittyi peljättyyn Gordoniin ja

niihin harvalukuisiin europalaisiin, jotka olivat hänen luonansa

Kartumissa.

Niin kauvan kuin säilyi lennätinyhteys Kairon kanssa ilmotti Gordon

tuon tuostakin vallassaolijoille asemasta ja osotti heille, mitä oli

tehtävä, jotta tarkotusperä saavutettaisiin, sillä tätäkin kautta

voitiin hallita Sudania. Hänen neuvoansa ei otettu varteen, maadin

joukot saarsivat ja valtasivat Berberin. Suakinin lähellä tapahtuneiden

verilöylyjen jälkeen muuttivat useat tähän asti suosiolliset päälliköt

Kartumin pohjois- ja koillispuolella kantaansa ja liittyivät maadiin.

Tietoja uusista luopumuksista saapui yhtämittaa Kartumiin, ja itse

kaupungissa oli Gordon kavaltajien piirittämänä. Maaliskuun 10 p:nä

katkaistiin sähkölennätinlinja, ja sitte seurasi puolen vuoden

hiljaisuus, jolloin maailma ei tiennyt juuri mitään Sydän-Afrikaan

sulkeutuneesta urheasta soturista. Jo maaliskuun 11. p:nä näkyi Sinisen

Niilin rannalla arabialaisia sotajoukkoja. Maadi veti verkkojansa yhä

tiukemmalle kovaonnisen kaupungin ympärille.

Viimeisten vuosien kuluessa oli Egyptin hallitus puutteellisesti

linnotuttanut Kartumin, ja piirityksen ensimäisinä kolmena kuukautena

työskenteli Gordon yötä päivää puolustuksen lujittamisessa.

Hänen sotamiehensä loivat multavalleja kaupungin ympärille,

piikkilanka-aitoja rakennettiin ja miinoja soviteltiin niihin kohtiin,

joista voitiin odottaa hyökkäysyrityksiä. Huhtikuun lopulla oli koko

kaupunki saarroksissa; ainoastaan jokitie pohjoiseen päin oli vielä

vapaana. Toukokuun alussa kulkivat arabialaiset Sinisen Niilin yli,

mutta kärsivät räjähtävistä miinoista suurta mieshukkaa, ja

Krupp-kanuunoilla karkotettiin heidät asemistansa. Niin kauvan kuin oli

käynyt laatuun oli Gordon lähetellyt pieniä kiertäviä joukkueita

keräämään ympäristöltä durraa ja muita elintarpeita kaupunkiin. Eräänä

päivänä heinäkuun lopulla puhdisti Gordon väkensä parhaalla osalla

kolmetoista arabialaista varustusta Niilin rannoilla Kartumin

edustalla. Siihen saakka oli hän menettänyt seitsemänsataa miestä.

Kaikki poistumisen ajatus oli jätetty sikseen. Nyt oli vain

kysymyksessä kestää, kunnes viimeinen hiekkajyvänen oli juossut

tuntilasista. Syyskuussa oli ruokavaroja vielä kolmeksi kuukaudeksi, ja

kun arabialaiset oivalsivat, etteivät he voineet väkirynnäköllä ottaa

kaupunkia valkoiselta pashalta, päättivät he nälkiinnyttää sen väestön

ja ottaa sen halvasta hinnasta.

Syyskuun alussa saivat Gordon ja hänen kaksi kumppaniaan Stewart ja

Power palatsin laakealta katolta antaa katseensa harhailla yli

järvimäiseksi paisuneen Niilin, jonka vesi nyt nousi päivä päivältä,

joten sikäläisten kahdeksan pikku höyrylaivan oli helpompi ammuskella

Valkoisen ja Sinisen virran varsilla sijaitsevia arabialaistelttejä.

Kuinka usein tähystelivätkään he pohjoista kohti, nähdäkseen kaivatun

avun lähenevän, -- sen koskaan saapumatta!

Niili oli nyt korkeimmillaan. Valtaisia, harmajansameita vesipaljouksia

vyöryi pohjoiseen. Kymmenen metrin syvyisenä vaahtosi vesi Kartumin ja

Berberin alapuolella putouksissa, ja ainoastaan nyt saattoi

höyrylaivalla olla toiveita päästä Dongolaan asti, missä se olisi

turvassa. Syyskyyn 9. p:n yönä varustettiin pieni höyryalus

lähtökuntoon. Eversti Stewart, hra Power, Ranskan konsuli ja joukko

kreikkalaisia eli sanalla sanoen kaikki Kartumissa olleet europalaiset

-- yhtä lukuunottamatta -- menivät laivaan, ja heidän mukanaan oli

viisikymmentä sotamiestä. He saivat mukaansa piirityspäiväkirjan,

kirjevaihdon, luetteloita ruoka- ja ampumavaroista, aseista,

miehistöstä ja puolustusneuvoista sekä kaikkea muuta erityisen

arvokasta. Ja niin lähti laiva rannasta ja katosi hämyyn; päivän

valjetessa oli Gordon yksinään.

Gordonin tullessa Kartumiin helmikuussa oli tässä orjakaupan

pääkaupungissa 60,000 asukasta. Piirityksen aikana ajettiin heistä pois

kolmasosa, koska heidät tiedettiin kavaltajiksi. Jäljelle jääneistä

neljästäkymmenestätuhannesta olivat tuskin puolet luotettavia, nämä

enimmäkseen sellaisia, jotka ainoastaan ajattelivat omaisuutensa

pelastamista. Ja maadin lippujen alle kokoontuneihin voitollisiin ja

kiihkomielisiin dervisheihin verrattuina olivat Gordonin soturit

viheliäistä kurjalistoa. Mitä ensimäisen vuosipuoliskon aikana

tapahtui, siitä ei kuitenkaan koskaan tule täyttä selvää. Tiedetään

vain, että Gordon teki kaikkensa kaupungin puolustuskunnon

parantamiseksi; kaikki joutilaat hetket käytettiin sotamiesten

harjaannuttamiseen ja heidän valmistamisekseen urhoolliseen

vastarintaan viimeiseksi hetkeksensä; Gordon piti huolta köyhistä ja

valvoi ruokavarojen oikeudenmukaista jakoa, kävi väsymättömästi

rohkaisemassa sairaita ja haavottuneita sairaaloissa, vietti öitänsä

vaaran uhkaamilla ulkovarustuksilla. Kerrotaanpa hänen ostaneen

myymälärivistä joukottain pumpulipalttinaa, joka värjättiin

sinisenharmaaksi ja levitettiin multavalleille, jotta nämä näyttivät

teräslevyillä panssaroiduilta; siten tahdottiin viivyttää arabialaisten

hyökkäyksiä, kunnes oli ehditty sisemmäksi luoda uusia valleja. Kaikkea

tätä on huhuina kuulunut maailmalle Kartumista.

Mutta lähtiväthän Stewart ja muut europalaiset alas Niiliä, muassaan

kaikki päiväkirjat ja muistiinpanot? Niin, mutta he eivät päässeet

koskaan perille. Heti Abu Hamedin alapuolella joutui heidän aluksensa

hylyksi, ja kaikki laivassa olleet murhattiin. Tärkeät paperit

joutuivat maadin käsiin.

Sitävastoin on tallella Gordonin päiväkirja syyskuun 10. p:stä

joulukuun 14. p:ään 1884, ja se on ihmeellinen lukea.

* * * * *

Kaukana pohjoisessa uurastetaan herkeämättä. Kaikkiin aselajeihin

kuuluvia isoja sotaväenosastoja lähetetään etelään Gordonin

pelastukseksi. Elokuussa oli Englannin hallitus vihdoinkin päättänyt

toimittaa liikkeelle apuretkikunnan. Ei ollut enää kysymys

linnotusmiehistöistä, vaan ainoastaan Gordonista. Koko maailma ajatteli

häntä, ja jännitys kasvoi kuukausi kuukaudelta. Puoleen vuoteen ei

hänestä oltu kuultu mitään, ja nyt, kun oli apua toimitettava,

joudutettiin kaikkea niin paljon kuin mahdollista, jotta ehdittäisiin

perille ajoissa. Hänen henkensä oli pelastettava hinnalla millä

hyvänsä. Jokiveneitä rakennettiin sadoittain, joukkoja asetettiin

liikekannalle, mitä parhaat englantilaiset upseerit ottivat

päällikkyyden, ja jo syyskuun puolivälissä oli ensimäinen jalkaväen

pataljoona Dongolassa Niilin ison S:n pohjoisessa puoliskossa. Mutta

vasta silloin oli höyrylaivoja juuri saapunut Aleksandriaan,

lähteäksensä ylös Niiliä ja ponnistautuaksensa selville aikaa

haaskaavista putouksista, ja se erämaajoukko> jonka piti tehdä

viimeinen ryntäys Kartumin taipaleella, ei ollut vielä lähtenyt

Englannista. Tarvittiin aikaa, ennen kuin kaikki oli valmista.

Syyskuun 21. p:nä sai Gordon muutamalta neuvokkaalta sanansaattajalta

kuulla, että apuretkikunta oli matkalla, ja kymmentä päivää myöhemmin

lähetti hän kaikki höyryaluksensa kappaleen matkaa pohjoiseen

kohtaamaan sitä ja jouduttamaan sotaväen lähettämistä. Mutta täten

menetti hän myöskin puolet omasta vastustusvoimastaan.

Lokakuun 21. p:nä tuli maadi itse leiriinsä Kartumin edustalle, ja

seuraavana päivänä lähetti hän Gordonille selviä todisteita siitä, että

Stewartin höyryvene oli tehnyt haaksirikon ja että sen koko väestö oli

surmattu. Hän liitti mukaan luettelon kaikista haltuunsa joutuneista

päiväkirjoista ja muistiinpanoista. Niistä oli maadi saanut tietää

melkein päivälleen, kuinka kauvan Kartum kykeni kestämään, kuinka suuri

oli linnotusväki, miten puolustus oli järjestetty, missä patterit

olivat ja kuinka pitkälle riitti ampumavaroja. Tämä oli yksinäiselle

soturille hirveä isku, mutta se ei lannistanut hänen miehuuttaan.

Stewartin ja muiden kuolema suretti häntä sanomattomasti, ja hän katsoi

itse olevansa siihen syypää. Mutta hän lähetti maadille ehdotonta

horjumattomuutta ilmaisevan vastauksen.

Apuretkikunnassa oli muuan majuri nimeltä Kitchener. Hänen nimensä on

sittemmin tullut tunnetuksi koko maailmassa. Hän oli yrittänyt

valepuvussa lähestyä Kartumia, saadakseen tietoja Gordonista, ja hänen

onnistui lähettää Gordonille kirjeellinen tieto, että apuväki oli

lähdössä Dongolasta marraskuun 1. p:nä. Kirjeen saapuessa oli tämä

joukko ollut liikkeellä kaksi päivää. Mutta Dongolan ja Kartumin väliä

oli linnuntietä 45 penikulmaa.

Alituiseen lähtee uusia karkulaisia Kartumista, yhä useammin sattuu

petoksia. Gordon on pelkkien vaarojen ympäröimä, mutta hän koettaa

väsymättömänä pitää kutistuvaa uskolliseksi jäänyttä joukkoansa koossa.

Omdurman, varustus Valkoisen Niilin läntisellä rannalla vastapäätä

Kartumia, joutuu eroon kaupungista, joka on nyt saarrettu pohjoisenkin

puolelta. Marraskuun 22. p:ään mennessä on Gordon menettänyt kaikkiaan

kaksituhatta sotamiestä. Joulukuun 10. p:nä on ruokavaroja vielä

viideksitoista päiväksi. Joulukuun 14. p:nä sai Gordon viimeisen

mahdollisuuden tietojen lähettämiseen Kartumista, ja päiväkirja, joka

joutuu sanansaattajan matkaan, päättyy senvuoksi tähän päivään ja

seuraavin sanoin: "Olen tehnyt parhaani maamme kunniaksi; hyvästi".

Kirjeillä jättää hän jäähyväiset ystävilleen. Sisarelleen kirjottaa

hän; "Olen täysin onnellinen, Jumalan kiitos, ja velvollisuuteni olen

tehnyt".

Päiväkirjan tultua lähetetyksi pois verhoutuvat Kartumin viimeiset

viikot läpitunkemattomaan yöhön, niinkuin aallot joka taholta rientävät

täyttämään uppoavan laivan aukaiseman kurimuksen. Karkulaisilta on

kuitenkin saatu tietoon yhtä ja toista. Niinä 43 päivänä, jotka

kaupunki piti puoliansa joulukuun 14. p:n jälkeen, lähetettiin 15,000

asukasta maadin leiriin pelastumaan kuolemasta. Sentähden riitti

ruokavaroja kauvemmin kuin oli laskettu; ainoastaan neljätoistatuhatta

porvaria ja sotamiestä oli jäljellä. Heidän annoksiansa supistettiin,

avun täytyi jo olla lähellä. Omdurman kukistui, ja maadin joukot

tunkeutuivat kaikilta suunnilta uuvuttamaan jo uupuneita. Egyptiläiset

upseerit puolsivat antautumista, mutta siihen ei Gordon millään ehdolla

suostunut. Hän oli tehnyt tilinsä maailman kanssa ja päättänyt

taistella viimeiseen asti. Ruokavarojen loputtua syötiin rottia ja

hiiriä, nahanpalasia ja palmupuiden kuituja. Valkoinen pasha seisoi

aina etumaisena tulessa pää pystyssä rohkaisten väkeänsä sankarilliseen

puolustukseen.

Sillaikaa ponnisteli avustusjoukko etelää kohti ja pääsi tammikuun 20.

p:nä 1885 Metemmaan ainoastaan 16 penikulman päähän Kartumista. Silloin

tapasi se Gordonin alukset, jotka olivat turhaan odotelleet neljä

kuukautta. Neljä päivää jälkeenpäin läksi aluksista kaksi Kartumia

kohti. Neljää päivää ei olisi saanut hukata, kun jokainen tunti saattoi

ratkaista Gordonin kohtalon! Puolitiehen tultuaan täytyi apulaivojen

suoriutua kuudennesta putouksesta, ja siinä menetettiin jälleen pari

päivää. Vasta 28. p:nä oli auttajilla kosket takanaan, ja puolipäivän

aurinko paistoi helottaen, kun englantilainen sotaväenosasto näki

Kartumin suoraan edessään Valkoisen ja Sinisen Niilin välisellä

niemekkeellä. Kaikki kaukoputket suunnattiin korkeata palatsia kohti;

suunnattoman jännityksen valtaamina ei rohjettu puhua, tuskin

hengittääkään. Tuollahan kohoaa jo Gordonin palatsi -- ja lippua ei

liehukaan sen yllä! Alukset pitkittivät kuitenkin matkaansa. Mitkään

ilohuudot eivät tervehdi niiden miehistöjä kaivattuina vapauttajina.

Heidän ehtiessään ampumavälille alottavat dervishit kiivaan

kivääritulen, hurjia voitonriemuisia laumoja parveilee rantaan, Kartum

on maadin hallussa, apu on tullut 48 tuntia myöhästyneenä.

Kahta vuorokautta aikaisemmin olivat dervishit keräytyneet viimeiseen

rynnäkköön, raivoissaan uppiniskaisesta vastarinnasta, alituisista

häviöistään ja Kartumin ehtymättömästä kuulasateesta. Hyökkäys tehtiin

yön pimeimpänä hetkenä, sitte kun kuu oli laskenut. Puolustajat olivat

valmistautumattomia, voipuneita ja nälän kärsimyksistä tylsistyneitä.

He eivät tehneet vastustusta, kun dervishit säntäsivät kaupunkiin ja

täyttivät kaikki kadut ja kujat hurjilla ulvahduksillaan. Silloin

Gordon kokosi kaksikymmentä viimeistä uskollista soturiansa ja

palvelijaansa ja kiirehti aseistettuna ulos palatsista. Idässä sarasti

aamu, ja Sinisen Niilin rannalla kuvastui pensaitten ja näreitten

reunajuova yhä selvemmin. Pikku parvi suuntasi kulkunsa erään aukion

poikki itävaltalaisen lähetysaseman kirkkoon, joka oli jo ennakolta

määrätty viimeiseen puolustukseen. Taipaleella kohtasi se joukon

dervishejä ja kaatui viimeistä miestä myöten, etumaisten mukana Gordon.

Navalta navalle II · 第 13 / 29 题