Muistan kuin eilisenä tapahtumana sen päivän v. 1885, jona
sähkölennätin levitti ympäri koko maapallon sen surusanoman, että
Kartum oli antautunut ja Gordon kaatunut. Harvoin, jos milloinkaan,
on koko maailma ollut niin masennuksissaan yhden ainoan miehen
kuolemasta. Hän oli skotlantilaista sukuperää, mutta syntynyt eräässä
Lontoon esikaupungissa v. 1833, ja jo nuorena insinööriosaston
luutnanttina kuunteli hän sodan jumua Sevastopolin muurien juurella.
Kolmikymmenvuotiaana majurina johti hän keisarillista sotajoukkoa
Kiinassa ja kukisti sen hurjan kapinan, joka riehui Sinisen virran
ympäristön maakunnissa. "Aina voitollinen armeija" olisi ollut hukassa
ilman voimakasta ja harjaantunutta päällikköä, mutta Gordonin käsissä
osottausi se pian nimensä arvoiseksi. Joutuisasti laati hän
suunnitelmansa, uskomattoman nopeasti vei hän joukkojaan vihollisen
arimpiin kohtiin, ja lujasti löi hän iskunsa. Puolessatoista vuodessa
oli hän puhdistanut Kiinan kapinallisista ja palauttanut rauhan.
Muutamia vuosia palveltuaan kotimaassa ja uudestaan vaellettuaan idän
maissa sai Gordon v. 1874 Egyptin kediviltä eli varakuninkaalta
tarjouksen tulla hänen palvelukseensa ja otti sen vastaan. Kedivi
Ismail oli voimakas ja laajakantoisia suunnitelmia hautova mies. Hän
tahtoi laajentaa valtaansa aina päiväntasaajalla sijaitseviin suuriin
järviin saakka, missä Niilillä oli lähteensä. Gordonin piti hallita
päiväntasaajan maakuntaa. Ja nyt oli hän Kairossa, valmiina
tunkeutumaan uuteen maahansa. Heti Afrikan isoimman kaupungin
eteläpuolelta alkaa ylänkömaa, joka pohjoisesta etelään päin ulottuu
melkein koko sen maanosan läpi. Abessiniassa se kohoaa melkoisen
korkealle, ja päiväntasaajan tienoilla se kasautuu Afrikan korkeimmiksi
vuorenhuipuiksi. Niinkuin varjostimena riistävät nämä vuoret Egyptiltä
ja laajoilta osilta Sudania kaiken sateen, Vesihöyryt, jotka monsuuni
kesäisin kuljettaa Abessinian yli, muuttuvat näissä vuoriseuduissa
sateeksi, ja tuuli saapuu kuivana Nubiaan ja Egyptiin. Ja ne
kosteusmäärät, jotka nousevat lämpimästä Intian merestä ja ikuisen
pasaatituulen mukana kulkeutuvat koillista kohti, muuttuvat kahdeksana
kuukautena vuodesta vedeksi päiväntasaajan vuoristossa. Sieltäkään ei
Niilin laakso saa mitään sadetta. Maa on kuivana, ja suunnattomia
alueita on erämaina, missä kaivojen väliä on pitkälti.
Mutta Intian meren tuulten kantamana huuhtelee sade itäisen Afrikan
vuoria ja keräytyy valtaisiksi virroiksi. Atbara ja Sininen Niili
soluvat alas Abessiniasta ja aiheuttavat Niilin kuuluisat tulvat
syksyisin. Muuna aikana vuodesta pitää Valkoinen Niili Egyptin
kostutettuna. Sillä tavoin tulee maa toimeen sateettakin, ja
lukemattomat kanavat kastelevat vainioita. Siellä viljellään
monenlaista viljaa: vehnää, maissia, ohraa, riissiä ja durraa; siellä
menestyvät monet vihannekset, epälukuiset taatelipalmut imevät
mehevyytensä virran rantojen voimakkaasta, veden liottamasta
lietteestä, ja sokeriruoko ja puuvillapensas leviävät yhä enemmän.
Vainiot, palmut ja hedelmäpuut näyttäisivät korkealla leijuvasta
ilmapallosta katsellen vihreältä virtaa reunustavalta juovalta, ja
kaikki muu kuvastuisi keltaisena ja harmaana, sillä syrjemmällä on
pelkkiä kuivettuneita hiekka-aavikoita.
Siten on Niili Egyptin elinehto, sen emo, sen rikkaus, josta maa on
saanut elantonsa kaukaisimmasta muinaisuudesta saakka. Sillä kun nyt
olemme lähdössä seuraamaan Gordonin mukana Niiliä päiväntasaajalle
asti, emme saa unohtaa, että me olemme ikivanhalla historiallisella
kamaralla. Ajatusta melkein huimaa, kun meille sanotaan, että
ensimäinen egyptiläinen kuningas, josta muinaisjäännökset kertovat,
hallitsi 3,200 vuotta ennen kristittyjen ajanlaskua, ja että suurin
pyramidi Gizehin luona on 4,600 vuotta vanha. Sen hautaholvi on
louhittu lujaan kallioon, ja siellä on vielä tänä päivänä
Keops-kuninkaan punaisesta graniitista hakattu ruumiskirstu. Kaksi
miljoonaa kolmesataatuhatta tasoiteltua järkälettä, kukin
neljänkymmenen kuutiojalan kokoisia, on käytetty tähän katoavaisen
kuninkaan muistomerkkiin. Tätä pyramidia pidetään suurimpana
rakennustyönä, mitä on ihmiskäsin saatu aikaan. Meidän aikamme
rakennukset ja laitokset hupenevat mitättömiin sen rinnalla. Ainoastaan
Kiinan suuri muuri saattaa vetää sille vertoja. Se on rapistunut ja
suureksi osaksi hävinnyt, mutta Keopsin pyramidi seisoo yhä jäljellä,
milloin auringon kuumentamana, milloin kuutamon kirkkaasti valaisemana,
milloin satumaisen aaveen tavoin verhoutuneena pimeään, lenseään yöhön.
Kahdensadan penikulman päässä uuden Egyptin pääkaupungin eteläpuolella
loppuu erämaa, ja nyt peittävät maata valtaiset lammet ja huojuvat
kaislikot. Se on Sudan, "mustien maa". Niemekkeellä, jonka kärjessä
Valkoinen ja Sininen Niili sekottavat vetensä yhteen, sijaitsi Sudanin
ainoa kaupunki Kartum; sinne keräytyivät kauppatiet joka suunnalta,
siellä vaihtoivat tavarat omistajia. Ja tarjolla olikin tavaroita,
joiden ei koskaan tarvinnut pitkään odotella kauppojaan. Ne
kallisarvoiset sulat, jotka oli riistetty pitkäkoipisilta
kameelikurjilta, tarvittiin koristamaan europalaisten vallasnaisten
hattuja; villiä elefantteja, jotka ovat isompia ja voimakkaampia kuin
intialaiset heimolaisensa, ammuttiin tai pyydystettiin salahautoihin
metsissä torahampaittensa tähden. Parhaina Kartumin kautta kulkevina
tavaroina pidettiin kuitenkin orjia, "mustaa norsunluuta", kuten
sydämettömät arabialaiset kiusanhenget heitä nimittivät. Elefantin
torahampaat ovat painavia. Niitä ei voitu vedättää hevosilla tai
härillä metsien uumenista, sillä myrkyllisen tsetse-kärpäsen pistot
tuottivat kuoleman juhdille. Sentähden täytyi ihmisten kantaa
norsunluuta, ja näiden suoriuduttua työstään myytiin heidät Egyptiin,
Syriaan ja Turkkiin. Metsät ja erämaa eivät olleet tyhjentymättömiä,
norsunluu ja kameelikurjensulat loppuisivat aikanaan. Mutta neekereitä
riittäisi aina. Aina siitä päivästä asti, jona muuan englantilainen
kapteeni kolmesataa vuotta takaperin vei ensimäisen laivanlastillisen
neekeriorjia Amerikaan, on häpeällinen orjakauppa kirouksena
painostanut mustien maanosaa.
Kun kedivi Ismail pyysi Gordonia Egyptin palvelukseen, kuvernööriksi
uuteen maakuntaan lähelle Niilin lähteitä, otti Gordon paikan vastaan
siinä toivossa, että hän saa hävitetyksi orjakaupan tai ainakin
hillityksi mustien miesten ja naisten ajometsästystä. Hän läksi
Kairosta, kulki Punaisen meren yli Suakiniin, ratsasti Berberiin Niilin
varrelle ja sai upean vastaanoton Kartumin kenraalikuvernööriltä.
Täällä sai hän myös kuulla, että Niili oli kulkukelpoinen 150
penikulmaa etelämmäksi, joten hän saattoi pysähtymättä pitkittää
matkaansa.
Niili oli mitä oivallisimpana väylänä Gordonin pikku höyryalukselle.
Mutta Niili voi nostattaa ylipääsemättömiä esteitäkin kulkijan tielle.
Sillä sadekauden jälkeen tulvii Valkoinen Niili yli äyräittensä ja
muodostaa selvittämättömän sokkelon haarautumia, järviä ja lampia.
Laajoja maa-aloja on veden alla. Kaislat ja papyrusruo'ot kasvavat
läpitunkemattomina tiheikköinä, joiden välissä vapaa väylä on useinkin
soukka kuin kuurna. Isompien kasvien juuria irtautuu pohjamudasta, ja
varsien ja liejun ohella kokartuu niistä jättiläismoisia paakkuja,
joita veden paino työntelee pohjoista kohti. Kapeissa aukoissa tai
äkkikäänteissä ajautuvat ne kiinni, ja uusia kasvullisuussaarelmia
takeltuu niihin. Ne juuttuvat tulpiksi keskelle virran juoksua, ja
näiden luonnollisten patojen niskaan muodostaa virta järviä. Sellaisia
ajelehtivan, kiinnittyneen ja lahoavan kasvullisuuden päiviä sanotaan
"seddiksi", ja mitä enemmän on satanut, sitä suurempina röykkiöinä
ajautuu seddiä alas virtaa. Vihdoin pehmenee se ja myötää veden
painolle, ja silloin on Niili taas kulkukelpoinen.
Hiljalleen soluu Gordon pikku aluksellaan ylös virtaa. Hän tunkeutuu
yhä syvemmälle maailmaan, joka on hänelle tuntematon, ja hänen
ympärillään kuohuu troopillinen Afrika. Neljän päivän matkan jälkeen
sivuutti höyryalus pikku saaren. Siellä asui luolassaan muuan dervishi
eli kerjäläismunkki Mohammed Ahmed, ja hänestä kymmenen vuotta
jälkeenpäin koitui Gordonin tuho.
Huhtikuun puolivälissä päätyy Gordon seuralaisineen Gondokoroon, pikku
paikkaan, josta meidän päivinämme kulkee Sudanin ja Brittiläisen
Itä-Afrikan raja. Ja niin alkoi Gordon hallita päiväntasaaja-maakunnan
kenraalikuvernöörinä. Ne egyptiläiset sotamiehet, joita oli varusväkenä
täällä ja parissa muussa paikassa Niilin varrella, pakotettiin
omavaltaisesta rosvoelämästään auran kurkeen ja viljelystöihin; kaikki
ulottuville sattuneet orjienmetsästäjät siepattiin kiinni ja orjat
vapautettiin; Gordon auttoi köyhiä, suojeli turvattomia ja lähetti
durransiemeniä nälkäisille.
Helle oli hirveä, ja pilvinä vainosivat hyttyset Gordonia ja hänen
esikuntaansa. Vielä tukalammaksi kävi asema syyskuussa, kun tihkusade
muutti koko seudun lammikoiksi. Näistä nousi murhaavia kuumehuuruja.
Kuukauden kuluttua oli Gordonin kahdeksasta upseerista seitsemän
kuollut kuumeeseen, mutta itse työskenteli hän uupumattomana toimessaan
ja kirjotti päiväkirjaansa: "Jos Jumala suo, niin saan paljon aikaan
tässä maassa".
Pian oivalsi hän, että hänen maakuntansa parhaat seudut olivat suurten
järvien tienoilla etelässä. Mutta päiväntasaajan-maakunta oli liian
etäällä Egyptistä. Sehän ikäänkuin riippui äärettömän pitkässä
langassa, Niilissä, ja isoimmalta järveltä, Viktoria Njansalta, oli
linnun tietä 350 penikulman taival Kairoon. Sitä lyhyempi oli matka
Mombasaan itäiselle rannikolle. Gordon neuvoi kediviä vallottamaan
Mombasan ja avauttamaan tien Viktoria Njansalle. Sitte kävisi
helpommaksi vastustaa orjakauppaa. Salamoivin sanoin kuvaili hän
kirjeissään, millainen tila vallitsi Sudanissa, ja kedivin tietoon
sateli totuuksia, jollaisia tämä ei ollut konsanaan kuullut matelevilta
pashoiltaan. Gordon tahtoi nyt ensin avata höyrylaivayhteyksiä järvien
kanssa, ja hänen maakuntaansa lähetettiin joukko aluksia, jotka voitiin
hajottaa osiin.
Vasten tahtoaan täytyi Gordonin raivata tietä itselleen asevoiminkin,
milloin mustat heimot eivät käsittäneet tunkeutujan tarkotuksia. Mutta
hänen oikeudentuntonsa ja suopeutensa tuotti hänelle vähitellen Afrikan
villien keskuudessa saman ihmeellisen vaikutusvallan kuin kymmentä
vuotta aikaisemmin kiinalaisten parissa. Kaikenlaisten vastuksien ja
vaivojen jälkeen saavutti hän viimein Niilin järvistä pohjoisimman,
Albert Njansan, ja höyryaluksen kuljettaminen tälle ulapalle oli jo
itsessään urotyö. Viktoria Njansalle ei hänen onnistunut tunkeutua,
sillä järvien välisen maan hallitsija oli päättänyt tehdä ankaraa tenää
kaikkia häiritsijöitä vastaan, olivatpa ne valkoihoisia tai
arabialaisia.
Kolme vuotta työskentelee Gordon siten ylä-Niilin varrella
päiväntasaajan läheisyydessä. Seuraavina kolmena vuonna tapaamme hänet
Sudanin erämaissa, pohjoisemmaksi siirtyneenä. Hän on nyt koko
egyptiläisen Sudanin kenraalikuvernööri, ja Kartum on hänen
pääkaupunkinsa. Koko maa oli kuohumistilassa. Kedivi oli käynyt
onnetonta sotaa kristityn Abessinian kuningasta vastaan, ja
muhamettilaiset Kordofanin ja Dar-furin valtakunnat läntisessä
Sudanissa nousivat kapinaan Egyptiä vastaan. Siellä kuljeskeli
puolivillejä beduiniheimoja aavikoitten yli; siellä oli joillakuilla
pahimmilla orjakauppiailla tyyssijansa.
Kuumimpana vuodenaikana v. 1877 ajeli Gordon, "valkoinen pasha", koko
maan nopeimmalla dromedarilla pitkin erämaita, ilmestyen paikasta
toiseen uskomattoman nopeasti. Kedivin nimessä jaellen käskyjään
tarkasteli hän vartioasemia, asetteli pieniä aseellisia osastoja
tärkeihin kohtiin ja katkaisi toisin paikoin polkuja, jotka johtivat
kaivoille, tällä tavoin pakottaakseen kapinallisia heimoja alistumaan.
Rautaisella ankaruudella lannisti hän niiden päällikköjen vallan, jotka
vielä harjottivat orjakauppaa. Hän vapautti joukottain mustia vankeja
ja harjaannutti heistä sotamiehiä, sillä hän tarvitsi väkeä -- hänen
omat soturinsa olivat pelkkiä Egyptin ja Syrian perkkeitä. Kourallinen
miehiä mukanaan tähtäsi hän aina iskunsa vihollisen heikoimpiin
kohtiin, ja sentähden voitti hän aina. Neljässä kuukaudessa oli hän
kukistanut kapinan ja nujertanut orjakauppiasten vallan. Että hän
melkein yksinään asettuneena kokonaisia kansoja ja heimoja vastaan
alisti läntisen Sudanin, se tuntuu ihmetyöltä. Hänellä oli vain
muutamia satoja miehiä, mutta hänen suunnaton nopeutensa ja kaikkialla
saapuville ilmestymisensä saivat väestön siihen käsitykseen, että
hänellä oli armeijoja käytettävänään. Järkähtämättömällä tyyneydellään
ja käskevällä sävyllään lamautti hän kaikki vehkeilyt.
Sitte kun Gordon oli puhdistanut orjakaravaaneista ja kapinoitsijoista
koko läntisen Sudanin, oli enää jäljellä Dara eteläisessä Dar-furissa.
Sinne olivat mahtavimmat orjakuninkaat keräytyneet vastarintaan. Kuin
salama iski Gordon eräänä päivänä keskelle heidän telttileiriään. He
olisivat helposti voineet tuhota hänet -- hänhän se tärveli heidän
kauppansa "mustalla norsunluulla". Silmää räväyttämättä käyskenteli hän
heidän telttiensä keskellä, ja he eivät uskaltaneet kajota häneen. Ja
kun hänen omat joukkonsa olivat saapuneet, kutsui hän kaikki päälliköt
telttiinsä ja esitti heille ehtonsa. Heidän piti luopua aseistaan ja
kadota, kukin kotiinsa. Ja he tottelivat yksi erältään ja läksivät
äänettöminä tiehensä.
Kartumista käsin hallitsee sitte Gordon jälleen suurta valtakuntaansa,
laatien uusia suunnitelmia alueensa olojen parantamiseksi ja suunnaten
väsymättömiä iskuja orjakauppaa vastaan. Vuoden vaihteessa kuohuu taas
levottomuus kaikilla tahoilla. Bahr Gasalin maakunnassa, jonka
sisäosista valuu useita virtoja Valkoiseen Niiliin, on kapina
puhjennut, ja Abessinia uhkaa sodalla.
Bahr Gasalissa hallitsi mahtava arabialaispäällikkö; hän se oli
sytyttänyt kapinaliekin Egyptiä vastaan, ja liike uhkasi levitä
Dar-furiin. Päällikkö osti joukottain orjia Njam-Njamista ja muilta
Sydän-Afrikan paikkakunnilta, ei taas myydäkseen niitä voitolla, vaan
harjaannuttaakseen heistä sotamiehiä taisteluun Egyptiä vastaan.
Neekerit olivat itse kaikkina aikoina edistäneet orjakauppaa. Kun eri
heimot kävivät keskenään sotia jousin, keihäin ja kilvin, joita
valmistettiin virtahevosen nahasta, söivät he surmatut vihollisensa
ja möivät vankinsa orjiksi. Senvuoksi olikin kapinallisen
arabialaispäällikön helppo hankkia väkeä. Mutta Gordonin valppaus teki
lopun hänen vehkeistään.
Tuskin oli rauha siksi kertaa palautettu, kun Gordon sai tiedon, että
Ismail oli syösty vallasta ja että uusi kedivi oli ottanut Egyptin
kohtalon ohjattavakseen. Hän riensi Kairoon ja jätti erohakemuksensa.
Uusi kedivi ei tullut hänettä toimeen, vaan pyysi häntä jäämään. Ja
hänen ensimäisenä tehtävänään oli lähteä Abessiniaan Johannes-kuninkaan
luo koettamaan torjua uhkaavaa sotaa. Kuningas kohteli häntä
halveksivasti ja asetti mahdottomia ehtoja. Gordon kääntyi
pääkaupunkiansa Kartumia kohti. Mutta juuri kun hän oli ehtinyt Sudanin
rajalle, saarsivat hänet abessinialaiset ratsumiehet, jotka ottivat
hänet seurueineen vangiksi ja pakottivat heidät lähtemään Abessinian
silloin lumipeitteisen vuoriston halki paluumatkalle Punaisen meren
rannikolle.
Siten saapui hän taas Kairoon. Kateus, pikkumaisuus, vihamielisyys
väijyivät häntä joka suunnalta. Europalaiset vihasivat ja pelkäsivät
häntä. He tahtoivat sortaa Egyptin epätoivoon, ja Gordon tahtoi auttaa
kediviä. Omassa kotimaassaan, Englannissa, moitittiin ja mustattiin
häntä kaikin tavoin. Hänen yksityinen kirjeenvaihtonsa kedivin kanssa
painatettiin sanomalehtiin, ja häntä pidettiin vaarallisena
seikkailijana. Muutamat sanomalehdet, -- ja nehän aina ovat tarkoin
selvillä kaikesta, -- sanoivat häntä mielipuoleksi. Ja kuitenkin oli
tämä soturi kaikkien aikojen suurimpia ja jaloimpia miehiä, ja hänen
nimensä elää kautta aikojen.