Sutšaritan yrittäessä matkalaukun yli kumartuneena salata kyyneliänsä
palvelija samassa toi tiedon Gourmohan Babun saapumisesta. Sutšarita
kuivasi nopeasti silmänsä ja jätti askarruksensa Goran astuessa
huoneeseen.
Hänen otsassaan oli yhä Gangesin merkki ja yllään silkkipuku. Hän
ei ollut ajatellut ulkoasuansa ja oli saapunut taloon vaatteissa,
jollaisia vieraissakävijät eivät yleensä käyttäneet. Sutšarita
muisti sen puvun, joka hänellä oli ollut ensi kertaa heidän luonaan
käydessään. Hän tiesi, että Gora oli silloin saapunut täysissä
sota-varuksissa, ja ihmetteli, oliko tämäkin sotainen asu.
Huoneeseen tultuaan Gora polvistui Pareš Babun eteen, kosketti
otsallaan permantoa ja käsillään Pareš Babun jalkoja. Pareš Babu
siirrähti syrjään, nosti hänet ja huudahti: »Tulehan, poikani, tule
istumaan!»
»Minulla ei ole enää siteitä!» huudahti Gora.
»Mitä siteitä?» kysyi Pareš Babu hämmästyneenä.
»Minä en ole hindu!» selitti Gora.
»Et ole hindu!» huudahti Pareš Babu.
»En, minä en ole hindu», jatkoi Gora. »Tänään minulle ilmoitettiin,
että olen löytölapsi kapinan ajoilta — isäni oli irlantilainen! Intian
ääreltä toiselle ovat nyt kaikkien temppelien ovet minulta suljetut —
tänä päivänä ei minulla ole enää sijaa missään hindujuhlassa!»
Pareš Babu ja Sutšarita olivat siinä määrin ymmällä, etteivät osanneet
virkkaa mitään.
»Nyt olen vapaa, Pareš Babu!» huudahti Gora »Minun ei tarvitse enää
pelätä saastuvani tai joutuvani hylkiöksi — minun ei tarvitse tarkata
jokaista askeltani varjellakseni puhtauttani.»
Sutšarita katsahti Goran hehkuviin kasvoihin hänen jatkaessaan:
»Pareš Babu, niin kauan kuin kuin olen yrittänyt oleellistaa Intiaa
koko elämälläni olen kohdannut esteitä joka käänteessä ja olen
yrittänyt päivin öin tehdä noita esteitä palvontani esineiksi. Ja
kun olen siten kokenut lujittaa tuon palvonnan perusteita, en ole
kyennyt tekemään mitään muuta — siinä oli ainoa tehtäväni. Siitä
syystä kävikin niin, että joka kerta, kun näin kasvoista kasvoihin
todellisen Intian, käännyin peloissani takaisin. Minä olen muovannut
Intian kuvan jäykän ja epäkriitillisen ajatukseni nojalla ja olen koko
ajan taistellut kaikkea ympärilläni olevaa vastaan yrittäen säilyttää
uskoni kokonaisena ja koskemattomana tuossa valloittamattomassa
linnoituksessa! Tänä päivänä on tuo itse sommittelemani linnoitus
häipynyt olemattomiin kuin unennäkö, minä olen tullut täysin vapaaksi
ja huomaan yht'äkkiä seisovani valtavan totuuden kehässä! Kaikki se,
mitä Intiassa on hyvää tai pahaa, kaikki sen ilot ja surut, kaikki sen
viisaus ja typeryys, on täydellisyydessään tullut lähelle sydäntäni.
Nyt minulla on todellinen oikeus sitä palvella, koska todellinen
toiminnan kenttä leviää eteeni — ei enää pelkkänä kuvitelmanani, vaan
sinä kenttänä, jolla taistellaan Intian kolmensadan miljoonan lapsen
menestyksen puolesta!»
Tuo Goran saavuttama uusi kokemus sai hänet puhumaan sellaisin innoin,
ettei Pareš Babu voinut liikutukselta jäädä istumaan. Hän nousi ja jäi
seisomaan Goran jatkaessa:
»Voitteko seurata minua, kun yritän kertoa itsestäni? Minä olen
vihdoin tänään se, miksi olen öin päivin tahtonut tulla, kumminkaan
onnistumatta. Nyt olen todellinen intialainen! Nyt minussa ei ole enää
minkäänlaista hindun, muhamettilaisen ja kristityn välistä ristiriitaa.
Nyt on jokainen Intian kasti minun kastini, kaikkien ravinto on minun
ravintoani! Minä olen vaeltanut useissa Bengalin tienoissa ja olen
nauttinut vieraanvaraisuutta kaikkein matalimmissakin maalaiskodeissa
— älkää luulko, että olen luennoinut vain kaupunkilaisille kuulijoille
— mutta milloinkaan en ole kyennyt istumaan kaikkien viereen
tasavertaisesti — kaiken aikaa on ollut olemassa näkymätön eron juopa,
jonka yli en ole onnistunut milloinkaan pääsemään. Siitä syystä
oli mielessäni eräänlainen tyhjyys, jota yritin eri tavoin saada
unohtumaan. Minä yritin saada tuon tyhjyyden näyttämään kauniimmalta
koristelemalla sitä kaikenlaisin taiteellisin töin. Koska rakastin
Intiaa enemmän kuin itse elämää, en sietänyt minkäänlaista kritiikkiä,
joka kohdistui tuntemaani Intian osaan. Nyt, kun minun ei tarvitse
enää turhaan yrittää keksiä sellaisia tarpeettomia koristuksia, tunnen
jälleen eläväni!»
»Kun saavutamme sen, mikä on totta», huomautti Pareš Babu, »niin
sielumme löytää tyydytyksensä epätäydellisyydessäänkin — meidän ei tee
mieli pukea sitä valemuotoihin».
»Eilen illalla», sanoi Gora, »rukoilin Jumalaa toivoen saavani tänä
aamuna astua uuteen elämään! Minä rukoilin, että kaikki se, mikä
oli ollut väärää tai epäpuhdasta ja kietonut elämääni lapsuudesta
saakka, täydellisesti häviäisi ja minä syntyisin uudestaan! Jumala ei
kuunnellut minun rukoustani ihan siinä mielessä kuin olin tarkoittanut
— Hän säpsähdytti minua laskemalla yhtäkkiä käsiini oman totuutensa! En
olisi voinut aavistaakaan, että hän pyyhkisi pois kaiken epäpuhtauteni
niin perinpohjin. Tänään olen tullut niin puhtaaksi, etten voi pelätä
saastuvani kaikkein alhaisimmankaan kastin asumuksissa! Tänä aamuna
olen heittäytynyt täysin vilpittömin sydämin Intiani helmaan —
vihdoinkin täysin käsittäen, mitä merkitsee äidin syli!»
»Gora», virkkoi Pareš Babu, »kutsu meitäkin, jotta mekin saamme
syntymäoikeutemme nojalla levätä äitimme sylissä!»
»Tiedättekö», sanoi Gora, »kun saavutin tänään vapauteni, lähdin ensi
työkseni teidän luoksenne. Ja minkätähden?»
»Minkätähden?» kysyi Pareš Babu.
»Teidän hallussanne on tämän vapauden pyhä lause», selitti Gora, »ja
siitä syystä ei teillä nyt ole sijaa minkään yhteisön keskuudessa.
Ottakaa minut oppilaaksenne! Antakaa minulle tänään sen jumaluuden
siunaus, joka kuuluu kaikille, hinduille, muhamettilaisille,
kristityille ja brahmoille, jonka temppelin ovet eivät milloinkaan ole
suljetut mihinkään kastiin kuuluvilta henkilöiltä, Hänen, joka ei ole
ainoastaan hindujen, vaan itse Intian Jumala!»
Syvän ja lempeän hartauden ilme valaisi Pareš Babun kasvoja, hän loi
katseensa alas ja seisoi hetken äänetönnä.
Sitten Gora kääntyi Sutšaritan puoleen, joka istui liikahtamatta
paikallaan.
»Sutšarita», virkkoi Gora hymyillen, »minä en ole enää sinun _gurusi._
Tunnustan sinulle rukoukseni: tartu käteeni ja taluta minut tämän
_gurusi_ luo?» Hän ojensi kätensä Sutšaritaa kohti. Sutšarita nousi
ja laski kätensä hänen käteensä, Gora kääntyi Pareš Babun puoleen, ja
molemmat kumarsivat kunnioittavasti.